Jokainenhan meistä on varmaan kokenut ja kokee jatkuvasti milloin lyhyempiä milloin pitempiä mykkäkouluja elämänkumppaninsa kanssa asuessaan. Kysymyshän on siitä että kaksi ihmistä ei välttämättä aina ajattele asioista samalla tavalla ja omasta mielestään väärinymmärretty puolisko sitten alkaa osoittaa mieltään heittäytymällä puhumattomaksi ärsyttääkseen toista osapuolta mikä taas johtaa siihen että yleensä se toinenkin heittäytyy puhumattomaksi. Ongelmahan on siinä että miten se mykkäkoulutilanne sitten saadaan loppumaan ja kuinka pystytään palaamaan ns. normaaliin päiväjärjestykseen.
Olemme vaimoni kanssa olleet naimisissa 22 vuotta ja elämämme on yleisesti ottaen kaikin puolin OK ja tuntuu siltä, että mitä enemmän yhteisiä vuosia tulee mittariin, sen helpompaa yhdessä oleminen on. Välillä kuitenkin juuri nuo mykkäkoulut rassaavat mieltä enemmän kuin tarpeeksi. Aina silloin tällöin kaikesta huolimatta ajaudumme tilanteisiin jolloin mykkäkouluvietti voittaa järjen ja hiljaisuus alkaa, kuitenkin aina vaan harvemmin - onneksi.
Nuorena vastavalmistuneena aviomiehenä n. 20 vuotta sitten minulla oli tapana olla mykkäkoulutilanteissa se aktiivinen osapuoli joka pyrki aloittamaan pattitilanteessa keskustelun jo heti hiljaisuuden alkuvaiheessa. Siitä oli kuitenkin yleensä seurauksena se että vaimonikin alkoi puhua. Se puhuminen vaan oli sitä että hän haukkui ja kaiken puolin muutenkin arvosteli minua. Tuli sellainen tunne että hänen mielestään minä olin aina syyllinen mykkäkoulun alkamiseen ja paljastin sen juuri sillä tavalla että pyrin taas aloittamaan keskustelun.
No, vuosien saatossa aloin sitten kokeilla eri menetelmiä mykkäkoulun lopettamiseksi koska en aina halunnut leimautua juuri siksi syylliseksi osapuoleksi.
Uskokaa tai älkää niin parhaaksi olen kokenut taktiikan jota itse kutsun "hiipumistaktiikaksi", mikä tarkoittaa sitä että mykkäkoulun alettua ollaan sitten todellakin hiljaa vaikka kuinka kauan. Pisimmät hiljaiset jaksot ovat kestäneet kolmisen viikkoa. Sellaisen ajan jälkeen tilanne aivan kuin ratkeaa itsestään ja puhuminen alkaa taas luonnistua. Sen huomasin että hiipumistaktiikan myötä mykkäkoulutilanteet meidän perheessämme vähentyivät radikaalisti. Ilmeisesti siksi että kumpikin osapuoli tietää pitempiaikaisen hiljaisuuden olevan odotettavissa riidan seurauksena jolloin niitä riitatilanteitakin halutaan kaikin tavoin välttää ja pikku kiistat pyritään jo heti alkuvaiheessa ratkaisemaan neuvotteluteitse.
Näin ainakin meidän perheessä. En tietenkään voi sanoa että tämä minun menetelmäni olisi yleispätevä kaikille pareille mutta meillä se toimii. Kertokaapa muutkin parit omia kokemuksianne ja ratkaisumalleja joita olette hyviksi kokeneet ensinnäkin mykkäkoulun välttämiseksi ja toiseksi sen lopettamiseksi.
Olemme vaimoni kanssa olleet naimisissa 22 vuotta ja elämämme on yleisesti ottaen kaikin puolin OK ja tuntuu siltä, että mitä enemmän yhteisiä vuosia tulee mittariin, sen helpompaa yhdessä oleminen on. Välillä kuitenkin juuri nuo mykkäkoulut rassaavat mieltä enemmän kuin tarpeeksi. Aina silloin tällöin kaikesta huolimatta ajaudumme tilanteisiin jolloin mykkäkouluvietti voittaa järjen ja hiljaisuus alkaa, kuitenkin aina vaan harvemmin - onneksi.
Nuorena vastavalmistuneena aviomiehenä n. 20 vuotta sitten minulla oli tapana olla mykkäkoulutilanteissa se aktiivinen osapuoli joka pyrki aloittamaan pattitilanteessa keskustelun jo heti hiljaisuuden alkuvaiheessa. Siitä oli kuitenkin yleensä seurauksena se että vaimonikin alkoi puhua. Se puhuminen vaan oli sitä että hän haukkui ja kaiken puolin muutenkin arvosteli minua. Tuli sellainen tunne että hänen mielestään minä olin aina syyllinen mykkäkoulun alkamiseen ja paljastin sen juuri sillä tavalla että pyrin taas aloittamaan keskustelun.
No, vuosien saatossa aloin sitten kokeilla eri menetelmiä mykkäkoulun lopettamiseksi koska en aina halunnut leimautua juuri siksi syylliseksi osapuoleksi.
Uskokaa tai älkää niin parhaaksi olen kokenut taktiikan jota itse kutsun "hiipumistaktiikaksi", mikä tarkoittaa sitä että mykkäkoulun alettua ollaan sitten todellakin hiljaa vaikka kuinka kauan. Pisimmät hiljaiset jaksot ovat kestäneet kolmisen viikkoa. Sellaisen ajan jälkeen tilanne aivan kuin ratkeaa itsestään ja puhuminen alkaa taas luonnistua. Sen huomasin että hiipumistaktiikan myötä mykkäkoulutilanteet meidän perheessämme vähentyivät radikaalisti. Ilmeisesti siksi että kumpikin osapuoli tietää pitempiaikaisen hiljaisuuden olevan odotettavissa riidan seurauksena jolloin niitä riitatilanteitakin halutaan kaikin tavoin välttää ja pikku kiistat pyritään jo heti alkuvaiheessa ratkaisemaan neuvotteluteitse.
Näin ainakin meidän perheessä. En tietenkään voi sanoa että tämä minun menetelmäni olisi yleispätevä kaikille pareille mutta meillä se toimii. Kertokaapa muutkin parit omia kokemuksianne ja ratkaisumalleja joita olette hyviksi kokeneet ensinnäkin mykkäkoulun välttämiseksi ja toiseksi sen lopettamiseksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sen toisen saa helposti nauramaan, jos sinulla vain on sydän mukana. Siihen loppuu mykkäkoulu. Ü
sanoa kuin tehdä. Riippuu tietenkin osapuolista, heidän luonteestaan jne. Usein kuitenkin mykkäkoulu on niin totaalista että siinä on vitsit vähissä eikä ketään naurata.
Itse en voisi kyllä kuvitella eläväni liitossa, jossa ollaan puhumatta kolme viikkoa putkeen... Mutta kukin tyylillään.
Meidän kohta 20v kestäneessä liitossa mökötettiin alkuaikoina vähän asiasta kuin asiasta kun ei kerta kaikkiaan ollut taitoa eikä rohkeutta puhua negatiivisia tunteita herättävistä asioista. Suojeltiin itseä ja toista vetäytymällä passiiviseen hiljaiduuteen. Jossakin vaiheessa me sitten käännyimme jotenkin luontaisesti päinvastaisiksi, eli alettiin rohkeasti vaan riitelemään, koska mököttäminen pienessä kämpässä tuntui täysin naurettavalta eikä tyydyttänyt meistä kumpaakaan.
Alkuun riitelykin tuntui yhtä kamalalta kuin mökötys, nehän ovat ääripäät tässä ihmisten välisessä kommunikoinnissa. Mutta harjoittelu teki mestareita ja koskapa meillä ei koskaan ole pudottu herjaamisen tai tahallisen ilkeilyn tasolle, asiat saavat riidellä keskenään. Mielipide-eroistahan niissä konflikteissa vain on kyse.
Riitelyt ovat muuttuneet tässä iän ja elämänkokemuksen myötä väittelyiksi, joissa on aina mukana huumoriakin. Ja kaiken tämän kehityksen taustalla on ollut molemminpuolinen kunnioitus ja tarve oppia ymmärtämään toista sekä sinnikkyys, jonka ansiosta rajutkaat erimielisyydet eivät ole koskaan ajaneet meitä erilleen.
Meillä osataan myös pyytää ja antaa anteeksi, antaa periksikin ja unohtaa menneet. Se kaikki toimii pöydänpuhdistajana.