kenelle muille on osunut mahtava anoppi ja appi?
edelliset olivat aika kauheita, mutta nykyiset ovat mahtavat!
edelliset olivat aika kauheita, mutta nykyiset ovat mahtavat!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei niiden appivanhempien kanssa mitään ongelmia minulla ole ollut, mitä nyt eivät keskenään tulleet toimeen (erosivat semmoisissa riidoissa että sotkivat puoli sukua mukaan). Nyt ei anopin kanssa voi ollakaan mitään kun hänestä aika ehti jättää. Ratkesipa samalla sekin ongelma että miten tulevat häissäni toimeen. Itseltä meinasi verisuoni poksahtaa päästä kun avokin pikkuveli sai lakin ja piti järjestää kahdet eri lakkiaiset kun appivanhemmat omine sukulaisineen eivät mahtuneet samaan taloon yhtäaikaa (pidot järjestettiin meillä).
Vanhempani taas pitävät avovaimostani kuin hullu puurosta, joten siinäkään suhteessa ei ole ongelmia. Paitsi ettei me siellä kovin usein jakseta käydä kun menee liialliseksi viinan kanssa läträämiseksi, olkoon sitten kahdestaan jos ei kestä vierailuamme selvinpäin. Jos joku minun vanhempieni kanssa on tukkanuottasilla, niin se olen kyllä minä, ei miniäehdokas.
paras anoppi mitä toivoa voi. Omaan äitiin välit olleet poikki jo vuosia, ja uusi anoppikokelas on ottanut ihan omaksi tyttärekseen.