Kahdentoista seurusteluvuoden jälkeen ja monien tyytymättömien vuosien ja pettämisien jälkeen...olen vihdoinkin rakastunut OMAAN MIEHEENI. Pelkäsin rakastua, pelkäsin pettyväni, pelkäsin mitä pelkäsin, mutta nyt uskalsin antaa periksi. Kaikki nämä vuodet hän on jaksanut seisoa vierelläni, kun olen kohdellut häntä huonosti. Kai jossain syvällä sisimmässäni tiesin, että rakastan...mutta nyt olen antautunut tunteelle ja se on upeaa! Onneksi en jättänyt miestäni, rakkaus voi syntyä uudelleen-ja vielä rajumpana!
Uusi rakastuminen
Hyvä vaimo
91025
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
..se kun on rakastunut.. Olen 15v ollut mieheni kanssa yhdessä ja rakastunut häneen uudelleen useammankin kerran.. Vaikka matkan varrella on melkoista itseni etsimistä välillä ollutkin.
ja vähän kateellisena luen teidän juttuja,olen itse ollut yli kaksikymmentä vuotta naimisissa ja viime helmikuussa tapasin netin kautta mukavan miehen.Kaikki alkoi ihan viettomasti huvikseen ajattelin kokeilla nettiä kun olen kuullut että moni juttelee siellä ja on hauskaa.Niinpä aloin päivittäin juttelemaan hänelle ,koneen kautta ,ensin juteltiin ihan säästä työstä ym.kerroin että olen naimisissa ja hän kertoi että oli eronnut jo kymmenenvuotta sitten.Yks kaks vaan huomasin että kaipaan meidän juttu hetkiä ja pikku hiljaa se liukui syvemmälle vaihdettiin puh.numeroita ja sitten tavattiin.Hän asuu aika kaukana niinpä ei tavata usein,ja vaikeata onkin kun olen naimisissa.Joka päivä jutellaan puhelimessa tai koneella joskus monta kertaa päivässä.Mutta ongelma on siinä että minulla on hyvin kiltti ,kohtelias komea ottaa aina minua huomioon joka naisen unelma aviomies,mutta minun rakkaus on hävinnyt jo monta vuotta sitten en halua rakastella hänen kanssa vaikka pidän hänestä paljon on paras ja uskollisin ystävä enkä tiedä voisinko koskaan jättää häntä,meillä on pari yritystä missä ollaan molemmat töissä ja iso talo just valmistunut ja minulla on tosi turvattu elämä.Silti kaipaan nettikaverin luo ,aina kun jutellaan niin voisin heti lähteä hänen luokse mutta sitten se järki tulee kuvaan.Totuus on varmaan se että pelkään erota miehestäni hän on niin turvallinen.Lapset on jo melkein aikuisia mutta asuu vielä kotona.En olisi ikinä katsonut koneellepäin jos olisin tienyt,mutta silloin en olisi tavannut häntä.Miten yhdelle naiselle voi käydä näin että on ihana aviomies ja sitten tapaa toisen ihanan miehen.
Joka päivä tuntuu tosi raskaalta ja niin varmaan kuuluu ollakin kun olen tämmöinen toope.En vaan koskaan haluaisi satuttaa ketään.
Lopeta vaikka kitumalla koko homma!!
Muussa tapauksessa olet alle vuodessa menettänyt kaiken, mikä nyt on elämäsi. Myös aikuistuvien lastesi kunnioituksen sekä yhteyden, pelkkää tuomiota tulet saamaan heiltä, sekä kaikilta muilta sukulaisilta ja tuttaviltakin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Itsesyytöksistäsi puhumattakaan.. ja miehesi syytöksistä... Sekä kaikki taloudellinen menetys, jaot, koko elämän hajottaminen, ja täysin uuden aloittaminen melkein raunioihin.. oma sielu täysin riekaleina sinulla ei ole koko maailmassa silloin ketään muuta kuin se uusi miehesi, ja muutama tyttöystäväsi.
Mieti tosi tarkkaan. Kun asiat lähtee rullaamaan tuollaisissa tapauksissa, silloin olet jo menettänyt elämäsi, joka sinulla nyt turvallisesti on.
Nimimerkki kokemusta on.
Jospa elämäsi on niin turvallista, että kaipaat seikkailua ja jännitystä ja voisit hakea sitä jollain vähemmän tuhoisalla tavalla. Uskon myös, että sinun kannatttaa jättää tuo nettisuhde. Salaisuudet syövät sinun ja miehesi välistä läheisyyttä ja luottamusta vaikket asiasta kertoisikaan miehellesi. Se miten kohtelet miestäsi (hänen tietämättäänkin) muokkaa paljon sitä, mitä hänestä ajattelet ja kuinka paljon kunnioitat ja arvostat miestäsi ja yhteistä elämäänne. Ne ovat arvokkaita asioita joita olette yhdessä aikaansaanneet, toivoisin,että et joutuisi huomaamaan sitä menettämisen kautta. Vaikka itselläni ei ole takana noin pitkää suhdetta, voisin kuvitella, että tuossa ajassa jonka olette yhdessä olleet unohtuu helposti miten turvatonta ja yksinäistä on ilman toista.
Voisitko yrittää elävöittää suhdettanne jotenkin ja keksiä jotain jännää yhdessä?
Minäkin rakastan kahta miestä! Haluaisin molemmat, ja kai minulla onkin tavallaan.. :)
Toinen heistä voisi asuakin kolmestaan, mutta toinen ei varmaankaan kestäisi pitemmän päälle. Elämä on ihmeellistä, mutta niin täydellistä!
Yhdelle jos toisellekin naiselle voi käydä noin. Tilanteeni on kuitenkin hieman erilainen.
Minulla on mukava mies ja lapset. Tulemme mieheni kanssa hyvin juttuun, seksielämä kukoistaa ja kaikki on ok. Kaikinpuolin. Onhan niitä pahojakin päiviä, suorastaan kausiakin joskus, mutta niiltä ei voi välttyä missään suhteessa eikä edes pitäisi kuvitella, että olisi hauskempaa silloin jos ikinä ei riideltäisi! Olen huomannut, että oikeantyylinen riitely lähentää.
Tapasin yli kaksi vuotta sitten miehen, joka ns. kolahti heti. Mies ei ollut mikään unelmieni satuprinssi, mutta ymmärsin häntä heti ja hän minua. Hullaannuin täysin, joskin tein kaikkeni, ettei kiihkoani olisi huomattu! Olenhan naimisissa ja hänelläkin on avovaimo, lisäksi ympärillä oli liikaa muita ihmisiä. Mies ei katsettaan pois kääntänyt minusta, vaikka juttelimme muutamia tunteja. Yritin katsella muualle. Hänen pelkkä katseensa poltti, vaikken edes katsonut kohti! Huh. Olin kuitenkin onnellinen, että sain kohdata hänet. Ajattelin, vaikkemme ikinä tapaisi enää muistaisin hänet aina.
Kuukauden päästä tapasimme samassa tilaisuudessa. Koetin juosta karkuun, mutta hän seurasi vaivihkaa.. Siitä lähtien olen tapaillut häntä eikä loppua näy (korostan: seksisuhde tämä ei ole sen takia, ettemme halua sen olevan sitä). Mieheni ja tämän toisen miehen avovaimo tietää, että olemme mieltyneitä toisiimme.
Olen ajatellut, että meillä kaikilla neljällä on onni olla luotettavia ihmisiä, joilla itsetunto on kohdallaan. Olisi syntynyt hirveä kriisi ja kamalaa tuhoa jos kumppanimme olisivat vastustaneet suhdettamme kynsin ja hampain.
Siinä se juju onkin: Kuka jättää kumppanin, joka antaa sen mitä haluaa: Rakkautta ja riittävästi vapautta, jota hän ei itse määrittele vaan antaa minun tehdä sen. Toisen miehen avovaimokin on sanonut, etteivät he ikinä eroa. Miksi sitä epäilisinkään? Hän on erinomainen kumppani tälle miehelle!
En suosittele tällaista suhdetta kenellekään. Vaikka on ihanaa, kun saa rakkautta kahdelta mieheltä ja vielä enemmän kuin on kuvitellut saavansa yhdeltäkään, on tilanne erikoinen ja kysyy paljon energiaa.
Olen ystävystynyt miehen avovaimonkin kanssa ja meillä on todella hauskaa kahdestaankin. Mieheni ei oikein voi ymmärtää tätä. Hän tuntuu olevan enemmän mustasukkainen tälle avovaimolle kuin toiselle miehelle! Johtuuko se sitten siitä, että minulla on aina ollut enemmän miespuolisia ystäviä vai mistä, en tiedä. Nykyisin yritän vaan keskittyä elämiseen enkä ajatteluun. Ajattelusta tulee hulluksi.
sinun sanoista,olisipa se niin helppoa olen yrittänyt unohtaa nettiystävääni mutta en onnistu.Tiedän että olen hölmö ja varmaan kaduttaa jälkeenpäin jos kaikki hajoaa.Mutta mutta mitä teet sun tunteille jos ei tunne enään kun ystävyyttä aviomiestä kohtaan ja kaipaa joka hetki nettikaverin luo.Olisi tosi hyvää jos avioliitosta voisi saada vuoden vapaata niin silloin voisi miettiä mitä haluaa oikeesti.Mutta kuka mies nyt suostuisi siihen en ainakaan usko että minun mies suostuisi.On tosi vaikeata itse olen aina ollut rehellinen,niin tähän asti.Olisipa kristallipallo niin tietäisin mitä pitäisi tehdä.Valitsenko elämän ilman hellyyttä ja sexiä,sitä en pysty mieheni kanssa,tai heitänkö kaikki menemään ja saa hellyyttä paljon sitä ei tosi tiedä kauanko se kestäisi.Elämä on vaikeata
Luulenpa, että miehenikin antaisi minun tehdä mitä vaan, kunhan en jättäisi häntä. Tälläkin hetkellä hänen on pakko tietää, missä mennään. Eihän kukaan voi olla niin tyhmä! Pian tämä varmaan kääntyy seksisuhteeksi meillä, sillä olemme alkaneet tapailemaan useammin. Tilaisuudet ovat olleet vain vähissä. Sanonko kohta suoraan, että menen hänen luokseen, kultaseni ja tulen takaisin huomenna..?
En todellakaan voi tehdä ihan mitä vaan, en edes halua! Kunnioitan miestäni ja hän minua. Miehenikään ei ole minusta riippuvainen.
Mutta hän luottaa siihen, että teen asiat parhaalla mahdollisella tavalla, kaikkien meidän neljän, eniten kuitenkin minun ja mieheni kantilta katsottuna.
Mieheni on antanut ymmärtää, että lipsahdus seksiin ei johtaisi katastrofiin, vaikkei hän seksisuhdetta mitenkään toivo! Tällainen suhtautumistapa häneltä lujittaa meidän keskinäistä suhdetta.