Välillä en oikein ymmärrä miestäni... pakko kertoa hieman meistä, jos joku osaisi valaista mulle muutamia asioita kun en näköjään itse ymmärrä.
Mieheni lähestyy jo neljääkymppiä ja itse kolmeakymmentä. Tapasimme 2,5 vuotta sitten ja siitä lähtien olemme olleet yhdessä todella tiiviisti.
Teemme paljon asioita yhdessä ja käymme ulkona yhdessä lähes joka viikonloppu... eli siis rakastamme bailaamista sekä urheilua ja yhdessä olemme aina kun vapaata löytyy. Meillä on täydellistä yhdessä... lähes:
1) Ensimmäinen ongelma tuntuu olevan se, että hän ei ole ikinä asunut kenenkään kanssa yhdessä, vaikka edellinen suhde hänellä kestikin liki 15 vuotta... olivat jopa kihloissakin.
Kun asiasta varovaisesti kysyin niin hän sanoi ettei koskaan edes oisi halunnut muuttaa sen exänsä kanssa yhteen kun eivät muuta tehneet kuin suurimman osan ajasta vain tappelivat.
No... minä olen aika erilainen kuin tuo hänen exänsä. Me emme paljoa tappele, emmekä kinastele. Joskus voimme ottaa yhteen, mutta silloinkin vasta kunnon syystä. Mua ärsyttää silti suunnattomasti, että jos jotain tulee niin itse haluan selvittää asian välittömästi ja sitten kaikki ok... mutta kun tuo mieheni kääntyy kannoillaan ja lähtee ovesta ulos kun ei halua tapella!!!?? Pääsee siihen omaan pieneen kahden neliön kämppäänsä "turvaan" vaikka ei olisi mitään syytä lähteä karkuun.
2) Ja jos riita johtuu aivan selvästi hänestä ja minä olen pahoittanut mieleni, niin ei hän pyydä anteeksi jos minä en sitä häneltä pyydä.
Ja jos mulla on muutenkin vaikka ollut paha päivä ja olen surullinen niin en minä sitä kaada hänen päällensä... olen vain hiljaisempi (luonnollisesti) kuin normaalisti... mutta niimpä on hänkin eikä hänelle tule mieleenkään lohduttaa mua tai antaa halia tai lohduttavaa sanaa. Alkaa ärsyttämään kun sitäkin täytyy aina pyytää.
3) Tämä onkin tärkein juttu, eli ymmärrän täysin että hänelle voi olla vaikeaa muutta yhteen koska hän ei koskaan ole asunut kenenkään kanssa, mutta hän itse otti asian esille että haluaisi muuttaa mun kanssa yhteen... toisin sanoen mun luo kun mulla niin iso asunto.
Olemme suunnitelleet miten järjestämme molempien huonekalut ja mihin ja olemme olleet molemmat todella innoissamme. Mutta nyt hän ei sitten olekaan irtisanonut vanhaa kämppäänsä... siis hänen piti tehdä se jo maaliskuussa ensimmäisen kerran. Ymmärrän todellakin jos ei uskalla, mutta kun se on HÄN joka asian otti esille, puhuu siitä ja suunnittelee tulevaisuutta. Minä taas odotan että hän tekisi jotain eikä vaan puhua pölpöttäisi asiasta.
Mun exäni oli sellainen joka keksi asioita mitä kaikkea mulle ostaa ja vie vihille ja sitä ja tätä ja plää plää... mitään ei saanut aikaiseksi.
Nyt pelkään että tää on samanlainen.
Mulla alkaa kohta usko mennä hänen puheisiinsa.
Pelkääkö hän oikeasti noin paljon sitä yhteen muuttamista ja mitä ihmettä ne hiljaiset hetket on kun pitäisi taas puhua..?
Olikohan se hänen exänsä niin kamala nainen että vaikuttaa vieläkin.
Mitä voin vielä tehdä? Olen koettanut olla todella ymmärtäväinen ja olla odottavalla kannalla... en painostavalla.
Kyllä mullakin raja tulee kohta vastaan, kun ois se omakin elämä elettävänä. Pelottaa vaan kauheesti että hänkin vaan keksii juttuja mulle... ei hän kyllä sellainen ole ollenkaan... tää on niin vaikeaa selittää tässä kun te ette tunne meitä, mut jos joku ymmärtää edes jonkun kohdan tästä niin APUA!!!
Mieheni lähestyy jo neljääkymppiä ja itse kolmeakymmentä. Tapasimme 2,5 vuotta sitten ja siitä lähtien olemme olleet yhdessä todella tiiviisti.
Teemme paljon asioita yhdessä ja käymme ulkona yhdessä lähes joka viikonloppu... eli siis rakastamme bailaamista sekä urheilua ja yhdessä olemme aina kun vapaata löytyy. Meillä on täydellistä yhdessä... lähes:
1) Ensimmäinen ongelma tuntuu olevan se, että hän ei ole ikinä asunut kenenkään kanssa yhdessä, vaikka edellinen suhde hänellä kestikin liki 15 vuotta... olivat jopa kihloissakin.
Kun asiasta varovaisesti kysyin niin hän sanoi ettei koskaan edes oisi halunnut muuttaa sen exänsä kanssa yhteen kun eivät muuta tehneet kuin suurimman osan ajasta vain tappelivat.
No... minä olen aika erilainen kuin tuo hänen exänsä. Me emme paljoa tappele, emmekä kinastele. Joskus voimme ottaa yhteen, mutta silloinkin vasta kunnon syystä. Mua ärsyttää silti suunnattomasti, että jos jotain tulee niin itse haluan selvittää asian välittömästi ja sitten kaikki ok... mutta kun tuo mieheni kääntyy kannoillaan ja lähtee ovesta ulos kun ei halua tapella!!!?? Pääsee siihen omaan pieneen kahden neliön kämppäänsä "turvaan" vaikka ei olisi mitään syytä lähteä karkuun.
2) Ja jos riita johtuu aivan selvästi hänestä ja minä olen pahoittanut mieleni, niin ei hän pyydä anteeksi jos minä en sitä häneltä pyydä.
Ja jos mulla on muutenkin vaikka ollut paha päivä ja olen surullinen niin en minä sitä kaada hänen päällensä... olen vain hiljaisempi (luonnollisesti) kuin normaalisti... mutta niimpä on hänkin eikä hänelle tule mieleenkään lohduttaa mua tai antaa halia tai lohduttavaa sanaa. Alkaa ärsyttämään kun sitäkin täytyy aina pyytää.
3) Tämä onkin tärkein juttu, eli ymmärrän täysin että hänelle voi olla vaikeaa muutta yhteen koska hän ei koskaan ole asunut kenenkään kanssa, mutta hän itse otti asian esille että haluaisi muuttaa mun kanssa yhteen... toisin sanoen mun luo kun mulla niin iso asunto.
Olemme suunnitelleet miten järjestämme molempien huonekalut ja mihin ja olemme olleet molemmat todella innoissamme. Mutta nyt hän ei sitten olekaan irtisanonut vanhaa kämppäänsä... siis hänen piti tehdä se jo maaliskuussa ensimmäisen kerran. Ymmärrän todellakin jos ei uskalla, mutta kun se on HÄN joka asian otti esille, puhuu siitä ja suunnittelee tulevaisuutta. Minä taas odotan että hän tekisi jotain eikä vaan puhua pölpöttäisi asiasta.
Mun exäni oli sellainen joka keksi asioita mitä kaikkea mulle ostaa ja vie vihille ja sitä ja tätä ja plää plää... mitään ei saanut aikaiseksi.
Nyt pelkään että tää on samanlainen.
Mulla alkaa kohta usko mennä hänen puheisiinsa.
Pelkääkö hän oikeasti noin paljon sitä yhteen muuttamista ja mitä ihmettä ne hiljaiset hetket on kun pitäisi taas puhua..?
Olikohan se hänen exänsä niin kamala nainen että vaikuttaa vieläkin.
Mitä voin vielä tehdä? Olen koettanut olla todella ymmärtäväinen ja olla odottavalla kannalla... en painostavalla.
Kyllä mullakin raja tulee kohta vastaan, kun ois se omakin elämä elettävänä. Pelottaa vaan kauheesti että hänkin vaan keksii juttuja mulle... ei hän kyllä sellainen ole ollenkaan... tää on niin vaikeaa selittää tässä kun te ette tunne meitä, mut jos joku ymmärtää edes jonkun kohdan tästä niin APUA!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
On varsin epäilyttävää jos miehesi on ollut 15 vuotta kihloissa mutta eivät ole asuneet yhdessä. Onkohan hän istunut vankilassa?
Kyllä sillä jotain luurankoja on kaapissa koska tuo on varsin luonnotonta. Miksi uhrata 15 vuotta eikä tiedä ollako vaiko eikö olla. Suosittelen että et muuta yhteen näin epäilyttävän miehen kanssa. Entäs jos hän käyttää asuntoaan jonkin laittoman tavaran tai aineen trokaamiseen ja sentakia haluaa asua itsekseen. Oletko tarkistanut rikosrekisterin ja luottotiedot? Toi bailaaminen vielä 40 vuotiaanakin saattaa viitata että on jäänyt jostakin paitsi, ehkä juuri tuo että on ravistellut kaltereita.
Ei mitään tuollaista ole ollut. Tiedän sen varmasti. On koko tuolta ajalta kuvia heidän joka vuotisilta ulkomaan matkoiltaan yms.
Niin ja tuosta omasta pikku kämpästään... kyllähän me sielläkin aina yhdessä käydään, pesemässä hänen pyykkiään ja hakemassa postia. Joskus jopa yövytäänkin siellä yhdessä. Eli kuten aikaisemmin kirjoitin niin olemme koko ajan yhdessä.
Niin ja hän on kyllä todella kaukana jostain rikollisesta jätkästä.
Luottotiedot on kyllä kunnossa myös.
Se kyllä voi olla totta että hän on jäänyt jostain paitsi kun tuo exänsä ei ollut mikään menijätyyppi ollenkaan... enemmänkin luonnossa istuskelija. Rajoitti näin myös mun mieheni menoja.
Mutta se meneminen ei olekaan mikään ongelma koska me tykätään mennä ihan yhdessä.
Varmasti häntä pelottaa se yhteenmuutto, onhan hän siirtänyt sitä päätöstä jo koko edellisen liittonsa plus teidän liittonne ajan. Ehkä siitä luikkimisesta on tullut jo tapa ja yhteenmuutosta isokin "uhka", jota hän ei uskalla eikä halua käsitellä, ennen kuin joku tulee ja pakottaa tms.
Toiset ihmiset on tollasia jahkaajia, jotka tarvii potkun persuuksille, ennen kuin kykenevät tekemään päätöksiä. Ehkä miehen exäkin oli samanlainen jahkaaja, joten päätöstä ei tarvinnut tehdä. Onhan sentään kyse aika isosta elämänmuutoksesta.
Kyllä sulla kuitenkin on oikeus vaatia jotain itsellesikin. Eli nosta vaan kissa pöydälle ja pidä sitä siinä niin kauan, että tapahtuu konkreettisestikin jotakin. Kerro myös omasta turhautumisestasi, senkin tosiasian kuuleminen on miehellesi vaan hyväksi. Jos hän ahdistuu sun "simputuksestasi" niin sekin vaihe menee kyllä aikanaan ohi, eli älä anna periksi. Mököttäköön passiivisena vaikka viikon, pakko sen on tulla taas ulos kuorestaan ja sitten otat taas asian käsiteltäväksi.
Yhden onnistumisen kokemisen se vaan vaatii, sitten ne vanhat kuviot muuttuu kuin itsestään.
kaiken pitäis nyt mennä niinkuin sinä haluat..jos haluaa pitää asunnon niin anna sen pitää se. Kuule ihmisissä voi olla suurempiakin vikoja..
Jos oikeasti mietit sen jättämistä tollasen takia
niin sun täytyy mennä itseesi ja kasvaa aikuiseksi.
todellakaan jättämässä häntä... enkä pakottamassa muuttamaan. Siis oletan vain että jos toinen ottaa tiettyjä asioita itse esille ja puhuu siitä jatkuvasti, niin miksi vaan puhuu eikä tee mitään??
Tässä elellään enemmänkin hänen ehdoillaan.
Itseäni ei tarvitse myöskään peiliin katsoa. Kyllä on sen verran jo tullut elämän kokemusta, mutta se on jo eri tarina se... ja aikuiseksi on kasvettu jo vuosia sitten.
se hyväksi muuttuu, odottele ja katsele, varmasti jotain tapahtuu.Mutta anna hänelle aikaa.. =)
Näin taidan tehdä. Ei kauheasti muita vaihtoehtoja, kun en todellakaan aio enkä halua alkaa inttämään mistään asioista... Ihmetytti vaan mutta samalla kun tässä olen kirjoitellut niin ymmärrän itsekin tilannetta enemmän. Katsellaan miten käy...
syy: takaportti auki.
kun jurppii, voi livahtaa omaan kämppäänsä.
toisiin ajatuksiin tai sillä on toinen nainen, siksi pitää vanhaa asuntoaan koska aikoo perua yhteenmuuton...valitettavasti. Ei vaan ole pystynyt sanomaan sitä sulle vielä...