Sain työn

En ole koulutettu pelkkä peruskoulu takana eikä työkokemustakaan juuri lainkaan mistään, mutta olen saanut todella seksikkään ja kauniin ulkonäön liekö se vaikuttanut pomooni kun palkkasi minut firmansa(suuri tunnettu firma) johtotason tehtäviin, sanon olevani nopea oppimaan ja tulevani hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Pomo oli työhaastattelussa yhtä hymyä minulle ja palkkasi minut oitis. Hiukan säälin muita työpaikan naisia jotka ovt puurtaneet korkekouluissa vuosiakin ja työssä moniakin vuosia eivätkä ole päässeet siihen missä minä nyt.
171998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

käytännön työelämässä, mites muuten luulet että kaikenlaiset konsultit ja muut elämäntapahuijarit sais leipänsä jos kaikki olisi työssään päteviä ...

Äänestä
  • ettei konsultit yleensä olekaan kenenkään palkkalistoilla, vaan suurin osa heistä työskentelee yrittäjinä. Ja yrittäjäkonsultit joutuvat oman osaamisensa todistamaan päivittäin uusia asiakkaita hankkiessaan.

    Menisit sinäkin töihin, niin oppisit tuonkin asian.

    Äänestä

On pärjättävä niillä avuilla, joita on. Jos ei ole älyä, pitää pärjätä kropalla. Niinhän se on aina mennyt.

Äänestä
  • Mielestäni älyän yhtä paljon kun nämä koulutetut naiset jos vain hiukan neuvotaan, olenhan nopea sitäpaitsi oppimaan. Mielestäni korkekoulut ovat yliarvostettuja, monesti korkeakoulutusta vaativilla aloilla riittää mielestäni pelkkä maalaisjärki.

    Äänestä

  • yliarvostettuja kirjoitti:

    Mielestäni älyän yhtä paljon kun nämä koulutetut naiset jos vain hiukan neuvotaan, olenhan nopea sitäpaitsi oppimaan. Mielestäni korkekoulut ovat yliarvostettuja, monesti korkeakoulutusta vaativilla aloilla riittää mielestäni pelkkä maalaisjärki.

    *korkeakoulutusta vaativilla aloilla*
    En nyt ihan näinkään menisi sanomaan, mutta siinä olen samaa mieltä, että johtotason tehtäviin ei tarvita ko. tuntkintoa.

    Terve järki ja sosiaaliset taidot auttavat jo pitkälle.

    Koska mistä loppujen lopuksi johtamisessa on kyse? Ei siinä tekniikka tarvitse hallita niinkään vaan jotahtamisessa on loppujen lopuksi kyse: ihmisistä, ihmisistä ja ihmisistä.

    Äänestä

  • yliarvostettuja kirjoitti:

    Mielestäni älyän yhtä paljon kun nämä koulutetut naiset jos vain hiukan neuvotaan, olenhan nopea sitäpaitsi oppimaan. Mielestäni korkekoulut ovat yliarvostettuja, monesti korkeakoulutusta vaativilla aloilla riittää mielestäni pelkkä maalaisjärki.

    Itsekin epäilit, että sait työpaikkasi ulkonäöllä. Miten nyt yhtäkkiä olet väittämässä, että olet älyllisesti yhtä hyvä kuin muut työntekijät, jos sinut on ulkonäön perusteella valittu?

    Koulutuksesta on se hyöty, että työnantajan ei tarvitse kouluttaa työntekijää alusta saakka. Koulutus on antanut pohjatiedon, jota työnantajakin voi hyödyntää. Jos minun pitää valita koulutettu ja kouluttamaton työntekijä, menee koulutettu tietysti edelle, jos muuten hakijat ovat samanlaisia.

    Äänestä

provoa koko juttu.Kukaan ison ja tunnetun firman tollasen tason hommaan rekrytoimassa oleva tyyppi oo niin tyhmä et ottais kys.duuniin jonkun kouluttamattoman ja kokemattoman pikku bimbon.Yritä nyt keksiä jtn. mihin mäkin voisin mennä.

Äänestä
  • Provoa ja paskanjuhantaa. Isoihin firmoihin haetaan henkilöstöä usein netin kautta. Liitteenä on aina CV. Kuva saattaa olla liitteenä.
    Niistä karsitaan CV:n ja työkokemuksen perusteella sopivia ehdokkaita tarvittava määrä. Hakemuksia saattaa olla satoja, joten paras ei aina voita vaan tuuriakin tarvitaan. Sitten tullaan henkilöstöpäällikön haastatteluun. Haastatteluiden perusteella muutama saatetaan lähettää soveltuvuustesteihin. Sitten päätetään.
    Olisit reppana edes kertonut meneväsi pieneen tai keskisuureen lafkaan. :)

    Äänestä

jokainen voi palkata kenet huvittaa ja millä perusteilla haluaa.

Taidat olla hiukan pihalla vain niistä tehtävistä tai sitten ne painottuu pomon fyysiseen puoleen, jonka ehkä parhaiten osaat ilman koulutusta ja työkokemusta.

Äänestä

ovat typeriä

Äänestä

Vielä työstäni sen verran, että se on eräs mainostoimisto. Tosi on, että kokemusta ja koulutusta ei ole alalta, mutta opin nopeasti sekä minulla on idearikkaita ajatuksia, vaikka muille jakaa ja näen asiat todella laajamittaisesti ja tiedän miten saan firman menestymään takuuvarmasti, vaikkakin nykyinen firma menestyykin jo suhteellisen hyvin.

Äänestä
  • hommas alapäällä. Siksi se sut otti. Ja seuraavaksi ottaa työpöydällään ;-)

    Äänestä

  • hoidella kirjoitti:

    hommas alapäällä. Siksi se sut otti. Ja seuraavaksi ottaa työpöydällään ;-)

    Tuota tiedä provo tai ei...

    Jos nyt on kuitenkin niin että ko. henkilö on päässyt työhönsä jollain avuilla ni great... Ollaan tyytyväisiä hänen puolestaan ja lopetetaan vittuilu... Jos sopii tällästä pyytää :)

    Äänestä

  • Voi herttanen sentään. Eikö se rekrysetä muistanut kertoa sulle että kyse oli siis kahvinkeittäjän/siivoojan paikasta? Siellä tarvitaan joku tsekkaamaan että kaapeissa on palaverikeksejä, kahvit ajallaan osakkaille ja tärkeille AD:lle & copyille ja niin tosiaan se tärkein ja vaativin: olla tarvittaessa myös ottamassa asiakkailta takkia pois, ohjaamassa oikeisiin paltsuhuoneisiin.

    Siinä se sun duuni noin pääpiirteittäin. Tosi vaativaa hei, ja peruskouluspettarilla sen handlaa kuka tahansa. Kropasta viis, kunhan pidät huolen että se pysyy koossa 34.

    Ja hani, suomessa ei yksikään "pomo" haastattele kahvinkeittäjiä. Vähiten mainostoimistoissa.

    Se homma jätetään assareille jotka menee nokkimisjärjestyksessä valovuoden sua edellä.

    Niin, jos olisit nää pikku detaljit ensin tsekannut olis tonkin törkyp:skan voinut todeksi uskoa. OMG what an idiot.

    Äänestä

Älä puhu paskaa. Ei kannata niin epäuskottavaa tekstiä
kirjoittaa, ettei kukaan usko.

Suureen tunnettuun yritykseen johtotason tehtäviin,
ilman kokemusta ja koulutusta. Jep jep. Heti uskon.

Kukaan menestyvä yritysjohtaja ei ole niin typerä,
että noin tekisi.

Kuten sinulle jo selvitettiin, tuon tasoisiin tehtäviin
ei haeta ihan tuosta vaan, vaan ensimmäiset karsinnat
tehdään jo pelkän CV:n perusteella, ilman ainuttakaan
tapaamista. Miten se johtaja näki parereista, että
olet "kuuminta hottia" ja miten hän perustelee
valintansa muille hakijoille?

Ottaisit asioista selvää, ennen kuin alat provoamaan.
Ei tuollaista kukaan usko.

Äänestä

Mainosala ei tosiaankaan vaadi päätä huimaavaa älyä tai koulutusta, oikeastaan kuka tahansa osaa homman jos vähän perehtyy. Homma pyörii hyvien ideoiden ja mielikuvituksen avulla joten mulle simppeli homma. Se miksi sain paikan en tosiaankaan tiedä.. ja CV:täni en lähettänyt, sillä eräs kys. firman työntekija suositteli minua ja nyt olen töissä johtajan pallilla. Uskokoon ken tahtoo tai sitten ei.

Äänestä
  • jos sulla on töitä. On niitä johtajia pilvin pimein Suomessa, eikä se mikää ihme, vaikka putkiasentaja on ministerinä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kiva.. kirjoitti:

En ole koulutettu pelkkä peruskoulu takana eikä työkokemustakaan juuri lainkaan mistään, mutta olen saanut todella seksikkään ja kauniin ulkonäön liekö se vaikuttanut pomooni kun palkkasi minut firmansa(suuri tunnettu firma) johtotason tehtäviin, sanon olevani nopea oppimaan ja tulevani hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Pomo oli työhaastattelussa yhtä hymyä minulle ja palkkasi minut oitis. Hiukan säälin muita työpaikan naisia jotka ovt puurtaneet korkekouluissa vuosiakin ja työssä moniakin vuosia eivätkä ole päässeet siihen missä minä nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu