Hassua!

Olen saanut sellaisen kuvan, ettei eräs miespuolinen työkaverini juurikaan pidä minusta. Töissä suhtautuu tosi nuivasti, hädin tuskin tervehtii aamuisin. En osaa sanoa, mistä tämä johtuu. Työtehtävämme ovat sellaiset, ettemme juurikaan työpäivän mittaan ole edes tekemisissä, joten näiden muutaman vuoden aikana olemme vaihtaneet pari hassua lausetta ja siinä se. En siis oikein ole voinut häntä loukata tai muutenkaan käydä hänen hermoilleen, joten hiukan ihmetyttää. Ei tämä mikään elämää suurempi ongelma minulle ole, mutta joskus harmittaa, kun ei edes tervehdykseen voi vastata kunnolla.

Viime viikonloppuna satuimme kuitenkin eri paikkakunnalla samaan baariin ja tyyppi oli kuin eri mies. Tuli oma-aloitteisesti juttelemaan ja jäi pitkäksi aikaa rupattelemaan. Ei vaikuttanut olevan pahemmin päissään ja jutteli ihan asiallisia, pääasiassa työjuttuja. Sanoi vielä, että mukavaa törmäillä näin vapaa-ajallakin.

Käyttäytyminen töissä ei kuitenkaan ole muuttunut mitenkään tämän baarikohtaamisen jälkeen. Jotenkin kyllä ihmetyttää, miten erilaista suhtautuminen on töissä ja töiden ulkopuolella. Mitenkäs te miehet tämän ristiriidan selittäisitte?
151119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

töitä. eikö tämä ole ihan selvä juttu?

Äänestä
  • töissä voisi odottaa edes jonkinlaista alkeellista kanssakäymistä, kun työt on kuitenkin tehtävä. Ei töiden tekeminen ole mikään selitys sille, että millainen on muita ihmisiä kohtaan.
    Veikkaisin, että sillä on joku muu syy siihen, haluaa tehdä jonkun toisen sinun kustannuksellasi mustasukkaiseksi tai esittää muille baarissa olevansa suurikin naistenmies. Ei siitä kuulosta kuitenkaan ilman jotakin baarisurraajan roolia olevan mitään. Jotkut miehet on niin epäaitoja.

    Äänestä

  • mutta muiden kanssa kirjoitti:

    töissä voisi odottaa edes jonkinlaista alkeellista kanssakäymistä, kun työt on kuitenkin tehtävä. Ei töiden tekeminen ole mikään selitys sille, että millainen on muita ihmisiä kohtaan.
    Veikkaisin, että sillä on joku muu syy siihen, haluaa tehdä jonkun toisen sinun kustannuksellasi mustasukkaiseksi tai esittää muille baarissa olevansa suurikin naistenmies. Ei siitä kuulosta kuitenkaan ilman jotakin baarisurraajan roolia olevan mitään. Jotkut miehet on niin epäaitoja.

    Tämä jos jokin on miehen logiikka. Työ on täysin irrallinen elämän alue. Minäkin voin karjua kaverille, joka on samassa työpaikassa kitarisat metrin ulkona, mutta kun työpaikan ovi paukahtaa kiinni, se jää sinne.
    Naiset tekevät töiden teostakin yhden helvetin, kaiken pitää olla SUURI SOSIAALINEN TAPAHTUMA (tm). Paskannakit. Töissä tehdään töitä, vapaa-ajalla seurustellaan.

    Äänestä

  • En minäkään töissä käy leikkimässä, mutta pystyn silti esimerkiksi tervehtimään työkavereitani tai vaihtamaan heidän kanssaan muutaman sanan lakisääteisellä. Työtehokkuuden siitä kärsimättä...

    Ristiriita taitaakin johtua putkiaivoista :]

    Äänestä

  • työt OVAT töitä kirjoitti:

    Tämä jos jokin on miehen logiikka. Työ on täysin irrallinen elämän alue. Minäkin voin karjua kaverille, joka on samassa työpaikassa kitarisat metrin ulkona, mutta kun työpaikan ovi paukahtaa kiinni, se jää sinne.
    Naiset tekevät töiden teostakin yhden helvetin, kaiken pitää olla SUURI SOSIAALINEN TAPAHTUMA (tm). Paskannakit. Töissä tehdään töitä, vapaa-ajalla seurustellaan.

    persoona sinne työpaikallekin menee. Sulla on tosiaankin ongelma, jos täytyy agressiivisesti käyttäytyä työpaikalla! Taidat olla ilmapiirin pilaaja, noita löytyy joka toiselta työmaalta.

    Työilmapiirillä on todella suuri merkitys työn mielekkyyteen ja tuottavuuteen.

    Äänestä

  • Kyllä se oma kirjoitti:

    Ilmapiirin, työtahdin ja sallitut sosiaaliset funktiot määrään minä. Ämmät voivat länkyttää itkien vaikka nurkan takana, meillä tehdään töitä eikä soiteta itkuvirsiä. Ugh. Ilmapiirin voit työntää lähimpään sorviin.

    Äänestä

  • el ueberguru kirjoitti:

    Ilmapiirin, työtahdin ja sallitut sosiaaliset funktiot määrään minä. Ämmät voivat länkyttää itkien vaikka nurkan takana, meillä tehdään töitä eikä soiteta itkuvirsiä. Ugh. Ilmapiirin voit työntää lähimpään sorviin.

    hahahhaha

    Äänestä

  • unelmapomo kirjoitti:

    hahahhaha

    laitetaan nykyään kortistoon, jos työmaa on vähääkään ajanmukainen ja tulevaisuuteen suuntautunut :D. Kaverilla ei ole ammattitaitoa tehtäviinsä.

    Äänestä

  • tuottavuuden jarrut kirjoitti:

    sais työntää jotakin muutakin sinne sorviin.

    Äänestä

  • tuottavuuden jarrut kirjoitti:

    laitetaan nykyään kortistoon, jos työmaa on vähääkään ajanmukainen ja tulevaisuuteen suuntautunut :D. Kaverilla ei ole ammattitaitoa tehtäviinsä.

    Työt ovat töitä ja on hyvä asia, ettei siihen sotketa muita juttuja. Monet tietävät tapauksia, joissa työpaikkaromanssit ovat päättyneet ja sitten toiset (naiset) eivät enää töissä ole kyenneet toisten kanssa tehtäviään kunnolla hoitamaan.

    Kuvittelepa, jos joku työkaverisi seurustelisi sinun kanssasi, jättäisi sinut (vaikkapa ilman syytä) ja alkaisi seurustella jonkun toisen samassa työpaikassa olevan työtuttavasi (naisen) kanssa. Mitä siitä seuraisi? Tiedonkulku päättyy siihen paikkaan, yrität järjestellä ongelmia miehelle, haukut häntä (ja uutta naistaan) selän takana? Mieti sitä rehellisesti. Käytännössä työt eivät enää sujuisi ja kun hommat eivät toimi, koko systeemi ona vaarassa kaatua, työpaikat mukaanlukien. Siinä loppuu taas monelta mahdollisuudet maksaa asunto- yms. lainoja, perheet hajoavat taloudellisten ongelmien takia yms. On parempi pitää työasiat erillään muista asioista.

    Äänestä

  • pontus kirjoitti:

    sotkettua hyvään työilmapiiriin? Tietenkään työkavereihin ei seota, mutta kavereita niiden kanssa on hyvä olla. Ihan oman mielenterveyden kannalta, ja myös firman (tuottavuus). Yritykset ovat tämän oivaltaneet jo aikoja sitten. Siksi kaikki yhteiset biletykset ja harrastuksiin ohjaukset. Ja työnohjaukset jne....

    Äänestä

roudaa duunejasi himaan. itellä on ainaski niin, etten edes jaksa puhua duunissa ku sen vertaa kun on pakko. kaikki risteilyt ja saunaillat tulee automaattisesti skipattua koska ei kiinnosta tutustua sen paremmin....duunia on duunia.

Äänestä

Itse en viihdy työpaikassani, ja olen tehnyt useita työhakemuksia, mutta en tunnu pääsevän pois. Lähden heti, kun saan toisen, kohtuullisen (nykyisessä työssä on alalle aika hyvä palkka ja hyvät edut) työn. Näin se on kaikille osapuolille parempi, että minä en kiinny kehenkään, ja kukaan ei kiinny minuun. Eli olen töissä varmaan kaikille aika etäinen, ehkä jonkin verran tylykin, vaikkakaan kyse ei ole tietoisesta valinnasta, se vain tulee 'läpi'.

Kuitenkin, olen sinkkumies, ja työpaikalla on useita nuoria, kauniita ja mukavan oloisia sinkkunaisia. Töissä en oikein pysty vaihtamaan 'minua v*tuttaa' -asennetta pois, mutta jos kohtaan heidät vapaa-ajalla, olen paljon rentoutuneempi, hauskempi, mukavampi ja toivoakseni jopa hurmaavampi. Mielenkiintoa minulla heihin siis olisi.

Tämä voisi olla syy.

Äänestä

Miksi sen moikkaaminen sulle on niin tärkeää? Anna sen olla omissa oloissaan! Teet työsi ja se tekee omansa. Piste

Äänestä
  • Jos et ymmärrä mikä ero on kitinällä ja ihmettelyllä, en ihmettele, ettet myöskään ymmärrä hyvien käytöstapojen päälle.

    Kuten sanoin, saan kyllä työni tehtyä, vaikka tervehtisin ja käyttäytyisin muutenkin työkavereitani kohtaan ystävällisesti. Joillekin se ilmeisesti on sitten vaikeampaa, ellei jopa mahdotonta.

    Sanoin myöskin jo, ettei tämä ole minulle elämää suurempi ongelma. Pohditaanhan täällä paljon muitakin ei-niin-tärkeitä asioita, joten miksi ei tätäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihan hassua kirjoitti:

Olen saanut sellaisen kuvan, ettei eräs miespuolinen työkaverini juurikaan pidä minusta. Töissä suhtautuu tosi nuivasti, hädin tuskin tervehtii aamuisin. En osaa sanoa, mistä tämä johtuu. Työtehtävämme ovat sellaiset, ettemme juurikaan työpäivän mittaan ole edes tekemisissä, joten näiden muutaman vuoden aikana olemme vaihtaneet pari hassua lausetta ja siinä se. En siis oikein ole voinut häntä loukata tai muutenkaan käydä hänen hermoilleen, joten hiukan ihmetyttää. Ei tämä mikään elämää suurempi ongelma minulle ole, mutta joskus harmittaa, kun ei edes tervehdykseen voi vastata kunnolla.

Viime viikonloppuna satuimme kuitenkin eri paikkakunnalla samaan baariin ja tyyppi oli kuin eri mies. Tuli oma-aloitteisesti juttelemaan ja jäi pitkäksi aikaa rupattelemaan. Ei vaikuttanut olevan pahemmin päissään ja jutteli ihan asiallisia, pääasiassa työjuttuja. Sanoi vielä, että mukavaa törmäillä näin vapaa-ajallakin.

Käyttäytyminen töissä ei kuitenkaan ole muuttunut mitenkään tämän baarikohtaamisen jälkeen. Jotenkin kyllä ihmetyttää, miten erilaista suhtautuminen on töissä ja töiden ulkopuolella. Mitenkäs te miehet tämän ristiriidan selittäisitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu