GALLUP

Lähinnä ei mokusuhteessa oleville.

Miksi monikulttuurisuus on teille niin vaikeaa sulattaa?

Miksi ihonväri tai kansalaisuus tekee ihmisestä alempiarvoisen?

Miksi Suomi ei saisi kansainvälistyä?

Miksi kylvätte vain vihaa ja ennakkoluuloja ympärillenne?

Mikä on teidän motiivinne haukkuessanne tuntemattomia ihmisiä?

Mikä tekee teistä paremman ihmisen?
1028295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 102

Vanhimmat

Jos Suomen "kansainvälistyminen" (eikö Suomi jo ole kansainvälinen) tarkoittaa sitä, että maahan roudataan köyhistä seinäruusuille sulhoja veronmaksajien rahoilla elätettäviksi, niin ei kiitos.

Äänestä
  • Kuka sanoi, että kaikki ulkomaalaiset ovat niitä köyhiä sossun elättejä? On Suomi tottakai jonkin verran kansainvälistynyt, mutta aika vähän loppujen lopuksi, kun verrataan esimerkiksi naapurimaahamme Ruotsiin ja moniin muihin euroopan maihin.

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Kuka sanoi, että kaikki ulkomaalaiset ovat niitä köyhiä sossun elättejä? On Suomi tottakai jonkin verran kansainvälistynyt, mutta aika vähän loppujen lopuksi, kun verrataan esimerkiksi naapurimaahamme Ruotsiin ja moniin muihin euroopan maihin.

    "Kuka sanoi, että kaikki ulkomaalaiset ovat niitä köyhiä sossun elättejä?"

    Esim. muslimimaista tulleiden työttömyysprosentti on sellaista 60 luokkaa.

    Äänestä

  • kertovat kirjoitti:

    "Kuka sanoi, että kaikki ulkomaalaiset ovat niitä köyhiä sossun elättejä?"

    Esim. muslimimaista tulleiden työttömyysprosentti on sellaista 60 luokkaa.

    Ei prosentitkaan kerro koko totuutta. Kyllä aika moni noistakin ulkomaalaisista haluaisi päästä työelämään, mutta ennakkoluulot, rasismi ja muut tekijät tekevät sen usein mahdottomaksi. Onko tälläisessä tilanteessa sitten vaihtoehtoja?

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Ei prosentitkaan kerro koko totuutta. Kyllä aika moni noistakin ulkomaalaisista haluaisi päästä työelämään, mutta ennakkoluulot, rasismi ja muut tekijät tekevät sen usein mahdottomaksi. Onko tälläisessä tilanteessa sitten vaihtoehtoja?

    Näinhän ne tilastot aina kumotaan. Sehän on tietysti rasististen työnantajasetien vika kun ei Ali Hassanille työpaikkaa ala löytymään. :-)

    Äänestä

  • Stryker kirjoitti:

    Näinhän ne tilastot aina kumotaan. Sehän on tietysti rasististen työnantajasetien vika kun ei Ali Hassanille työpaikkaa ala löytymään. :-)

    En ole tilastoja kumoamassa. Sanoin vain, että ne eivät kerro KOKO totuutta. Ja tosiasiahan on, että ulkomaalaisen on todella vaikea saada töitä Suomessa, tätä tuskin voit kieltää. Siinä ei tehdä eroja diplomi-insinöörin ja keskikoulun kesken jättäneen välillä. Ulkkis, mikä ulkkis, on monen työnanatajan tunnuslause. Tämä on ikävä tosiasia :-( Onhan se kivaa, että toisten ihmisten vastoinkäymiset ovat sinulle ilonaihe. Luulisi, että haluaisit lisää niitä veronmaksajia, mutta käsitin kai väärin. Hyvää illanjatkoa!

    Eihän ne mitään veronmaksajia ole, kun itsekin sanoit etteivät pääse töihin. Jostain idealistisista syistäkö ulkomaalaispolitiikan pitäisi olla lepsua?

    Äänestä

  • Referee kirjoitti:

    Edelliselle kirjoittajalle siis sanoin, että luulisi, että hän haluaa ulkomaalaisten pääsevän töihin, jolloin he maksaisivat sitä veroa. Ei ulkomaalaispolitiikan pidä lepsua, mutta kultainen keskitie pitää olla. Oikeus ja kohtuus kaikessa!

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Ei prosentitkaan kerro koko totuutta. Kyllä aika moni noistakin ulkomaalaisista haluaisi päästä työelämään, mutta ennakkoluulot, rasismi ja muut tekijät tekevät sen usein mahdottomaksi. Onko tälläisessä tilanteessa sitten vaihtoehtoja?

    Prosentit kertovat lahjomatta sen, että arabit ovat pääasiassa työttömiä. Sillä, että he "haluaisivat tehdä töitä" (jos nyt edes haluavat). ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Niin varmaan haluaisi moni työtön suomalainenkin tehdä töitä, ja heissä on ihan tarpeeksi hoitamista suomalaisille veronmaksajille.

    Oma lähtökohtani on se, että jos ei ole duunipaikkaa, Suomeen ei ole pysyvästi muuttamista. Tai ei ainakaan asiaa sossun luukulle.

    Äänestä

  • Älä vaihda aihetta kirjoitti:

    En vaihtanut aihetta, vaan edelleenkin painotan, että prosentit eivät ole sama kuin KOKO totuus. Tottakai moni mies haluaa elättää perheensä, varsinkin muslimiehelle se on tärkeä velvollisuus. Tietysti suomalaisilla työttömillä on ensisijainen oikeus päästä työmarkkinoille, mutta myös ulkomaalaisilla pitää olla mahdollisuuksia. Varsinkin heillä, jotka ovat a)hyvin koulutettuja ja/tai b)pitkäaikaistyöttömiä.

    Mitä tulee Suomeen pysyvästi muuttamiseen, niin tottakai silloin se työpaikka pitää olla, ettei loppuikäänsä joudu työttömänä kärvistelemään. Mutta moni muuttaakin joko työn tai puolison perässä, ja jälkimmäisessä tapauksessa työnsaanti ei todellakaan ole taattua. Sossunluukulle ei edes pääse, ellei ole todella pienituloinen tai kokonaan varaton. Mutta ei siis kannata yleistää, että kaikki ulkomaalaiset ovat laiskoja, rikollisia ja sossunluukulla käyviä pettäjiä, koska näinhän asia ei ole. :-)

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Edelliselle kirjoittajalle siis sanoin, että luulisi, että hän haluaa ulkomaalaisten pääsevän töihin, jolloin he maksaisivat sitä veroa. Ei ulkomaalaispolitiikan pidä lepsua, mutta kultainen keskitie pitää olla. Oikeus ja kohtuus kaikessa!

    verojahan me maksamme kaikki(suomalaiset sekä mamut...), on se tulo sitten palkka tai kela... kaikesta menee ja vähän enemmänkin...

    on velvollisuus elättää perheensä MUTTA sen hän tekee keinolla millä hyvänsä. Siinä ei paljon haittaa jos joutuu valehtelemaan, varastamaan tai viran omaisia huiputtamaan. Ensin hän nai suomi tytön, elää hänen kansaan työttömänä, soskun ja tytön elätettävänä. Sen jälkeen kun oleskelu paperit on kunnossa hän eroaa, hakee kaltaisensa samankulttuurin omaavan naisen omasta kotimaastaan ja tekee pimeitä töitä pizzeriassa. Hakee soskulta elatus rahat ja omansa hän vie koti maahansa jossa hän rakennetaan talon kesäloman vietto paikaksi.

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    En vaihtanut aihetta, vaan edelleenkin painotan, että prosentit eivät ole sama kuin KOKO totuus. Tottakai moni mies haluaa elättää perheensä, varsinkin muslimiehelle se on tärkeä velvollisuus. Tietysti suomalaisilla työttömillä on ensisijainen oikeus päästä työmarkkinoille, mutta myös ulkomaalaisilla pitää olla mahdollisuuksia. Varsinkin heillä, jotka ovat a)hyvin koulutettuja ja/tai b)pitkäaikaistyöttömiä.

    Mitä tulee Suomeen pysyvästi muuttamiseen, niin tottakai silloin se työpaikka pitää olla, ettei loppuikäänsä joudu työttömänä kärvistelemään. Mutta moni muuttaakin joko työn tai puolison perässä, ja jälkimmäisessä tapauksessa työnsaanti ei todellakaan ole taattua. Sossunluukulle ei edes pääse, ellei ole todella pienituloinen tai kokonaan varaton. Mutta ei siis kannata yleistää, että kaikki ulkomaalaiset ovat laiskoja, rikollisia ja sossunluukulla käyviä pettäjiä, koska näinhän asia ei ole. :-)

    Vaihdoit aihetta kun rupesit valittamaan siitä miten muslimit haluaisivat tehdä töitä, mutta kun niitä ei saa. Tough luck. Varmaan moni ihminen Suomessa haluaisi tehdä töitä, mutta kun niitä ei kaikille ole.

    Minun pointtini on se, että turha on Suomeen ketään sellaista päästää, joka ei pysty itseään elättämään (tai jolla ei ole elättäjää). Rahat on nyt muutenkin valtiolla tiukoilla. Kukaan ei ole täällä myöskään väittänyt että kaikki ulkomaalaiset olisivat täällä "laiskoja, rikollisia ja sossunluukulla käyviä pettäjiä" (?) vaan sitä, että on ihan turha päästää maahan ihmisiä, joilla ei ole toivoakaan työllistymisestä (pakolaiset erikseen).

    Aina muuten jaksaa naurattaa tuo teidän väitteenne, miten muslimimiehelle "on tärkeää" elättää perhe. Ei se nyt ihan siltä vaikuta, ei Suomessa eikä muslimimaissa. Jotkut saudit ehkä asia erikseen, he pystyvät öljyrahoilla elättämään perheensä työtä tekemättä, mutta muuten on kyllä hyvin laiskaa porukkaa.

    Summa summarum: ottaa aivoon kun meidän rahoillamme kustannetaan maahan jotain seksileluja hyljeksityille suomitytöille.

    Äänestä

  • maksetaan kirjoitti:

    verojahan me maksamme kaikki(suomalaiset sekä mamut...), on se tulo sitten palkka tai kela... kaikesta menee ja vähän enemmänkin...

    pitäisi kumota kokonaan. Siinä järjestelmässä ei kukaan haluaa tehdä oikeasti työtä: suomalaiset ei enempää kuin ulkomaalaisetkaan.

    Itse olen ulkomaalainen ja korkeatuloinen ja en ole koskaan saanut niin paljon "rakkauskirjeitä" verovirastola kun siitä alkaen, että olen perustanut menestyvän yrityksen.

    Äänestä

  • Player2006 kirjoitti:

    "Itse olen ulkomaalainen ja korkeatuloinen ja en ole koskaan saanut niin paljon "rakkauskirjeitä" verovirastola kun siitä alkaen, että olen perustanut menestyvän yrityksen."

    ulkomaalainen -> korkeatuloinen -> menestyvä yritys

    heh.

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    En vaihtanut aihetta, vaan edelleenkin painotan, että prosentit eivät ole sama kuin KOKO totuus. Tottakai moni mies haluaa elättää perheensä, varsinkin muslimiehelle se on tärkeä velvollisuus. Tietysti suomalaisilla työttömillä on ensisijainen oikeus päästä työmarkkinoille, mutta myös ulkomaalaisilla pitää olla mahdollisuuksia. Varsinkin heillä, jotka ovat a)hyvin koulutettuja ja/tai b)pitkäaikaistyöttömiä.

    Mitä tulee Suomeen pysyvästi muuttamiseen, niin tottakai silloin se työpaikka pitää olla, ettei loppuikäänsä joudu työttömänä kärvistelemään. Mutta moni muuttaakin joko työn tai puolison perässä, ja jälkimmäisessä tapauksessa työnsaanti ei todellakaan ole taattua. Sossunluukulle ei edes pääse, ellei ole todella pienituloinen tai kokonaan varaton. Mutta ei siis kannata yleistää, että kaikki ulkomaalaiset ovat laiskoja, rikollisia ja sossunluukulla käyviä pettäjiä, koska näinhän asia ei ole. :-)

    "Mutta ei siis kannata yleistää, että kaikki ulkomaalaiset ovat laiskoja, rikollisia ja sossunluukulla käyviä pettäjiä, koska näinhän asia ei ole. :-) "

    Niin, maahanmuuttaja palstalla käydään aika paljon läpi näitä tilastoja. Somaleista käy töissä 5% ja suorittavat rikoksia noin 10 kertaa enemmän kuin kantaväestö. Mutta on se hyvä, että yksi Muhammadi ajaa bussia, niin näistä lopuista 95% ei sitten tarvitse puhuakkaan. Ja tiesitkö, että mm. joukkoraiskaukset pelkästään ja raiskaukset yleensä ovat järjestäen maahamuuttajien kolttosia. Katuryöstöistä ja pahoinpitelyistä nyt puhumattakaan

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Edelliselle kirjoittajalle siis sanoin, että luulisi, että hän haluaa ulkomaalaisten pääsevän töihin, jolloin he maksaisivat sitä veroa. Ei ulkomaalaispolitiikan pidä lepsua, mutta kultainen keskitie pitää olla. Oikeus ja kohtuus kaikessa!

    Olen itsekin ns. arabin kanssa naimisissa ja näin ollen päässyt seuraamaan arabien elämää Suomessa.
    Minun mielestäni liian monelta puuttuu pitkäjänteisyys ja halu todella tehdä työtä saavuttaakseen haluamansa. Olen kysynyt mieheltäni kuinka usein hänen kaverinsa esimerkiksi lähettävät työhakemuksia/hakevat muutoin työtä kuukauden aikana. Vastaus on aika monen kohdalla nolla.

    Hello, jos töitä ei haeta niitä ei saada. Muidenkin maiden ihmisten on haettava useaan paikkaan ja useaan otteeseenkiin löytääkseen työpaikan. Jokainen on kuitenkin itse elatusvelvollinen itsestään.

    Jotenkin nämä arabit vain löllyävät vuodesta toiseen ja kertovat kavereilleen kuinka vaikea Suomesta on saada töitä. Ja suomalaiset ovat rasisteja, jups joo..Löydettyään niin uskomattoman maan kuin Suomi sosiaalijärjestelmineen työtä ei tarvitse hakea saadakseen ruokaa suuhun.

    Jostakin syystä nimenomaan Afrikasta lähteneillä on jotenkin löysä ote elämään, esim. aasialaiset tuntuvat suhtautuvan aivan eri lailla kouluttautumiseen ja työntekoon. Se on heille tavoiteltava asia. Näin ulkopäin vaikuttaakin siltä, kuin he olisivat paremmin adaptoituneet yhteiskuntaamme.

    Eli ei riitä, että "haluat" tehdä töitä, jos et ole valmis tekemään mitään sen asian eteen.
    Mitä mieltä olet Mariuma tästä? Itse asustelen Oulussa ja täällä näitä vuosikausia "haluanhan toki tehdä töitä.." lusmuajia riittää aivan liikaa...

    Äänestä

  • vierestä seuraillut kirjoitti:

    Olen samaa mieltä siinä, että pelkkä halu tehdä töitä ei riitä, vaan pitää olla valmis tekemään jotain asian eteen. En tietenkään väitä, että kaikki Suomen maahanmuuttajat ovat ahkeria, työtäpuskevia superosaajia, vaan varmasti joukkoon mahtuu monenlaista tallaajaa. Mutta yleistyshän se aina ärsyttää. Että aina automaattisesti oletetaan, että tietystä maasta tulevat, tai tiettyä uskontoa edustavat ihmiset ovat luonnollisesti tietynlaisia. Oli tilastoja tai ei, niin jokainen pari on kuitenkin oma tapauksensa, jokainen maahanmuuttaja erilainen, joten yleistys on turhaa. Sitä minä tällä koko gallupilla hain. Hyvää päivänjatkoa!

    Äänestä

Lähinnä ei mokusuhteessa oleville.

Miksi monikulttuurisuus on teille niin vaikeaa sulattaa? Miten niin on vaimoni on euroopasta

Miksi ihonväri tai kansalaisuus tekee ihmisestä alempiarvoisen?

Miksi Suomi ei saisi kansainvälistyä? Suomi ei kansaivälisty vaan tänne tulee ns. paska sakki paremman elämän toivossa

Miksi kylvätte vain vihaa ja ennakkoluuloja ympärillenne? Siinä vaiheessa kun olet asunnut sellaisissa kaupugeissa maailmalla että yksinkertaisesti et voi mennä tietyihin kaupungin osiin, ymmärät miksi suomi on vielä helvetin hyvä maa

Mikä on teidän motiivinne haukkuessanne tuntemattomia ihmisiä?

Mikä tekee teistä paremman ihmisen?

Äänestä
  • Miten määrittelet paskan sakin? Ihonvärin, kansalaisuuden vai uskonnon perusteella? Miksei esimerkiksi pakolaisilla ole oikeus parempaan elämään? Ajattele itseäsi tilanteeseen, jossa olet menettänyt kaiken, perheesi, asunnon, turvallisuudentunteesi, siis aivan kaiken. Olisiko siinä tapauksessa reilua, ettei sinulle annettaisi mahdollisuutta aloittaa alusta? Kiitos kuitenkin vastauksestasi.

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Miten määrittelet paskan sakin? Ihonvärin, kansalaisuuden vai uskonnon perusteella? Miksei esimerkiksi pakolaisilla ole oikeus parempaan elämään? Ajattele itseäsi tilanteeseen, jossa olet menettänyt kaiken, perheesi, asunnon, turvallisuudentunteesi, siis aivan kaiken. Olisiko siinä tapauksessa reilua, ettei sinulle annettaisi mahdollisuutta aloittaa alusta? Kiitos kuitenkin vastauksestasi.

    Kun lähden mökiltä suomesta laitan avaimen naulaan ovenpieleen. Kun lähden mökiltä euroopassa, laitan 10sm ikkuna luukut kiinni hälyttimen päälle, portin 2 munalukolla säppiin ja aukaisen naapurin puolelle pienen luukun aidasta josta naapurin koirat pääsevät aidan sisä puolelle. Silti mökille on murtauduttu useita kertoja jos tekijät on saatu kiinni ovat ne aina olleet ns. pakolais statuksella. Mamma on ryötetty useasti kadulla, minut on pari kertaa yritetty. Väristä näkee että eivät ole paikallisia. Naapuri työllisti yhden marokkolais taustaisen talonmies/veneen hoito puuhiin. Nyt etsitään marokkolaista että venettä. Siinä selitystä

    Äänestä

  • maailmalta!! kirjoitti:

    Tuolla selityksellä voin ymmärtää asenteesi ja suhtautumisesi. Mutta silti ei voi yleistää, vaikka se kulunut lause onkin.

    Toivottavasti vene löytyy. Hyvää jatkoa sinulle ja lämmintä kesää!

    Äänestä

Kansainvalistymisella ja kaksikulttuurisuhteella ei ole mitaan tekemista keskenaan.

Ihon vari tai kansallisuus ei tee ylempi- tai alempiarvosta, vaan kunnioituksen puute alkuperaisvaestoa ja sen saavutuksia ja tapoja kohtaan. Se tekee alempiarvoisen. Ylempiarvoisuus pitaa ansaita.

Äänestä
  • Kansainvälistymisellä tarkoitin sitä, että Suomeen tulisi lisää ihmisiä ympäri maailmaa. Enkä nyt tarkoita pelkkiä pakolaisia tai mokupuolisoita, vaan muitakin etnisen taustan omaavia ihmisiä.

    Tietenkin muita ihmisiä ja heidän kulttuuriaan pitää yrittää kunnioittaa. Mutta voiko esimerkiksi muslimin olettaa kunnioittavan kulttuuria, jossa ryypätään jatkuvasti, harrastetaan irtosuhteita, katsotaan pornoa jne.? Kaikki tämä on heidän kulttuurinsa ja islamin vastaista. Kyllä he varmasti monia kunnioittavat ihmisinä ja arvostavat maan useita hienoja puolia, mutta ei kaikkia kulttuurisidonnaisia asioita voi, ei pidäkään ymmärtää tai harjoittaa.

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Kansainvälistymisellä tarkoitin sitä, että Suomeen tulisi lisää ihmisiä ympäri maailmaa. Enkä nyt tarkoita pelkkiä pakolaisia tai mokupuolisoita, vaan muitakin etnisen taustan omaavia ihmisiä.

    Huomaan että olet kirjoitellut täällä nyt illalla? Vielä kyselen kiinnostaisiko jatkaa ajatusten vaihtoa? Jos ei niin hyvää kesää sitten kuitenkin...:)

    Äänestä

  • CaJo kirjoitti:

    Huomaan että olet kirjoitellut täällä nyt illalla? Vielä kyselen kiinnostaisiko jatkaa ajatusten vaihtoa? Jos ei niin hyvää kesää sitten kuitenkin...:)

    Tottakai kiinnostaa jatkaa ajatustenvaihtoa. Anteeksi, etten ole päässyt vielä vastaamaan. Sähköposti välillä temppuilee, siitä tämä viivästys. Vastailen mahdollisimman pian :o)

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Tottakai kiinnostaa jatkaa ajatustenvaihtoa. Anteeksi, etten ole päässyt vielä vastaamaan. Sähköposti välillä temppuilee, siitä tämä viivästys. Vastailen mahdollisimman pian :o)

    Ei mitään anteeksi pyytelemistä..:)Jään odottelemaan postiasi...:) Mukavaa viikkoa!

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Kansainvälistymisellä tarkoitin sitä, että Suomeen tulisi lisää ihmisiä ympäri maailmaa. Enkä nyt tarkoita pelkkiä pakolaisia tai mokupuolisoita, vaan muitakin etnisen taustan omaavia ihmisiä.

    Tietenkin muita ihmisiä ja heidän kulttuuriaan pitää yrittää kunnioittaa. Mutta voiko esimerkiksi muslimin olettaa kunnioittavan kulttuuria, jossa ryypätään jatkuvasti, harrastetaan irtosuhteita, katsotaan pornoa jne.? Kaikki tämä on heidän kulttuurinsa ja islamin vastaista. Kyllä he varmasti monia kunnioittavat ihmisinä ja arvostavat maan useita hienoja puolia, mutta ei kaikkia kulttuurisidonnaisia asioita voi, ei pidäkään ymmärtää tai harjoittaa.

    Kannattaako muslimien tulla yhteiskuntaan jota he eivät kunnioita? Osaat varmaan laskea yhteen 1 1 joten ymmärrät miksi muslimit eivät sopeudu vaan aiheuttavat ongelmia Euroopan eri maissa.

    Jotkut tulevatkin pakon edessä, kuten esimerkiksi pakolaiset. Heidän on pakko sopeutua, vaikka se saattaisikin tuntua luonnonvastaiselta. Mokupuolisoiden ei tietenkään ole pakko tulla länsimaalaiseen yhteiskuntaan, mutta jos pari niin päättää, niin sen kanssa on sitten elettävä. Vaikka kaikki muslimit eivät sopeudu, niin ei silti kaikkien muslimien pidä kärsiä uskonveljiensä aiheuttamien ongelmien takia.

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Kansainvälistymisellä tarkoitin sitä, että Suomeen tulisi lisää ihmisiä ympäri maailmaa. Enkä nyt tarkoita pelkkiä pakolaisia tai mokupuolisoita, vaan muitakin etnisen taustan omaavia ihmisiä.

    Tietenkin muita ihmisiä ja heidän kulttuuriaan pitää yrittää kunnioittaa. Mutta voiko esimerkiksi muslimin olettaa kunnioittavan kulttuuria, jossa ryypätään jatkuvasti, harrastetaan irtosuhteita, katsotaan pornoa jne.? Kaikki tämä on heidän kulttuurinsa ja islamin vastaista. Kyllä he varmasti monia kunnioittavat ihmisinä ja arvostavat maan useita hienoja puolia, mutta ei kaikkia kulttuurisidonnaisia asioita voi, ei pidäkään ymmärtää tai harjoittaa.

    "Mutta voiko esimerkiksi muslimin olettaa kunnioittavan kulttuuria, jossa ryypätään jatkuvasti, harrastetaan irtosuhteita, katsotaan pornoa jne.?"

    No jos he aikovat Suomessa asua. Ei muslimeilla ole mitään erivapautta halveksua asuinmaansa kulttuuria, eihän sitä ole suomalaisillakaan. Vai onko tässä nyt taas kyse siitä että yksinkertainen muslimin suomivaimo näkee asian niin, että muslimeilla on vain oikeuksia, suomalaisilla vain velvollisuuksia.

    "Kaikki tämä on heidän kulttuurinsa ja islamin vastaista."

    Sitten pitää pysytellä sellaisissa maissa, jotka ovat heidän kulttuurinsa ja islamin mukaisia. Loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista.

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Jotkut tulevatkin pakon edessä, kuten esimerkiksi pakolaiset. Heidän on pakko sopeutua, vaikka se saattaisikin tuntua luonnonvastaiselta. Mokupuolisoiden ei tietenkään ole pakko tulla länsimaalaiseen yhteiskuntaan, mutta jos pari niin päättää, niin sen kanssa on sitten elettävä. Vaikka kaikki muslimit eivät sopeudu, niin ei silti kaikkien muslimien pidä kärsiä uskonveljiensä aiheuttamien ongelmien takia.

    Suomessa voisi ottaa käyttöön Hollannin ja Saksan mallin, jossa maahanmuuttaja velvoitetaan osoittamaan kokeessa tietämyksensä ja hyväksyntänsä länsimaisia arvoja kohtaan.

    Äänestä

  • tuota... kirjoitti:

    "Mutta voiko esimerkiksi muslimin olettaa kunnioittavan kulttuuria, jossa ryypätään jatkuvasti, harrastetaan irtosuhteita, katsotaan pornoa jne.?"

    No jos he aikovat Suomessa asua. Ei muslimeilla ole mitään erivapautta halveksua asuinmaansa kulttuuria, eihän sitä ole suomalaisillakaan. Vai onko tässä nyt taas kyse siitä että yksinkertainen muslimin suomivaimo näkee asian niin, että muslimeilla on vain oikeuksia, suomalaisilla vain velvollisuuksia.

    "Kaikki tämä on heidän kulttuurinsa ja islamin vastaista."

    Sitten pitää pysytellä sellaisissa maissa, jotka ovat heidän kulttuurinsa ja islamin mukaisia. Loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista.

    Tuskinpa kaikki muslimit asuinmaansa kulttuuria halveksuvat, ainakaan näkyvästi. Tietysti heidän on sopeuduttava kulttuuriin, jos aikovat maassa asua. Mutta ei se tarkoita sitä, että heidän pitäisi elää samalla tavalla ja juoda sitä kaljaa ja siideriä viikonloppuisin, vain koska se on maan tapa.

    Jokaisella on velvoollisuuksia, ei vain alkuperäiskansalaisilla. Jokaisella on myös oikeuksia, ei vain ulkomaalaisilla. Tasavertaisuutta kaikkien kesken, vai mitä?

    "Sitten pitää pysytellä sellaisissa maissa, jotka ovat heidän kulttuurinsa ja islamin mukaisia. Loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista."

    Asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia, kuin niiden tahtoisi olevan. Kaikkea ei voi saada, mitä haluaa. Aina on joku, joka kokee vääryyttä, ja joku joka saa enemmän kuin tarvitsee tai ansaitsee. Mutta se on elämää :-)

    "Ei muslimeilla ole mitään erivapautta halveksua asuinmaansa kulttuuria, eihän sitä ole suomalaisillakaan"...

    Siis miksi ei olisi suomalaisella vapautta halveksia kulttuurimme epäkohtia? Suomalaiskansallinen alkoholinkäyttö, irtosuhteet ja porno eivät kyllä ole minullekaan mikään ylpeilyn aihe, niin suomalainen kuin olenkin.

    Tähän samaan vedoten pitäisi siis Afrikan tietyille alueille muuttaneiden suomalaisten kunnioittaa paikalliseen kulttuuriin kuuluvaa ympärileikkausta?

    Kaikkea kulttuuriin kuuluvaa ei ole pakko hyväksyä, omansa eikä vieraan kulttuurin kummallisuuksia, ei täällä eikä siellä.

    Äänestä

  • vaikka en ole ap kohderyhmää kirjoitti:

    Minäkään en hyvillä mielin katsele alkoholinkäyttöä, irtosuhteita tai pornon kulutusta Suomessa, mutta se on osa Suomea, joten yritän silti olla rakentava.

    "Tähän samaan vedoten pitäisi siis Afrikan tietyille alueille muuttaneiden suomalaisten kunnioittaa paikalliseen kulttuuriin kuuluvaa ympärileikkausta?"

    Tämä oli todella hyvä pointti, joka osoittaa että maassa maan tavalla ajatus ei aina ole niin helppoa käytännössä. :-)

    Äänestä

  • Suomessakin käyttöön kirjoitti:

    Suomessa voisi ottaa käyttöön Hollannin ja Saksan mallin, jossa maahanmuuttaja velvoitetaan osoittamaan kokeessa tietämyksensä ja hyväksyntänsä länsimaisia arvoja kohtaan.

    No mikä ettei, ei tuo mahdoton ajatus ole. Kunhan kokeesta ei tahallaan tehdä sellaista, että sen avulla ulkomaalaiset on helppo käännyttää pois.

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    No mikä ettei, ei tuo mahdoton ajatus ole. Kunhan kokeesta ei tahallaan tehdä sellaista, että sen avulla ulkomaalaiset on helppo käännyttää pois.

    Kuka siitä "tahallaan" sellaisen tekisi?

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Tuskinpa kaikki muslimit asuinmaansa kulttuuria halveksuvat, ainakaan näkyvästi. Tietysti heidän on sopeuduttava kulttuuriin, jos aikovat maassa asua. Mutta ei se tarkoita sitä, että heidän pitäisi elää samalla tavalla ja juoda sitä kaljaa ja siideriä viikonloppuisin, vain koska se on maan tapa.

    Jokaisella on velvoollisuuksia, ei vain alkuperäiskansalaisilla. Jokaisella on myös oikeuksia, ei vain ulkomaalaisilla. Tasavertaisuutta kaikkien kesken, vai mitä?

    "Sitten pitää pysytellä sellaisissa maissa, jotka ovat heidän kulttuurinsa ja islamin mukaisia. Loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista."

    Asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia, kuin niiden tahtoisi olevan. Kaikkea ei voi saada, mitä haluaa. Aina on joku, joka kokee vääryyttä, ja joku joka saa enemmän kuin tarvitsee tai ansaitsee. Mutta se on elämää :-)

    Unohda nyt jo nuo kaljat ja siiderit, ja keskity mieluummin vaikka tasa-arvoon ja tasavertaisuuteen lain edessä. Näitä asioita pitäisi musliminkin Suomessa kunnioittaa. Näin ei nykyään tapahdu.

    Summa summarum: jos haluat Suomessa ulkomaalaisena asua, sinun tulee kunnioittaa asuinmaasi tapoja, lainsäädäntöä ja kulttuuria. Tästä ei voi olla kahta eri tulkintaa, sori vaan. Jos elämä Suomessa, suomalaisen kulttuurin arvojen mukaisesti ei onnistu, sitten pitää muuttaa muualle. Tämä itse asiassa ON hyvin yksinkertaista.

    Äänestä

  • vaikka en ole ap kohderyhmää kirjoitti:

    "Ei muslimeilla ole mitään erivapautta halveksua asuinmaansa kulttuuria, eihän sitä ole suomalaisillakaan"...

    Siis miksi ei olisi suomalaisella vapautta halveksia kulttuurimme epäkohtia? Suomalaiskansallinen alkoholinkäyttö, irtosuhteet ja porno eivät kyllä ole minullekaan mikään ylpeilyn aihe, niin suomalainen kuin olenkin.

    Tähän samaan vedoten pitäisi siis Afrikan tietyille alueille muuttaneiden suomalaisten kunnioittaa paikalliseen kulttuuriin kuuluvaa ympärileikkausta?

    Kaikkea kulttuuriin kuuluvaa ei ole pakko hyväksyä, omansa eikä vieraan kulttuurin kummallisuuksia, ei täällä eikä siellä.

    "Suomalaiskansallinen alkoholinkäyttö, irtosuhteet ja porno"

    Missä ihmeen piireissä te oikein liikutte?

    Mutta siis: et nyt oikein ymmärtänyt. Jos suomalainen muuttaa vaikkapa Saudi-Arabiaan, hän ei voi lähteä sortseissa/bikineissä kaduille käppäilemään, eikä hän sitä teekään.

    Samoin, suomalaisilla on tietenkin oikeus arvostella omaa kulttuuriaan, muilla oikeus on rajatumpi. USA:n musta voi kutsua toista USA:n mustaa sanoilla "yo nigger", mutta jos valkoinen tekee saman tästä ei hyvä seuraa.

    Kyse on lähinnä siitä, että asuinpaikkansa kulttuuria pitää kunnioittaa. Tämä tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää sekä muslimeille että heidän suomalaisille vaimoilleen, joten siinä mielessä sovitte varmasti hyvin yhteen.

    Äänestä

  • Juupa juu... kirjoitti:

    Unohda nyt jo nuo kaljat ja siiderit, ja keskity mieluummin vaikka tasa-arvoon ja tasavertaisuuteen lain edessä. Näitä asioita pitäisi musliminkin Suomessa kunnioittaa. Näin ei nykyään tapahdu.

    Summa summarum: jos haluat Suomessa ulkomaalaisena asua, sinun tulee kunnioittaa asuinmaasi tapoja, lainsäädäntöä ja kulttuuria. Tästä ei voi olla kahta eri tulkintaa, sori vaan. Jos elämä Suomessa, suomalaisen kulttuurin arvojen mukaisesti ei onnistu, sitten pitää muuttaa muualle. Tämä itse asiassa ON hyvin yksinkertaista.

    Kyllä ne varmasti muuttavatkin, joille länsimaalainen kulttuuri on liian vieras. Ja jotkut sitten sopeutuvat, muttei se tarkoita että heidän pitäisi se hyväksyä ja pitää kulttuurista.

    Niinkuin joku tuolla alempana kirjoitti, niin tuskin itsekään hyväksyt afrikkalaisen kulttuurin ympärileikkausta naisille ja miehille (islamisssa vain miehille).

    Minä en olekaan muuttamassa Afrikkaan. Huomaatko eron?

    Turha kierrellä: jos aiot ulkomaalaisena Suomessa asua, sinun tulee kunnioittaa paikallista kulttuuria. On melko paljastavaa, miksi tämän selvän asian hyväksyminen on sinulle ongelmallista...

    Äänestä

  • asia... kirjoitti:

    Minä olenkin sanonut jo moneen kertaan, että tottakai niiden ulkomaalaisten, jotka täällä aikovat asua, täytyy sopeutua tähän kulttuuriin. Mutta se ei siis tarkoita sitä, että heidän pitäisi tästä kulttuurista pitää, tai elää sen mukaan.

    Haluat siis mieluummin, että vaikkapa nämä Suomeen muuttavat muslimit eriytyvät omiksi asuinalueiksiin, omine tapoineen eivätkä yritäkään elää suomalaisina. Sillä lailla. Tästähän on niin onnistuneita esimerkkejä Ranskassa, Ruotsissa (Malmö!), Tanskassa, Hollannissa, Saksassa jne.

    Kyllä jokaisen Suomeen muuttavan ulkomaalaisen täytyy edes jollain tavalla muodostaa side uuteen valtioonsa, jos täällä aikoo pysyvästi asua.

    Äänestä

  • Jaaha... kirjoitti:

    Milloin sanoin, että muslimien pitäisi eriytyä omiksi asuialueikseen, omine tapoineen jne.? Sanoin vain, ettei heidän ole pakko elää niin kuin suomalaiset. Eli ei heidän täydy käydä baareissa, katsoa pornoa, harrastaa irtosuhteita tai tehdä mitään muutakaan, jota Suomessa harrastetaan. Mutta tottakai heidän pitää sopeutua ja olla sosiaalisia, jos heille annetaan siihen mahdollisuus. Ja tietysti lakien mukaan pitääkin elää, muttei välttämättä kulttuurin mukaan. Ja se suurin side, joka monella maahanmuuttajalla on, on se oma vaimo/mies, joka on siis suomalainen. Eiköhän sitä kautta ne muutkin suhteet ulkomaailmaan synny. :-)

    "Sanoin vain, ettei heidän ole pakko elää niin kuin suomalaiset. Eli ei heidän täydy käydä baareissa, katsoa pornoa, harrastaa irtosuhteita tai tehdä mitään muutakaan, jota Suomessa harrastetaan."

    On hieman omituista, että näet suomalaisuuden tuolla tavalla. Pakkohan ei ole nimittäin suomalaistenkaan noita asioita tehdä, ja suurin osa ei teekään.

    Jörn Donnerin sanoin: "Niin kauan kuin Eurooppaan muuttaneet muslimit eivät kykene arvostamaan länsimaista kulttuuria, niin kauan kaikki keskustelu heidän kanssaan on turhaa."
    Tai jotenkin noin.

    Äänestä

  • virhe kirjoitti:

    En väitäkään, että suomalaisuus pitää pelkästään sisällään tuon pornon, irtosuhteet jne. Eikä suomalaisten täydykään noita asioita tehdä, mutta kyllä niitä silti laajalti harrastetaan.

    Suomi on tunnettu suurena alkoholin juonti maana. Jo lapsena aletaan ryyppäämään ja tupakoimaan säännöllisesti. Samoin ensimmäiset seksikokemukset ovat siinä 12-15 vuotiaina, joka on aivan liian aikaisin. En väitä, että nämä kuuluvat suomalaisuuteen, mutta osa Suomen kulttuuria ne ovat.

    Vaikken muslimi olekaan, niin en vain kykene arvostamaan sellaisia ihmisiä, jotka juovat päänsä täyteen viikottain tai useammin. Eli tarkoitan lähinnä alkoholisteja, joita kohtaan minulta ei löydy arvostusta. En myöskään arvosta ihmisiä, jotka harrastavat irtosuhteita eli yhden illan juttuja, niitä jotka pettävät, rikollisia jne. En myöskään käsitä, miten on mahdollista, että lapset käyttäytyvät kuin aikuiset. Että 14-vuotiaana tullaan raskaaksi, tai kuollaan alkoholimyrkytykseen, tai tehdään itsemurha.

    Eli tälläisen perusteella ymmärrän hyvin, jos muslimit eivät näitä asioita arvosta, koska en arvosta niitä itsekään.

    "Vaikken muslimi olekaan, niin en vain kykene arvostamaan sellaisia ihmisiä, jotka juovat päänsä täyteen viikottain tai useammin. Eli tarkoitan lähinnä alkoholisteja, joita kohtaan minulta ei löydy arvostusta. En myöskään arvosta ihmisiä, jotka harrastavat irtosuhteita eli yhden illan juttuja, niitä jotka pettävät, rikollisia jne."

    Sadannen kerran: tuo ei ole suomalaisuutta. Ja rikollisia löytyy muuten enemmän Suomessa asuvien muslimien piiristä.

    "En myöskään käsitä, miten on mahdollista, että lapset käyttäytyvät kuin aikuiset. Että 14-vuotiaana tullaan raskaaksi, tai kuollaan alkoholimyrkytykseen, tai tehdään itsemurha."

    Älä vaivu hysteriaan, tuo ei ole osa suomalaisuutta. Ja muuten, raskaiksi tullaan tietyissä arabimaissa vielä aikaisemmin kuin 14-vuotiaana. Myös itsemurhat (varsinkin itsemurhapommi-iskut) eivät ole ihan harvinaisia.

    "Eli tälläisen perusteella ymmärrän hyvin, jos muslimit eivät näitä asioita arvosta, koska en arvosta niitä itsekään"

    Esitit joukon negatiivisia asioita, joita ei millään tavoin voi pitää suomalaisuuteen olennaisesti kuuluvina. Sitten kerrot, että kukaan muslimi (heitäkin lienee erilaisia) ei näitä arvosta. Let me tell you girl, mitä tulee ryyppäämiseen ja pettämiseen niin Suomessa asuvat muslimimiehet ovat tässä kaikkein taitavimpia.

    Äänestä

  • Voi voi... kirjoitti:

    Jos luit viestini kunnolla, niin näit varmasti, kun sanoin, ettei se olekaan suomalaisuutta, mutta osa suomalaista kulttuuria. Tätä et voi mitenkään kieltää.

    En väittänytkään, että ne rikolliset, joita en arvosta olisivat nimenomaan suomalaisia. En siis arvosta rikollisia ylipäätään, oli heidän kansallisuutensa mikä tahansa.

    En vaivu hysteriaan, enkä puhunut suomalaisuudesta. Mutta Suomessa mainitsemani asiat ovat hyvin yleisiä, et mitenkään voi kieltää sitä.

    Raskaus 14-vuotiaana ei ole suositeltavaa, enkä ymmärrä sitä, oli kyse mistä maasta tahansa.

    Edelleen sanon, etten puhunut SUOMALAISUUDESTA, vaan kulttuurista. Suomessa harrastetaan irtosuhteita, juodaan paljon alkoholia, tullaan teininä raskaaksi, aletaan polttaa tupakkaa nuorena jne. Ei siis ole suomalaisuutta, mutta osa Suomalaista kulttuuria ja tapakäyttäytymistä. Ja tämä on siis tyypillistä länsimaissa. Miksi muslimien pitäisi tälläisiä asioita arvostaa, koska ne ovat pelkästään negatiivisia.

    "Let me tell you girl, mitä tulee ryyppäämiseen ja pettämiseen niin Suomessa asuvat muslimimiehet ovat tässä kaikkein taitavimpia."

    Jos tuo on totta, niin nuo miehet tuskin voivat pitää itseään hartaina, oikeina muslimeina. He ovatkin myyneet uskontonsa ja länsimaalaistuneet. Heitä ei pidä sekoittaa todellisiin muslimeihin, joilla on ihan erilaiset elämänarvot.

    ei naimisiinmenokaan algerialaisen nettitutun kanssa tuossa ajassa ole suotavaa, mutta niin vaan naimisiin menit.

    äläkä myöskään jaksa selittää muslimien rikollisuutta sillä, että he eivät ole tosimuslimeja. ei kristinuskokaan hyväksy huoraamista tai varastelua, mutta kukaan ei käytä sitä täällä argumenttina. rikoksen uhrille on suomessa aivan sama, oliko syyllinen enemmän vai vähemmän uskovainen.

    Tämä on kuin kiertäisi kissana kuumaa puuroa. Sanoin kaiken oleellisen jo edellisessä viestissäni, en jaksa lähteä sitä enää uudelleen kirjoittamaan. Tai ehkä pääpointit:

    1. Jos näet suomalaisuuden pääasiassa ryyppäämisenä, teiniraskauksina, tupakointina jne., olet yksinkertaisesti väärillä jäljillä. Ei näitä ilmiöitä Suomessakaan kunnioiteta.

    2. Jos oletat Suomessa asuvien muslimimiesten olevan jotenkin "pyhempiä" kuin suomalaiset, olet taas väärässä. Yhden yön suhteet, pettäminen ja rikollisuus ovat tavallisempia tässä ihmisryhmässä kuin suomalaisten piirissä. Ja jos pidät tätä käytöstä "länsimaalaistumisena", olet taas väärillä jäljillä.

    Äänestä

  • ..--.. kirjoitti:

    Naimisiinmeno lyhyessä ajassa ei ehkä olekaan suotavaa, mutta ei sitä nyt ihan voi verrata vastuuttomaan seksikäyttäytymiseen tai alkoholinkäyttöön. Menimme naimisiin 7 kuukauden tuntemisen jälkeen, joka on joskin lyhyt aika, muttei kuitenkaan ihan pikaliitto. Jos olisimme menneet naimisiin kuukauden tai parin kuluessa tapaamisestamme, niin sitten voisin ymmärtää asenteesi.

    "ei kristinuskokaan hyväksy huoraamista tai varastelua, mutta kukaan ei käytä sitä täällä argumenttina."

    Ei täällä käytetäkään sitä argumenttina, mutta monet muslimit kyllä varmasti sitä käyttävät. He luultavasti miettivätkin, että miksi kristityt rellestävät miten haluavat, kun moni asia on raamatussa kiellettyä. Hartaille muslimeille on kunnia-asia elää hyveellisesti, joten nämä rikolliset muslimit eivät todellakaan kuulu samaan kastiin heidän kanssaan.

    Äänestä

  • enää jaksa... kirjoitti:

    Vaikka Suomessa ei näitä edellä mainittuja ilmiöitä kunnioitetakaan, niin silti ne täällä kukoistavat.

    Kyllä muslimi, joka ryyppää ja harrastaa irtosuhteita jne. on nimenomaan länsimaalaistunut, koska islamilaisuuteen ja arabikulttuuriin tuollainen käytös ei kuulu.

    "He luultavasti miettivätkin, että miksi kristityt rellestävät miten haluavat, kun moni asia on raamatussa kiellettyä. Hartaille muslimeille on kunnia-asia elää hyveellisesti, joten nämä rikolliset muslimit eivät todellakaan kuulu samaan kastiin heidän kanssaan."

    Hartaille kristityillekin on kunnia-asia elää hyveellisesti. Silti suomalaiset rikolliset ovat useimmiten myös kristittyjä. Onko sinun väitteesi se, että muslimi lakkaa olemasta muslimi jos hän tekee jotain islamin mukaan väärin, s.o. ryyppää, käy vieraissa, harrastaa yhden yön suhteita (näitä kaikki harrastaa Suomen muslimiyhteisö innokkaasti).

    no saisinko sitten vielä tietää, mitä vittua se sun karvakätesi täällä tekee, jos sitä niin hirvittää suomalaiset?

    eikö sen olis jo aika lähteä kotiin? sinä voisit mieluusti lähteä mukaan.

    "Kyllä muslimi, joka ryyppää ja harrastaa irtosuhteita jne. on nimenomaan länsimaalaistunut, koska islamilaisuuteen ja arabikulttuuriin tuollainen käytös ei kuulu."

    Juu, arabimaissa eivät muslimit ollenkaan juo alkoholia eivätkä harrasta irtosuhteita... Nyt herätys jo tähän päivään, kiitos. Iranissahan on mm. se oiva "pika-avioliittokäytäntö", että voidaan solmia avioliitto päiväksi (muodollisuus, lähinnä siksi jos uskonnollinen poliisi hiffaa), kuksia, ja sitten erota. Iranissa on esim. prostituoituja enemmän kuin Suomessa.

    Äänestä

  • pointin kirjoitti:

    Kyllä väitteeni on, että jos nämä "muslimit" ryyppäävät säännöillisesti, harrastavat irtosuhteita jne. heitä ei voi enää luokitella muslimeiksi.

    Oma mieheni on asunut kohta kaksi vuotta Suomessa. Hän ei ole koskaan elämässään juonut pisaraakaan alkoholia, eikä asia ole täällä Suomessa muuttunut. Heti, jos televisiossa näkyy puolipukeisia naisia, hän vaihtaa kanavaa. Esimerkkejä riittää, muttei siitä enempää.

    Äänestä

  • heko kirjoitti:

    "Kyllä muslimi, joka ryyppää ja harrastaa irtosuhteita jne. on nimenomaan länsimaalaistunut, koska islamilaisuuteen ja arabikulttuuriin tuollainen käytös ei kuulu."

    Juu, arabimaissa eivät muslimit ollenkaan juo alkoholia eivätkä harrasta irtosuhteita... Nyt herätys jo tähän päivään, kiitos. Iranissahan on mm. se oiva "pika-avioliittokäytäntö", että voidaan solmia avioliitto päiväksi (muodollisuus, lähinnä siksi jos uskonnollinen poliisi hiffaa), kuksia, ja sitten erota. Iranissa on esim. prostituoituja enemmän kuin Suomessa.

    Ne "muslimit", jotka tälläistä harrastavat tietävät itsekin, etteivät he ole enää muslimeja.

    Äänestä

  • lokoloko kirjoitti:

    no saisinko sitten vielä tietää, mitä vittua se sun karvakätesi täällä tekee, jos sitä niin hirvittää suomalaiset?

    eikö sen olis jo aika lähteä kotiin? sinä voisit mieluusti lähteä mukaan.

    Ei häntä hirvitä suomalaiset, mutta ei hän heidän touhujaan aina arvosta, eikä pitäisikään.

    Saattaa olla, että jossain vaiheessa muutetaan, mutta siihen asti sinun on vain kestettävä se tosiasia, että meillä on oikeus asua täällä. :-)

    Äänestä

  • heko kirjoitti:

    "Kyllä muslimi, joka ryyppää ja harrastaa irtosuhteita jne. on nimenomaan länsimaalaistunut, koska islamilaisuuteen ja arabikulttuuriin tuollainen käytös ei kuulu."

    Juu, arabimaissa eivät muslimit ollenkaan juo alkoholia eivätkä harrasta irtosuhteita... Nyt herätys jo tähän päivään, kiitos. Iranissahan on mm. se oiva "pika-avioliittokäytäntö", että voidaan solmia avioliitto päiväksi (muodollisuus, lähinnä siksi jos uskonnollinen poliisi hiffaa), kuksia, ja sitten erota. Iranissa on esim. prostituoituja enemmän kuin Suomessa.

    Missä sitten niitä "oikeita" muslimeja on, jos kerran selität kaikki epäkohdat sillä, että he eivät ole oikeita muslimeja.

    Miten on mahdollista, että ne oikeat muslimit erehtyisivät sieltä aina juuri suomalaisnaisten matkaan.

    Miettisit nyt hiukan, kuinka tyhmiä puhut.

    Äänestä

  • lokoloko kirjoitti:

    no saisinko sitten vielä tietää, mitä vittua se sun karvakätesi täällä tekee, jos sitä niin hirvittää suomalaiset?

    eikö sen olis jo aika lähteä kotiin? sinä voisit mieluusti lähteä mukaan.

    ette te minnekään muuta, sinä ainakaan. äijäsi voi lähteä takaisin paremmille apajille siinä vaiheessa, kun Suomessakin aletaan katsoa tiukemmin maahanmuuttajia ja heille syydettäviä avustuksia. Se kestää vielä hetken, mutta se aika tulee. Suomi on jälkijunassa tässäkin.

    oletko kertonut hänelle, mitä mieltä suomalaiset ovat muslimien tasa-arvokäsityksestä, sotaisuudesta tai esim. itsemurhapommituksista? vai eivätkö nämäkään esimerkit ole "oikeita" muslimeja? :)

    Äänestä

  • lokoloko kirjoitti:

    no saisinko sitten vielä tietää, mitä vittua se sun karvakätesi täällä tekee, jos sitä niin hirvittää suomalaiset?

    eikö sen olis jo aika lähteä kotiin? sinä voisit mieluusti lähteä mukaan.

    ette te minnekään muuta, sinä ainakaan. äijäsi voi lähteä takaisin paremmille apajille siinä vaiheessa, kun Suomessakin aletaan katsoa tiukemmin maahanmuuttajia ja heille syydettäviä avustuksia. Se kestää vielä hetken, mutta se aika tulee. Suomi on jälkijunassa tässäkin.

    oletko kertonut hänelle, mitä mieltä suomalaiset ovat esim. muslimien tasa-arvokäsityksestä, sotaisuudesta tai esim. itsemurhapommituksista? vai eivätkö nämäkään esimerkit ole "oikeita" muslimeja? :)

    Äänestä

  • pointin kirjoitti:

    "He luultavasti miettivätkin, että miksi kristityt rellestävät miten haluavat, kun moni asia on raamatussa kiellettyä. Hartaille muslimeille on kunnia-asia elää hyveellisesti, joten nämä rikolliset muslimit eivät todellakaan kuulu samaan kastiin heidän kanssaan."

    Hartaille kristityillekin on kunnia-asia elää hyveellisesti. Silti suomalaiset rikolliset ovat useimmiten myös kristittyjä. Onko sinun väitteesi se, että muslimi lakkaa olemasta muslimi jos hän tekee jotain islamin mukaan väärin, s.o. ryyppää, käy vieraissa, harrastaa yhden yön suhteita (näitä kaikki harrastaa Suomen muslimiyhteisö innokkaasti).

    Muslimimiehiä on maailmassa mitä, puoli miljardia? Heistä suurin osa on varmaan sortunut alkoholin nauttimiseen, vähäpukeisten naisten katseluun, vieläpä irtosuhteisiinkin (ainakin länsimaisten naisten kanssa). Väitätkö, etteivät he ole "oikeita" muslimeja? Entä sitten, kun miehesi ensimmäisen kerran maistaa vaikkapa olutta tai katselee alusvaatekuvaa lehdestä, lakkaako hänkin sitten olemasta oikea muslimi?

    Tuo ajatuskulkusi on vääristynyt. Koitat selittää Suomessa asuvien muslimien parissa villiintyneen rikollisuuden, irtosuhteet jne. (käyttäytyvät usein pahemmin kuin suomalaiset) sillä, että "no ei ne nyt sitten muslimeja olleetkaan".

    Samalla lailla minä voin sanoa sinulle, että ne kammoamasi suomalaiset alkoholistit ja teiniäidit eivät ole mitään oikeita suomalaisia. Sillä eiväthän he mitään suomalaisia arvoja edusta!!

    Äänestä

  • pointin kirjoitti:

    "He luultavasti miettivätkin, että miksi kristityt rellestävät miten haluavat, kun moni asia on raamatussa kiellettyä. Hartaille muslimeille on kunnia-asia elää hyveellisesti, joten nämä rikolliset muslimit eivät todellakaan kuulu samaan kastiin heidän kanssaan."

    Hartaille kristityillekin on kunnia-asia elää hyveellisesti. Silti suomalaiset rikolliset ovat useimmiten myös kristittyjä. Onko sinun väitteesi se, että muslimi lakkaa olemasta muslimi jos hän tekee jotain islamin mukaan väärin, s.o. ryyppää, käy vieraissa, harrastaa yhden yön suhteita (näitä kaikki harrastaa Suomen muslimiyhteisö innokkaasti).

    "Heti, jos televisiossa näkyy puolipukeisia naisia, hän vaihtaa kanavaa."

    Ja käy vessassa lukiten oven? :)

    Ei hitto, mutta sinä olet helppo..

    Äänestä

  • pointin kirjoitti:

    "He luultavasti miettivätkin, että miksi kristityt rellestävät miten haluavat, kun moni asia on raamatussa kiellettyä. Hartaille muslimeille on kunnia-asia elää hyveellisesti, joten nämä rikolliset muslimit eivät todellakaan kuulu samaan kastiin heidän kanssaan."

    Hartaille kristityillekin on kunnia-asia elää hyveellisesti. Silti suomalaiset rikolliset ovat useimmiten myös kristittyjä. Onko sinun väitteesi se, että muslimi lakkaa olemasta muslimi jos hän tekee jotain islamin mukaan väärin, s.o. ryyppää, käy vieraissa, harrastaa yhden yön suhteita (näitä kaikki harrastaa Suomen muslimiyhteisö innokkaasti).

    Hauskaa kieltämättä. Te varmaan käyttekin vessassa r...massa milloin vain mieli tekee, mutta oma mieheni ei onneksi mokomaa harrasta. Yök! =)

    Äänestä

  • pointin kirjoitti:

    "He luultavasti miettivätkin, että miksi kristityt rellestävät miten haluavat, kun moni asia on raamatussa kiellettyä. Hartaille muslimeille on kunnia-asia elää hyveellisesti, joten nämä rikolliset muslimit eivät todellakaan kuulu samaan kastiin heidän kanssaan."

    Hartaille kristityillekin on kunnia-asia elää hyveellisesti. Silti suomalaiset rikolliset ovat useimmiten myös kristittyjä. Onko sinun väitteesi se, että muslimi lakkaa olemasta muslimi jos hän tekee jotain islamin mukaan väärin, s.o. ryyppää, käy vieraissa, harrastaa yhden yön suhteita (näitä kaikki harrastaa Suomen muslimiyhteisö innokkaasti).

    Jaaha, nyt meille sitten kerrotaan että Mariouman pyhimysmäinen muslimimies ei itsesaastutustakaan harrasta. LOL!!!! :-D

    Kyllä se nyt oikeasti alkaa vaikuttaa vähän siltä, että neiti Oumalla ei ihan kaikki valot siellä vintillä pala...

    Äänestä

  • pointin kirjoitti:

    "He luultavasti miettivätkin, että miksi kristityt rellestävät miten haluavat, kun moni asia on raamatussa kiellettyä. Hartaille muslimeille on kunnia-asia elää hyveellisesti, joten nämä rikolliset muslimit eivät todellakaan kuulu samaan kastiin heidän kanssaan."

    Hartaille kristityillekin on kunnia-asia elää hyveellisesti. Silti suomalaiset rikolliset ovat useimmiten myös kristittyjä. Onko sinun väitteesi se, että muslimi lakkaa olemasta muslimi jos hän tekee jotain islamin mukaan väärin, s.o. ryyppää, käy vieraissa, harrastaa yhden yön suhteita (näitä kaikki harrastaa Suomen muslimiyhteisö innokkaasti).

    Näin juuri. Mieheni on pyhimys, sitähän olen tässä kokoajan selittänyt. Aivan turhaa teille on tosiaan puhua, kun käännätte kaiken vitsiksi. Mutta mene oikeasti ottamaan vähän aurinkoa, niin tulee parempi mieli :-)

    Äänestä

  • pointin kirjoitti:

    "He luultavasti miettivätkin, että miksi kristityt rellestävät miten haluavat, kun moni asia on raamatussa kiellettyä. Hartaille muslimeille on kunnia-asia elää hyveellisesti, joten nämä rikolliset muslimit eivät todellakaan kuulu samaan kastiin heidän kanssaan."

    Hartaille kristityillekin on kunnia-asia elää hyveellisesti. Silti suomalaiset rikolliset ovat useimmiten myös kristittyjä. Onko sinun väitteesi se, että muslimi lakkaa olemasta muslimi jos hän tekee jotain islamin mukaan väärin, s.o. ryyppää, käy vieraissa, harrastaa yhden yön suhteita (näitä kaikki harrastaa Suomen muslimiyhteisö innokkaasti).

    "Te varmaan käyttekin vessassa r...massa milloin vain mieli tekee, mutta oma mieheni ei onneksi mokomaa harrasta."

    Koko ajan jutut paranee. Nyt se väittää jo, ettei sen äijä edes runkkaa :DDD

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Minä olenkin sanonut jo moneen kertaan, että tottakai niiden ulkomaalaisten, jotka täällä aikovat asua, täytyy sopeutua tähän kulttuuriin. Mutta se ei siis tarkoita sitä, että heidän pitäisi tästä kulttuurista pitää, tai elää sen mukaan.

    Otetaanpa kantaa tähän... eli alussa sanoit, että
    muslimit* eivät hyväksy viinan juontia, irtosuhteita, pornon katsontaa jne.

    Onko tämä siis suomalaista kulttuuria (ylipäätään länsimaista kulttuuria), toki tätä voidaan pitää osana kulttuuria. Aluksi voitaisiin hahmottaa Suomalaisen kulttuurin piirteet. Mielestäni edelliset tai saunominen joka lauantai, eivät riitä määritteeksi sille kulttuurille johon muslimeiden pitäisi sopeutua tai joka heidän pitäisi Suomesta hyväksyä (eiväthän kaikki suomalaisetkaan hyväksy noista kaikkia asioita, itse hyväksyn muut paitsi irtosuhteet, jos ne liitetään pettämiseen (viinan juonti ja poken katselu kohtuudella))

    Tasa-arvo on aika suuri osa tätä kulttuuria ja tasa-arvo käsitys on täällä aivan toisenlainen kuin monissa muslimi maissa (jokaisella muslimi maalla toki on joitain pieniä eroja näissäkin asioissa) Meillä päin jopa voidaan joistain asioista sanoa, että vallalla on naisten ylitasa-arvo, ns. akkavalta

    Lisäksi (äärirasismmista huolimatta, jota esiintyy varsin vähän luonnossa(?)) Suomen ajattelu maailma hyväksyy erilaisuuden (homot, lesbot, (laillista seksiä harjoittavat)pervot, juntit, sivistyneet, miten ikinä halutaan luokitellakaan)

    Suomessa on "sanavapaus" (tosin tämäkin on kyseenalaista onko jotain asiaa pakko sanoa vain siksi, että siihen on vapaus eikä kukaan leikkaa kurkkua).
    Jokaisen on velvollisuus tehdä työtä ja maksaa veroja, johon suurin osa Suomen hyvinvointia perustuu (ainakin puliukkojen ja muiden syrjäytyneiden?)

    Näitä jälkimmäisiä (sanavapautta, suvaitsevaisuutta toisia kohtaan, veronmaksamista ja tasa-arvoa) tulisi jokaisen Suomeen haluavan
    kunnioitta ja vaalia.

    Kristitty ei tarvitse olla, sikaa ei tarvitse syödä, saunassa ei ole pakko käydä, viinaa ei tarvitse maistaa ym. kunhan joitakin perus asioita noudattaa (lisäksi totta kai Suomen rikoslaki mutta se on jokaiselle palstalaisele selvä asia että sekuuluu näihin asioihin joka takaa hyvinvointia ja turvallisuutta. Kukaan ei saa varastaa toiselta tai tappaa toista, ei luulisi olevan vaikea noudattaa)

    Pakolaisten "rikkomukset" voidaan ehkä(tapauskohtaisesti) sulattaa he eivät ole tänne alunperin halunneet.

    Saattoi ajatus katketa jossain vaiheessa mutta pääosin näytti selvältä viestiltä ja asiani oli siinä.

    Uskon myös mariuman tarkoittavan tätä mutta veti nyt kärjistetysti nämä viinat ja muut sekaan vahingossa tai huolimattomuuttaan. Näitä sattuu.

    (*islam lähinnä, muslimeitahan on joka junaan, koska muslimeita on vaikea alkaa mielipiteineen yksilöidä on helppo ottaa ajattelun lähtö kohdaksi islam ja lähinnä Koraani (muut kirjoitukset?))

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    No mikä ettei, ei tuo mahdoton ajatus ole. Kunhan kokeesta ei tahallaan tehdä sellaista, että sen avulla ulkomaalaiset on helppo käännyttää pois.

    eli on ymmartanyt lukemansa, miten maassa menetellaan ja miten ei.

    Äänestä

en nyt vastaa galluppiin vaan kerron sinulle avoimen ihailuani tyyliäsi kohtaan. Et syyllisty samaan kuin monet muut tällä palstalla. Kun tätä ketjua on lukenut voin vaan ihailla tyyneyttäsi. Kuten huomasit itsekin kun pyytää vähän enemmän perusteluja niin eipä niitä tule. Jatka sinä samaan malliin niin tulee hyvä mieli monelle!

Äänestä
  • Tälläisiä viestejä on niin paljon kivempi lukea, kuin niitä joissa olen idiootti ja kehitysvammainen =) Koitetaan jatkaa samaan malliin, vaikkei se aina helppoa olekaan ;-) Hauskaa iltaa sinulle ja oikein lämpöistä kesää :o)

    Äänestä

  • Perusteluja on tullut jatkuvalla syötöllä, ongelma on vain siinä että puusilmäiset mokufanaatikot ette voi hyväksyä muun oman maailmankatsomuksenne. Pragmaattinen ajattelija sanoo, että esim. muslimien maahanmuuttoon kannattaa suhtautua varauksella. Te taas sanotte, että kaikkien halukkaiden olisi päästävä maahan.

    Äänestä

  • tulee... kirjoitti:

    Perusteluja on tullut jatkuvalla syötöllä, ongelma on vain siinä että puusilmäiset mokufanaatikot ette voi hyväksyä muun oman maailmankatsomuksenne. Pragmaattinen ajattelija sanoo, että esim. muslimien maahanmuuttoon kannattaa suhtautua varauksella. Te taas sanotte, että kaikkien halukkaiden olisi päästävä maahan.

    Tottakai hyväksyn muitakin, kuin oman maailmankatsomukseni. Tottakai ulkomaalaisten maahantuloa pitää kontrolloida, eikä ketä tahansa pidäkään päästää maahan.

    Minusta pakolaiskiintiöt ovat täysin oikeutettuja, samoin niiden mokupuolisoiden maahantulo, jotka ovat selkeästi tulossa maahan oikeista syistä (rakkaudesta puolisoonsa, ja halusta työntekoon ja yhteiskuntaan sopeutumiseen).

    "Minusta pakolaiskiintiöt ovat täysin oikeutettuja, samoin niiden mokupuolisoiden maahantulo, jotka ovat selkeästi tulossa maahan oikeista syistä (rakkaudesta puolisoonsa, ja halusta työntekoon ja yhteiskuntaan sopeutumiseen)."

    No tässä olemmekin eri mieltä. Avio/avioliitto ei saisi olla perustana maahanmuutolle, varsinkin kun suurin osa näistä tapauksista on huijausta ja päätyy joka tapauksessa eroon. Esim. Ranskassa avo/avioliitto ranskalaisen ja ei-EU -kansalaisen välillä ei ole peruste pysyvän oleskeluluvan myöntämiseen. Miehesi varmaan tämän hyvin tietää, siksipä päätti koittaa Suomea, jossa on tällä hetkellä EU-alueen löyhin maahanmuuttokäytäntö (Rajamäki onneksi korjaamassa). Pragmaattisuus näyttää olevan myötätuulessa.

    Halu työntekoon ja yhteiskuntaan sopeutumiseen ei myöskään riitä: maailmassa on parisen miljardia ihmistä jotka haluaisivat päästä töihin Eurooppaan. Mistä sinä heille töitä revit?

    Äänestä

Pyydan anteeksi, jos joku on taman asian jo maininnut (minulla ei nyt ollut aikaa lukea kaikkia vastauksia:-( ), mutta haluaisin lisata Mariouman hienoon listaan viela yhden kysymyksen:

Jos te ette ole monikulttuurisuhteessa, miksi ihmeessa kirjoittelette tanne?

Hyva Mariouma!

Äänestä
  • No ethän sinäkään ole!!

    Äänestä

  • Duoda... kirjoitti:

    No ethän sinäkään ole!!

    Sinun uskomuksesi eivat valitettavasti tee minusta saalittavaa fantasiamaailmoissa elelevaa horhoa.

    Mina en hukkaisi aikaani palstalla, jonne en selkeastikaan kuuluisi.

    Äänestä

  • girasole kirjoitti:

    Sinun uskomuksesi eivat valitettavasti tee minusta saalittavaa fantasiamaailmoissa elelevaa horhoa.

    Mina en hukkaisi aikaani palstalla, jonne en selkeastikaan kuuluisi.

    Jos se näyttää p***alta ja haisee p***alta, se on p***kaa. Leikkisit noita lääkärileikkejäsi jossain muualla.

    Äänestä

  • kaikin keinoin estää Suomesta tulemasta monikulttuurinen maa. Me todelliset Suomalaiset naiset, jotka olemme tasa-arvoisia miesten kesken, haluamme pitää ne arvot ja normit jotka ovat meidän Suomalaisten naisten hankkimat. Emme halua tänne miehiä jotka eivät suvaitse naisten vapaata seksuaalisuutta, alkoholin käyttöä tai mahdollisuudesta tehdä päätökset omasta elämästään, ilman heidän kommentteja.

    Äänestä

  • yritämme kirjoitti:

    kaikin keinoin estää Suomesta tulemasta monikulttuurinen maa. Me todelliset Suomalaiset naiset, jotka olemme tasa-arvoisia miesten kesken, haluamme pitää ne arvot ja normit jotka ovat meidän Suomalaisten naisten hankkimat. Emme halua tänne miehiä jotka eivät suvaitse naisten vapaata seksuaalisuutta, alkoholin käyttöä tai mahdollisuudesta tehdä päätökset omasta elämästään, ilman heidän kommentteja.

    Heh näistä viesteistä päätellen miehet muslimi maista juuri tulevat tänne vapaan seksuaalikasvatuksen vuoksi, että miksi ei suvaita?

    Mutta sitten varsinaiseen kommentointiin.
    Toisten elämään puuttuminen on hyvin ikävää. Niin uskonnon tuputtaminen kuin terveysintoilukin.
    (tosin itse joskus saatan huomauttaa tuttavalle tupakoinnista, mutta itse ärsyyntyisin, jos joku kaataisi tilaamani drinkin lattialle ja sanoisi, että haluaa pelastaa maksani;D)
    Tämän vuoksi tänne pyrkiviltä miehiltä/naisilta tulisi odottaa suvaitsevaisuutta monia meille tavoiksi muotoutuneita asioita kohtaan (naisten ja miesten avoin pukeutuminen, alkoholin käyttö seurustelu juomana, naisen oikeus valita monenko kanssa hän haluaa harrastaa seksiä, tai että haluaako samaa sukupuolta ym.)
    Kenelläkään muslimilla ei ole oikeutta puuttua ulkopuolisten ihmisten elämään (vaimolleen toki voi sanoa jos hame on liian lyhyt sillä tekeehän muutkin miehet niin (ei kukaan hyvä mies halua, että nainen näyttää liian halvalta jos se on "oma")) Mutta kadulla näkemien naisten kovaääninen arvostelu on sitten eri asia...
    Ymmärsit varmaan mitä tarkoitan, että ei tästä sen enempää.

    Äänestä

Jep, tämä keskustelu roihuaa, joten en osallistu tähän kummenmin eikä nyt ole edes aikaakaan pohtia tällaista. Vastailen sinulle sitten vaikka mailaten.

Äänestä
  • Juu, niin roihuaa. Ajattelin itsekin lopetella, kun ei tämä tästä mihinkään etene. Kyllähän sen tiesinkin enen kuin tämän ketjun aloitin, mutta tässä sitä nyt ollaan =) Kirjoittelemisiin :o)

    Äänestä

Ai kaikki "ei mokusuhteessa olevat" ovat tuota mieltä? Oi kuinka avarakatseista.

Mutta, kyllä tuollaisia ihmisiä varmasti löytyy, kuten löytyy myös sinunkaltaisia, jotka leimaavat maahanmuuttopolitiikkaa/maahanmuuttajia kritisoivat heti rasisteiksi yms. pelleiksi. Et ole itse yhtään parempi. Asioista pitäisi voida keskustella ilman kummankaan osapuolen leimaamista. Nyt ei uskalleta asioista puhua kunnolla julkisuudessa rasistiksi leimaantumisen pelossa. Olet varmasti asiasta tyytyväinen.

Äänestä
  • Luitko aloituksen kunnolla? Kirjoitin, että lähinnä ei mokusuhteessa oleville. Olisi kai pitänyt mainita, että saavat muutkin kirjoittaa, niinkuin ovat tehneetkin. En käsitä, miksi täällä ollaan niin pikkutarkkoja jokaisesta sanasta tai lauseesta. Jos yksikin sana on väärin, niin heti tulee hirveä saarnaryöppy niskaan. Kai pitäisi vain miettiä jokaista sanaa, jonka tänne laittaa ja harkita onko se sopiva vai ei. Anteeksi, jos käsitit nyt jotenkin väärin. Ei vain kannata takertua jokaiseen sanaan, koska se ei ollut tarkoitukseni. Hyvää kesäpäivää sinulle :-)

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Luitko aloituksen kunnolla? Kirjoitin, että lähinnä ei mokusuhteessa oleville. Olisi kai pitänyt mainita, että saavat muutkin kirjoittaa, niinkuin ovat tehneetkin. En käsitä, miksi täällä ollaan niin pikkutarkkoja jokaisesta sanasta tai lauseesta. Jos yksikin sana on väärin, niin heti tulee hirveä saarnaryöppy niskaan. Kai pitäisi vain miettiä jokaista sanaa, jonka tänne laittaa ja harkita onko se sopiva vai ei. Anteeksi, jos käsitit nyt jotenkin väärin. Ei vain kannata takertua jokaiseen sanaan, koska se ei ollut tarkoitukseni. Hyvää kesäpäivää sinulle :-)

    "Luitko aloituksen kunnolla? Kirjoitin, että lähinnä ei mokusuhteessa oleville."

    Luin. Juuri samaan tyyliin voisi asetella kysymyksen:

    'Lähinnä tummaihoisille Afrikasta tulleille:

    1. Miksi tykkäät vetelehtiä työttömänä muiden elätettävänä?

    2. Miksi tykkäät raiskata alaikäisiä tyttöjä?.....'

    Samalla tavalla tungetaan mielipide käteen ja pyydetään puolustamaan. Tuo 'mielipide' lisäksi perustuu johonkin puhtaaseen olettamukseen, jolle ei välttämättä ole perusteita. Joko alkaa valkenemaan miksi kirjoituksesi oli melkoisen typerä. Ajatuksesi oli ehä ihan ok, mutta kysymyksen asettelu ja kohdistus miten sattuu. Järjestelmällistä kaksinaismoralismia vai puhdas vahinko, mieti sitä ja ole itsellesi rehellinen.

    Äänestä

  • Yleistäminen on tietämättömyyttä.

    Käsitinkö oikein, että siksi et halua ulkomaalaisia tänne, koska et halua blondien kuolevan sukupuuttoon?

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Yleistäminen on tietämättömyyttä.

    "Yleistäminen on tietämättömyyttä."

    Juuri näin. Mutta mitä pitäisi ajatella sinun yleistyksistäsi suomalaisesta kulttuurista (ryyppäämistä, teiniraskauksia, pornoa) ja islamista (hyveellisiä, jos ottaa kaljan ei ole aito muslimi jne.)? Puhut vähän ristiriitaisia...

    Muuten, kysymys. Jos miehesi pettää sinua oikean kätensä kanssa, onko hän edelleen muslimi (itsetyydytys on Koraanissa kielletty) vai meneekö heti poikki? Entä jos hän juo yhden saunakaljan, onko hän sittenkään enää kunnon muslimi? Tai katselee televisiosta missikisoja?

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Yleistäminen on tietämättömyyttä.

    Käsitinkö oikein, että siksi et halua ulkomaalaisia tänne, koska et halua blondien kuolevan sukupuuttoon?

    Onhan se kuitenkin hyvä, että tummatukkaisten määrä lisääntyy, niin en enään kuulu vähemmistöön vaikka suomalainen olenkin.

    Äänestä

  • Tummatukkainen kirjoitti:

    Ethän sä nytkään mitään vähemmistöä ole... Blondeja on maailman väestöstä todella pieni murto-osa, eikä niitäkään enää kauaa löydy.

    Äänestä

  • Täh? kirjoitti:

    Ethän sä nytkään mitään vähemmistöä ole... Blondeja on maailman väestöstä todella pieni murto-osa, eikä niitäkään enää kauaa löydy.

    Vaikka vaaleatukkaiset katoavat, niin ainahan voi värjätä hiuksensa vaaleaksi. Lisäksi kun tekee tummemman kanssa lapsia, niin lapsien ihonväristä tulee tummempi, joka taasen suojaa ihosyövältä.

    http://www.riemurasia.net/jylppy/displayimage.php?pos=-12134

    Äänestä

  • Tummatukkainen kirjoitti:

    Onhan se kuitenkin hyvä, että tummatukkaisten määrä lisääntyy, niin en enään kuulu vähemmistöön vaikka suomalainen olenkin.

    sinänsä ikävä ettei bondivitsejä sitten voi kertoa ja osa on niistä ihan hyviä (pieni osa). Mutta vammaisetkin tietävät pahimmat vammaisvitsit, joten kuka sitten enää tietää pahimmat blondivitsit...uusien hyvien blondivitsien määrä laskee??

    Monet blondit tosin näyttävät paremmilta brunetteina (oma mielipide) ja Suomessa on varmasti blondeja piilossa värisuihkeen alla, että tuskin tässä mihinkään hävitään (siniset silmät muuten ovat myös häviämässä, miksi ei kukaan sure? Entäs sitten vihreät silmät, pitää alkaa jalostaa vihreä silmäisiä. Usein punapäillä on vihreät silmät ja pisamia. Heitä myös jalostaa täytyy ettei vallan tasapainottomaksi mene)

    Tosiasia on kuitenkin että suurin osa maailman väestöstä on tumma hiuksisia ja ruskea silmäisiä, halusimmepa tai emme.

    Äänestä

  • bidrali kirjoitti:

    Minulla on sinivihreät silmät.

    http://museum.thetech.org/ugenetics/eyeCalc/eyecalculator.html
    http://www.genetree.com/about/eye-color-chart.asp
    http://www.athro.com/evo/inherit.html

    Äänestä

  • mariouma kirjoitti:

    Yleistäminen on tietämättömyyttä.

    Käsitinkö oikein, että siksi et halua ulkomaalaisia tänne, koska et halua blondien kuolevan sukupuuttoon?

    Tietämättömyys lisää suvaitsevaisuutta.

    Äänestä

  • bidrali kirjoitti:

    sinänsä ikävä ettei bondivitsejä sitten voi kertoa ja osa on niistä ihan hyviä (pieni osa). Mutta vammaisetkin tietävät pahimmat vammaisvitsit, joten kuka sitten enää tietää pahimmat blondivitsit...uusien hyvien blondivitsien määrä laskee??

    Monet blondit tosin näyttävät paremmilta brunetteina (oma mielipide) ja Suomessa on varmasti blondeja piilossa värisuihkeen alla, että tuskin tässä mihinkään hävitään (siniset silmät muuten ovat myös häviämässä, miksi ei kukaan sure? Entäs sitten vihreät silmät, pitää alkaa jalostaa vihreä silmäisiä. Usein punapäillä on vihreät silmät ja pisamia. Heitä myös jalostaa täytyy ettei vallan tasapainottomaksi mene)

    Tosiasia on kuitenkin että suurin osa maailman väestöstä on tumma hiuksisia ja ruskea silmäisiä, halusimmepa tai emme.

    "että tuskin tässä mihinkään hävitään" ei koske minua tuo juttu kun olen aito brune mutta meni vahingossa noin

    Äänestä

  • Tiedonantaja kirjoitti:

    Tietämättömyys lisää suvaitsevaisuutta.

    olin sinisilmäinen ulkomaalaisten suhteen. Ajattelin, että pakolaisia tulee auttaa ja että he ovat kovia kokeneet Kaunis ajatus sinänsä)
    Meni töihin, paikkaan jossa opetettiin mamuille suomea ja mun silmäni avautuivat kerta kaikkiaan.
    En tajunnut minkälaisen ongelman Suomi on tänne raahannut. Ehkäpä ne jotka apua kipeimmin tarvitsevat eivät sitä saa ja ne jotka tänne tulee
    eivät täällä oloa tarvitse Kukaties. Ne rahat jotka näihin mamuihin käytetäänvois käyttää paikanpäällä niille joilla todella on tarvis apua.

    Äänestä

  • bidrali kirjoitti:

    sinänsä ikävä ettei bondivitsejä sitten voi kertoa ja osa on niistä ihan hyviä (pieni osa). Mutta vammaisetkin tietävät pahimmat vammaisvitsit, joten kuka sitten enää tietää pahimmat blondivitsit...uusien hyvien blondivitsien määrä laskee??

    Monet blondit tosin näyttävät paremmilta brunetteina (oma mielipide) ja Suomessa on varmasti blondeja piilossa värisuihkeen alla, että tuskin tässä mihinkään hävitään (siniset silmät muuten ovat myös häviämässä, miksi ei kukaan sure? Entäs sitten vihreät silmät, pitää alkaa jalostaa vihreä silmäisiä. Usein punapäillä on vihreät silmät ja pisamia. Heitä myös jalostaa täytyy ettei vallan tasapainottomaksi mene)

    Tosiasia on kuitenkin että suurin osa maailman väestöstä on tumma hiuksisia ja ruskea silmäisiä, halusimmepa tai emme.

    Hmmm.
    Mitähän seuraisi, jos vielä alkaisin lisääntymään. Laitettaisiin yhteen pitkä, pitkäraajainen, kapea kaljuhko punatukkainen pisamainen vihreäsilmäinen ja isonenäinen turkkilainen ja persjalkainen, lyhyt, kurvikas pystynokkainen hiuksiaan värjäävä sinisilmäinen blondi.

    Persjalkainen, pisamainen, väritön, ohuthiuksinen kapeaharteinen, leveäperäinen, pitkäselkäinen ja -kätinen jälkeläinen jolla on iso ja pysty klyyvari ja syntyy valmiiksi karvat ja väripurkki kädessä. Toivottavasti jonkin väriset silmät päässä...

    Äänestä

"Miksi monikulttuurisuus on teille niin vaikeaa sulattaa? "

Se ei oikein toimi.

"Miksi ihonväri tai kansalaisuus tekee ihmisestä alempiarvoisen?"

Ihonväri ei tee kestään huonompaa eikä kansalaisuuskaan itsessään.

"Miksi Suomi ei saisi kansainvälistyä? "

Rauha ja hyvinvointi kääntyisi jyrkkään laskuun.

"Miksi kylvätte vain vihaa ja ennakkoluuloja ympärillenne? "

Mitä ennakkoluuloja? Vihaamista kannattaisi itse kunkin välttää.

"Mikä on teidän motiivinne haukkuessanne tuntemattomia ihmisiä? "

Täh.

"Mikä tekee teistä paremman ihmisen? "

Tasa-arvoisuuden hyväksyminen, naisen arvostaminen vapaana itsenäisenä olentona ja kunnioitus, en hyväksy kunniamurhia, kivityksiä enkä joukkoraiskauksia, arvostan ihmisen vapaata uskoa mihin haluaa ilman valtion tai yhteisön diktatuuria ja mielivaltaa(muslimit), en levittele tauteja tietoisesti ja välinpitämättömästi(afrikka), enkä kuvittele, etä hiv paranee raiskaamalla neitsyen(afrikka), arvostan demokratiaa, en hyväksy pakkoavioliittoja(muslimit) enkä naisten ympärileikkaamista(somalit, jotkut arabit), suvaitsen muitakin uskontoja ja haluan että maallinen valta pidetään erossa hengellisestä paskanjauhamisesta ja hulluudesta(sharia)...

Eikö ole ihan hyviä syitä?

Rekisteröi oma nimimerkki

Liity Suomi24:n jäseneksi ja rekisteröi ikioma nimimerkki!
Uutta: Rekisteröitynyt käyttäjä voi itse poistaa oman rekisteröidyllä nimimerkillä kirjoittamansa viestin.

Rekisteröinti kannattaa, koska sama nimimerkki on käytössäsi sekä chatissa että keskusteluissa eikä kukaan muu voi samaa nimimerkkiä palveluissa käyttää.

Varaa oma nimimerkki

Äänestä
  • Ja mukava että sulla on hyvä mies vierelläsi. Ei mulla ole tosiaan ihonväriin mitään sanomista niin kauan kuin ihmisen rinnassa sykkii lämmin ja oikeudenmukainen sydän, jota ei ole jokin barbaarinen alkuasukaskulttuuri saastuttanut.
    Hyvää jatkoa.

    Äänestä

  • Otis kirjoitti:

    Ja mukava että sulla on hyvä mies vierelläsi. Ei mulla ole tosiaan ihonväriin mitään sanomista niin kauan kuin ihmisen rinnassa sykkii lämmin ja oikeudenmukainen sydän, jota ei ole jokin barbaarinen alkuasukaskulttuuri saastuttanut.
    Hyvää jatkoa.

    Ei kaikki ulkomaalainen kulttuuri ole varauksettoman ihanaa ja hyväksyttävää. Hyvä, että toit tämän kannan selkeästi esille.
    Ikäänkuin kulttuurin takia pitäisi vain hyväksyä kaikki suoranaiset hulluudetkin monikulttuurisuuden nimissä. Pahinta, että mennään kritiikittä mukaan, eikä enää uskalleta tuoda omaa kulttuuria esiin ollenkaan (esim. suvivirren laulaminen koulussa).

    Äänestä

  • harvinaisen oikeassa kirjoitti:

    Toisaalta suvivirttä ovat boikotoineet myös kirkkoon kuulumattomat. Se tässä vain muistutuksena ettei muslimit ole ainoa ryhmä (lähinnä somalit?), jotka haluavat kieltää sinänsä jo perinteiksi muodostuneita asioita, jotka pakanallisuudestaan huolimatta on haluttu liittää kirkon menoihin (viittaan jouluun ja muihin rellestys juhliin). Itselläni ei ole mitään suvivirttä tai joulun viettoa vastaan:D

    Sinänsä monikulttuurinen yhteiskunta toimisi, jos eri näkemykset ja tietynlainen sulautuminen saataisiin aikaan. monikulttuurisuus käsitteessähän on kyse erilaisten kulttuurien yhteen sulautumisesta ja sinä on aina omat ongelmansa. Pakko on kuitenkin olla yksi "valtakulttuuri", joka on kaiken siihen liuenneen pohjana mutta kaikki toki haluavat, että toisten kulttuuri tulisi osaksi heidän kulttuuriaan ilman, että he itse joutuisivat muuttamaan omaansa.

    "Se tässä vain muistutuksena ettei muslimit ole ainoa ryhmä"

    Varmasti kuitenkin ainoa tuon suuruinen Suomen ulkopuolelta tullut ryhmä.

    Hyväksyn tämänkaltaisten perinteiden muuttamisehdotukset kantaväestöltä, mutta en maahanmuuttajilta. En minäkään mene muslimimaihin rakentamaan kirkkoja tai myymään sianlihaa.

    Äänestä

  • bidrali kirjoitti:

    Toisaalta suvivirttä ovat boikotoineet myös kirkkoon kuulumattomat. Se tässä vain muistutuksena ettei muslimit ole ainoa ryhmä (lähinnä somalit?), jotka haluavat kieltää sinänsä jo perinteiksi muodostuneita asioita, jotka pakanallisuudestaan huolimatta on haluttu liittää kirkon menoihin (viittaan jouluun ja muihin rellestys juhliin). Itselläni ei ole mitään suvivirttä tai joulun viettoa vastaan:D

    Sinänsä monikulttuurinen yhteiskunta toimisi, jos eri näkemykset ja tietynlainen sulautuminen saataisiin aikaan. monikulttuurisuus käsitteessähän on kyse erilaisten kulttuurien yhteen sulautumisesta ja sinä on aina omat ongelmansa. Pakko on kuitenkin olla yksi "valtakulttuuri", joka on kaiken siihen liuenneen pohjana mutta kaikki toki haluavat, että toisten kulttuuri tulisi osaksi heidän kulttuuriaan ilman, että he itse joutuisivat muuttamaan omaansa.

    If it works, don't fix it. Mitä helvatun etua Suomelle on siitä että kukkahattutädit tänne väkisin koittaa joku mokuyhteiskuntaan luoda? Varoittavia esimerkkejä päinvastaisesta on kyllä maailma pullollaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 67 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mariouma kirjoitti:

Lähinnä ei mokusuhteessa oleville.

Miksi monikulttuurisuus on teille niin vaikeaa sulattaa?

Miksi ihonväri tai kansalaisuus tekee ihmisestä alempiarvoisen?

Miksi Suomi ei saisi kansainvälistyä?

Miksi kylvätte vain vihaa ja ennakkoluuloja ympärillenne?

Mikä on teidän motiivinne haukkuessanne tuntemattomia ihmisiä?

Mikä tekee teistä paremman ihmisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu