Taas kuulun tähän ryhmään... Hetken jo ehdin luulla löytäneeni elämänkumppanini mutta sain pettyä karvaasti. Nyt masentaa kovasti vaikka ystäviä on ympärillä niin kuitenkin kaipaisin jotain joka viettäisi illat minun kanssani työpäivän jälkeen ja kyseli kuulumisia. Parisuhteessa suhde on kuitenkin vielä läheisempi kuin ystävien kanssa. Haluan tuntea kuinka joku välittää minusta. Mutta kuinka voin enää koskaan luottaa ihastumisen tunteeseen, koska tuntuu että sillon kun minä tunnen jotakin niin toisella puolella ei ole minkäänlaisia tunteita minua kohtaan. Vaikea kuvitella jatkoa yksin, mutta päivä kerrallaan. Kovasti olen yrittänyt saada itseeni harrastusten pariin ja raahattua kotoa pois, mutta muutama tuntikin yksin kotona, ilman (entistä)kultaa, tuntuu ikuisuudelta. Haluaisin olla osa hänen elämää. Säälittävää.
Pettynyt
ihan itkettää
2627
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
edelliseltä exältä!
Näin ne asiat vaan menevät.
Itse olen ollut sinkkuna nyt noin 6kk ja tuossa välissä ollut muutamia pikku juttuja. Onneksi sitä on oppinut nauttimaan yksin olostakin, eli ei ole kiirettä ketään löytää.
Jos joku kiva tulee vastaan ja vie jalat alta ni hyvä, jos taas ei tule niin sitten ei :)
Hyvää jatkoa ja koitahan jaksaa.