Olimme

ystäviä kirjoitti:

Niin, olimme ensin naapureita, sitten ystävystyimme. Hän erosi, mies "heitti" hänet pihalle kun ei enää jaksanut katsella vaimonsa ainaisia menoja ja epäilyjä pettämisestä, kiinnikin taisi jäädä pettämisestä. Hän muutti pois kotoa, jätti lapset miehelleen, yrittivät kuitenkin yhteishuoltajuutta. Hän löysi uuden rakkaan, meni kihloihin, asui kuitenkin yksin, koska mies asui toisella paikkakunnalla. Minä jaksoin olla hänen tukenaan kun hänellä oli vaikeaa, kuuntelin, monta kertaa kesken yötäkin heräsin auttamaan häntä. Kuljetin häntä, hoidin kun ryyppäsi. Hänen elämänsä ei ollut helppoa, uusi suhdekkin oli katkolla monesti. Lopulta en enää jaksanut olla tukena, huomasin, että olin hänelle vain hätävara ja tuki ja ystävä vain silloin kun hän halusi ja tarvitsi kuskia ja kuuntelijaa. Ystävyytemme sammui pikku hiljaa. Tuosta kaikesta on jo muutamia vuosia. Vuosi sitten sain kuulla hänen ex mieheltään, että silloin kun olimme vielä naapureita tuon ystäväni kanssa hän ja mieheni pettivät minua. Hän oli käyttänyt miestäni olkapäänään, tullut meille aina kun olin poissa kotoa, hakenut ymmärrystä ja lohduttajaa. Lopulta tuo terapiasuhde oli johtanut sänkyyn asti. Minusta tuntui että olin joutunut tuplapetetyksi. Mieheni ja ns ystäväni olivat molemmat pettäneet minut! On olemassa niin sanottu kirjoittamaton sääntö, ei ystävän miehen kanssa olla. Tai niin luulin. En tiennyt mitä ajatella... Kuka oli pettänyt minua eniten? Keneen voi enää luottaa?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä