Mieheni jäi kiinni suhteesta toiseen naiseen viikko sitten, tämä oli kolmas kerta avioliittomme aikana. Sanoin hänelle, että nyt on sitten parempi sinun lähteä. Otti muutamia tavaroitaan ja lähti, kertomatta lapsillemme mitään (10v ja 19v). Seuraavana iltana yksin selvittelin lapsillemme tätä sotkua. Olivat aivan paniikissa. Mieheni ei ole itse ollut millään lailla yhteydessä lapsiimme. Tänään sitten soitin ja sanoin, että tyttärellä on kova ikävä. Lupasi huomenna tavata häntä uimarannalla. Siis itse ei ole ottanut asiaa esille. Vanhemmalle pojallemme ei ole edes soittanut. En voi ymmärtaa, kuinka voi näin toimia. Onko nämä uudet ihastukset tämän arvoista. Olen sitä mieltä, että mieheni mokaa nyt pahemman kerran. Kyllä hänen itse pitäisi kantaa vastuunsa lapsistaan ja ehdoittaa tapaamisia, ei se ole minun tai lapsen tehtävä. Onko kukaan muu ollut samassa tilantessa?
sitä saa mitä tilaa
lumi**
445577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Mies kärähti suhteesta ja siltä seisomalta heitti sormuksena pois ja lähti paikallisiin baareihin vetämään päätä täyteen.
Samaisena iltana oli sitten erään ystäväperheemme rouvan kanssa päätynyt sylikkäin. Eli yhden illan aikana samaiselle miehelle tuli ex-vaimo, ex-kakkonen/uusi ykkönen(?) ja uusi kakkonen. Toisen perheen tilannetta en tällä hetkellä tiedä, mutta kyllä petettynä voin kuvitella sen perheen isän tunteet. Heillä on lapsia.
Mutta se ihmetyttää, että todellakin voi lähteä ja jättää asioiden hoidon ja selvittelyn muiden vastuulle. Varasin ajan erohakemusta varten ja ositusta varten; sain ne ensi viikolle. Tiedän mieheni hyökkäävän kimppuuni, kun kuule osituksen olevan käynnissä (meillä on kohtalaisesti omaisuutta). Käyn myös terapiassa henkisen- ja fyysisen väkivallan takia.
En tiedä, mutta voin vain kuvitella, miltä sinusta ja lapsistasi tilanne tuntuu. Itse aloitin pitämään eropäiväkirjaa, johon puran tunteita ja kirjaan ylös ajatuksia ja mietteitä. Jonnekin ne on purettava, koska sisälleni en sitä moskaa halua jättää. Ensin tuntui myös siltä, että haluan eristäytyä ihmisistä, mutta onneksi ymmärsin, että itselleni siinä vain pahaa tekisin.
Nyt on siis miehen lähdöstä viisi päivää. Sisin on edelleen kaaoksessa ja sopeutuminen tähän pakotettuun muutokseen on kieltämättä vaikeaa, mutta kun on nyt konkreettisia toimia jo eron eteen tehnyt, niin oikeastaan olo on helpottunut ja rahoittunut.
Olen myös hieman miettinyt sitä, että peittääkö sekä minun että sinun miehesi käytöksellään omaa häpeän tunnetta "piiloutumalla" noin. Minun järkeen ei mahdu se, että joku voisi lapsensa noin vain "hylätä", ellei oma teko olisi niin raskas kestettäväksi.
Mutta ei meidän kannata miettiä mitä se toinen ajattelee jne., vaan keskittyä siihen, että oma vointi paranee pikkuhiljaa. Minä googletin erokriisistä tietoa itselleni, jotta ymmärtäisin tunteitani ja mielialojani. Minulla on sen verran vahvuutta vielä jäljellä, että tämän prosessin kaikki vaiheet aion käydä itseni kanssa rehellisesti läpi. Pidän huolen siitä, että tästä petetystä naisesta ei tule kipuilussaan "toista naista", ja että jos/kun joskus aloitan uuden suhteen, saa se ihminen eronneen, mutta eheytyneen kumppanin. Kaikkea pahaa ei kannata laittaa kiertämään.
Virtuaalinen hali ja oikea kannnustus sinulle.
Meillä mies kärähti toistamiseen uskottomuudesta kun avioliitto oli kestänyt 25 vuotta. MInun mielestäni asia olisi pitänyt jotenkin keskustella ja käydä läpi. Mies muutti pian pois kotoa, koska "ei kestänyt" näitä keskusteluja. Tosi on, että en tietenkään häntä kovasti käytöksestään kehunut ja kiittänyt. Kertoi tulevansa takaisin kotiin sitten kun minä olen muuttanut pois. Tietenkin ryhdyin heti toimiin osituksen järjestämiseksi ja uuden asunnon löytämiseksi.
Asiasta on nyt kulunut yli vuosi. Olen edelleen yrittänyt keskustelua ja päättyneen liiton jonkinlaista käsittelyä sähköpostin välityksellä, ei onnistu. Valittaa kyllä, että asiassa edettiin niin nopeasti, mitä kaikkea minun olisi pitänyt kestää?? Oli tarpeeksi tuskallista seurata vierestä, että mieheni jatkoi seurusteluaan toisen, naimisissa olevan naisen kanssa, vaikka asuimme vielä yhdessä.
NYt on uudellakin onnella avioero ja viettävät kaikki viikonloput yhdessä. Lapsemme ovat jo täysi-ikäisiä, mutta mitään sijaa heillä ei ole isänsä vapaa-ajassa. En voi kuin ihmetellä, tällaisiako miehet todella ovat?
Ota huomioon, että siitä, kun sanoit miehelle, että on parempi lähteä, on vain viikko. Varmasti se on rankka juttu hänellekin, syyllisyys painaa ja lapsia voi olla vaikea kohdata. Tuossa tilanteessa on nimenomaan aikalisän paikka. Älä vain ruoki sitä lasten paniikkia, paljon on sinustakin kiinni. Oma paha olo tietysti välittyy ja se aiheuttaa hämmennystä.
Vihassa kun on, helposti tulee ylilyöntejä, on varmaankin hyvä antaa pölyn laskeutua ja ruveta sitten miettimään ja keskustelemaan asioista rakentavasti. Nimenomaan lasten kannalta.
...olenkin toiminut, en ole lapsilleni kertaakaan haukkunut miestäni ja kerroin vaan, että tämä oli molempien ratkaisu. Olen aidosti näyttänyt tunteeni lapsilleni ja antanut heidän tunteille tilaa.
Tämä oli mieheni valinta, meillä oli sopimus, että jos vielä kerran pettää, niin se on loppu.
Koska pettäminen ei kuulu avioliittoon, mielestäni.
MItä virkaa on puolisoiden kesken laaditulla sopimuksella esim. avioehtosopimukseen nähden? Jos on jotain, niin miten se pitäisi laatia?
Vai onko se vain lupaus toiselle olla tuottamatta mielipahaa...ja entäs jos kuitenkin rikkoo sopimuksen? Sopimuksen rikkoja vain tietää jo etukäteen seuraamukset, niinkö? Siinäkö se?
Jos sellaisia sopimuksia aletaan tehdä jo ennen avioliittoa että pettämistilanteessa pettäjä lähtee on syytä miettiä onko avioliitossa lähtökohtaisesti kaikki kohdallaan. Ensin kannattaa kasvaa aikuiseksi ennenkuin alkaa leikkiä aikuisten leikkejä.
Tarkoitin avioliiton aikana, esim. pettämisen jälkeen tehtyä sopimusta.
Lisäys vielä, että aikuisia ollaan ja avioliitollakin ikää enemmän kuin monella tänne kirjoittavalla. Lisäksi toivoin asiallista tietoa, en elämänohjeita.
On vaikea antaa asiallisia ohjeita sellaiselle joka ei näe nokkaansa pidemmälle. Jos näkisi, ongelmia ei olisi.
Et kai tosissaan kuvittele, että joku voisi "myöntää ylireagoineensa" ja pyytää selvittämään asiat rauhallisesti ??? Niin fiksua kuin se olisikin niin ei taida onnistua.
Nämä lapsiparat eivät ymmärrä, että isä petti äitiä, ei lapsia. Äiti teki lapsia kohtaan väärin heittämällä isän ulos ilman että asiat selvitettiin koko perheelle. SE ei ole isän pettämisen syy vaan äidin syy. Äiti voi tietysti väännellä ja käännellä että A johti B.hen ja siksi C johtuu A:sta. Lapsellista itselleen valehtelua.
kova, kylmä, katkera, ei pienintäkään myötäelämisen kykyä, hienotunteisuutta tai mitään muutakaan, mikä tekisi sinusta lämpimän ihmisen. Hyi, oikein kavahdan ja puistattaa!
Olet varmasti juuri niitä, jotka häikäilemättömästi tavoittelevat vain itselleen hyvää toisista piittaamatta. Jos tapaat varatun miehen, olet valmis tekemään mitä tahansa saadaksesi tämän mistään muusta välittämättä, eikö niin? JOs mies siis on sinulle sopiva, arvaan, että varakas ja menestyvä?
En koskaan haluaisi olla kaltaistesi kanssa missään tekemisissä.
Mieti nyt ensin miksi mies meni vieraisiin, ja kolmesti. Olisiko teidän kahden välisessä suhteessa jotain niin sanotusti vialla. Jos et ymmärtänyt sitä ensimmäisen syrjähypyn yhteydessä, niin viimeistään toisen sattuessa olisi kannattanut oikein tosissaan istua pöydän ääreen miettimään. Olla rehellinen itselleen ja toiselle. Hyväksyä että jos jotain on korjattavissa yritätte korjata. Ellei, on joko hyväksyttävä tulevat syrjähypyt tai erottava. Kolmas kerta ei kuulosta siltä että olisi oikein yritettykin.
Jos ei ole mies ajatellut, et ole sinäkään. Joten et todellakaan voi syyttää yksin miestä ja vielä vedota miehen omatuntoon lapsia välineenä käyttäen. Lapsille tietysti kerrot että "isä teki sitä ja isä on syyppää kaikkeen". Niin ei ole. Jos olisit rehellinen lapsille kertoisit että olette MOLEMMAT ihan yhtä syypäitä siihen että tilanne ajautui tuohon. Sitä paitsi, sinä käskit miehen lähteä. Olisiko hänen sitten kuitenkin pitänyt jäädä?? En minäkään jäisi jos pois ajettaisi. Kerroitko lapsille miksi isä lähti? Siis että sinä käskit. Joten ihan oikeutetusti olet jäänyt yksin selvittelemään. Et antanut hänelle mahdollisuutta kantaa vastuutaan, joten itse olet saanut sitä mitä tilasit.
Ymmärrän kyllä hyvin miestäsi. Lapsia käy sääliksi.
Jos suhteessa onkin ollut jotain vialla, niin silläkö mies sitä yrittää korjata, että pettää uudelleen ja uudelleen?? Sekö on ainoa tapa?
Syrjähyppyjä ei tarvitse koskaan hyväksyä!
turhaa kaunistelua. jos suhde on perseellään ei ole ihme jos toinen pettää. jos sulkee silmänsä tosiasioilta on turha alkaa marisemaan perästä päin. turhanpäiväistä jeesustelua: ei siltikään saa pettää. saa ja saa. vaikka luvan kysyisi ei saa. puolison pitää tehdä toinen onnelliseksi ja tyydyttää hänen fyysiset ja henkiset tarpeensa. ilmeisesti vaimo ei ole ollut kunnollinen vaimo jos mies on tarvinnut muita naisia. ei vaimokaan saa laistaa velvollisuuksistaan.
Oletpa vihainen? Itse pettänyt ja huono omatunto vaivaa?
Saisiko mielestäsi oma puolisosi pettää sinua, ellet olisi ns."kunnollinen"? Et tyydyttäisi puolisosi tarpeita tai jotain niistä?
Kuinkahan usein pettämisen taustalla onkin jotain muuta kuin vika puolisossa?
Miksi pettäjä aina selittää ja etsii syytä puolisostaan?
emtiseen inttämiseen. Kirjoittajana lienee joku, joka on ehkä ollut kolmantena osapuolena tai syyllistynyt itse pettämiseen. Avioliitto on aina kahden kauppa ja kumpikin puolisoista on vastuussa liiton onnistumisesta. Mikään ei oikeuta pettämiseen. Oman avioliiton ongelmat eivät todellakaan korjaannu olemalla uskoton, ne vain pahenevat.
Uskoton puoliso on aina täysin itse vastuussa valinnastaan eli uskottomuudestaan. Petetyksi tullutta on aivan turha syyttää sillä täydellistä avioliittoa ei ole olemassakaan.
Avioero ei ole mikään ratkaisu. Se on vaikea prosessi ja siinä vanhat tutut ongelmat vaihtuvat uusiin ja vielä tuntemattomiin.
Melkein aina tällä palstalla haukutaan se petetty. Joka suhteessa on huonojakin asioita. Pitkä suhde on arkipäiväistynyt ja jotkut ovat sitten niin heikkotahtoisia tai haluavat pönkitystä itsetunnolleen että antautuvat uusille, ensin jännittäviltä tuntuville suhteille.
Jopa on hurskastelua ,oikein taivaan lähetti tämä ,ehkä vanhapiika kun tälläista kirjoittelee .Ne kun ovat särkemässä toisten suhteita ovat just tätä mieltä asioista .Kyllä aikuisella miehellä pitää olla moraali kunnossa ja keskustella vaimon kanssa jos jotain urputtamista on .Ei se nyt vaimon syy ole .Eikä ole oikeutta sotkea perheen pyhyyttä ensinkään .
...yritin liitossani. Kyselin poissaolevata miheltäni,että mikä on vialla, vetosi työasioihin. järjestin lomamatkoja kahdestaan, hieroin, kuuntelin, panostin itseeni ulkoisesti, hoidin kodin ja lapset, kun hän hoiti suhdetta muualla. Lapsille en ole arvostellut isäänsä, järjestin tapaamisen kun miehestä ei kuulunut mitään. Itse en todellakaan ota vastuuta miehen valinnoista. Ja kukapa pettävää puolisoa haluaisi, en minä ainakaan. Ehkä sellainen joka itse toimii samoilla arvoilla.
Minulle on parempaakin tarjolla, nämä pettäjät ansaitsevat toisensa. Ja kun kakan heittää ilmaan se yleensä läsähtää omille kasvoille.
Pitääkö näitä ottaa niin vakavasti? Ihan totta, tällaisella keskustelupalstalla joku aloittaa valituskirjelmällä ja kertoo asiat miten kertoo, koska ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Mielellään myös kertoo vähän omasta pussista.
Enpä ole tainnut koskaan lukea että joku olisi erokirjoituksessaan maininnut rehellisesti olleensa itse kusipää, vieraissa kävijä tai nalkuttaja. Ei todellakaan. Kukapa sellaista myöntäisi? Ja AIVAN varmasti avioeron "syy" ei ola vain toisessa.
Myönnän joskus kirjoittaneeni tänne kun vitutti oma ero ja mies. Olin mielestäni täysin väärin kohdeltu, petetty jne. Siitä meni vuoden verran kun olin hieman tutkiskellut itseäni ja muistellut asioita ja yllättäen aloin huomata lieviä puutteita myös itsessäni. Vaikea on myöntää itselleen että olisi voinut toimia toisin, suhtautua toiseen toisin. Olisi hänkin mutta minulla on oma vastuuni. Summa summarum me emme sopineet toisillemme. Siitä syystä ei ole ihme että eron jälkeenkin lasten suhteen tulee ongelmia.
On turha narista marttyyrina jos vähättelee omaa osuuttaan. Käytännöllisiä ja asiallisia kommentteja ei ole kiistäminen ja asiallisella tavalla neuvojen pyytäminen, mutta martyrismi ei saa ainakaan minussa tippaakaan empatiaa.
Niin varmasti. Et kuitenkaan ymmärtänyt että miehesi ei välitä sinusta pätkän vertaa? Halusit vain ripustautua johonkin ja tekeytyä marttyyriksi? Pidä se mielessä kun sitä seuraavaa "parempaa" metsästät.
On oma moka jos menee naimisiin idiootin kanssa. Jos ei tunne tulevaa puolisoaan on myös vika itsessä. Eikö kannattaisi opetella tuntemaan toinene ennen kuin pyhälle alttarille kävelee. mitä sitten jos toinen on kusipää? Se ei siitä muutu aamenen jälkeen. Olkaa nyt hyvät ihmiset rehellisiä itsellenne ennen kuin muita alatte syytteleen.
Ihan älytöntä syyttelyä, Tiina taitaa olla katkeroitunut tai jotain?
Ei alkuperäinen ole omia vikojaan kiistänyt kyllähän kaikki tietää, että avioliiton eteen tarvitaan töitä. Ei se siitä huolimatta aina onnistu, koska sitä työnteon halua pitää olla molemmissa. Pettäminen ei kuitenkiaan ole mikään ratkaisu ja se on sen pettäjän vika, ei petettyä voi syyllistää, sillä kyllähän se vastuu on sillä joka pettää oli syyt mitkä tahansa. Ja Tiina varmaan tajuaa, että mitään takeita toisesta ei ole naimisiin mennessä sillä sitä ihmiset ajan kanssa muuttuu tai tunteet kuolee jne.
Tsemppiä alkuperäiselle! Sinuna kertoisin miehellesi syyttelemättä, että sinusta tuntuu pahalta tapa, jolla hän on lähtönsä jälkeen hoitanut asiat. Voi olla, että hän häpeää itseään ja tekoaan ja siksi ei ota vastuuta.
Sitä, miksi mies pettää jo kolmannen kerran, kannattaa jokaisen miettiä tykönänsä!
Vain alistettu ja nynny nainen jää suhteeseen vielä toisen kerran jälkeen. Ensimmäisen pettämisen voin jotenkin ymmärtää, kun asia käydään suhteessa läpi pohjamutia myöten. Jos ei käydä, niin todellakin vaimossa on myös vikaa!
Katkeruus on hyvä kommentti silloin kun haluaa "loukata" toista tällä palstalla. Tähän just tiinaan se ei kolahda, että ohi meni.
Et sinä, eikä kukaan meistä tiedä mitä todellisuudesssa aloittajan elämässä on tapahtunut. Turha spekuloida sitä. Ainoa neuvo mitä hänelle tai muillekin voi antaa on ryhdistäytyminen ja rehellisyys itselleen ja rehellisyys toisia kohtaan. Kostolla ja mainitsemallasi katkeruudella ei pääse missään eteenpäin. Eikä sillä että ripottelee tuhkaa päälleen tai heittäytyy marttyyriksi.
Mikä ihmeen pettäjämoralisointi on meneillään? Kun toinen pettää ei omissa puutteissa olekaan mitään vikaa? Että pettäminen ikäänkuin peittoaa kaiken muun pahan maailmasta. Ei sentään. Pahempaakin on, mutta jos ei ole pahempaa kokenut on ymmärrettävää ettei osaa jättää pettämistä omaan arvoonsa ja keksittyä todellisiin ongelmiin pettämisen taustalla.
Edelleen pysyn tämän kirjoitukseni takana.
Tosi on, että kukaan ulkopuolinen ei voi tietää toisten parisuhteen tilaa. Turha täällä on kuitenkaan pettäjiä puolustella ja alkaa petettyä haukkumaan tyhmäksi. Pettäjä on tehnyt tietoisen valinnan lähtiessään vieraisiin. Usein pettäjä esittää kotona kaiken olevan hyvin ja jos jää kiinni lupaa ja vannoo sen olevan viimeinen kerta jne... Moni pettäjä ei jää kiinni koskaan ja usein heidän omassa liitossaan ei voi mainita mitään varsinaista vikaa olevan. Pettäjä haluaa leikkiä tulella, kaipaa vaihtelua ja valloittamista. Tästäkö pitäisi petettyä puolisoa syyttää? Nämä keskutelut ja taso täällä on muutaman osallistujan kohdalla ala-arvoista paskaa. Anonyyminä on helppo heittää suolaa haavoihin, olisi kiva tietää mitä perverssejä kicksejä joku siitä saa...
elämää kokea kun kuvittelet, että papin aamenen jälkeen ihminen pysyy loputtomiin samanlaisena ja muuttumattomana. Olisi tietenkin ihanteellista, että puolisoiden kasvu ja kehitys menisi samaan suuntaan. Elämän varrella tapahtuu kuitenkin monenlaista ja me ihmiset reagoimme asioihin eri tavalla ja muutumme, vaikka laulussa lauletaankin, että "koskaan et muuttua saa...". Minun avioliitossani tuli lopullinen ero pari vuotta sitten. Toistakymmentä vuotta sitten yksi lapsistamme sairastui syöpään ja seitsemän vuotta sitten sairastuin itse vakavasti. Reagoimme lapsen sairauteen hyvin eri tavoin ja minun sairastumiseni oli exälleni liikaa ja hän lähti hakemaan lohtua toisista naisista. Näin vain kävi, tuskin kumpikaan olisi eroa kuuna päivänä kuvitellut naimisiin mentäessä. Elämä vaan toi eteemme niin vaikeita asioita, että emme niistä selvinneet...yhdessä.
monen lähiomaisen kuoleman, konkurssin, työttömyyden, lapsen syöpäsairauden, oman psykoottisen depression ja psykoterapian ja kaiken sen jälkeen avioeron. Kyllä se, että mies käänsi minulle selkänsä ja oli uskoton silloin kun olisin häntä eniten tueksi tarvinnut, on ollut kaikkein pahinta elämässäni. Sain kuitenkin itseni kootuksi niin, että itse hain eroa miehestä, järjestin osituksen ja itselleni asunnon. Tällä hetkellä lähinnä halveksin exääni ja hänen uutta onneaan. Mieheni oli pelkäävä rassukka, joka ei pystynyt kohtaamaan vaikeita asioita vaan haki lohtua toisen miehen vaimon sylistä. Yhtä paljon kuin exääni halveksin myös sitä naista, joka ryhtyi seurustelemaan naimisissa olevan miehen kanssa.
olen kyllä minäkin. Pettäminen on vain oire jostakin. Ja pahempaakin on kuin pettäminen, siitä on vaan nykyään tehty sellanen iso juttu. Se on helvetin hyvä tekosyy päästä toisesta eroon...vinkkinä eroon halajaville. Koko suhten itseisarvo on se pettääkö toinen vai ei.
No kai ihminen käy joko oikeita tai kuviteltuja kriisejään läpi prosessinomaisesti. Ensin v..aa, sit katkeroittaa jne. Et vaihe kerrallaan, mutta olen kyllä myös vahvasti sitä mieltä jonkinlaisena experttinä,(nk. petettynä, nk. pettäjänä, kakkosena jne. whatever)että elämä on todella moniuloitteista ja mielenkiintoista. Sellaista asiaa kuin turva ja turvallisuus kun ei ole olemassakaan - ainakaan kenessäkään muussa ihmisessä kuin itsessäsi. Se että joku on luvannut joskus tunnehuumassa ja miellyttämisen halussaan jotakin jossakin, ei oikeesti tarkoita mitään, vaikka siihen olis tosi houkuttelevaa uskoa ja myöhemmin vedota. Elämä vaan on ja se on otettava vastaan niinkuin se tulee, takeita ei ole. Joskus todella uskon siihen, että sitä saa mitä tilaa, että oppii olemaan rehellinen itselleen ja sitä kautta toiselle. Ehkäpä tän koko jutun aloittanut rouvakin on vain halunnut päästä miehestään eroon, mutta kun ei ole halunnut myöntää virhettään (meni kusipään kanssa naimisiin ), kun on niin SITOUTUNUT (muiden odotukset ), pelotti, ei halunnut kohdata itseään, vaikka mieli olisi tehnyt. Mies sitten ratkaisi asian näin vaimon puolesta ja opettelee käymään läpi samalla häpeän tunnettaan ja taitaa pakottaa naapurustonkin käymään.Eli koko seutukunnalla on jotain juteltavaa. Mutta oppia vartenhan täällä ollaan ja elämän absurdius,raaka rehellisyys ja ennakoimattomuus on mieletöntä. Se saa sukat pyörimään jaloissa. Itseään voi keriä kerroskerrokselta ja se uuden oppimisen ihme on vapauttavaa. Tämä petetty rouva kyllä selviää, eihän tämä kaikki hänelle toki yllätyksenä tullut.
Halvesunta tunne vaihtuu ajan oloon sääliksi.
Tunteilla on tapana vuosien myötä muuttua. Harvemmin ne ovat pysyvä olotila.
Kirjoitin jo Soneraplazan Ellien Kristallipallopalstalle lohtuviestin hylätylle.
Kirjoitin katsoneeni tänään iltapäivällä tv-sarja Oprah uusinnan. Jennifer Aniston kertoi erokipuilustaan ja nykyisestä olotilastaan.
Hän on selvinnyt ihmeen hyvin kuiville traumaattisesta erostaan.
Harva meistä on vahva ihminen. Vaikka psykoterapeuttini sanoikin minua aikoinaan vahvaksi ja kehoitti tekemään vapaaehtoistyötä mielenterveysasioiden parissa, niin joskus minäkin olen heikko.
Olen paahtanut hullun lailla töitä kahdessa työssä. Lapseni ovat lukeneet yliopiston ja korkeakoulun pääsykokeisiin ja olen yrittänyt olla mahdollisimman hiljaa, että en häiritse.
Sain tyttäreltäni paljon vaatteita ja puin erään kauniin puseron ylleni perjantaina.
Istuin sitten työhuoneessani ja surfailin netissä. Tunsin itseni äärettömän hauraaksi naiseksi. Olin kuin nuori nainen, jonka sädekehä on kuin haurasta posliinia. Pienikin paha asia saisi siihen särön, jota ei voi korjata millään konstilla.
Enkä heikkouden voi laittaa helteen, stressin ja elämänmuutosten piikkiin.
Olen voinut jo pitkään erittäin hyvin.
Kärsin avioliitossani lievästä paniikkihäiriöstä.
Syyt siihen olivat moninaiset. Miehen peitelty alkoholismi, syöpään kuollut äitini ja anoppini, nuoruudessani veljeni tapaturmainen kuolema ja vaikea nuoruus.
Avioerosta on ollut minulle valtavasti hyötyäkin.
Olen ollut pakotettu aukomaan vanhoja haavoja. Olen ottanut asioista turhankin paljon selvää.
Istunut vertaisryhmissä, kirjoitellut älyttömän paljon netissä, lukenut ja käynyt kirkossa.
Ehkä minun pitäisi alkaa Jenniferin tavoin.
Ei elämää kannata pidemmälle pohtia eikä menneitä vatvoa. Eletään vain tätä päivää.
En hakenut avioeroa. Sinnittelin sitä vastaan kaikin keinoin.
Luin myös viikonlopun Iltalehden. Ilona-liitteessa tunnettu julkkis kertoo syksyn häistään.
Hän sohaisi meitä eronneita huomaamattaan pahasti. Hän sanoi, että ei halua katkeroitua niin pahasti, että ei usko uuteen suhteeseen.
Minusta tuo oli lapsellista puhetta.
Ei yksineläminen on katkeran valinta. Minusta se on viisas valinta. Harva pysyy elämään yksin.
Yksinelämisessä on valtavan paljon hyviä puolia.
Saa elää niin kuin huvittaa.
Tänään en ole saanut mitään aikaiseksi. Olen lukenut päivän lehtiä hatarasti. Notkunut netissä ja katsonut Oprahin ja v. 1947 amerikkalaisen elokuvan puolesta välistä. Olen nähnyt tuon elokuvan joskus ennenkin.
Ihmeen taitavasti vanha miestuomari junaili sisarentytär juristin miesasioita. Tuollaisen apurin minäkin olisin elämääni tarvinnut.
Enoa minulla ei ole koskaan ollut. Äitini oli sisareton orpo.
Saahan näiltä nettipalstoilta tukea.
Kirjoituksiani on arvosteltu kovalla kädellä ja olen saanut ihan aiheesta satinkutia.
Viihdyn parhaiten Ellien 50 palstalla.
Ajatelkaa rakkaat Ellit niin, että avioero on mahdollisuus kokea uutta. Ei se ole tappio ja häpeä. Vain nimi paperilla ei muuta.
Minua on suuresti huvittanut mediakohu Tuula Sariolan ympärillä. Asuin muutama vuosi sitten talossa, jonka viereisen porttikäytävän seinässä oli Mauri Sariolan muistolaatta. Hän oli aikoinaan asunut pitkään tuossa talossa.
Minun hengentuotoksien perusteella ei yksikään taloyhtiö naulaa muistolaattaa seinään. Olen aina kirjoittanut täyttä potaskaa ja jopa hommannut itselleni lähestymiskiellon ex-miehen uuden naisen taholta. Hän oli sanonut lapsillemme, että olen melko hyvä kirjoittaja, mutta kirjoitan täyttä paskaa. Osuvasti sanottu.
Nyt sisäpihan lapset taas itkevät. Isoveli pelaa palloa ja pieni kaksivuotias aina kaatuu kovalle asfaltille.
Noihan se menee meilläkin Ellit. Isompi pelaaja on liian raisu ja vasta palstalle tullut keltanokka kaatuu kirjoitusten tiimellyksessä.
Puhalletaan me viisaat ja vanhat konkarit toistemme pelikuhmuja.
Opimme toisiltamme elämän koukeroita.
En ole seurannut MM-kisoja enkä seuraa. Nautin suunnattomasti siitä, että tänä kesänä ei ole kisoja Helsingissä. Kotikortteli saa elää rauhallista elämää.
Nyt kirjoitin jo lähes romaanin.
Haamukirjoittajani olisi varmasti deletoinut koko viestin. Kun sellaista ei ole, klikkaan lähetä viestiä ilman oikolukea. Jos jutun jälkeen tulee taas ruskea kuori käräjäoikeudesta, niin kiitän kauniisti.
Ehkä joskus opin kirjoittamaan kantapään kautta.
Säätyy sitten valtiolta ainakin muutaman postimerkin hinta.
Niimpäniin sen sanoi.Enpä olisi paremmin osannut tuota ilmaista.
Miksi olet mennyt naimisiin ihmisen kanssa jota halveksit? Etkö tiennyt hänen luonteenpiirteitään avioon astuessasi? Mikä sinä olet halveksimaan ihmisiä jotka eivät ole täydellisiä??
Mene ulos kävelemään ja katsele ihmisiä. Kaikki jotka eivät sinua miellytä voit siis pokkana väittää voivasi halveksua? Ei siinä mitään. Laki ei kiellä. Sinä olet halveksittavampi kuin inhimillinen ihminen virheineen. Moni myöntää omat puutteensa. Ehkä ex miehes on tunnistanut ja myöntänyt omat puuttensa - mutta ei sinulle. miksi hän sitä tekisi? Että saisit haukkua päin naamaa? Ex miehes on saanut rinnalleen ihmisen joka pitää hänestä sellaisenaa kuin on. Sellaista ihmistä arvostaa itsekin, EIKÄ PETÄ. Mutta jos elät sellaisen rinnalla joka vain ruikuttaa jaa vaatii ja pyytää itse antamatta koskaan mitään, sellaista ei kauan arvosta. Et ole siis ymmärtänyt ettet ollut miehesi arvostuksen arvoinen. Sait mitä tilasit. Suljet silmäsi omilta puutteoltasi ja odotat että kaikkien pitää sietää sinua mutta sinun ei ketään.
Sinun ei sitä tarvitse koskaan ymmärtää eikä oppia kunhan et mene enää toiste naimisiin tai ota toista ukkoa juoksupojaksesi. Toisaalta, on miehen moka jos sellaiseen alistuu. Onnellista loppuelämää katkeruutesi keskellä.
tai ymmärtämätön. Minähän rakastin sitä miestä yli 20 vuotta! Elämässäni vaan tapahtui niin paljon vaikeita asioita, että emme niistä selvinneet...yhdessä. Mielestäni rakastaminen tarkoittaa sitä, että rakkautta osoitetaan silloinkin kun toinen on sitä vähiten ansainnut. On lapsellista olettaa, että ihminen pysyisi muuttumattomana 30 vuotta. Minulla on lupa tunteisiini, niiden avulla toivun kaikesta siitä, mitäolen joutunut kokemaan.
"Ehkä ex miehes on tunnistanut ja myöntänyt omat puuttensa - mutta ei sinulle. miksi hän sitä tekisi?" Tuo varmaan pitää paikkansa. Ei hänellä enää ole mitää velvollisuuksia, mutta ei myöskään oikeuksia, minun elämääni. Jotta avioliittomme olisi voinut jatkua, olisi meidän pitänyt pystyä käsittelemään kaikki vaikeat asiat yhdessä. Siihen ei koskaan suostunut vaan pakeni ongelmia muiden naisten syliin. Olen tuntenut exäni yli 30 vuotta ja olen vakuuttunut, että ei hän uuden onnensa kanssa ole muuttunut toiseksi ihmiseksi. Hänellä on nyt varmaan paljon helpompaa kun on voinut eloittaa elämänsä ns. puhtaalta pöydältä.
Halveksiminen sanalla tarkoitan sitä, että en voi kunnioittaa enkä arvostaa exäni menettelyä enkä myöskään hänen uuden onnensa valintoja. Sama olisi mielipiteeni kaikista niistä, jotka mieluummin pakenevat kuin kohtaavat ongelmiansa tai jotka katsovat oikeudekseen ryhtyä seurustelemaan naimisissa olevan ihmisen kanssa.
Katkera en ole ollenkaan...lähinnä surullinen. Avioero ei ole kenellekään mukava asia, mutta sen kanssa voi oppia elämään.
Ettet vain olisi exäni uusi, hänkin on huono kirjoittamaan ja taatusti exäni puolella ;-)
Sinä sentään kirjoitit oikein:
"Halveksiminen sanalla tarkoitan sitä, että en voi kunnioittaa enkä arvostaa exäni menettelyä.."
Toisin sanoen, jos joku ihminen tekee teon jota et voi hyväksyä se oikeuttaa halveksimaan häntä? Taidat halveksia monia ihmisiä....
On kaksi eri asiaa halveksia ihmisiä ja halveksia heidän tekojaan (siitä voi käyttää myös sanontaa olla niiden ihmisten kanssa eri mieltä heidän tekemisistään). Ehkä et vielä ole oppinut erottamaan niitä toisistaan, mutta kun hieman aikuistut opit kyllä.
"...enkä myöskään hänen uuden onnensa valintoja."
Hänen valintansa eivät edes sinulle kuulu, eikä sinun valintasi hänelle. Haluat työntää nokkasi toisten asioihin... no, se on sinun tapasi. Et ole harvinainen. Naisissa on se kumma ominaisuus että työntävät nokkansa asioihin jotka ei niille kuulu.
Jos olisit vain surullinen et ilmoittaisi halveksivasi miestä jota sentään rakastit mainitsemasi yli 20 vuotta.
Miksi olet mennyt sen kanssa naimisiin jos se oli halveksittava ja huono kirjoittamaan ? Et tainnut muita saada, tai oli vain kiire naimisiin. Oli hienoa järjestää häät ja saada lahjoja. Ehkä lapsiakin. Kuten Oikeissa Perheissä. Herttaista :-)
Nosta vain itsesi muiden yläpuolelle. Tiedät varmasti että sieltä on vain yksi tie: alaspäin.
On aivan sama kasvavatko ihmiset samaan vai eri suuntiin. Pääasia on että rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä.
Yllättävän monelta rakkaus loppuukin vastoinkäymisissä.
Jospa miehesi ei rakastanut sinua muutenkaan. Olisi mennyt vieraisiin jo aiemmin, mutta sairaudet pitivät kotona kunnes ei enää kestänyt vaan halusi rakkautta itsekin.
Sinä näet asian yhdeltä kantilta ja kieltäydyt näkemästä mitään muuta. Sinulla on aina selitys miksi mikään muu ei ole mahdollista.
Ex miehesi näkee asiat ehkä toisin. Onko hän koskaan sinulel kertonut omia syvimpiä näkemyksiään. Ehkä ei ole vaivautunut koska on kokenut ettet kuitenkaan välitä hänestä, vaan olet vain "tarvinnut" häntä käytännön asioihin.
Miksi puolustelen miestä? Koska olen itse mies jonka vaimo muuttui muutamassa vuodessa välinpitämättömäksi tyranniksi. Minun olemassaolollani oli merkitystä vain hänen hyvinvoinnilleen. Minun hyvinvoinnista viis. Minä voin huonosti, eikä hän välittänyt.
Kun sain osakseni huomaavaisuutta ja rakkautta toiselta naiselta se oli vaimoni mielestä väärin. Hänestä oli "normaalia" että mies ja vaimo nukkuvat eri huoneissa sen jälkeen kun lapset on tehty, eikä sen jälkeen ole mitään puolisoiden välistä kanssa käymistä. Mitään tuollaista hän ei koskaan edes vihjaissut ennen avioliittoa. Eikä tullut mieleen edes kysyä. Kenelläpä tulisi??
Hän ei myöskään vaivautunut puhuttelemaan minua normaalisti. Ainaista tiuskimista, äyskimistä ja komentelua. Kun ihmettelin eikö hän voisi edes puhua normaalisti sain vastaukseksi että pakkohan hänen on tiuskia kun en mitään ymmärrä. Jos tiuskaisin takaisin hän heitti jollain esineellä. Joten välttelin puhumasta hänelle enempää kuin oli pakko.
Mutta hänen mielestään en ansainnut rakkautta kenenkään muunkaan taholta. Hän ei halunnut eroa. Minä halusin. Koko avioero sai täysin uudet muodot sen jälkeen.
Ex vaimo kertoi kaikille sen tapahtuneen hänen aloitteestaan, koska juoksin jatkuvasti vieraissa (yhden kerran). Hän valehteli että olin jatkuvasti alistanut häntä ja kohdellut kaltoin (ilmeisesti koska en "ymmärtänyt lukea hänen ajatuksiaan kulloisenkin päivän toiveista??!!). Hän myös valehteli etten antanut hänen opiskella ja vaihtaa alaa (mistään sellaisesta hän ei koskaan edes maininnut??!!). Luulin oikeasti, että hän piti työtään koska ei koskaan puhunut siitä muuta kuin hyvää. Minä sen sijaan koin työn raskaaksi, koska tein pitkiä päiviä töissä ja sen jälkeen juoksin kotona vaimoni tahtipuikon mukaan kun rouva viipotti teattereissa, elokuvissa, liikuntaharrastuksissa. Harkitsin pari kertaa vaihtoa kevyempään työhön, mutta se ei vaimolle käynyt koska rahaa olisi tullut vähemmän ja vaimo tarvitsi rahaa.
Hän valehteli että olin yrittänyt viedä häneltä hänen omaisuutensa erossa. Vaimolla ei ollut "omaisuutta" kun mentiin naimisiin, mutta minulla oli, josta osa tietysti tuli yhteiseen käyttöömme. Kuten omakotitalo, auto, mökki. Erossa sain pitää mökin, auto jäi vaimolle lasten takia. Kun olisin halunnut talosta osuuteni edes rahassa, niin ei. Hän väitti maksaneensa siitä puolet (mitä ei ollut tehnyt), ja kertoi siitäkin laajalti tuttaville ja ystäville. Hänen mukaansa yritin viedä talosta ainoastaan arvoesineet. Vein henkilökohtaiset vaatteeni, mutta esim. perinnöksi saamaani arvokasta astiastoa hän alkoi väittää häälahjaksi. Perinnönjättäjä oli ilmaissut ettei kuulu puolisolleni. Siitä käräjöitiin. Kallista oli mutta sain astiaston. Sen vaimoni käänsi niin, että olin maksanut kalliit asianajajat että sain ryöstettyä häneltä hänen ainoan arvoesineensä (siinä vaiheessa se olikin ainoa...). Kaikki huonekalut hän sai pitää. Nekään eivät olleet halvimmasta päästä.
Sen lisäksi tulee lapseen liittyvät sotkut joita en edes aloita.
Että älä ala selittämään millaisia kieroja paskoja te naiset osaatte olla.
luetun ymmärtämistä. Minähän nimenomaa kirjoitin, että tarkoitan halveksimisella sitä, että en voi kunnioittaa ja arvostaa exäni ja hänen uuden onnensa menettelyä. Ja menettely on teko!
Ikävä kyllä exäni uuden onnen valinta, silloin kun mieheni oli vielä naimisissa minun kanssani, kuuluu hyvin paljon minulle. En minä pyytänyt saati antanut hänelle lupaa tunkeutua lähipiiriini. Sekä exäni että hänen uuden onnensa menettely oli suurta rakkaudettomuutta paitsi minua, myös meidän lapsiamme kohtaan. Toisen aviomiehen voi saada "omakseen" vain rikkomalla koko perheen ja tietenkin myös omansa.
Tarkoitan, että exäni uusi onni on huono kirjoittamaan. Asian olen kuullut exältäni. Menimme naimisiin yli 30 vuotta sitten siksi, että rakastimme toisiamme sillä tavalla kuin vähän päälle kaksikymppiset nuoret rakastavat ja kuvittelimme kumpikin olevamme naimisissa kuolemaan asti...niin myös papin edessä lupasimme. Kiire naimisiin meillä ei ollut ja häämme olivat 70-luvun tavan mukaan hyvin pienet ja vaatimattomat.
En minä nosta itseäni toisten ihmisten yläpuolelle. Sille en voi mitään, jos sinä tunnet olevasi jotenkin minun alapuolellani. Olen tämän eroasiani kanssa niin tasapainossa kuin vajaat kaksi vuotta eron jälkeen voi olla.
Tiedän, että tunteet menevät ja tulevat, niihin ihminen voi vaikuttaa. Juuri tällä hetkellä en voi muuta kuin halveksia exäni pelkuruutta ja hänen uuden onnensa pyrkyryyttä. Helppoa heillä ei tule olemaan, mutta itse ovat osansa valinneet.
haluat ilmaista tuollaisilla purkauksilla, jotka kohdistuvat sinulle täysin vieraaseen ihmiseen. Tekstisi osoittaa, että sinulla on jokin hankala asia mielessäsi ja minun tekstini herättää tunteita, joiden osoite on jossain ihan muualla kuin minussa.
ja sinulla on hyvät perusteet muitten arvosteluun. muahahahahaa!!!!
ei kukaan voi olla sun alapuolella.
tiedät sen.
se sinua risoo.
ei miehes.
erotkin ovat erilaisia. Meillä oli mies se, joka muutti toiseen huoneeseen nukkumaan, ei suostunut keskustelemaan vaikeuksista, koska "ei muillakaan vanhoilla pariskunnilla ole tämän kummempaa", ei suostunut lähtemään lomamatkoille kanssani jne. Ilmeisesti sitten vaan olin niin sietämätön. EN haluaisi osoitella syyllistä tai syytöntä näissä eroasioissa vaan halusin tuoda ilmi sen, että elämä ja sen varrella vastaan tulevat asiat voivat erottaa. Ero meillä sujui erittäin sopuisasti, mistään ei riidelty. Minä muutin pois ja jätin kaiken entiselle miehelleni. Hän maksoi minulle ihan pyyntöni mukaan osani omaisuudesta ja irtaimistosta.
Mitä hyötyä siitä on pistää mies ulos talosta niin ettei ehdi edes lapsille mitään sanoa? Taidat olla melkoinen pirttihirmu kun ajat miehen ulos kodistaan tuolla tavoin ja vielä valitat ettei lapsistaan välitä. Sinuna miettisin kumpi on suurempi rikos pettäminen vai miehen ulos häätäminen kodistaan ja lasten luota.
Juuri näin. Tosiasioiden kohtaaminen ei ole kaikille helppoa. Se ei kuitenkaan sitten oikeuta asettumaan niin maan viisaaksi ja marttyyriksi. Minulle jäi tällainen mielikuva aloittajasta. Miksi muuten olisi "kestänyt" aiemmat pettämiset?
Tuo aloittajan teko ei kyllä saa säälipisteitä, ei mitään, mutta hän voi pelastaa tilanteen ilmoittamalla että toimi hätäisesti ja tunteiden mukaisesti.
Sen sijaan että alkaa ruikuttaa omaa "epäoikeudenmukaista" kohteluaan pyytäisi miehen takaisin kotiin ja selvittäisivät välinsä asiallisesti. Jos tilanne on sellainen, ettei yhteiselämää voi jatkaa, sitten sopivat erosta kuten kaksi aikuista voi. Lasten huoltajuus, tapaamiset, elatusmaksut, yhteisen omaisuuden ositus (avioehdon mukaisesti) jne, oikeudenmukainen ja tasapuolinen rehellinen ERO. Kummankin oltava läsnä kun lapsille kerrotaan.
Aloittaja varmaan ymmärtää että jos he päätyvätkin jatkamaan yhteiselämää vielä neljännen kerran, koska mikä tästä tekisi poikkeuksen edellisiin verrattuna? Niin aloittaja ymmärtää että mies tulee käymään vieraissa jatkossakin. Se ei ole mikään tekosyy miehen haukkumiselle. Jos aloittaja on kerta toisen jälkeen hyväksynyt nuo olosuhteet on naurettavaa perästäpäin yhtäkkiä alkaa parkumaan.
Mitä iloa on tommosesta huoripukista, joka lapsiensa hylkäämisem kautta yrittää kostaa, kun ei enää muulla tavoin voi toista loukata?? Lapset kyllä pärjäävät ja ei ne mitään pöljiä ole. Pääasia että on edes jompikumpi vanhempi joka hoivaa ja rakastaa.
jaksamista lumi
Pakko kaissen on jaksaa kun tuollaseen tilanteeseen heittäytyi. Olis eronnut ajoissa (ennen kun mies toiste pettää) sovinnola mutta kun kiusaa itteään miestään ja lapsiaan tarpeeks kauan kai siinä äkkipikaisia tekoja tulee. Kantakoon sitten vastuun eikä ihmettel josei äijää näy. Kuka nyt väkisin tunkeis paikkaan josta ensin on ajettu veke ? Kas kun ei mies virkavallan avulla yritä saada oikeuksiaan takas. Tai saattapa tuo yrittääkkin ;)