Eli olen valmistunut viime jouluna ja nyt olen sitten työskennellyt siitä asti alani töissä. Olen myös kesäisin ollut samassa työpaikassa kuin nyt olen joten tyn teko sujuu todella hyvin ilman suurempia apujen kyselyitä vaikka "vihreä" olenkin tällä alalla.
Työpaikkani henkilökuntaa on n. 40 ja olemme vuoroissa. Täällä on töissä yksi ihminen jonka kanssa en tule ollenkaan toimeen, ole hyvin ihmisystävällinen ja työhöni kuuluukin asiakaspalvelua mutta tämä yksi kyseinen henkilö on aina ollut minulla hankala niin kesätöissä kuin nytkin.
Hän valittaa minulla minusta riippumattomista asioista, kaikki tuntuu olevan minun vikaa tai sitten en osaa tehdä mitän oikein (esim. laittaa astioita tiskikoneeseen tai käyttää ajanvarausjärjestelmäämme).
Olen todella väsynyt ja tekisi mieli antaa hänelle hieman palautetta mutta kun olen vain sijainen en uskalla riskeerata mahdollista vakinaistamistani tämän yhden v*ttupään takia...sitten kun olen saaut vakipaikan aion kyllä kertoa hänelle mitä hänestä oikein ajattelen!!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
..että pomosihan se palkkauksesi jatkumisesta päättää eikä vaikea työkaveri. Jos osoitat ystävällisesti hänen kohtuuttomuutensa ei kukaan siitä voi sinua syyttää.
Itse olen taipuvainen ajattelemaan että aukaise suusi nyt kun vielä voit, meinaan että kynnysmaton roolista on vaikea päästä eroon. Sitäpaitsi osoitat olevasi itsenäinen ihminen jota ei voi käyttää hyväkseen ja jota täytyy kunnioittaa.