kun nainen lyö

mitä siis tehdä kun nainen lyö riidellessä siis viimeisimpänä keinona käy päälle aivan raivona. Itse en ole koskaan käynnyt käsiksi tai lyönnyt. antaakko anteeksi vai hakea eropaperit?
354137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Samoja kokemuksia. En tiedä tapauksestasi tarkemmin, mutta omalla kohdallani kysymys oli entisen naisystäväni sairaalloisesta mustasukkaisuudesta, jonka eräänä tunnusmerkkinä voi olla fyysinen väkivalta. Syitä raivokohtauksille ei tarvinnut antaa, vaan exäni harhaluuloisuus (jonka yleisin ilmenemismuoto lienee mustasukkaisuus) riitti. Ensin itsehillintää riitti yleisillä paikoilla ja päälle käytiin vain kotona, poissa muiden silmistä. Ajan myötä tilanne paheni ja ystävänikin joutuivat todistamaan raivokohtauksia.

Olipa kohdallasi kyse mistä tahansa, muustakin kuin mustasukkaisuudesta, päällekäymiset on saatava loppumaan. Käsittääkseni väkivaltaisille miehille suositellaan vastaavanlaisissa tapauksissa terapiaa, joten se lienee paras ratkaisu myös väkivaltaisten naisten ollessa kyseessä. Jos naisystäväsi ei katso tarvitsevansa terapiaa tai siitä ei ole apua, niin vaihtoehtoina on olla väkivallan kohteena jatkossakin tai lähteä nostelemaan. Jokainen tietänee sanomattakin, kumpi on se ainoa järkevä vaihtoehto, vaikka ratkaisuna se ei varmastikaan ole helppo.

Itse kärsin ongelmasta "vain" kolme vuotta, jotkut ovat kärsineet paljon pitempään. On kyse kuitenkin sinun elämästäsi ja teet sellaiset ratkaisut kuin itse parhaaksi näet.

Äänestä

Kosketti.
Saankohan tästä jonkinlaisen syytteen..
Mä olen lyönyt entistä miestäni kaksi kertaa. Lähtemisen syy ei ollut lyöminen.(ainakaan suoranainen)
Siinä osuit oikeaan, "viimeisimpänä keinona käy päälle aivan raivona"
Muista en osaa sanoa, mutta itseni kohdalla se on se piste. Niinhän sitä sanotaan, että kun järki loppuu niin voima otetaan käyttöön....kai se niin on. Mutta puollustuksekseni sanon edelleen, että jos ei muuten ihminen havahdu toisen hatutukseen (jonka mahdollisesti on itse aiheuttanut)niin siinä voi käydä.
Tämän jännitystarinan opetus on, ettei sitä koskaan pitäis tapahtua, mutta uskallan olla edelleenkin sitä mieltä, että ainakin mun tapauksessani, toinen osapuoli ei ollut myöskään syytön tapahtumaan.
Em herra on edelleen hyvissä voimissa, eikä fyysistä vahinkoa tapahtunut.
Toi sun otsikko on kauhea.mutta totta.

Äänestä
  • Tapahtuihan siinäkin jotain. Sinä olet hänen entinen vaimonsa

    Äänestä

ei kannattaisi riidellä eikä varsinkaan ärsyttää :) Anna hänelle kaikki periksi *virn*

Äänestä
  • Siinäpä oiva neuvo myös perheväkivallasta kärsiville naisille: "anna hänelle kaikki periksi". Sillähän kaikki hoituu, riidoista päästään, eikä terapiaa enää tarvita.

    Miljoona hymiötä perään ja *virnejä* saman verran päälle.

    Äänestä

Sinulla on oikeus elää niin, että sinua ei lyödä. Tämänhän pitäisi olla ihmisen perusoikeus. Toisaalta taas sinulla on myös oikeus puolustautua, jos sinua vastaan hyökätään. Jos fyysisesti pystyt, älä anna naisesi kohdella sinua väkivaltaisesti. Viimeisenä keinona lyö takaisin, jos mikään muu ei auta. Minun exäni kävin kahdesti kimppuuni. Ensimmäisellä kerralla en tehnyt mitään, mutta toisella kerralla paiskasin hänet kimpustani päin seinää. Se sai hänet tajuamaan, että väkivalta satuttaa. Hän katui hyökkäystään, ja pyysi ilmeisesti vilpittömästi anteeksi. Sen jälkeen väkivaltaa ei enää esiintynyt. Tosin varmuuden vuoksi piilotin asekaapin avaimet silloin, kun olimme eroamassa, mutta asuimme vielä yhdessä :-)

Pitemmän päälle fyysisiä raivokohtauksia ei minusta kannata antaa anteeksi. Aikuisen ihmisen pitäisi pystyä hillitsemään itsensä niin, ettei käy toisen kimppuun. Teineiltä raivokohtauksia vielä voi ymmärtää, muttei aikuisilta. Jos ei muu auta, niin ammattiapu voisi auttaa. Yksi keino voisi olla myös virkavallan, eli poliisin kutsuminen apuun, jos väkivalta menee niin pitkälle ja pystyt todistamaan sen. Joskus tarvitaan ulkopuolinen heräte ennen kuin ihminen tajuaa, mitä tekee.

Äänestä
  • Minun vaimoni löi minua. Olen sen verran isompi, että nappasin sitä käsivarresta kiinni ja pistin ovesta ulos jäähylle. Sittemmin asiaa puitiin perheneuvonnassa. Minä olin se joka joutui puolustautumaan kun neuvonnan tätit vaativat selityksiä.

    Mitä tästä opimme: naisilla on miehiä suurempi oikeus lyödä ja miehellä ei ole oikeutta puolustautua. Kannatan yleensäottaen AM:n ajatusta ulkopuolisesta avusta varhaisessa vaiheessa. Vaimoni oli väkivaltainen, ja niin olin minäkin, vaikka itsepuolustusta ei tavallisesti katsota samalla tavalla tuomittavaksi. Fyysinen väkivalta ei jatkunut suhtessamme, kun siihen puututtiin. Varmaa kuitenkin on, että jos sitä vielä esiintyy, en tule nielemään kylmäkiskoisten perheneuvontatanttojen syyllistystä. Heidän puolueellisuutensa oli osoitus ammattitaidottomuudesta. Tarpeen vaatiessa olen valmis tilaamaan vaimolleni sinivalkoisen kyydin jäähylle.

    Äänestä

  • rtt kirjoitti:

    Minun vaimoni löi minua. Olen sen verran isompi, että nappasin sitä käsivarresta kiinni ja pistin ovesta ulos jäähylle. Sittemmin asiaa puitiin perheneuvonnassa. Minä olin se joka joutui puolustautumaan kun neuvonnan tätit vaativat selityksiä.

    Mitä tästä opimme: naisilla on miehiä suurempi oikeus lyödä ja miehellä ei ole oikeutta puolustautua. Kannatan yleensäottaen AM:n ajatusta ulkopuolisesta avusta varhaisessa vaiheessa. Vaimoni oli väkivaltainen, ja niin olin minäkin, vaikka itsepuolustusta ei tavallisesti katsota samalla tavalla tuomittavaksi. Fyysinen väkivalta ei jatkunut suhtessamme, kun siihen puututtiin. Varmaa kuitenkin on, että jos sitä vielä esiintyy, en tule nielemään kylmäkiskoisten perheneuvontatanttojen syyllistystä. Heidän puolueellisuutensa oli osoitus ammattitaidottomuudesta. Tarpeen vaatiessa olen valmis tilaamaan vaimolleni sinivalkoisen kyydin jäähylle.

    Jep, tuttua tämä. Hyvä sentään, että olette onnistuneet puhumaan siitä. Minulla se ei auttanut.

    Asuttiin avoliitossa ja aluksi sellainen 'terveen tuntuinen' mustasukkaisuus vaan paheni ajan kanssa. Asiasta kyllä puhuttiin moneen otteeseen, mutta ei siitä apua ollut. Veikkaan, että jotain luokkaa kymmenen kertaa taisin saada sen viiden vuoden aikana nyrkkiä, kerran pikkaisen sohaisun veitsestäkin ja ainakin useasti sillä uhkailtiin.

    Että mitenkö puolustauduin? Minut on tosiaan kasvatettu niin, että naisia ei lyödä. Siinä jää vaihtoehdoiksi pidellä ranteista ja yrittää väistää potkuja tai kuten tuossa edellisessä viestissä, raahata emäntä kirjaimellisesti ulos jäähylle (tämä ei kerrostalossa olisi tosin paljoa hyödyttänyt). Yhden ainoan kerran, sellaisen viiden tunnin raivoamisen jälkeen en enää jaksanut, hieman tönäisin takaisin, jonka seurauksena ex-avopuolisolta murtui sormi. :I

    Se oli hienoa aikaa... Baarista tullessa, kun luonnollisesti tekee mieli korkeintaan syödä jotain ja mennä heti nukkumaan, niin puoliso joko huusi suoraa huutoa sängyn vieressä (yhteenlaskettua tuntimäärä huudolle ja räyhäämiselle on mahdoton edes arvioida) tai sitten hän sanoi vihjailevasti tyyliin "no odottelen tässä kun nukahdat, niin sitten haen veitsen" :) Siinä jäi pojan REM-univaihe vähiin ;) Ikävintä oli sellainen muu tappouhkailu, joka kohdistui sitten sukulaisiin ja jopa lemmikkiin (pudotan sen parvekkeelta - tyyliin).

    Joops, kaiken se kestää - hain sitten kaikessa hiljaisuudessa itselleni uuden asunnon ja vannotin virkailijaa postittamaan paperit työpaikan osoitteeseen (en kertonut puolisolle, sitä odotusaikaa asunnon saamiseen ja muuttopäivän välillä ei olisi kestänyt enää millään). Sitten muuttopäivänä tultiinkin asuntoon poliisien kanssa, keräsin kamani ja lähdin.

    Nyt on hiljaista - saadaan nukkua kissan kanssa kaikessa rauhassa.

    Äänestä

Oletteko puhuneet asiasta? Voi kuulostaa typerältä sosiaalitädin ehdotukselta, mutta itse en jotenkin tajunnut, että voisin isoa miestä vahingoittaa. Vasta, kun puhuimme mieheni kanssa asiasta, tajusin, että häneen todella sattui ja häntä loukkasi avokämmenellä annetut lyönnit, ne muutamat. Kipu ei mittaa lyömisestä aiheutuneen vahingon määrää. Nyt en löisi häntä, en missään tapauksessa, ja sen hän sai minut tajuamaan pelkästään kertomalla, miltä hänestä tuntui.

Tässä keskustelussa on noussut esiin radikaalimpiakin ehdotuksia, mutta itse kehottaisin sinua ensin puhumaan. Jos mieheni olisi puhumisen sijaan vain näyttänyt, kuinka paljon minua voimakkaampi on vaikkapa seinään heittämällä, en varmaan enää koskaan olisi täysin voinut antautua turvallisuuden tunteelle suhteessamme. Niin särkyviä ovat nämä asiat, niin herkkiä tuohoutumaan. Väkivaltaa sinun ei kuitenkaan pidä sietää, ei missään nimessä. Agressiot pitää osata purkaa muulla tavalla kuin toista lyömällä.

Paljon voimia sinulle.

Äänestä

ja lyön usein kun suutun poikaystävälleni.
Kännissä useimmin, mutta myös selvänä.
Tiedän, että se on enemmän kuin väärin, mutta en pysty kontrolloimaan tilannetta sillä hetkellä.

Äänestä

Mulla on sellanen tilanne, että ollaan mun poikaystävän kanssa seurusteltu kolme vuotta, ja nyt on ilmaantunut sellainen ongelma, että se nauraa kun mä itken tai suutun. Silloin käyn päälle. Tuntuu, ettei se ymmärrä, että on pakko jotenkin saada se ymmärtään sen tilanteen vakavuus. Mä en pysty kontrolloimaan sitä mitenkään, yleensä heittelen tavaroita sitä kohti tai läväytän kunnolla avarilla. Nytkin olis kieltämättä aihetta, poikaystäväni on nimittäin jäänyt ryyppään vaikka sen piti tulla n. 11 tuntia sitten kotiin.. Kun vaan pystyis estään itseänsä lyömästä.. Siis jos se ylipäätään ilmestyy tänne..

Äänestä
  • ja hyvä sellainen olla tulematta.

    Äänestä

  • Jos sinun tunteesi ovat niin merkityksettömiä poikaystävällesi, että hän nauraa (=pilkkaa, vähättelee) kun sinä itket, niin silloin myös sinä itse olet merkityksetön poikaystävällesi. Jos hän ei välitä tunteistasi eikä suhtaudu niihin vakavasti, tosissaan, ei hän välitä sinusta. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? On ihan sama lyötkö, jatkatko itkemistä vai lopetatko sen itkemisen.. on turha käydä päälle jotta toinen huomaisi miten pahalta sinusta tuntuu, koska jos hän välittäisi siitä miltä sinusta tuntuu, hän ei nauraisi vaan lohduttaisi tms. Jos hän välittää sinusta, hän tulee sovittuna aikana luoksesi eikä ole ryyppäämässä tai olkoonpa sitten missä tahansa, hän tulee sovitusti, jos välittää. Jos ei tule, ei hän välitä, koska hänelle on aivan sama, oletko sinä vai et, odotatko tai kaipaatko, vai et, koska hän ei selvästikään välitä sinusta eikä sinun tunteistasi.
    Olette molemmat ilmeisen nuoria? Ei teidän tarvitse naimisiin mennä, tästä tehdä väkisellä loppuiän suhdetta. Joskus vaan ero on vaikea tehdä, sanoa suoraan että se on loppu nyt. Älä anna itseäsi kohdeltavan miten tahansa, äläkä itse kohtele toista miten tahansa. sinä olet ansainnut hyvää ja vain hyvää kohtelua ystäviltäsi, poikakaveriltasi ym. Samoin he sinulta. Jos siihen ei kykene puolin eikä toisin, kuten teidän tapauksessa, ei kannata suhdetta jatkaa.
    Ei ole olemassa mitään syytä, joka oikeuttaa lyömään toista. Ei ole olemassa mitään syytä, miksi toista pitäisi kohdella välinpitämättömästi.
    Tekstini kuulostaa kovalta ja julmata ehkä, mutta tarkoitus on vaan saada sinut huomaamaan millaisessa tunteettomassa suhteessa olet.

    Äänestä

  • Ihan ku toi sun kirjotus ois ollu mun kirjottama..mulla on ihan sama juttu..
    Se lyöminen on niinku se keino millä saan sen tajuamaan asian vakavuuden...
    Sama ongelma kun sulla..

    Äänestä

  • joo,sama mulla tilanne..mun pitäs kuunnella korva höröllä ja naama vakavana(yritän pitää pokerin)kun se valittaa kaikesta mahdollisesta,pusero likasena aamulla,tappara hävis jne jne..Mutta annas olla kun yritän kertoa huolistani tms. niin se suuttuu että mä lisään hänen huoliaan.Joskus lyönyt kun en pessyt juhlahousuja,annoin takas"samalla mitalla".Ja joka kiistan yhteydessä mainitsee että ompa seko ämmä kun lyö..Mä kyllä puolustan itseeni enkä tunne syyllisyyttä!

    Äänestä

  • tessa kirjoitti:

    joo,sama mulla tilanne..mun pitäs kuunnella korva höröllä ja naama vakavana(yritän pitää pokerin)kun se valittaa kaikesta mahdollisesta,pusero likasena aamulla,tappara hävis jne jne..Mutta annas olla kun yritän kertoa huolistani tms. niin se suuttuu että mä lisään hänen huoliaan.Joskus lyönyt kun en pessyt juhlahousuja,annoin takas"samalla mitalla".Ja joka kiistan yhteydessä mainitsee että ompa seko ämmä kun lyö..Mä kyllä puolustan itseeni enkä tunne syyllisyyttä!

    Jos tää menee taas siihen että nainen saa lyödä ja varmaan kohta myydä huumeitakin ilman mitää kummempaa. Ostaja joutuu linnaan (jos on mies). Ei saa lyödä, piste. Aina löytyy jokin oikeutus "tasa-arvon" nimissä naisten toimille, mutta mies on aina vaan tyhmä sika.

    Äänestä

Voithan ottaa lyönnit vastaan ja mene näyttämään mustelmia tyerveyskeskukseen..tee poliisi ilmoitus..
Näytä naisellesi että lyömisestä on seuraus..
Mitä hän tekisi jos sinä löisit häntä?Varmaan poliisit tulisivat ja hän jättäisi sinut..

Äänestä

Meillä lapsena tapeltiin siskojen kanssa ihan nenä veressä ja sen jälkeen oltiin taas kavereita!

Samanlaista oli telkkarissa pari viikkoa sitten Sinkkuelämää-sarjassa. Ex-poikaystävä ja nykyinen kyräilivät toisiaan, tappelivat ja olivat sen jälkeen ystäviä.

Taidat nipottaa turhasta.. Kyseessä on ihan normaali kamppailu nokkimisjärjestyksestä.

Äänestä
  • Voihan se olla normaali taistelu. Se ei kuitenkaan poista sitä, että lyöminen loukkaa pahasti ja voi olla fyysisestikin erittäin vaarallista. Aikuinen ihminen - nainenkin - kun lyö raivostuneena ja pidättelemättä, kasvot muuttavat kummasti muotoaan.

    Sinkkuelämän käyttäminen verukkeena on aika heppoista. Se on mielikuvituksen tuotetta. TV-sarja esittää asiat joka tapauksessa todellisuutta yksipuolisemmin.

    Äänestä

  • (Oli jo muutaman päivän vanha, mutta kommentoinpa silti.)

    Vai Sinkkuelämästä löytyvät oikeat elämänohjeet?

    Kyllä minäkin pikkuisena tappelin veljeni kanssa. Nenät oli usein veressä. On kuitenkin eri asia tapella lapsena ja aikuisena. Toki lapsikin voi saada vahinkoa aikaiseksi, muttei läheskään samassa suhteessa kuin aikuinen. Lyöpä kaveriasi kunnolla nyrkillä nenään. Sinulla murtuu rystynen ja kaverillasi nenä. Potkaisepa kylkeen ja murrat kaveriltasi muutaman kylkiluun. Lyö ohimoon ja hyvässä lykyssä siitä kohdalta murtuu kallo. Sopivasti selkään kohdistunut potku tai isku rikkoo munuiaisen.

    Leffassa esitetyt tappelut ovat keksittyjä juttuja. Jos jompikumpi saa kunnon iskun kerran perille, on jälki todella ikävää. En suosittele kokeilemaan.

    Äänestä

Kiitoksia hyvistä vastauksista asiahan ei ole kovinkaan yksi selitteinen. niin mielestäni lyömisellä ei suurta eroa kumpi lyö on se toista kohtaa väärin ja loukkaavaa.
kuten alkuperäisessä viestissä sanoin meillä se on vaimo joka lyö ja minä lähinä vastaan siihen kävelemällä pihalle varsinkin jos lapset kotona ei tarvi näyttää lapsille sellaista mallia jossa lyödään. ja lyöminen on aina tosiaankin vaimolla "viimeinen"keino ehkä provosoin sen mutta kyllä se rupeaa olemaan mielestäni avioliiton lopun alkua nyt.
Ja mikäli vaimo löisi niin että siitä fyysinen merkki jäisi niin kyllä varmasti tekisin ilmoituksen siitä jotta olisi sitten ainakin jotain kokreettista mikäli ero tulisi koska se tuskin tulisi olemaan sopuisa ja riidat lapsista olisivat kyllä varmasti edessä

Äänestä

minähi aekanani piäksin ukkoriepuni vällee pahastikki ja kolomansiin tekohampaihen uusimise jäläkee se sitte jättihi minut akkapolose, iha yksinnään kittuuttammaan tänne mökkirähjään, ei ottanu mukkaasa ko vuatteesa ja häippäsi mittää puhumati, postinhaku reissullansa. ei ees puita pilikkonu talvenvarallen,en ilimeesesti ou ansainnu semmosta palavelluu,vua annaha olla, jos sen suan tietee, missee se piru piileksii, nii mään ja annan korvillen ja kunnolla annankii. niin, no ottiha tuo sentää haisevan tupakkimassisa,vuan eepä oo kirjotellukka mittää, missee lie ukkoriepu oottii,nii tuu jo kottii, jos sattusia vaekka lukemmaa,että hilima se tiällä kaepaeloo, on nii ikävätä yksinnää olla,tiälä kylymäsä mökisä. enkä mie tosissaan sinnuu ennee ainakan millää käenjatkeella kollauta,korkeentaan nyrkillä hummautan,vuan ottootten ne tekarit ensin taskuus, ennen ko nuamas näätät...varmuuvven vuaks!

Äänestä

yleensäkin väkivaltaisuuteen taipuvainen ihminen lisää väkivallan käyttöä. on kyse sitten kummasta sukupuolesta hyvänsä. harvinaisempaa on kuitenkin naisen käyttämä väkivalta. päivälehdistä olemme saaneet lukea,kuinka nainen on usein turvautunut jopa leipäveitseen kohtalokkain seurauksin. lieneekö sinun tapaus sitten millainen,sitä en tiedä, mutta uskoisin teidän käyneen jonkinlaisia keskusteluja käymienne riitojen johdosta. uskon sinun jopa pystyvän antamaan vaimosi väkivaltaisuudet anteeksi,mikä on sinänsä hyvä asia,mutta siitä jatkossa tapahtuvasta lyömisestä ei vaimosi varmaankaan niin yksiselitteisesti pääse eroon. siitä olisi hyvä yhdessä käydä keskustelemassa ammatti-ihmisten kanssa, saattaahan olla,että vaimollasi olisi tarvetta terapiaan ja vaikkapa lääkehoitoon. jos liitto on muuten hyvällä pohjalla,kannattaa sen pelastamiseksi hieman uhrautua, mutta kenenkään ei ole syytä kärsiä väkivallasta.

Äänestä

olen käynyt mieheeni käsiksi monet kerrat,aina huppelispäissäni,mutta miksi,siksi että mieheni ravintoloissa yhdessä ollessamme kopeloi muita naisia.kumpi sit on pahempi,fyysinen vai henkinen väkivalta.

Äänestä
  • Kannattaisi miettiä,miten estyy joutumasta sellaiseen tilanteeseen,että joutuu turvautumaan väkivallan käyttöön. Miettiä kannattaa myös,onko tarpeellista ehdointahdoin hakeutua sellaiseen tilanteeseen,jossa tällaisia kärhämiä syntyy. Sinunkin tapauksessa varmaankin olisi viisaampaa, kun kävisitte ravitsemusliikkeessä erillään,tai sitten sellainenkin vaihtoehto olisi tarjota, ettei siellä kävisi kumpikaan. Toisaaltaan mitä se auttaa mustasukkaisuuden vallitessa silloin jos erilläänkin käy, jos tulokset kuitenkin olisivat samanlaiset, mahdollisten epäilyjenkin takia.

    Äänestä

  • hyväksi kirjoitti:

    Kannattaisi miettiä,miten estyy joutumasta sellaiseen tilanteeseen,että joutuu turvautumaan väkivallan käyttöön. Miettiä kannattaa myös,onko tarpeellista ehdointahdoin hakeutua sellaiseen tilanteeseen,jossa tällaisia kärhämiä syntyy. Sinunkin tapauksessa varmaankin olisi viisaampaa, kun kävisitte ravitsemusliikkeessä erillään,tai sitten sellainenkin vaihtoehto olisi tarjota, ettei siellä kävisi kumpikaan. Toisaaltaan mitä se auttaa mustasukkaisuuden vallitessa silloin jos erilläänkin käy, jos tulokset kuitenkin olisivat samanlaiset, mahdollisten epäilyjenkin takia.

    kun kävimme erillään niin mieheni ei tullu kotiin ollenkaan. sai parempaa seuraa vaikkei sitä koskaan myönnä.eikä kuitenkaan mieheni halua erota minusta.minusta olisikin kiva et voisi luottaa toiseen ja et molemmat voitaisiin käydä omien kavereiden kans ulkona.

    Äänestä

  • mörrimöykky kirjoitti:

    kun kävimme erillään niin mieheni ei tullu kotiin ollenkaan. sai parempaa seuraa vaikkei sitä koskaan myönnä.eikä kuitenkaan mieheni halua erota minusta.minusta olisikin kiva et voisi luottaa toiseen ja et molemmat voitaisiin käydä omien kavereiden kans ulkona.

    en todellakaan nauti omista teoistani,päinvastoin,mua hävettää oma käytös,mut miten voi uskoa toisen rakkauteen jos haluaa satuttaa tollain.ja vaik kuinka vannon etten enää käy päälle vaan hyväksyn tosiaian,niin ku se tilanne tulee,niin lantussa vaan pimenee...

    Äänestä

  • mörrimöykky kirjoitti:

    en todellakaan nauti omista teoistani,päinvastoin,mua hävettää oma käytös,mut miten voi uskoa toisen rakkauteen jos haluaa satuttaa tollain.ja vaik kuinka vannon etten enää käy päälle vaan hyväksyn tosiaian,niin ku se tilanne tulee,niin lantussa vaan pimenee...

    onhan meitä ihmisiä erilaisilla luonteilla varustettu,kaikille ei millään voi olla mieliksi ja uskon, ettet haluasi väkivaltaisesti käyttäytyä
    mutta kun ne päreet menee,ei sille voi mitään. sanoit miehesi menneen illanviettoon yksin, eikä tullutkaan kotiin, no kaikkihan on tietenkin mahdollista. tämä taas osoittaa sen, että oletteko sittenkään ansainneet toisianne,tai paremminkin,onko miehesi ansainnut sinua, kun sitä seuraa etsitään muualta,heti kun silmä välttää. nämä asiat teidän kannattaa selvittää keskenänne juurta jaksain.

    Äänestä

  • asian tynkää kirjoitti:

    onhan meitä ihmisiä erilaisilla luonteilla varustettu,kaikille ei millään voi olla mieliksi ja uskon, ettet haluasi väkivaltaisesti käyttäytyä
    mutta kun ne päreet menee,ei sille voi mitään. sanoit miehesi menneen illanviettoon yksin, eikä tullutkaan kotiin, no kaikkihan on tietenkin mahdollista. tämä taas osoittaa sen, että oletteko sittenkään ansainneet toisianne,tai paremminkin,onko miehesi ansainnut sinua, kun sitä seuraa etsitään muualta,heti kun silmä välttää. nämä asiat teidän kannattaa selvittää keskenänne juurta jaksain.

    minä olen ollu tässä suhteessa se rakastavampi osapuoli ja mitä siihen paremman etsimiseen tulee,miksi mieheni sitte palaa aina luokseni vaik pyydän et jos yhtää välittää niin pysyis pois ku ei ymmärrä et tollanen kirvelee.onko tämä vaan riippuvuussuhde mieheni puolelta,ilman minua ei voi olla mut silti täytyy kopeloida vieraita,vaik kotonaki olis saatavilla,täytyy myöntää et itsetunto on aika nollilla

    Äänestä

suutuspäissään ollut ex-vaimoni löi aika pahasti minua,tietäen etten löisi takaisin,sillä naisten hakkaaja en todellakaan ole,taikka ennen sitä tapausta en ollut. hermostuin vaimoni hyökkäyksestä ja ollessani ns. ottaneessa tilassa, päätin ikäänkuin pelotellakseni häntä huitaista siihen suuntaan ja vuosia karatea harrastaneena hallitsen erilaisia iskuja,joita useamman lyönnin sarjana suuntasin kohti vaimoni päätä, eikä tarkoitukseni todellakaan ollut osua häneen,mutta kännitilastani johtuen,upposi kolme lyöntiä "perille" ja vaimoni edes tajuavan sitä. naamataulu purskahti verestä, oli nenä auki, huulet halki ja silmäkulma auki. todellakaan en ole sen luontoinen mies yleensäkään, että hakkaisin ihmisiä, enkä taatusti naisia, sen olin joskus lapsena jo päättänyt,nähtyäni riittävästi perheessäni väkivaltaa isäni puolelta, joka kännissä ollessaan pieksi äitiäni. tuon ikävän huitomiseni jäljiltä vein vaimoni sairaalaan paikattavaksi. lääkäri teki minusta rikosilmoituksen poliisille,vaikka vaimoni sanoi sen olleen täysin vahingon,niinkuin minäkin vannoin,mutta ei auttanut. se on saletti, että seurauksena hakkaamisesta ennen pitkää tulee ongelmia se on varmaa. ei koskaan pitäisi lyödä, ei ketään,vaikka miten vit...!

Äänestä

on kaunis asia, ei vaan toteudu niin kauan kun on vaan herrasmiehiä tai naisia.

Isä opetti että naista ei saa lyödä ja kun nainen huomaa tämän niin alkaa paukkua jos jää väittelyssä tappiolle. Minusta oli todella hienoa kun alko tulla jo ihan nyrkkiä niin piti ottaa ranteista kiinni ja pitää aloillaan. Sitten kuljettiinkin 2 viikkoa T-paidassa että voi kavereille ja "anopille" näyttää kuinka paska olen.

Ihan huvittaa noi yksipuoliset mainokset missä morsian on silmä mustana.

En aio siltikään alkaa lyömään takaisin, eukko vaikka pihalle ennen.

Äänestä
  • Kyllä miehistäkin löytyy sitä marttyyri-ainesta,ainakin exästäni enemmän kun tarpeeks.Hän,93kg ja 188cm kävi suuttuessani päälle, ns.rauhoittaakseen.Mä 49 kilosena en kauheasti kyennyt "puolustamaan" itseäni,ts. jos olisin halunnut lukko-otteestaan irti.Marttyyrina hän marssi tervyskeskukseen kun olin raapaissut häntä..voi vittu!ja kyllä kavereittensa suhtautuminen muuttui mainostaessaan avoimesti ravintolassa kuinka vaimo on agressiivinen..no,katkeruudelta olen onneks välttynyt,thanks God!

    Äänestä

  • tessa kirjoitti:

    Kyllä miehistäkin löytyy sitä marttyyri-ainesta,ainakin exästäni enemmän kun tarpeeks.Hän,93kg ja 188cm kävi suuttuessani päälle, ns.rauhoittaakseen.Mä 49 kilosena en kauheasti kyennyt "puolustamaan" itseäni,ts. jos olisin halunnut lukko-otteestaan irti.Marttyyrina hän marssi tervyskeskukseen kun olin raapaissut häntä..voi vittu!ja kyllä kavereittensa suhtautuminen muuttui mainostaessaan avoimesti ravintolassa kuinka vaimo on agressiivinen..no,katkeruudelta olen onneks välttynyt,thanks God!

    Vaihda pienempään ukkoon :)

    Nuorempana kyllä tuli itekkin vedettyä sitä marttyyrijuttua, nyt ei enä kaipaa semmosta keinotekoista ekstrahuomiota.
    Se on vaan vittumaista kun yhteiskunta yleistää asiat niin että vaan miehet hakkaa, ihan sama kun mainostettais steissillä että varo mustalaisia, ne on kaikki varkaita.
    Juu eikä toisen heikkoudesta kannata katkeroitua.

    Äänestä

joo teidän kannattaisi keskustella asiasta... ja jos tuota jatkuu vakituisesti niin lopeta suhde...

Äänestä

Jos viel olet kuulolla, vie se nainen perhe- tai yksilöterapiaan. Se joka lyö on aina heikoilla,
kun ei muuten osaa kommunikoida.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoton kirjoitti:

mitä siis tehdä kun nainen lyö riidellessä siis viimeisimpänä keinona käy päälle aivan raivona. Itse en ole koskaan käynnyt käsiksi tai lyönnyt. antaakko anteeksi vai hakea eropaperit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu