Kauhea ero

Radiossa lauloivat peräkkäin Sauli Tilikainen ja Thomas Hampson. Tiilikainen kuuluu Suomen johtaviin baritoneihin ja Hampson on jenkkien tähti. Ero heidän välillään on valtaisa. Tiilikaisen tekniikka on kireä, kapea ja paineinen. Tiilikaiselta puuttuu kulttuuri, koulutus ja sielu. Hän vain huutaa linjattomasti ja epämusikaalisesti. Hampsonin tekniikka on vapautunut, musiikkia palveleva, sonorinen. Hampson saa musiikin leijumaan, nousemaan tähtiin. Ihmetteln miksi Tiilikainen on ylipäätänsä voinut ryhtyä laulajaksi. Vallankin se on ihmeellistä, mihin asemaan hänet on Suomessa keinotekoisesti nostettu. Taiteilijanahan hänellä ei ole mitään sanottavaa. Hampsonilla on kaikki suuret elementit, tekniikka, herkkyys ja ennen kaikkea kulttuuri ja tyylitaju. Huonojen taiteilijoiden palvominen on syytä lopettaa. Nyt on rehellisyyden aika. Suomessa on valehdeltu jo liian pitkään.
5450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kollega?

Äänestä

kuinka laulaa Thomas Quasthoff, siinä on mehevyyttä kerrakseen.

Äänestä
  • Kuuntelen mielelläni myös TQ tulkintoja. Mutta en jaksa kuluttaa aikaani kaiken maailman hynnisten ym. karjujien esityksiin. Niiden laulaminen on tosikkomaista ja vivahteetonta torvesoittoa. Suomalaisista vain Krause menee, ja hyvin meneekin. Muille ei kannatta antaa aikaansa. Laulu ei ole suoraa huutoa ja kidan levitystä.

    Äänestä

  • mielelläni kirjoitti:

    Kuuntelen mielelläni myös TQ tulkintoja. Mutta en jaksa kuluttaa aikaani kaiken maailman hynnisten ym. karjujien esityksiin. Niiden laulaminen on tosikkomaista ja vivahteetonta torvesoittoa. Suomalaisista vain Krause menee, ja hyvin meneekin. Muille ei kannatta antaa aikaansa. Laulu ei ole suoraa huutoa ja kidan levitystä.

    kuten Taidekeskus Salmelan konsertissa pari kesää sitten Tommi Hakala lauloi Uuno Klamin Laulu kuujärvelle -teoksen. Nautittavaa kuultavaa, kaunista ja lyyristä. Sitten perään tuli pari Merikantoa ja kaikki lässähti, painetta ainakin tuplasti äänihuuliin ja tynnyrisoundi käyttöön...

    Niin, Hampson on myös minun suosikkilistallani...

    Äänestä

  • _bC kirjoitti:

    Hyviä alkuja löytyy. Hakala on lahjakkuus. Hän on jo tehnyt monta asiaa hyvin. Mutta missä hän onkaan tärkeimmän oppinsa saanut? Ei todellakaan Suomessa ja sen kuulee. Myös Suovanen on pääsemässä vauhtiin. Siinä kaverissa myös otetta. Mutta hänelläkin on vielä pitkä matka todelliseen suuruuteen. Onneksi oivaltavat asiat ja ymmärtävät ottaa esikuvikseen todelliset taiteilijat. Suomalaista mylvijöistä ei ole esikuviksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

baritoneissa kirjoitti:

Radiossa lauloivat peräkkäin Sauli Tilikainen ja Thomas Hampson. Tiilikainen kuuluu Suomen johtaviin baritoneihin ja Hampson on jenkkien tähti. Ero heidän välillään on valtaisa. Tiilikaisen tekniikka on kireä, kapea ja paineinen. Tiilikaiselta puuttuu kulttuuri, koulutus ja sielu. Hän vain huutaa linjattomasti ja epämusikaalisesti. Hampsonin tekniikka on vapautunut, musiikkia palveleva, sonorinen. Hampson saa musiikin leijumaan, nousemaan tähtiin. Ihmetteln miksi Tiilikainen on ylipäätänsä voinut ryhtyä laulajaksi. Vallankin se on ihmeellistä, mihin asemaan hänet on Suomessa keinotekoisesti nostettu. Taiteilijanahan hänellä ei ole mitään sanottavaa. Hampsonilla on kaikki suuret elementit, tekniikka, herkkyys ja ennen kaikkea kulttuuri ja tyylitaju. Huonojen taiteilijoiden palvominen on syytä lopettaa. Nyt on rehellisyyden aika. Suomessa on valehdeltu jo liian pitkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu