Ajattelin kysyä teiltä mielipiteitä tämänhetkiseen elämäni tilanteeseen:
Olemme 30 pari, joka neljän vuoden seurustelun jälkeen ajautui suhteessa tauolle niin että minä muutin omaan asuntoon. Sovitiin yhteisesti että jatketaan seurustelua, mutta otetaan vähän etäisyyttä yhdessä asumiseen.
Muutama kuukausi menikin ihan hyvin, suhde parani ja viihdyimme taas toistemme seurassa paremmin ja hellyytä ja seksiäkin oli paljon enemmän.
Mutta sitten alkoi esiintyä miehen puolelta outoa käytöstä, kännykkä oli aina tavatessamme takin taskussa tai muuten siirteli sitä pois näkyvistäni, ja kun asiasta kyselin, selitys oli että se nyt jäi sinne tmv. Ja muitakin epämääräisiä menoja oli joista ei kerrottu ihan koko totuutta.
Sitten erään kerran menin ja katsoin hänen kännykkänsä, ja sieltä paljastuikin yhteydenpitoa toiselle naiselle. Asiaa puitiin, mies väitti että hän on kärsinyt niin tästä meidän tauolla olosta, että hetken helpotusta hakeakseen oli tapaillut reilun viikon verran toista naista. Väitti kyllä ettei mitään ratkaisevaa ollut tapahtunut eli seksiä ei ollut harrastettu, vaikka muutama yö oli yhdessä nukuttukin.
Olin ensin eroamassa lopullisesti kun en ole koskaan pettämistä hyväksynyt, mutta monien keskustelujen ja itkujen jälkeen päätimme vielä yrittää yhdessä. Tästä on nyt aikaa kaksi kuukautta, mutta vieläkin musta tuntuu etten ole päässyt asian yli. En pysty luottamaan enkä oikein aina uskomaankaan mitä mies puhuu menoistaan, koska luottamus on mennyt. Epäilen kaikkea sekä mielessä pyörii että mitähän hän on sen toisen naisen kanssa loppujenlopuksi tehnyt, että onko mulle sittenkään kerrottu kaikkea vaikka hän aika avoimesti asiasta mulle puhuikin ja vastaili kun kyselin.
En vain tiedä onko tässä enää mitään mieltä, miehen mielestä asia on loppuunkäsitelty ja kaikki on hyvin, niin että voidaan jatkaa tyhjältä pöydältä. Itse en vaan tunnu pääsevän asian yli.
Tiedän että lapsuudestani johtuen kaipaan hirveästi rakkautta ja nyt epäilenkin että onko tämä se syy miksi suhteeseen vielä jäin. Mitä mieltä te muut ulkopuolisin silmin katsovat olette?

Vastaukset 3
Vanhimmat
että teidän suhde on loppuun kaluttu juttu. Miksi muuttaa edes erilleen jos hyvin tai edes kohtuullisesti menee?
Nyt vain roikutte vanhasta tottumuksesta ja siksi, että lopullinen ero on niin tuskallista.
Ajatelkaa toisianne ja elämäänne ja tukekaan mieluummin toisianne itsenäiseen elämään. Tuosta ei enää mitään tule.
Mies ja nainen ovat erilaisia. Tässä siitä taas hyvä esimerkki.
Sinuna kyllä uskoisin miehesi sanaan, että mennyt on mennyttä ja hän haluaa olla nyt sinun kanssasi.
Vaikeana asiaa pitäisin vasta sitten, jos mies tunnustaisi olleensa rakastunut siihen toiseen, mutta niinhän ei ole. Se toinen oli vain hetken lohtu, kun sinä et ollut saatavilla.
Se, että hän haki lohtua ja itsetunnon kohotusta toisen naisen seurasta, ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän on epärehellinen ja kykenevä samaan vielä sittenkin kun te olette taas yhdessä. Niin kuvitellessasi sinä et ole ihan reilu.
Kyllähän ne negatiiviset kuvitelmat vie voiton jos niitä ruokkii koko ajan. Päätä mihin uskot ja päästä sitten irti menneistä, niin kuin miehesikin on valmis tekemään. Kukaan ei tiedä tulevasta, se pitää vaan elää todeksi.
Olen itse ollut samantapaisessa tilanteessa;mieheni petti minua juovuksissa ollessaan laivalla, mutta ei harrastanut seksiä naisen kanssa. Olemme myös puineet asiaa moneen otteeseen, ja minunkin oli vaikea uskoa ettei ilta päätynyt samaan vuoteeseen. Mietittyäni asiaa päätin antaa anteeksi miesystävälleni ja päätimme yrittää vielä. Miesystäväni on tehnyt kovasti töitä, jotta saisi kadotetun luottamuksen takaisin. Pystyn nyt luottamaan häneen hyvin, mutta pieniä epäilyksiä esiintyy joskus,kun hän käy yksin baarissa kavereidensa kanssa. Neuvosin sinua kuuntelemaan sydäntäsi ja puntaroimaan miten paljon rakastat kyseistä miestä ja pystyisitkö itse vielä aloittamaan kanssaelämistä jonkun toisen miehen kanssa. Itse olen onnellinen päätökseeni ja olen todella ylpeä miehenestäni,joka todella on tehnyt kaikkensa virheensä korjaamiseksi.