Olen juuri muuttanut pois yhteisestä kodistamme ja ajatukset ovat jokseenkin sekavat. Olimme avioliitossa yli kaksikymmentä vuotta ja meillä on kaksi jo miltei aikuista lasta.. Viineiset avioliittovuodet elimme erillään, emme tehneet enää mitään yhdessä, asuimme vain samassa talossa, mutta yhteys väliltämme oli hävinnyt kokonaan; emme puhuneet tosillemme, emme nukkuneet samassa huoineessa... Tämä oli mieheni mielestä ihan ok ja hän ei kaivannut muutosta tilanteeseen. Minä halusin jotain muuta. Vuosi sitten aloin puhua miehelleni erosta. Hän ei suostunut keskustelemaan asiasta lainkaan. Uhkaili minua ja lapsia, jos hakisin eroa. Sanoin kuitenkin toteuttavani aikeeni ja etsiväni itselleni asuntoa. Hän alkoi uhkailla ja kiristää itsemurhalla. Vuoden roikuin avioliitossani pelätessäni hänen uhkailujaan. Sain kuitenkin kerättyä rohkeuteni ja muutettua yhteisestä kodista mieheni ollessa matkoilla. Tämä tuntuu raukkamaiselta mutta oli ainoa vaihtoehto päästä pois. Palattuaan matkalta mieheni sai valtaisan rtaivokohtauksen, uhkaili laittaa koko asunnon kappaleiksi ja tappaa itsensä (kertoi tämän pojallemme).
Olen nyt ollut muutaman päivän poissa yhteisestä kodistamme. Pelkään kuitenkin koko ajan toteuttaako hän uhkailunsa. En toivo hänelle mitään pahaa ja haluaisin, että hän säilyttää suhteensa lapsiimme.
Olen nyt ollut muutaman päivän poissa yhteisestä kodistamme. Pelkään kuitenkin koko ajan toteuttaako hän uhkailunsa. En toivo hänelle mitään pahaa ja haluaisin, että hän säilyttää suhteensa lapsiimme.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei hän tee itselleen mitään koska kertoi sen teidän yhteiselle lapselle.Itsemurhan tekijät ei kerro suunnitelmistaan kellekkään, vähiten lapsilleen,ole rauhassa.Jokainen on vastuussa itsestään,et ole vastuusta ukkelistasi, hän on aikuinen ihminen,hän vastaa tekemisistään oli se sitten itsemurha tai jotain muuta.Meidän elämä on niin lyhyt ja ainutkertainen ettei tollaiseen parisuhteeseen ole aikaa.Sano sille ukolles että tekee elämällään mitä haluaa,kuhan ei pilaa sinun ja lastesi elämää.Eläkkä mene takaisin vaikka hän lupaisi kuun taivaalta.Ja vaikka uhkailisi tekevänsä itselleen mitä tahansa,sano että itselles teet jos jotain teet.
Sama tilanne täällä kohta. Elämme saman katon alla tekemättä yhdessä mitään. Paitsi riitelemme. Erosta on puhuttu, mutta mies aikoo tehdä kaikkensa, että "en saa pennin hyrrää mukaani". Kiusaaminen voi olla aika kekseliästä, sen olen huomannut, kun olen jo pari kertaa hankkinut asunnon ja aikonut lähteä.
Miehelle sopii hyvin, että nukumme eri huoneissa, en rakasta enkä välitä miehestäni, emme tee mitään yhdessä ja suoraan sanottuna en pidä miestäni eräästä syystä edes ihan terveenä. Mies ei aio tehdä millekään asialle mitään, koska hänestä ei ole mitään syytä tehdä millekään mitään. Mieheni mielestä avioliitto on rempallaan siksi, että minun lapsuudessani on tapahtunut jotain, minkä vuoksi en ymmärrä kuinka hyvän ja erinomaisen miehen olen saanut. Hoh hoijaa.
Viimeisin keksintö oli parisuhdeterapia. Mieheni mielestä siellä jaetaan oikeutta ja kohtuutta, ja etsitään syyllisiä ja ennen kaikkea löydetään minut syylliseksi kaikkeen.
Mitä jää vaihtoehdoksi?
Olen tehnyt suunnitelman, jonka mukaan etenen. Poismuutto tapahtuu nimenomaan sellaisena hetkenä, kun mies on työmatkalla. Muuten se ei olisi koskaan mahdollista. Lapsemme ovat sen verran pieniä, että heitä en viitsi laittaa katsomaan sitä murhenäytelmää ja raivoa, mikä muuttamisesta ihan varmasti seuraa.
Todennäköisesti mieheni esittää yllättäen jätettyä eron jälkeen. Tämä asia on vaivannut minua pitkään, mutta viime aikoina lähes kaikki muut asiat ovat menettäneet merkitystään: kunhan pääsen lasten kanssa pois - omaan rauhalliseen ja rakastavaan kotiin.
Sinuna en enää välittäisi miehestäsi tai hänen uhkailuistaan mitään. Uhkailu on vain peiteltyä kiristystä, eikä sinun tarvitse suostua tuollaisen kiristyksen uhriksi. Mies valitsi tietysti poikanne viestinsä välittäjäksi, koska uskoo uhkauksen tehoavan parhaiten niin.
Olen onnellinen siitä, että olet jo päässyt noin pitkän askeleen poispäin. Itse pelkään eniten juuri sitä muuttoa, en varsinaista eroa. Nyt vain toipumaan, sillä kyllä huonostakin liitosta eroaminen on todella vaikeaa.
Anna miehesi vain hajoittaa asuntonne. Tuskin hän sitä ihan päreiksi saa, ja vauriot vähennetään kuitenkin hänen osuudestaan, kun asunto on myyty. Saahan sitä omaansa hajottaa.
Mies saattaa rauhoittua ajan kanssa. Joskus menee pitkäkin aika. Lapsenne ovat ehkä jo sen ikäisiä, että voivat olla hetken aikaa pois isänsä luota. Painota lapsillesi sitä, että heistä ei voi tulla sinun tilallesi sitä, joka valvoo, ettei isä tee mitään itselleen.
Olet ansainnut oman elämäsi takaisin, joten pidä siitä kiinni.
tilanne,ettei pysty lähtemään miehen läsnäollessa
niin voi myös lähteä turvakotiin.
Jos pelkää oikeasti miestä, niin se on varmaan
ainoa paikka missä saa turvan.
Turvakodista pääsee sitten omaan asuntoon
muuttamaan rauhassa.
voit soittaa vaikkapa poliisille hänen
uhkailustaan, he käyvät haastelemassa.
pitäisi luetuttaa kaikilla miehillä (ja miksei naisillakin), jos se vaikka herättäisi huomaamaan, että kaikki ei ole niin itsestäänselvää, että sen suhteen eteen pitäisi tehdäkkin jotain (ennekuin kaikki on myöhäistä)kun kuitenkin haluaa sen jatkuvan.
Tuo miehesi uhkailu pojalle kyllä mielestäni kertoo, ettei ihan kaikki ole kunnossa. Ei tuollaista pitäisi omalle lapselleen puhua.
Mahtaisiko olla miehesi nyt avun tarpeessa.
samanlaista oli minunkin elämä ja erosin 4vuotta sitten ja lähdin ns.salaa juuri väkivallan takia.
Miehellä oli toinen nainen ja hän olis halunnu että asutaan vaan yhdessä kun ennenkin.
Koska hän oli koko avioliiton ajan väkivaltanen en uskaltanut jatkaa enää.
Toinen nainen teki vielä kauheammaksi elämämmä ja mies halveksi,sylkien päälleni.
Nyt kun erosta olen toipunut,olen onnellinen.
Ei siitä olis mitään tullut enää ja mies jatkaa saman naisen kanssa vieläkin mutta olen helpottunut että en ole vastuussa siitä enää.
Kaunista kesää ja tsemppiä!
Uhkailu voi olla kiristystä. Se voi olla myös hätähuuto epätoivoiselta ja avuttomalta ihmiseltä. Myös uhkaaja tarvitsee tukea, oikeastaan jo ennen uhkailuja, tunteakseen olevansa arvostettu ja välitetty ihmisenä. Itsemurhalla uhkaaja on niin nurkassa itsensä kanssa ettei enää hallitse yleisiä kytöstapoja - kuten ettei lapselle esitetä uhkauksia.
Kuka sitten on velvollinen ja vastuussa uhkaajan huolehtimisesta? Puolisoko (joka mahdollisesti taistelee oman henkisen tasapainonsa kanssa)? Uhkaajan vanhemmat tai sisarukset? Yhteiskunta? Kenellä riittää rakkautta ja ymmärtämystä auttaa uhkaaja saamaan tarvitsemaansa "hoitoa" (:lääkitys, terapia, oma rauha, kuunteleminen, tsemppaaminen?..). Tiedämmehän, että henkiseen tasapainoon saatettu uhkaaja lopettaa uhkailn ja jatkaa elämää tavallisena kansalaisena. Siten myös uhkaajan lähipiirin elämä helpottuu. Uhkaaja ei välttämättä halua hoitoa, eikä mitään muuta kuin että elämä jatkuisi kuten se on ollutkin (ennen eroa). Uhkaaja kieltäytyy kaikesta muusta. Kuka saisi uhkaajan silmät avautumaan? Sillä kaikki lähtee hänestä itsestään.
Olet oikeassa, mieheni tarvitsee apua. Mutta miten saa ihmisen hakemaan apua, jos hän ei itse sitä tunne tarvitsevansa. Olen kertonut mieheni uhkailuista hänen lähisukulaisilleen ja pyytänyt heitä olemaan mieheni tukena. Mitä muuta voin tehdä? Itse en tällä hetkellä jaksa riittävästi ajatella häntä, voimat menee siihen, että selviän jokapäiväisestä elämästä ja saan koottua itseni ja oltua tukena lapselleni, joka kuuli isänsä uhkailut.
vähin mitä voi tehdä on puhua asiasta mutta jos toinen ei koe apua tarvitsevansa eikä sitä suostu hakemaan niin mitäpä sitä oikein muutakaan voi tehdä.
Tuon uhkailunkin voisi kai tulkita jonkinlaiseksi hätähuudoksi, jolloinka kuitenkin itsekkin sen avuntarpeen tiedostaisi, tai sitten ei.
Toivottavasti lapselle ei nyt jää mitään pahempia jälkiä tuosta.
Voimia ja parempaa tulevaisuutta sinulle.
Sama oli minulla ,nukuimme erihuoneissa vuoden ja se sopi miehelle oikein hyvin. kokki,siivooja ja lastenhoitaja oli kuitenkin kotona, joka hoiti KAIKKI,niin meillä mä hoidin kokoremmin. Muistan kui mies nukkui puolivuotta sohvalla vetäen käteen ennenko tul kysyyn,et voitasko sopia jotenkin tää paska pois. toiset puolv. hän asui autossaan samalla tavoin. kun menimme yhes tansseihin kamujen kaa ,niin kyl mies ol niin olevinaan vierellä rakasta,että oksetti ja näytteli aina miten kaunis ja hyvä vaimo hänelllä on.Olin sanonut hänelle ,etku lapset ovat rippikoulun suor. niin lähden eli jo kuusivuotta ennen ,et aikaa olisi ollut korjata tilanne. sitten lähdin,josta on kulunut vuosi kohta. mies heräsi unestaan kk kuluessa hän soitti ja aneli mua takaisin ,lupasi maat ja mannut,minä oli kovana ja muistutin ,ku kiva hän on ollut vuoden minulle ja oikeesti kuusiv . sen verran annoin hänelle ,että kävi puhumas asiansa ja tulihan sieltä kaikki ne mitä olin kaivannut, yksin nukkuessani ja 25v.yksin kaikki kun hoidin. MUTTA TAKASI MUA EI SAA siihen helvettiin. Kamalaa oli muuttaa isosta kauniista kodista ,monet itkut itkin yksin ollessani. helpotusta toi se, et lapsemme ovat isoja ja omillaan. Nyt ,kun aikaa on kulunnut ,olen kyl mieheni kaa ystävä,hän käy luonani ja käymme jopa tansseissa ja nukumme yhes.Tämä muuttoni on tuonut uusia piirteitä hänessä ,minua kohtaan.mut en aijo entiseen palata. Minulla on ihan hyvä olla OMASSANI NYT. VOIMIA SINULLE ,KYLLÄ SÄ PÄRJÄÄT JA HUOMAAT VIELÄ IHMEEN MIEHESSÄSI.
Täällä kirjoittelee yksi salaa jätetty mies.
Meille ei ollut mitään mullistavia ongelmia vaimo vaan muuttui pitkän avioliiton myötä etäiseksi ja torjuvaksi.En halua ottaa kantaa pitäisikö sinun lähteä vai ei. Omalla kohdalla ainakin vaimon lähtö tuntui tosi pahalta.
Oma mielipiteeni on , että kahden ihmisen pitäisi niin täysillä sitoutua liittoon, että vaikeinakin hetkinä pystyttäisiin puhumaan ja tuomaan vaikeatkin asiat esille niin ,että toinen ne ymmärtää. Aika kovaa ymmärrystä ja anteeksiantoa välillä vaaditaan ja on valitettavaa, että usein ajaudutaan vähän tahtomattaankin tilanteeseen, joka vain eriyttää ja aiheuttaa katkeruutta.
Tsemppiä, usein kannattaa käydä keskustelemassa jossain, paikkojahan on paljon. Päätös on kuitenkin sinun.