Millainen on

hienotunteinen tapa lopettaa suhde?

Minä olen niitä naisia, joiden on vaikea sanoa suoraan, että tunteet alkavat olla jo hiipumisessaan loppusuoralla. Yleensä olen vain hiljakseen harventanut tapaamisia, viestejä jne. Niistä mies on jo huomannut ettei kaikki ole enää ennallaan ja lopullisen eron tekeminen on siten ollut "helpompaa", sen ikään kuin vain toteaa jonain kertana ääneen.

Omantunnon tuskia koen sen vuoksi, että hiivuttaessani suhdetta, mies alkaa yrittää sen elvyttämistä entistä enemmän.. ja se on ahdistavaa. Joskus olen ilmoittanut vain txt-viestillä, ettei enää tunnu samalle ja haluan miettiä asiaa yksin sekä suosittelen hänelle sitä samaa.
4859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Riippuu siitä miehestä, millaisen tyylin hän kokee "hienotunteiseksi". Oman kokemukseni mukaan suurin osa miehistä arvostaa reiluutta yli kaiken, eli että on rohkeutta sanoa miltä tuntuu eikä luiki vastuusta jonnekin typerien verukkeiden taakse.
Kasvotusten puhuminen on monesti reiluinta, kunhan varautuu myös vastaanottamaan toisen pettymyksen ja jopa kiukun. Rehellisesti päätöksensä tehnyt ei kavahda sitä, vaan ymmärtää sen osana eroprosessia.

Äänestä
  • Se rehellisyys. Sitä jäin ainenkin itse kaipaamaan!
    Asiat olisi helpompi käsitellä, okei vaikka se silloin "kuohuntaa" aihettaa. Mutta on se vaan SATA kertaa parempi, kuin yrittää pikku hiljaa luistaa(ja luistaa)
    Oletko tullut ajatelleeksi että toisella voi olla esim vaikka töissä sen verran kiireitä ettei ole pystynyt/jaksanut käsitellä sun Pikku hiljaa pois hivuttautumista. Riippuu tosiaan vastapuolesta, mutta Voin kertoa että tuollaisen suunnitelmallisen!! hiljalleen vetäytymisen koin/koen pirun tuskalliseksi. Itse koen että tuppa sellaisesta tulemaan pahoja ajatuksia toisen
    sisimmästä.
    Tarkoitus ei ollut haukkua, sorry. Mutta ehkä jotain ajatuksia

    Äänestä

  • a__ kirjoitti:

    Se rehellisyys. Sitä jäin ainenkin itse kaipaamaan!
    Asiat olisi helpompi käsitellä, okei vaikka se silloin "kuohuntaa" aihettaa. Mutta on se vaan SATA kertaa parempi, kuin yrittää pikku hiljaa luistaa(ja luistaa)
    Oletko tullut ajatelleeksi että toisella voi olla esim vaikka töissä sen verran kiireitä ettei ole pystynyt/jaksanut käsitellä sun Pikku hiljaa pois hivuttautumista. Riippuu tosiaan vastapuolesta, mutta Voin kertoa että tuollaisen suunnitelmallisen!! hiljalleen vetäytymisen koin/koen pirun tuskalliseksi. Itse koen että tuppa sellaisesta tulemaan pahoja ajatuksia toisen
    sisimmästä.
    Tarkoitus ei ollut haukkua, sorry. Mutta ehkä jotain ajatuksia

    Olen nainen mutta mielestäni toi on törkeää.Hiljalleen kidutellen jättää joku.Sanoisit suoraan mitä ajattelet.Itseäsi vain ajattelet tolla tyylillä,että sulle olisi helpompi jättää se toinen.Älä pakoile,kanna vastuusi.

    Äänestä

toinen. Mielestäni pitäisi rehellisesti kertoa, jos ei halua enää suhdetta jatkaa tai on tullut toisiin ajatuksiin viime keskustelun jälkeen. Toivoa ei kannata antaa, jos ei pysty toteuttamaan lupauksiaan. Asia kuitenkin kannattaa kertoa niin, että vastapuolella olisi mahdollisuus edes kommentoida asiaa. Yhdessä aloitettu pitää lopettaa myös yhdessä. Rehellisyys on kuitenkin itselle sekä toiselle paras tapa päästä asioiden yli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-iiiii- kirjoitti:

hienotunteinen tapa lopettaa suhde?

Minä olen niitä naisia, joiden on vaikea sanoa suoraan, että tunteet alkavat olla jo hiipumisessaan loppusuoralla. Yleensä olen vain hiljakseen harventanut tapaamisia, viestejä jne. Niistä mies on jo huomannut ettei kaikki ole enää ennallaan ja lopullisen eron tekeminen on siten ollut "helpompaa", sen ikään kuin vain toteaa jonain kertana ääneen.

Omantunnon tuskia koen sen vuoksi, että hiivuttaessani suhdetta, mies alkaa yrittää sen elvyttämistä entistä enemmän.. ja se on ahdistavaa. Joskus olen ilmoittanut vain txt-viestillä, ettei enää tunnu samalle ja haluan miettiä asiaa yksin sekä suosittelen hänelle sitä samaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu