ihmiseltä jonka on pelkän pelkonsa takia jättänyt mitään ajattelematta, sitä tarkoittamatta ja sitä ikinä niin haluamatta? Olen ollut pelkokas vain, rakastan häntä mielettömästi ja olemme molemmat olleet täysin varmoja että vietämme koko loppuelämämme yhdessä. Nyt hän syyttää itseään , hän on se turha, tyhmä ja leikkikalu jolla leikitään hetki ja sitten satutetaan.
Edellisessä suhteessa hän koki pettämistä joka pisti itsetuntoa alas. Minä jätin hänet pelkoni takia joka kärjistyi kun en puoleen vuoteen saanut tuppisuutani auki ja olisin sanonut että pelottaa ihan kamlasti että menetän hänet, hän on minulle kaikki kaikessa, mitään tälläistä en ole ikinä ennen elämässäni kokenut. Tapahtuneessta on 1 kuukausi ja hän ei vieläkään kunnolla pysty puhumaan kanssani tai ottamaan mitään kontaktia, soittaa kyllä ehkä 1-2 krt vkossa, olemme 2 kertaa nähneet. HÄnen puheensa hyvin ristiriitasia, haukkuu itseään, syyttää itseään ja sanoo että tällä hetkellä ei pysty kuvittelemaan yhteiseloa minun kanssani koska minä jätin hänet! Puhuessani hänelle siitä että vielä kuukausi sitten hän oli valmis vielä naimisiin kanssani ja nyt hän ei pysty kuvittelemaan tällä hetkellä että meillä olisi yhteistä tulevaisuutta,sanoin vielä että olen todella surullinen ja harmissani siitä että hänen kelkkansa on kääntynyt hän sanoi että ei hänen kelkkansa ole kääntynyt.
Olen kirjoittanut hänelle joka päivä kirjeen, ei siis mitään emailia tms vaan kirjeitä, joita hän joskus toivoi ja käsitin että hän haluaa niitä edelleen. Juttelimme vähän viimeksi kun näimme ja sain sen käsityksen että hän todella rakastaa minua vielä, tuntee ja tietää että olen yhä se hänen elämänsä nainan samoin kun hän on se elämäni mies, mutta hän ei tällä hetkellä itsetuntonsa takia pysty mihinkään, hyvä että edes puhumaan, kirjettä hän ei saa minulle aikaseksi, on kuulemma pari kertaa yrittänyt, mutta ei ole saanut paperille mitään.
Olen luvannut odottaa häntä, hän on pyytänyt aikaa ja sitä hänelle annan, odottavan aika on vaan pitkä mutta aion näyttää hänelle että todellakin rakastan häntä, enkä pelkää enää ja olen avoimempi häntä kohtaa ja hän voi luottaa siihen että on minun kanssa turvassa, hänen ei tarvitse pelätä sitä että tämä tapahtuisi uudestaan, koska sitä hän pelkää. Olen sanonut että minä en lupailisi näitä asioita, en kirjottaisi en mitään, jos olisin vähänkin epävarma siitä pystynkö pitämään lupaukseni.
Voinko tehdä mitään muuta kuin odottaa? Ja kirjoittaa hänelle? Alkuun en saanut soittaa hänelle, hän kielsi mutta nyt hän sanoi kun kysyin että saanko soittaa hänelle joskus, hän sanoi että saat soittaa mutta hän vastaa jos pystyy. Nyt en uskalla soittaa koska jos hän ei vastaa tiedän että muserrun.
Ymmärrän häntä erittäin hyvin, tiedän mitä hän läpi käy tällä hetkellä ja miltä hänestä tuntuu ja tiedän että hän todella tarvitsee aikaa, jotenkin uskon että se tunneside ja kaikki mitä meillä on, niin voittaa ja olemme vielä yhdessä joku päivä ja olemme entistä vahvempia!
Edellisessä suhteessa hän koki pettämistä joka pisti itsetuntoa alas. Minä jätin hänet pelkoni takia joka kärjistyi kun en puoleen vuoteen saanut tuppisuutani auki ja olisin sanonut että pelottaa ihan kamlasti että menetän hänet, hän on minulle kaikki kaikessa, mitään tälläistä en ole ikinä ennen elämässäni kokenut. Tapahtuneessta on 1 kuukausi ja hän ei vieläkään kunnolla pysty puhumaan kanssani tai ottamaan mitään kontaktia, soittaa kyllä ehkä 1-2 krt vkossa, olemme 2 kertaa nähneet. HÄnen puheensa hyvin ristiriitasia, haukkuu itseään, syyttää itseään ja sanoo että tällä hetkellä ei pysty kuvittelemaan yhteiseloa minun kanssani koska minä jätin hänet! Puhuessani hänelle siitä että vielä kuukausi sitten hän oli valmis vielä naimisiin kanssani ja nyt hän ei pysty kuvittelemaan tällä hetkellä että meillä olisi yhteistä tulevaisuutta,sanoin vielä että olen todella surullinen ja harmissani siitä että hänen kelkkansa on kääntynyt hän sanoi että ei hänen kelkkansa ole kääntynyt.
Olen kirjoittanut hänelle joka päivä kirjeen, ei siis mitään emailia tms vaan kirjeitä, joita hän joskus toivoi ja käsitin että hän haluaa niitä edelleen. Juttelimme vähän viimeksi kun näimme ja sain sen käsityksen että hän todella rakastaa minua vielä, tuntee ja tietää että olen yhä se hänen elämänsä nainan samoin kun hän on se elämäni mies, mutta hän ei tällä hetkellä itsetuntonsa takia pysty mihinkään, hyvä että edes puhumaan, kirjettä hän ei saa minulle aikaseksi, on kuulemma pari kertaa yrittänyt, mutta ei ole saanut paperille mitään.
Olen luvannut odottaa häntä, hän on pyytänyt aikaa ja sitä hänelle annan, odottavan aika on vaan pitkä mutta aion näyttää hänelle että todellakin rakastan häntä, enkä pelkää enää ja olen avoimempi häntä kohtaa ja hän voi luottaa siihen että on minun kanssa turvassa, hänen ei tarvitse pelätä sitä että tämä tapahtuisi uudestaan, koska sitä hän pelkää. Olen sanonut että minä en lupailisi näitä asioita, en kirjottaisi en mitään, jos olisin vähänkin epävarma siitä pystynkö pitämään lupaukseni.
Voinko tehdä mitään muuta kuin odottaa? Ja kirjoittaa hänelle? Alkuun en saanut soittaa hänelle, hän kielsi mutta nyt hän sanoi kun kysyin että saanko soittaa hänelle joskus, hän sanoi että saat soittaa mutta hän vastaa jos pystyy. Nyt en uskalla soittaa koska jos hän ei vastaa tiedän että muserrun.
Ymmärrän häntä erittäin hyvin, tiedän mitä hän läpi käy tällä hetkellä ja miltä hänestä tuntuu ja tiedän että hän todella tarvitsee aikaa, jotenkin uskon että se tunneside ja kaikki mitä meillä on, niin voittaa ja olemme vielä yhdessä joku päivä ja olemme entistä vahvempia!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Uskon että teillä voi vielä ollakin yhteistä tulevaisuutta. Sen syvällisemmin en jaksa nyt kirjoitukseen kommentoida.
MUTTA
Kirjoitit siitä, miten ihmettelit hänelle (!) että miten hän voi nyt ajatella ettei voi olla varma teidän tulevaisuudesta jos kuukausi sitten oli valmis menemään naimisiin.
Se johtuu, hyvä mies, siitä että kuukausi sitten te olitte vielä yhdessä ja (sinun asioista puhumattomuutesi pois lukien) tyttösi mielestä kaikki hyvin. SINÄ JÄTIT HÄNET tämän jälkeen.
Et ilmeisesti pysty kuitenkaan ymmärtämään miten syvälle jätetyksi tuleminen sattuu. Oli se syy sitten mikä hyvänsä. Sinä hylkäsit hänet, et halunnut olla hänen kanssaan vaikka hän todella halusi sinun kanssasi. Se, että hetken päästä sanot, että olit väärässä, ei poista satuttamista ja suurta pettymistä sinuun/teihin.
Jos joku sinulle läheinen ihminen vaikka haukkuu sinut todella satuttavasti ja nöyryyttävästi, niin että se TODELLA sattuu sinuun, ja seuraavana päivänä tulee sanomaan, että "sehän oli vaan vitsi, enhän mä sitä tosissani tarkoittanut", niin niinköhän se sinulta unohtuisi ja kaikki olisi kuin ennenkin?
Mielestäni teit aika pahan virheen siinä, että vertasit hänen suhteenne aikaista naimisiinmenohalua siihen että hän ei nyt satutettuna usko enää teihin. Väitit vielä hänen kääntäneen kelkkansa!! Siihenhän tyttö vastasikin ettei hän kelkkaansa koskaan kääntänyt.
Siinä hän on oikeassa. Sinä olit se joka kelkan käänsi. Häntä varmasti satuttaa se, ettet sitä myönnä vaan käännät sen häneen. Mietipä sellainen tilanne että olisit (niinkuin oletkin?) umpirakastunut tyttöösi, ja sitten sinulle selviää että hän on pettänyt sinua muiden kanssa / jättää sinut. Tämän tultua ilmi tyttö pyytää anteeksi ja haluaa palata kanssasi yhteen. Ja sanoo olevansa pahoillaan siitä, että SINUN tunteesi häntä kohtaan on tuolla tavalla muuttuneet (!).
Mitä hänen pitäisi sanoa? Eihän parisuhteeseen uskoneen tunteet muuttuneet vaan sen , joka ei sitä pitänyt enää sanmalla tavalla arvossa. Voin kuvitella miten asian kääntäminen päälaelleen satuttaa tyttöä. Kun häntä on aikaisemmin petetty, hän tietää miltä sekin tuntuu, että itse välittää, toinen ei niin paljoa (menee ja pettää) ja sen toisen osapuolen takia parisuhde loppuu, omasta välittämisestä huolimatta. ELi se pettäminen ja parisuhteen loppuminen on ollut tytön tahdon vastaista. Vaikka hän olisi pettäjän jättänytkin, niin hänen todellisen tahdon mukaista olisi ollut (silloin) se, ettei pettämistä koskaan olisi tapahtunut ja parisuhde olisi pysynyt kasassa.
Taisi tulla hieman saman asian toistoa. Kirjotin vain siksi, että halusin tuoda tuon pettyneen ihmisen näkökulman paremmin esiin. Toivottavasti se ajatus jotenkin paistaa tekstistä läpi.
Mielestäni tärkein teko, millä voit yhteistä tulevaisuuttanne rakentaa, on se, että myönnät reippaasti kuinka paljon olet häntä jättämiselläsi satuttanut. Mieti itseksesi asiaa monelta kantilta (muutenkin kuin siltä pohjalta että miten saat hänet taas luottamaan). Teidän suhde ei välirikon jälkeen tule olemaan entisensä koskaan, siitä on turha haaveilla. Suhde pitää rakentaa uudelleen. Ja siitä voi tulla vahva ja hyvä!
Kehottaisin todella miettimään sitä, että kuka sen kelkan todella käänsi tyttösi mielestä. Nuo sanat että "hän ei koskaan kääntänyt kelkkaa", sisältää paljon pettymystä, surua ja vihaa sinua kohtaan. "Miksi teit niin vaikka minä uskoin meihin". Eniten tyttösi kaipaa VARMASTIKIN sinun rehellistä myöntämistä, että se kelkan kääntäjä olit sinä. Hän on niiiin loukattu sinun "uskonpuutteesta".
Toista ei voi ensin satuttaa pahasti ja sitten ihmetellä että miksi nyt on tunteet ja usko meihin hukassa. Pyydä anteeksi sekä jättämistä että sitä miten paljon häntä sillä satutit. Älä vähättele tapahtunutta koskaan vaan käy sitä läpi hänen kanssaan. Älä tee sitä virhettä, että painostat häntä ajatukseen että "eihän toi nyt niin iso juttu ollut". Sillä sinun aiheuttaman tuskan ja loukkauksen vähättely hänelle satuttaa niin kipeästi että se on viimeinen niitti teidän tulevaisuudelle.
Mutta varmaan ymmärrät nämä itsekin, jos mietit itsesi puhtaasti tyttösi tilalle (yrittämättä puolustella tekoasi tyyliin että no jos se ois jättänyt mut niin kyllä mä varmaan voisin unohtaa jne...) Tsemppiä teille!
mitä olen tehnyt, mitä olen hänelle aihettanut ja olen sitä hänelle toistuvasti kirjeissäni sanonut. Ja pyytänyt anteeksi ja sanonuyt että surettaa enemmän kun ihmistä voi vaan surettaa. Ja olen sanonut hänelle että tiedän että hän on joutunut kokemaan kovia, jotka on aihuttanut kolhaduksia hänen itsetunnolleen ja nyt minä typerällä ajattelemattomuudellani ja pelkäämiselläni sain tämän aikaan. Missään vaiheessa en ole häntä syyttänyt ja olen tehnyt sen hänelle erittäin selväksi. Hän on alkanut nyt syyttää vain itseään. Sait väärän kuvan siitä että ihmettelin mikä hänen kelkkansa on kääntänyt, en sanonut sitä ihmettelevästi, muotoilin sanani väärin viestissäni jonka kirjoitin. (Olen muuten tyttö ja hän on se mies)
Hän on antanut minulle anteeksi, hän ei vihaa minua, hän on sanonut niin joka kerta, viimeksi hän sanoi niin pari päivää sitten kun puhuimme jotain, HÄnellä on selvästi se pelko, että kaikki tapahtuisi uudestaan, ja sitä yritän hänelle sanoa että niin ei tule käymään, Olen käynyt henkisen taisteluni, voittanut pelkoni ja heikkouteni ja ymmärrään typeryyteni ja kaiken mitä olen aihetuttanut enkä ikinä ole niin halunnut käyvän. Sanoin myös että en todellakaan lupailisi hänelle näitä kaikkia jos olisin vähäänkään epävarma etten pystyisi näitä lupauksia täyttämään.
En ole ikinä vähätellyt tapahtunutta, vaan olen tajunnut sen vaikutuksen ja merkityksen alusta asti ja olen senkin tehnyt hänelle kirjeissäni selväksi. TÄMÄ EI OLE PIKKU JUTTU!!
Missään vaiheessa en ole häntä syyttänyt, hän syyttää itseään koko ajan ja olen sanonut hänelle että se sattuu minuun, tuntuu pahalta kun syytät itseäsi aivan turhnaan, koska tämä kaikki on minun syytäni. Hän on saanut päähänsä myös sen, että pidän häntä ärsyttävän ja jokaisella kerralla olen hänelle sanonut naamatusten, puhelimessa ja joka kirjeessä että en todellakaan pidä häntä ärsyttävän, tyhmänä tai turhana, Jos näin olisi , mitä tässä enää odottaisin, mitä enää yrittäisin, mitä enää näin paljon välittäisin asiasta. Olen sanonut toistuvasti hänelle että hänessä ei ole mitään vikaa ja vika on minussa ja olen selvittänyt mistä pelkoni juontaa.
Tässä on takana se, että olen joutunut nuorempana raiskatuksi, en käsitellyt asiaa, syytin vain itseäni ja luulin että unohdin asian, mutta ei se unohdu se pulpahti esiin kunnolla kun erittäin läheinen miespuolinen ystäväni kuoli onnettomuudesssa ja tämä nykyinen mieheni oli tukenani ja lohdutti ja siitä meidän suhde lähti, n.puoli vuotta sen jälkeen.Asiasta en kertonut miehelleni mitään ennen kuin vasta nyt...hän sanoi että arvasi että minulle on jotain tapahtunut, jotain pahaa. Ja se häntä kalvaa nyt eniten, että hän ei kestä edes entisiä miessuhteitani, niitä jotka ovat olleet ennen häntä? Mitä se viestittää, onko hänen itsetuntonsa todella niin nollilla nyt?