Kun mieheni lähtee viermään lähes 90 vuotiasta äitiään kaupungille shoppailemaan(lähes joka päivä) anoppi istuu jo puoli tuntia ennen lähtöä autossa odottamassa. Anopppini on minua terveempi ja vetreämpi ja hiuksetkin vielä oman väriset, itselläni jo harmaantumassa, vaikka olen yli 30 vuotta nuorempi. Myöskin olen hunokuntoisempi kuin anoppini ja anoppini sanookin usein, että hän taitaa elää vielä pitkään jälkeeni, joka kuulostaa aika ilkeältä, tiedän, että anoppini ei ole koskaan pitänyt minusta muutenkaan. anoppini kun ei ole käynyt edes terveyskeskuksessa koska ei ole sairastanut koskaan edes flunssaa.
Anoppini on ehkä
kuolematon..
161958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Saatpa nähdä. Ja kukas se silloin parhaiten nauraakaan.
En tiedä muista, mutta tuli jotenkin surullinen olo ,kun ajatteli että 90-vuotias istuu jo puoli tuntia aikaisemmin autossa istumassa, odotellen lähtöä.
Hyvä mies on juuri tuollainen että vie vanhaa äitiään shoppailemaan vaikka sitten lähes joka päivä. Niin pitääkin. Hatunnosto hänelle. Hieno mies.
Vanhetessaan me ihmiset muutumme lapsellisiksi. Sanomme lapsellisia asioita. Kuten laskemme leikkiä kuoleman läheisyydestä (taidan elää kauemmin kuin sinä), koska se taatusti voi pelottaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolema
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolema_(henkilöitymä)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemantanssi
Niin, siksi esim. lapsen kuolema on todella rankka, kun oletamme kuolevamme ikäjärjestyksessä.
”Anoppini on ehkä
Kirjoittanut: kuolematon.. ”
Tuo mietteesi on kyllä kuollut jo ennen lausumaansa.
Lapsellista ja ajattelematonta täysipäiseltä aikuiselta.
”anoppini sanookin usein, että hän taitaa elää vielä pitkään jälkeeni, joka kuulostaa aika ilkeältä, ”
Toteamus siinä, kuin lihavien mollaaminen aivan tietoisesti; kansalaisten talousriskinä, sairaspäivien ja lääkekustannusten vuoksi.
Kommentoit alkuperäistä kirjoittajaa, ja sanoit hänen mietteensä anopin kuolemattomuudesta olevan lapsellista ja ajattelematonta. Mutta kun anoppi sanoo vastineeksi elävänsä kauemmin kuin miniänsä, tämä on täysin hyväksyttävää sinun ja yhteiskunnan silmissä. Kun anoppi puhuu elämänsä pituudesta, tämä on urheaa käytöstä yksilöltä, jota kieltäytyy oleamasta mollaamisen kohde, ei halua olla vain kansalaisten talousriski, sairas eikä syypää nouseviin lääkekustannuksiin.
90-vuotias, joka väittää elävänsä kauemmin kuin paljon, paljon nuorempi miniänsä, on menettänyt suhteellisuudentajunsa. Onnettomuuksissa voi kuolla minkä ikäisenä tahansa, mutta anoppi ei puhukaan niistä tässä tapauksessa. Hän ajattelee olevansa parempi ihminen kuin miniä, ja ansaitsevansa elää kauemin tästä syystä. Miniän ja anopin erottaa tässä tapauksessa se, että miniä ei ole tietääkseni sanonut tätä alkuperäistä kommenttia päin anopin naamaa, samaa ei voi sanoa anopista. Ja jos miniän olisikin sanonut, se johtuu vain anopin provosoinnista, ja siitä, että miniä kokee näiden kyytimatkojen kestävän ikuisuuden. Kukakohan ne bensat muuten maksaa? Ei kai vain miniä ja tämän mies.
Miniä ja minun sukupolveni ne näiden anoppien ja muiden ikäihmisten eläkkeet ja tämänhetkiset palvelumme maksamme ja teemme mahdolliseksi, meidän sukupolvemme se tuolla sairaaloissa raataa pienellä palkalla hoitaen näitä iän rasittamia vanhuspoloja. Meidän sukupolvemme se pelastaa vanhemmat ihmiset asunnoistaan, kun nämä sytyttelevät tulipaloja vanhuuspäissään. Se, että on elänyt Summan taistelujen aikaan, ei tee kenestäkään marttyyria, joka voi huutaa nuoremmille. Odottaisin parempaa käytöstä ihmiseltä, joka on sentään kokenut sodan julmuudet ja elänyt korttien varassa. Vanhemmalla sukupolvella ei ole mitään syytä valittaa, mutta niin he usein tekevät.
Eläkettä maksavat jokainen työtekijä palkkatulostaan
http://www.etk.fi/page.asp?Section=11977
http://www.etk.fi/page.asp?Section=11859&Item=23224
Ei todellakaan ole ainoastaan yksin työssä käyvän sukupolven maksamaa. Myös eläkkeestä peritään kokoajan näitä maksuja.
Pienellä palkalla työstä maksettuna, kertymät ovat rahastoituna… Todella omahyväsyytä väittää muuta.
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/1.joulukuu/pens4800.htm
http://www.valtiokonttori.fi/vuosikertomukset/public/default.aspx?nodeid=16956&culture=fi-FI&contentlan=1
http://www.saeima.lv/pet/pls/DD?p_LN=fi&p_INTERFACE_LN=lv&p_DESCRIPTEUR_ID=3751
Työelämään siirryttiin ennen jo 16 vuotiaana syynä maksullinen yhteiskoulu. Nouseva teollisuus tarvitsi työvoimaa ja sillä työllä on rakennettu ja kustannettu nykyinen sosiaaliturva mm. ilmaiset koulut ja lapsiperheiden tuet…työttömyyskorvaukset.Järjestelmä kustannettu ja jopa toimitilojen rakennukset maksettu.
http://www.simoh.net/kirjoitukset/nuoret-ja-elakejarjestelma.txt
Miten rahastot ovat hoidettu, on ihan omalukunsa.
Totta esimerkiksi vuosina 1967- 1976 oli kaksivuorotyössä josta maksoin eläkemaksua kokoajan. Nyt 1999 tuo eläkekertymä katsottiin niin pieneksi, ettei sitä lain mukaan tarvitse edes maksaa n. 17euroa/kk.
kikku raivo ja tietämättymyys ovat nimesi.
sen tyyppinen kirjoittelu, että toivotaan toisen kuolemaa.
Kuka odottaa perintöä tai muutenvain pääsevänsä eroon.
Sukulaispariskunta odottaa kuola valuen perintöään. Mutta tätini mennä porskuttaa ja on paremmassa kunnossa kuin nuo nuoremmat. Huvittavaa, jos kupsahtavat ennen tätiäni.
Sinä tiedät fyysisen kunnon merkityksen ikään.
Anoppi tietää sen, mutta on ilkeää sanoa se ääneen.
”joka kuulostaa aika ilkeältä, tiedän, että anoppini ei ole koskaan pitänyt minusta muutenkaan.”
et kuulosta itsekään kovin ”rakastavalta” asennetta on raudanlujasti
Kyllä noita perinnön tavoittelijoita on työssä ihan kuultavaksi, toivon ihan porttikieltoa moisille, ainoa syy vierailla vanhuksen luona omanedun valvonta.
”anoppini kun ei ole käynyt edes terveyskeskuksessa koska ei ole sairastanut koskaan edes flunssaa.”
Luojalle kiitos, näistä jopa harvoista terveistä vanhuksista, vaikka olisikin joidenkin pahan kateuden aihe.
NOO kohden ei ole koskaan...
paistaa usein, vanha ei saisi olla terve, pirteä jne. saati hyvännäköinen!
Minä ainakin kunnioitan ja tykkään reippaista vanhoista ihmisistä joilla on ihan varmana sitä kuuluisaa elämänviisautta mitä nuoret ei halua ottaa vastaan vaan hakata rauhassa päätään seiniin...
sillä sellaistakin näkee...
Vaikka olisi kuinka viisas niin ei se oikeuta ilkeilyyn.
No tuskinpa nyt sentään :) Täällä on kyllä ihmeellisen vainoharhaisia ihmisiä! Ei ole olemassa joukkoa, jota kutsutaan joidenkin mielestä "miniöiksi" ja toisten mielestä "anopeiksi", joista kaikki olisi pahuuden ruummillistumia eivätkä tahdo muuta kuin pahaa nuorille tai vanhoille. Huhhuh :) Joskus löytyy ihmisiä, joiden kanssa ei itse osaa tulla toimeen ja ehkä moni muukaan ei kykene...mutta eipä nyt paisutella asiaa! Toivottavasti se, että menisin naimisiin tai poikani tekisi niin, muuttaisi minusta pahuuden ruummillistuman.
Ota oppia anopistasi äläkä valita.
No nyt olen varmaan kuullut kaikki mahdolliset typerät neuvot.
kyllä se kuolemattomalta kuulosta, anteeksi vain.
mutta ei kukaan voi elää ikuisesti, en ole vielä yhteenkään törmännyt.
Hyi yäk että oli törkeitä ja ilkeitä kirjoituksia tässä linkissä.
Katsokaas sitten kun itse tulette vanhoiksi että ette ole yksinäisiä, ja olette fiksuja ja kivoja.
Vanhusten kunnioitus Suomessa nolla.
Enpä usko, että ilman syytä ketään panetellaan! On itselläni kokemuksia mukavista ja ei niin- mukavista vanhuksista! Vanhalla ei ole oikeutta olla kenellekään ilkeä, eikä nuoremmillakaan. Vanhoilla on kaksi vaihtoehtoa; hyväksyä elämän tuomat muutokset,( elää niiden mukaan , hyväksyä sairaudet, sukulaiset jne ) tai katkeroitua!!! Minä en ota vastaan ilkeyksiä ja parjausta en vanhoilta enkä nuorilta!! Omien lasteni / nuorteni kanssa olen jutellut, he kun tuntevat myös suvun vanhukset...