Tässä iässä on minulle tapahtunut selkeä muutos. Vielä viime vuonna etsin parisuhdetta, mutta nyt on mieli muuttunut. Jos minut on kerran tarkoitettu ikisinkuksi niin eletään sitten tällä tavalla. Ajatukseen on tottunut eikä se tunnu enää ahdistavalta. Uusia innostavia suunnitelmia tulee mieleen säännöllisesti. Liian myöhäistä tässä on enää perhettä perustaa. Onko muilla 32 ollut joku käännöspiste elämässä?
32..
vuotiaana
91313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No mulle on käyny päinvastoin. Vielä viime vuonna en etsinyt parisuhdetta, mutta nyt mieli muuttui ja onni kääntyi. Kohtasin aivan ihanan naisen ja hyvin menee. Meneekö sitten pitkällä tähtäimellä niin hyvin että perhettä jne. tulee, sitä ei voi vielä tietää.. Mutta ihanalta tuntuu tällä hetkellä joka tapauksessa.
Tiesitkö, että jos pidät itsestäsi huolta ja muutenkin, niin sulla on vielä about 10 vuotta aikaa hankkia lapsia (jos siis olet nainen). Että mikään ei ole liian myöhäistä, ja sitäpaitsi nykyaikana suuri osa ensisynnyttäjistä on yli kolmekymppisiä.
Minun uusi mieheni täytti juuri 32v ja sanoi, että tuli tunne että nyt haluaa vakiintua. Itse olen 31v. ja sama tunne täällä myös.
kun havahtui, ettei tykkääkkään perhe-elämästä vaan ennemmin sellaisest "perunalastupussielämästä" nuoren tyttöystävän kanssa. Nyt hän on jo 33.v ja taas tykkäisi isukin roolista. Too late!
Perunalastupussielämä maittaa edelleen.
terveisin nainen 32 v.
Koin silloin tämän 30-kriisin aika vahvana,mutta sen mentyä ohi,huomasin,että itseasiassa elämä on jopa helpompaa nykyään.En halua lapsia,parisuhdetta en etsi,mutta olen avoin sillekkin.
Kollenkympin kriisi kävi täälläkin. Jätin mieheni perheenperustamiskuumeessa (hän ei siis halunnut). Nyt olen tämän vuoden aikana tavannut lukuisia potentiaalisia kumppaniehdokkaita ja luultavasti/toivottavasti/ehkä/lopulta taidan olla taas ihastunut ja toivottavasti tälläkertaa samoin tulevaisuudentoivein.
Täytän 32, takana avioliitto ja pari muuta pitkää suhdetta. Lapsia ei onneksi. Olen laskeskellut, että koko täysi-ikäisyyteni aikana olen ollut sinkkuna yhteensä vain kolmisen vuotta...
Aika ryhtyä naiutiskelemaan loppuelämän mittaisesta sinkkuelämästä...
Jäin sinkuksi 30 vuotiaana pitkästä, nuorena solmitusta avoliitosta. 32 vuotiaana oli 3kympin kriisi syvimmillään. Parisuhdetta kaipasi,lapsetkin kävi mielessä, haku oli päällä, nettitreffejä n. 100, yritystä oli, mutta ei löytynyt naista. Into meni hakuun. En ole naistenmies enkä komea, mutta luulin että perusarvoja arvostava mies löytäisi naisen ja parisuhteen, mutta ei se niin olekaan. Pinnallisemmat arvot jylläävät.
35 oli mielestäni ikä , johon mennessä lapset olisi ollut syytä tehdä. Sen jälkeen ei ole ollut paineita löytää "normaalia parisuhdetta". En etsi enää, en juuri kulje missään, oikeastaan tunnen oloni helpotuneeksi ja jopa onnelliseksi ja sisäisesti rauhalliseksi. Kai sitä on luovuttanut. En tee enää aloitteita, lukuisat pakit on saaneet sen aikaan että käsittääkseni en ole naisten mieleen. Mutta siitä olen tyytyväinen että tuli edes yritettyä löytää nainen, ei tarvi katua myöhemmin ettei tullut yritettyä.
Hyvässä työssä olen ja talous on kunnossa. Työ ei tosin jaksa elämäntehtävänä kiinnostaa ja usein sitä kaipaa elämälleen "suurempaa" tarkoitusta, joka perinteisesti on parisuhde ja perhe. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta toivon löytäväni tulevaisuudessa uusia mielenkiinnon kohteita, jotka pitävät elämänintoni voimissaan ja tuovat väriä elämääni.