SUOMI - HELSINKI VAARALLINEN PAIKKA TAVALLISELLE KANSALAISELLE?
Keskivertokansalaisen kannalta katsottuna Helsingistä ja Suomesta on tullut hyvin vaarallinen paikka asua tai työskennellä sen jälkeen, kun eräät venäisperäisen sukunimen omaavat kaupungin edustajat ovat lausuneet äänneen ‘ettei kaikkia sairaita voida/kyetä hoitamaan’ ja on jouduttu tekemään karsintapäätöksiä.
Erityisen vaarallinen tilanne on vanhusten ja nuorten kannalta, mutta asia koskee myös aivan tavallisia kansalaisia. Esimerkiksi ilman omaa syytä pitkäaikaiseen sairauteen sairastunut henkilö voi saman tien ilmoittautua Helsingin Yliopiston lääketieteen laitoksen ihmiskokeiden koekaniiniksi - eivätkös he heitelleet vuosisadan alussa elävältä leikellyt eläimet roskiin, joten en epäile etteivätkö he tee myös ihmiselle samoin.
Mielenkiintoiseksi tilanne tulee silloin, kun kansalainen älyää, ettei kaupunginvaltuuston edustajalla, lakimiehellä tai lääkärillä ole oikeutta päättää toisen elämästä (-ole itse valantehnyt, joten tiedän eron-).
Odotan innolla nähdäkseni mikä tappaa ne ihmiset, jotka näitä omavaltaisia laaja-alaisia yhteiskunnallisia päätöksiä ovat tehneet.
Varmaa on kuitenkin vain se, ettei kansalaisia voi vetää edesvastuuseen oman henkensä puolustamisesta tappamalla enää sen jälkeen, kun päättävässä asemassa olevat henkilöt ovat jääneet kiinni toisen elämän edellytyksistä päättämisestä.
Pitäkää kansalaiset oikeutetusti omasta elämästänne kiinni tarvittaessa vaikka tappamalla tappajat - ei tappajan tappamisesta kukaan tule syyttämään, eikä ajan kuvan vuoksi siitä saa jäädä nyt kiinni. Vain hölmöläinen antaa toisen päättää omasta elämästään.
Natsismin kausi on lähtenyt nousuun päätävien tahojen tehdessä ratkaisuja oman henkensä ja hyvinvointinsa yksipuolisessa takaamisessa.
Suomesta natsismia ei toisen maailmansodan jäljiltä kitketty pois, joten ei ole mikään ihme, ettei maa osaa toimia toisin. Useat päättävässä asemassa olevat henkilöt kuuluivat tai ovat kuuluneet ulkomaisen luokituksen mukaisesti natsijärjestöön tai sellaiseen läheisesti kytköksissä olevaan organisaatioon.
Velvoitan kansalaiset keräämään puolustukseen tähtäävää (kirjallista) materiaalia ohitse armeijan ja puhdistamaan kansan tästä roskajoukkiosta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"puhdistamaan kansan tästä roskajoukosta"
--missähän olen kuullut tällaisista epätoivottujen "puhdistamisesta" aikaisemminkin, hmmmmmm??
Jaa...niin ehkä sitä voitaisiin järjestää kylmä tuomio päättäjille ja ajaa vaikka kapinalla pois ne viroistaan! Toisaalta yhteiskuntamme on vuosia ja väitän, että vuosikymmeniä toistanut samaa virhettä! Meinaan vain, että suomalaiset ovat aina onnistuneet äänestämään väärät henkilöt päättäjikseen. Miksi näin on? No eipä tuo tarjonta ole kovinkaan hyvä! Sitä paitsi ihmisluonto tuppaa olemaan luonnostaan sellainen, että kun kerran saa vallan päättää ja turvata oman edun...niin kaikki siihen lankeaa joko enemmän tai vähemmän. Joku rahoittaa golfkeskusta josta omistaa osakkeita joku rahoittaa yritystä josta saa optiovoitot tavalla tai toisella tai sitten jos vain valta suo niin rakennuttaa asuntonsa välittömään läheisyyteen palvelut, suojat ja kaikki muut mahdolliset mikä nyt omaa oloa ja perheen hyvinvointia edesauttaa! Raa'asti sanottuna...ongelma on itse suomalainen yhteiskunta joka ottaa liian tyynesti vastaan ( tottuneena ) jokaisen väärän päätöksen ja huonon edustajan joita ei kiinnosta tuon taivaallista mitä tavallinen nenänkaivaja päivällä tai yöllä tekee. Keneen tässä sitten voisi kohdistaa kunnon ajojahdin? Minä ainakin yritän tutkailla omaa naamani ja mietin millä hiton ilveellä voisin itse oloani, asemaani tai elämääni viedä suuntaan joka on minulle hyvä! Ehkä minuakin vaivaa sama suomalainen ongelma....tiedostan viat, mutta en voi asioille paljon tehdä ja vaikka voisin en usko, että se kuitenkaan voisi tehdä mitään? Ymmärrättekö pointin?
...Huuhaa oveen, vetää esille ison paksun tussin, yliviivaa hienosti väriliiduilla tehdyn kyltin jossa lukee "Huuhaa" ja kirjoittaa sen alle synkällä paksulla tekstillä "Politiikka - seksi palsta, tulkaa kaikki synkkämieliset"¤