Kirkon johtaja pahoinpideltiin

China Aid Association (CAA) raportoi, että kristillisen toiminnan takia vangittu South China Church’in johtaja, Gong Shengliang, on jälleen joutunut pahoinpitelyn kohteeksi Hong Shan -vankilassa Hubei-provinssissa. Gongin kasvojen oikea puoli on vieläkin turvoksissa. Hänen siskonsa mukaan, Gong ei pystynyt liikuttamaan suutaan kolmeen päivään ja hänen kuulonsakin vaurioitui.

Huhtikuun 18. päivänä pastorin siskot menivät vankilaan tapaamaan Gongia ja he näkivät hänen turvonneet kasvonsa. Gong kertoi heille kuinka 21. maaliskuuta toinen vanki, joka oli saanut vartijoilta tehtäväkseen valvoa Gongia ja raportoida tästä vartijoille, oli pahoinpidellyt häntä ilman syytä. Gong sai vakavia fyysisiä ja psyykkisiä vammoja. Pahoinpitelijä ei saanut mitään rangaistusta, vaan vartijat kehuivat häntä, kun taas Gongia rangaistiin.

Gongin sisko pyysi saada järjestää ”perheillallisen” veljelleen, mutta pyyntö hylättiin ja sisarukset saivat vain keskustella 10 minuuttia. Ne kristilliset kirjat, jotka perhe on lähettänyt Gongille, kiellettiin häneltä, ja perhe ei ollut kuullut mitään hänestä yli vuoteen, koska vankila takavarikoi kaikki kirjeet. Vartijat uhkasivat jopa kieltää hänen siskonsa käymästä hänen luonaan. Myös vuonna 2003 Gongia pahoinpideltiin vankilassa, jolloin hän sai vakavia vammoja.

Kiinassa on pidätettynä ja vankeudessa satoja eri seurakuntien johtajia ja pastoreita. Heidät on vangittu kristillisen työn tähden. Kiinan ateistinen johto ei salli kristillistä toimintaa muissa kuin kahdessa valvomassaan kirkkokunnassa.
3125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Länsimaissa on käsitelty jonkin verran Kiinan Falun Gong -liikkeen ongelmia viranomaisten taholta. Hyvä, että tämä uskonnonvapauden puute on saanut huomiota. Mutta kristittyjen uskonnonvapauden puute ei ole saanut ollenkaan palstatilaa. Miksi näin? Kiinassa arvioidaan kuitenkin olevan noin 50 milj. kristittyä.

Äänestä

Kommunismi on roistouden alku ja loppu.

Äänestä
  • Samaa olen mieltä. Valitettavasti vain suomalaisetkin yritykset menevät maahan rahan perässä kielipitkällä. Jopa presidenttimme erehtyi kehasemaan maan ihmisoikeuksia. Mutta mitäpä ei aatetoveri toisensa puolesta tekisi??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


- Ali - kirjoitti:

China Aid Association (CAA) raportoi, että kristillisen toiminnan takia vangittu South China Church’in johtaja, Gong Shengliang, on jälleen joutunut pahoinpitelyn kohteeksi Hong Shan -vankilassa Hubei-provinssissa. Gongin kasvojen oikea puoli on vieläkin turvoksissa. Hänen siskonsa mukaan, Gong ei pystynyt liikuttamaan suutaan kolmeen päivään ja hänen kuulonsakin vaurioitui.

Huhtikuun 18. päivänä pastorin siskot menivät vankilaan tapaamaan Gongia ja he näkivät hänen turvonneet kasvonsa. Gong kertoi heille kuinka 21. maaliskuuta toinen vanki, joka oli saanut vartijoilta tehtäväkseen valvoa Gongia ja raportoida tästä vartijoille, oli pahoinpidellyt häntä ilman syytä. Gong sai vakavia fyysisiä ja psyykkisiä vammoja. Pahoinpitelijä ei saanut mitään rangaistusta, vaan vartijat kehuivat häntä, kun taas Gongia rangaistiin.

Gongin sisko pyysi saada järjestää ”perheillallisen” veljelleen, mutta pyyntö hylättiin ja sisarukset saivat vain keskustella 10 minuuttia. Ne kristilliset kirjat, jotka perhe on lähettänyt Gongille, kiellettiin häneltä, ja perhe ei ollut kuullut mitään hänestä yli vuoteen, koska vankila takavarikoi kaikki kirjeet. Vartijat uhkasivat jopa kieltää hänen siskonsa käymästä hänen luonaan. Myös vuonna 2003 Gongia pahoinpideltiin vankilassa, jolloin hän sai vakavia vammoja.

Kiinassa on pidätettynä ja vankeudessa satoja eri seurakuntien johtajia ja pastoreita. Heidät on vangittu kristillisen työn tähden. Kiinan ateistinen johto ei salli kristillistä toimintaa muissa kuin kahdessa valvomassaan kirkkokunnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu