Ilmoitukseni oli tuolla suomi24 viime marraskuusta maaliskuulle 06. Alkuhurmana katselin, että "onpa tämä helppoa". Treffasinkin erään herra henkilön tuota kautta ja seurustellimme vähän aikaa - ei tuntunut oikealle.
Mitä opin?
Harkintaa, kirjoittaa voi mitä vaan ja vasta tutustuminen kertoo, mikä kukakin on miehiään tai naisiaan. Aikaa täytyy antaa asioille ja ainakin itselläni on tavoitteena lähteä liikenteeseen kaveripohjalta.
Kirjoitetussa tekstissä kiinnitän huomiota kirjoittamisen ja esittämisen tyyliin, välimerkkien ja isojen alkukirjainten käyttöön. Mielestäni se kertoo jotakin henkilön sivistyksellisestä tasosta ja lukijaa kunnoittavasta asenteesta.
Hyvin kirjoitettu profiili voi olla suunnaton ponnistus tekijälleen ja vasta viestitellessä paljastuu todellinen kirjoittaimisen ja kommunikoinnin kyky.
Olen saanut palstan kautta uusia tuttavuuksia, mutta en ole löytänyt sitä "oikeaa". Ehkäpä hän on näiden tuttavien joukossa - kukapa tietää.
Olen törmännyt myös ns. "Ei niin mukaviin" tyyppeihin, jotka jäävät roikkumaan ja ahdistavatkin.
Varoituksen sanana voin todella todeta, että älkää antako puh.numeroanne tms. tuolla, itse olen joutunut numeroni vaihtamaan. Älkääkä lähettäkö kuvianne tuntemattomille.
Olen miettinyt, että kuinkahan monen kohdalla on käynyt niin, että nälkä kasvaa syödessä ja pian mikään ei enää tunnu miltään eikä mikään riitä? Aina haetaan vaan optimaalia ihannetta - ja harvahan meistä kuitenkaan täydellinen on?
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia ahdistelijoista tms. , jotka ovat tämän palstan kautta "liimaantuneet liiviinne"?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sellainenkin tullut koettua, että noin vuoden verran eräs herrahenkilö viestitteli ja kerjäsi päästä kyläilemään.
Onneksi se löysi uuden uhrin! :)
Vastailitko hänen viesteihinsä / kerroitko hänelle, ettette tapaa tms. Vai tarvitsitko jotain muita keinoja. Uhkailiko hän sinua jollain muulla tavalla?
Minä olen päättänyt tämän kohdalla, että yksi viesti vielä - ja asia on poliisin.