Queensryche

Olikos kukaan eilen katsomassa bändiä Kultsalla?
Jos niin minkälainen oli??
iTSE EN VALITETTAVASTI PAIKALLE PÄÄSYT:(
262913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ihan jees veto, QM2:n biisit ei vaan jaksa kauheesti innostaa. Rage For Order -levyn diggarina olisin kaivannut siltä jotain kappaletta mutta ei tullut. Pieni lavashowkaan ei olisi ollut pahitteeksi, jotain Operation Mindcrime -rekvisiittaa yms.

Äänestä

Joo tuli oltua katsomassa kulttuuritalolla rychen keikkaa maanataina ja keikka itsessään oli todella hyvä, tietysti on monia jotka eivät pidä uudesta mindcrimestä mutta täytyy sanoa että kyseinen keikka oli osa uuden levyn kiertuetta joten ei ollut kovin suuri yllätys että he soittivat ensimmäistä ja uutta mindcrimeä putkeen ja onhan tuo Geoff yhä niin helvetin hyvä vokalisti!!!Tuli nähtyä aikoinaan ryche vuonna 86 DION lämmittelijänä ja silloinkin soittivat todella hyvin!!!Harmittaa tietysti että jäi kuulematta pari vanhaa helmeä kuten silent lucidity ja Queen of the reich muidenmuassa!!!

Äänestä
  • Se oli 4. kerta kun bändin näin.

    Hienon hieno keikka, vähän kuitenkin helmiä sioille-osastoa, koska bändi ei saanut Kulttuurihuussia täyteen. Mutta ei kai se paikallaolijoita haitannut.

    Näillä vissiin mentiin:
    I Remember Now
    Revolution Calling
    Operation:Mindcrime
    Spreading The Disease
    Suite Sister Mary
    The Needle Lies
    Breaking The Silence
    I Don't Believe In Love
    Convict
    I'm American
    One Foot in Hell
    Hostage
    The Hands
    Signs Say Go
    A Murderer?
    If I Could Change It All
    Eyes Of A Stranger

    encore
    Jet City Woman
    Empire

    Niin ja mahtoiko olla Dion lämppäri, itse sanoisin, että Bon Jovin Slippery When Wet-kiertueella? Ja myöhemmin vielä Metallicankin kanssa, sitä tosin itse en nähnyt.

    Äänestä

  • pakki kirjoitti:

    Se oli 4. kerta kun bändin näin.

    Tuli nähtyä! Ja kyllä kannatti odotella parikymmentä vuotta ja ajaa konserttiin ja takaisin useampi tunti. Mahtavaa!

    Mutta ei Queensrÿchen kannattaisi Suomeen tulla esiintymään. Ei täällä ymmärretä hyvän päälle. Ansaitsisivat isomman lavan ja isomman yleisön.

    Juuri lavan pienuuden vuoksi sitä rekvisiittaakin oli varmasti niin vähän. Isommilla lavoilla olisi varmasti komeampaa katsottavaa.

    Äänestä

  • Queen Of The Reich kirjoitti:

    Kirjoitin jo (heti maanantaiyönä) omat kommenttini keikasta tuonne seuraavalta sivulta löytyvälle "Queensryche-kysymys" keskusteluun, joten enpä viitsi enää niitä asioita uudelleen ylös kirjata. Sen sijaan pari kriittisempää kommenttia keikasta nyt näin jälkikäteen.

    1. Geoff on lihonut helvetisti. Eikä äijän lavakarisma ollut muutenkaan niin hyvä kuin olin kuvitellut. Mutta ääni on yhä täydessä kunnossa, ja Geoffin ja Pamelan äänet sointuu todella hienosti yhteen.

    2. Typerin veto ikinä oli laittaa uusi kitaristi Stone soittamaan intro yksikseen lavalle. Eikö tämä tehtävä olisi itseoikeutetusti kuulunut Wiltonille, joka sentään on alkuperäinen jäsen ja paljon coolimpi jätkä muutenkin?

    3. Bändi ei vaikuttanut kovinkaan innostuneelta Geoffin musiikkiteatterista. Etenkin Ed näytti koko ajan siltä, että hän on täällä vain töissä. Oikeastaan bändi heräsi eloon vasta encorejen aikana, kun turha teatraalisuus voitiin jättää pois ja alettiin soittaa "rehellistä rokkia".

    4. Huomasitteko, että Chris DeGarmon OM1:lle yksin väsäämistä kolmesta biisistä KAIKKI oli jätetty pois setistä. Eniten hatutti, ettei keikka alkanut Anarchy-X:llä ja myös loistava tunnelmapala Mission loisti poissaolollaan. Haiskahtaako tämä kenenkään muun nenään omien rojaltien maksimoinnilta?

    5. Molempien Mindcrime-levyjen soittaminen putkeen yhtenä tarina on hieno ajatus paperilla, muuta mahtaako se tulla koskaan toimimaan kunnolla? Ykkösosa kun on klassikko ja jokainen fani osaa jokaisen biisin sanat ulkoa paremmin kuin isä meidän-rukouksen. Tämän ekstaasikokemuksen jälkeen kakkososan biisit muodostavat väistämättä antikliimaksin, olkoonkin että kakkoselta löytyy myös tukku kelpo biisejä veisattavaksi. Mutta ainakaan Hesassa suurin osa paikallaolijoista ei keikan jälkipuoliskolle hirveästi syttynyt.

    Mutta kyllä silti kannatti tulla Tampereelta asti katsomaan bändiä. Scott on yhä yksi maailman parhaista kannuttajista ja olihan se hienoa saada äijät melkein 20vuoden tauon jälkeen tänne Pohjolan perille. Ite olen diggaillut bändiä vuodesta '95 lähtien, joten oli jo aikakin nähdä äijät livenä. Ja pirun hyvinhän ne soitti.

    Äänestä

  • G. Taateli kirjoitti:

    Kiinnitin itsekin huomiota siihen, että Geoff oli hieman lihonnut. Mutta ei nyt mielestäni mitenkään helvetisti. Ei häntä vielä miksikään lihavaksi voi sanoa. Ja eiköhän sitä hänen ikäiselleen herralle jo muutama lisäkilo sallita.;) Toisille niitä kiloja karttuu iän myötä helpommin kuin toisille.

    Wiltonin minäkin olisin mieluummin nähnyt sooloilemassa kuin Stonen. Kyllähän Stone soittaa osaa, mutta Stone ei ole yhtä kuin Queensrÿche. Minulle ainoastaan alkuperäiset jäsenet ovat niitä oikeita. Stonea pidän vain vierailevana muusikkona. Kuten edeltäjäänsäkin. Ja jotenkin Stone on imagoltaan niin erilainen kuin muut. Hieman häiritsi myös, kun Stone soitti OMI:stä omalla tavallaan eikä niinkuin Wilton/DeGarmo.

    Jos nyt sitten syynä siihen, ettei DeGarmon tekemiä esitetty, sattui olemaan se, että omia rojalteja yritettiin maksimoida, en näe siinä mitään pahaa. Eikös jokainen meistä työssään koita päästä parhaisiin mahdollisiin ansioihin?;) Miksi muusikoita ynnä muita aina syytetään rahastuksesta... Työtähän se esiintyminen ynnä muu heille on, joten repikööt irti kaikki mahdolliset sentit, miten vain parhaaksi näkevät.

    Minusta myös kakkososa toimi vallan mainiosti. Mutta minä en olekaan Qr:n suhteen mitenkään suppeakatseinen, enkä odota aina pelkkää OMI:stä. Minä pidän heidän koko tuotannostaan. Pidän juuri siitä, että kaikki levyt ovat niin erilaisia eivätkä sitä yhtä ja samaa.

    Mutta kaiken kaikkiaan... Hienoa oli vihdoinkin nähdä lempiyhtyeeni livenä! Suuri unelmani toteutui.:)

    Äänestä

  • Hyvä kuulla että homma oli toiminut myös kulttuuritalolla. Itse en päässyt paikalle, kun hemmetti vie oli reissu samaan aikaan. Sen sijaan pääsin näkemään bändin reilu viikko sitten Manchesterissa ja homma toimi kuin näkkileipä. Keikkapaikkana oli Manchester Academy, suuri klubi, joka oli ahtautunut täyteen todella innokkaita ihmisiä. Tunnelma oli intensiivinen, hikinen ja hurmoksellinen... Itse hieman pelkäsin etukäteen kulttuuritaloa, joka yleensä keikkapaikka aina tuottaa pettymyksen, varsinkin jos se ei ole täynnä. Salin korkeus aiheuttaa sen, että olo on kuin olis jonkun koulun liikuntasalissa ja akustiikka on hirveä.

    Biisilista oli Manchesterissa lähes täsmälleen sama kuin näemmä kulttuuritalollakin. En olisi ollenkaan varma että osa OMI-biiseistä puuttuu royaltien takia. Jenkkikierueella heidän on ilmeisesti tarkoitus soittaa molempien levyjen kaikki biisit (tauko välissä) ja rekvisiittaa on muutenkin ihan eri tavalla kuin Euroopan kiertueella, joka on tästä riisuttu versio. Näin bändin muutamaan otteeseen pari vuotta sitten Art of Live -kiertueella. Silloin Englannin keikoilla he vetivät myös OMI:n kokonaan läpi, joten eivät nuo puuttuvat biisit liene kokonaan pannassa.

    Mitä tulee Mike Stoneen, minusta hän täyttää paikkansa mainiosti. Wilton ja Jackson olivat hieman kankeita myös Manchesterissa, mutta GT:n show oli aivan uskomaton.

    Laittakaa ihmeessä lisää tunnelmia Kulttuuritalolta (jotta harmittaisi vielä enemmän etten päässyt paikalle). Saiko siellä muuten kuvata? Itse sain Manchesterista kasaan varsin hyvän kuvasetin.

    Kovassa kunnossa ovat jätkät edelleen, kaikesta kritiikistä huolimatta ja välittämättä. Toivottavasti vaivautuvat Suomeen vielä joku päivä uudestaan.

    Speak the word!

    Äänestä

  • geoff tate presidentiksi kirjoitti:

    Hyvä kuulla että homma oli toiminut myös kulttuuritalolla. Itse en päässyt paikalle, kun hemmetti vie oli reissu samaan aikaan. Sen sijaan pääsin näkemään bändin reilu viikko sitten Manchesterissa ja homma toimi kuin näkkileipä. Keikkapaikkana oli Manchester Academy, suuri klubi, joka oli ahtautunut täyteen todella innokkaita ihmisiä. Tunnelma oli intensiivinen, hikinen ja hurmoksellinen... Itse hieman pelkäsin etukäteen kulttuuritaloa, joka yleensä keikkapaikka aina tuottaa pettymyksen, varsinkin jos se ei ole täynnä. Salin korkeus aiheuttaa sen, että olo on kuin olis jonkun koulun liikuntasalissa ja akustiikka on hirveä.

    Biisilista oli Manchesterissa lähes täsmälleen sama kuin näemmä kulttuuritalollakin. En olisi ollenkaan varma että osa OMI-biiseistä puuttuu royaltien takia. Jenkkikierueella heidän on ilmeisesti tarkoitus soittaa molempien levyjen kaikki biisit (tauko välissä) ja rekvisiittaa on muutenkin ihan eri tavalla kuin Euroopan kiertueella, joka on tästä riisuttu versio. Näin bändin muutamaan otteeseen pari vuotta sitten Art of Live -kiertueella. Silloin Englannin keikoilla he vetivät myös OMI:n kokonaan läpi, joten eivät nuo puuttuvat biisit liene kokonaan pannassa.

    Mitä tulee Mike Stoneen, minusta hän täyttää paikkansa mainiosti. Wilton ja Jackson olivat hieman kankeita myös Manchesterissa, mutta GT:n show oli aivan uskomaton.

    Laittakaa ihmeessä lisää tunnelmia Kulttuuritalolta (jotta harmittaisi vielä enemmän etten päässyt paikalle). Saiko siellä muuten kuvata? Itse sain Manchesterista kasaan varsin hyvän kuvasetin.

    Kovassa kunnossa ovat jätkät edelleen, kaikesta kritiikistä huolimatta ja välittämättä. Toivottavasti vaivautuvat Suomeen vielä joku päivä uudestaan.

    Speak the word!

    ...Kulttuuritalolla kuvata.:( Mutta kamerakännykät näkyivät olevan kovassa käytössä.;) Omat kännykkäkuvat eivät kyllä oikein onnistuneet. Olisi pitänyt päästä lähemmäksi.

    Äänestä

  • Queen Of The Reich kirjoitti:

    Tuli nähtyä! Ja kyllä kannatti odotella parikymmentä vuotta ja ajaa konserttiin ja takaisin useampi tunti. Mahtavaa!

    Mutta ei Queensrÿchen kannattaisi Suomeen tulla esiintymään. Ei täällä ymmärretä hyvän päälle. Ansaitsisivat isomman lavan ja isomman yleisön.

    Juuri lavan pienuuden vuoksi sitä rekvisiittaakin oli varmasti niin vähän. Isommilla lavoilla olisi varmasti komeampaa katsottavaa.

    jotain selvyyttä jo tullut siitä Hollannin jutusta, tarkoitettiinko sillä aseella sitä lavallakin nähtyä..?

    Äänestä

  • Ridge kirjoitti:

    ...näkyisi olevan keskusteluissa Geoffin selvitykset tapauksesta. Mutta ei sinne pääse, jos ei ole jäsen.:(

    Äänestä

  • pakki kirjoitti:

    Se oli 4. kerta kun bändin näin.

    Hienon hieno keikka, vähän kuitenkin helmiä sioille-osastoa, koska bändi ei saanut Kulttuurihuussia täyteen. Mutta ei kai se paikallaolijoita haitannut.

    Näillä vissiin mentiin:
    I Remember Now
    Revolution Calling
    Operation:Mindcrime
    Spreading The Disease
    Suite Sister Mary
    The Needle Lies
    Breaking The Silence
    I Don't Believe In Love
    Convict
    I'm American
    One Foot in Hell
    Hostage
    The Hands
    Signs Say Go
    A Murderer?
    If I Could Change It All
    Eyes Of A Stranger

    encore
    Jet City Woman
    Empire

    Niin ja mahtoiko olla Dion lämppäri, itse sanoisin, että Bon Jovin Slippery When Wet-kiertueella? Ja myöhemmin vielä Metallicankin kanssa, sitä tosin itse en nähnyt.

    OLIVAT JÄÄHALLISSA DION LÄMMITTELIJÖINÄ JOULUKUUSSA 1986, OLIN ITSE SILLOIN ENSIMMÄISELLÄ METALLIKEIKALLA PAIKAN PÄÄLLÄ KATSOMASSA KYSEISTÄ KEIKKAA, TOSIN SILLOIN EN TIENNYT KYSEISESTÄ YHTYEESTÄ YHTÄÄN MITÄÄN!ALOIN KUUNNELLA RYCHEÄ VASTA VANHEMMALLA IÄLLÄ!!!

    Äänestä

  • Ridge kirjoitti:

    jotain selvyyttä jo tullut siitä Hollannin jutusta, tarkoitettiinko sillä aseella sitä lavallakin nähtyä..?

    tuolta löytyy selvitys siitä hollannin jupakasta-blabbermouth.net.

    Äänestä

  • powerman kirjoitti:

    ...löytänyt siitä mitään blabbermouthista? Kaikkea muuta Queensrÿchea juttua vain.

    Voisiko joku vähän neuvoa, missä siellä? Tai sitten kopsata jutun tai kertoa kuinka se meni?

    Äänestä

  • Queen Of The Reich kirjoitti:

    ...löytänyt siitä mitään blabbermouthista? Kaikkea muuta Queensrÿchea juttua vain.

    Voisiko joku vähän neuvoa, missä siellä? Tai sitten kopsata jutun tai kertoa kuinka se meni?

    ole hyvä..QUEENSRŸCHE frontman Geoff Tate has issued the following update regarding the recent report that the entire band was arrested on June 11 at the Amsterdam, Netherlands, airport for allegedly smuggling illegal firearms:

    "What a day! At the airport in Amsterdam, we were all lined up at the ticket counter checking in for the flight to Oslo. The 35 pieces of luggage to check were being lined up and I turned to Adam, our tour manager, and whispered 'Remember, there's a gun in our bags,' referring to the replica Glock 45 handgun that we use on stage. In a second of confusion, he says to the ticket agent, 'Oh, yeah, not to worry but we have a gun in this suitcase. Before he could explain that it wasn't a real gun but a replica, airport police swarmed in on us and the questioning began. Apparently, unknown to us, any gun, whether real or fake, is highly illegal in Holland. Quick-thinking Adam realized that this was suddenly getting ugly and that we might get detained and miss the flight, thus putting the show in Oslo in jeopardy. He instantly informed them that the bag in question was his. Before I could blink, they arrested him and took him away. He looked back at me and said, 'Don't worry, get on the plane and I'll call you later.' As I watched him being led away, the ticket agent handed me my boarding pass and said, 'Have a nice flight.' Right. The rest of the entourage boarded the plane and journeyed to Oslo without further incident. Just before showtime, a very stressed out Adam burst into our dressing room full of tales from his eventful day. There was no jail time, only a fine, and oh, yeah...they confiscated the gun."

    Kiitos!

    Äänestä

  • Queen Of The Reich kirjoitti:

    Kiinnitin itsekin huomiota siihen, että Geoff oli hieman lihonnut. Mutta ei nyt mielestäni mitenkään helvetisti. Ei häntä vielä miksikään lihavaksi voi sanoa. Ja eiköhän sitä hänen ikäiselleen herralle jo muutama lisäkilo sallita.;) Toisille niitä kiloja karttuu iän myötä helpommin kuin toisille.

    Wiltonin minäkin olisin mieluummin nähnyt sooloilemassa kuin Stonen. Kyllähän Stone soittaa osaa, mutta Stone ei ole yhtä kuin Queensrÿche. Minulle ainoastaan alkuperäiset jäsenet ovat niitä oikeita. Stonea pidän vain vierailevana muusikkona. Kuten edeltäjäänsäkin. Ja jotenkin Stone on imagoltaan niin erilainen kuin muut. Hieman häiritsi myös, kun Stone soitti OMI:stä omalla tavallaan eikä niinkuin Wilton/DeGarmo.

    Jos nyt sitten syynä siihen, ettei DeGarmon tekemiä esitetty, sattui olemaan se, että omia rojalteja yritettiin maksimoida, en näe siinä mitään pahaa. Eikös jokainen meistä työssään koita päästä parhaisiin mahdollisiin ansioihin?;) Miksi muusikoita ynnä muita aina syytetään rahastuksesta... Työtähän se esiintyminen ynnä muu heille on, joten repikööt irti kaikki mahdolliset sentit, miten vain parhaaksi näkevät.

    Minusta myös kakkososa toimi vallan mainiosti. Mutta minä en olekaan Qr:n suhteen mitenkään suppeakatseinen, enkä odota aina pelkkää OMI:stä. Minä pidän heidän koko tuotannostaan. Pidän juuri siitä, että kaikki levyt ovat niin erilaisia eivätkä sitä yhtä ja samaa.

    Mutta kaiken kaikkiaan... Hienoa oli vihdoinkin nähdä lempiyhtyeeni livenä! Suuri unelmani toteutui.:)

    Mua myös häiritsi alussa se, että ainakin Ed näytti jopa kyllästyneeltä hommaansa. Myös Scott oli ilmeeltään jotenkin tympääntyneen näköinen. Jälkeenpäin ajatellen: oliskohan edellispäivän Hollannin-tapahtumilla mitään vaikutusta? Tai sillä, että yleisöä oli aika kehnosti? Ed ja Scott vaikutti lämpenevän vasta aivan lopussa. Sitä en menis väittämään, että esim. Ed ei olis just Geoffin teatterimeiningistä kiinnostunut ja siks olis ollut vaisu. Kuka sen voi tietää???

    Mutta kun Geoff astui lavalle ja alkoi laulaa, niin en antanut minkään enää haitata! Eikä kyllä muita mua haittaavia asioita kyllä ollutkaan, koska sain kattoo melkein eturivistä koko keikan. Geoff oli hel-vetin hyvä, paljon parempi mielestäni kuin esim. Live Evolutionilla. Myös Pamela oli loistava. Heidän teatterimeininkinsä oli keikan parasta antia Geoffin laulun lisäksi.

    Mulle oli ihan yks lysti, ettei DeGarmon yksin tekemiä biisejä soitettu. Ja mä pidän O:M II:takin sellasena 8/10 levynä, joten olin innoissani niistäkin biiseistä. Ottivat sieltä parhaan annin (Re-arrange you:ta ei tosin ollut) ja olivat lyhentäneetkin ja siten parantaneet joitakin kohtia (If I Could Change It Allin ja Intentional Confrontationin välistä oli jätetty sitä aika turhaa kuorohoilotusta pois). Tähän lisättäköön, että mielestäni O:M II on melkein samaa tasoa kuin Promised Land, jota pidän Queensrÿchen ei ihan parhaiden mutta heti niiden jälkeen tulevien tasoisena.

    Oli kyllä hienoa päästä näkemään bändi. Olin sitä odottanut jo 80-luvun lopulta asti...Lisää pitäis saada ja toivottavasti bändiltä vielä ainakin yks levy, joka olis vähintään Promised Landin tasoinen! Tuskinpa bändi enää menee takaisin Empiren tai O:M I:n tyyppiseen musaan, vaikka sitä kuinka toivoisi.

    Äänestä

  • Markku kirjoitti:

    Itsekkin odotan jos nämä club teattrian väki saisi Queensrychen Ouluun esiintymään, kysyntää on ollut.

    Levyistä sen verran että, Tribe on ollut kuuntelussa ja on kova levy, vaikka erinlainen kuin aikaisemmat tuotokset.Heikoimmat ovat Hear it in frontier ja Q2K.OM II on tarkoitus hankkia lähipäivinä.

    Äänestä

  • KINKILÄ kirjoitti:

    OLIVAT JÄÄHALLISSA DION LÄMMITTELIJÖINÄ JOULUKUUSSA 1986, OLIN ITSE SILLOIN ENSIMMÄISELLÄ METALLIKEIKALLA PAIKAN PÄÄLLÄ KATSOMASSA KYSEISTÄ KEIKKAA, TOSIN SILLOIN EN TIENNYT KYSEISESTÄ YHTYEESTÄ YHTÄÄN MITÄÄN!ALOIN KUUNNELLA RYCHEÄ VASTA VANHEMMALLA IÄLLÄ!!!

    ...kun olisikin päässyt näkemään, mutta olin vasta 10kk vanha...Warning on ihan parhaita Queensrychen levyjä!

    Äänestä

Haluaisin nyt tässä kommentoida pariakin viestiä. Ensinnäkin koko bändi luultavasti jännitti keikkaa aika paljon. Syy: Geoff ei ole halunnut Suomeen sitten 80-luvun jolloin lämppäsivät Maidenia ja joku älypää heitti Geoffia pullolla päähän.
Toiseksikin tästä syystä keikka oli alkuun ehkä enemmän ammattitaidolla kuin innolla vedetty.
Geoffin lavakarisma on kuitenkin vertaansa vailla, ja tuntui koko keikan ajan kuin olisi magneetilla vedetty katse Geoffiin.
Joku huomautti ettei ollut showta, olitko paikalla? Mitäs se tuoliin sidottu mies oli, mitä oli pakkopaita ym. SHOWTA!
Geoff lauloi uskomattoman hyvin, ikinä en ole kuullut niin hyvää livekeikkaa.
Mitä johonkin lihomiseen tulee niin ketä kiinnostaa tuomoset ääliömäiset kommentit!? Keskity musiikkiin ihminen!

Äänestä
  • karismaa löytyy! Silmät olivat koko ajan nauliintuneet Geoffiin. Piti oikein pakottautua välillä vilkaisemaan muitakin.;)

    Katselen täällä nyt Livecrimea. Toivottavasti vielä tulevat uudelleen Suomeen, ettei tarvitse pelkkään videoon tyytyä. Vaikka saa tuokin kylmät väreet selkäpiihin.

    Äänestä

  • Millos Queensrÿche on ollut Maidenin lämppärinä Suomessa. Itse muistan -84 Dion, -86 Bon Jovin ja -88 Metallican lämppärikeikat. Empire-rundille keikkaa oli suunniteltu Lepakkoon ?!?!?, mutta se peruuntui.

    Maanantain keikka oli 18 vuoden odotuksen jälkeen oikeinkin hyvä, ainakin, jos vertaa näihin viimeaikojen DVD julkaisuihin.

    Äänestä

  • Mary kirjoitti: "Mitä johonkin lihomiseen tulee niin ketä kiinnostaa tuomoset ääliömäiset kommentit!? Keskity musiikkiin ihminen"

    Jos olisit viitsinyt lukea edes kirjoitukseni seuraavan lauseen, olisit huomannut, että heti lihoamiskommentin jälkeen aloin kehua Geoffin ääntä. Siis, keskityin musiikkiin!!

    Mutta kun bändi on niinkin paljon visuaalisuuteen panostava ja esittää keikallaan tällaista heavy-musiikkiteatteria, niin kyllähän ulkoisilla puitteilla on myös vaikutusta konserttielämykseen. Ja tässä Geoffin oli tarkoitus esittää parikymppistä nistiä. Siltä hän ei mielestäni näyttänyt. Siksi Geoffin liikakilot kiinnittivät huomioni.

    Äänestä

Onko tietoa paljon queensrychen levyt ovat myyneet maailmanlaajuisesti ? empire, operation m I ja hear it in frontier ovat myyneet platinasta tripla platinaan.

Äänestä
  • ...että reilut 20 miljoonaa. Tämä ei todellakaan ole varma tieto ja voi (ja varmaan onkin) väärä, mutta tuo luku on vain (mahdollisesti väärää) suuntaa antava.

    Äänestä

  • Rokki! kirjoitti:

    ...että reilut 20 miljoonaa. Tämä ei todellakaan ole varma tieto ja voi (ja varmaan onkin) väärä, mutta tuo luku on vain (mahdollisesti väärää) suuntaa antava.

    kuulostaa realistiselta luvulta, q2k myynyt jenkeissä tähän mennessä n.150000 ja tribe n. 75000.Om II myynyt n. 90000, huhtikuun ilmestymisen jälkeen.Miten lie Euroopassa ? keskieurooppa on tämäntapaiselle musiikille se paras alue.Ei kyllä tuolla jenkeissä tunnu myyvän heavy osastolta kuin Tool kovia määriä.

    Äänestä

  • Se on: Hear in the now frontier

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joooni kirjoitti:

Olikos kukaan eilen katsomassa bändiä Kultsalla?
Jos niin minkälainen oli??
iTSE EN VALITETTAVASTI PAIKALLE PÄÄSYT:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu