tämä nyt on vain mitä? Lyhyesti tarina menee näin:
yhdessä ollaan oltu 1,5 vuotta, elämä on ollut ihanaa, yhteiselo on ollut ihanaa, olemme puhuneet että tämä on meidän molempien päätepysäkki,oleme toistemme puoliskot ym.
Kumpikin ovat kokenee kovia menneisyydessä, minä olen joutunut raiskatuksi ihan nuorena, läheinen miesystäväni kuoli onnettomuudessa, jonka jälkeen tapasin nykyisen mieheni ja en tiennyt hänen tunteistaan minua kohtaan, ja samaan aikaan tapasin kerran kaksi muuta miestä sen 4 kuukauden aikana (näin ne kerran)kun tapailin tätä nykyistä, jota pidin enemmän tukena ja ystävänä koska ei minulla ollut tietoakaan hänen tunteistaan. Sitten hän 4 kuukauden jälkeen tunnusti rakkautensa minuun, aloimme olemaan yhdessä, rakastimme toisiamme syvästi mutta toi 4 kk vaivasi häntä koko suhteen ajan, hän alkoi lopulta uskoa minuun mutta minä aloin pelkäämään että menetän hänet ja kaikki se pelko tuli tiuskimsena ulos ja joskus huutamisena. Tämä kaikki alkoi keväällä. Ja nyt kuukausi sitten kävin hakemassa tavaroitani hänen luotaan pois emme asunet yhdessä,mutta tavarat olivat sikinsokin ja ovat edelleen. Ja se oli täysin ajattelemat0n ja äkkipikaisuudesta ja pelkotilanteen kärjistymisestä johtuva tapahtuma!
Tämä oli järkytys miehelleni ja nyt hän ei halua puhua, soittaa kyllä ehkä kerran kaksi viikossa ja niitä näitä hän pystyy juttelemaan, mutta asiasta keskusteleminen on hänelle nyt liian vaikeaa, ei pysty hän sanoo. Hän sanoo antaneensa kaikkensa ja nyt tuntuu että kaikki viety, kaikki on mennyt. Hänellä on heikko itsetunto, edellisessä suhteessa nainen petti häntä ja hänelle on siitä jäänyt traumoja.
Hän sanoo että ei vihaa minua, ei mitään. Rakastaa kyllä edelleen, se ei ole muuttunut miksikään. Suhteessamme hän uskalsi paljon paremmin näyttää tunteensa. Minä olin enemmän sulkeutunut enkä uskaltanut heittäytyä täysillä mukaan koska pelkäsin että jos menetänkin hänet.
Hän on pyytänyt minua kirjoittamaan hänelle ja sitä olen nyt tehnyt noin 3 viikkoa joka päivä. Kirjeet ei ahdista eikä mitään. Hän sanoo että saa soittaa, hän vastaa jos pystyy, kahvittelemaan ym voidaan lähteä mutta ei saa painostaa.Ja hän ei näe tällä hetkellä yhteistä tulevaisuutta enää.
OK, tapauksesta on vasta kuukausi, ja ymmärrän että hän tarvitsee AIKAA ja paljon. Odottavan aika vain on pitkä ja tuskanen varsinkin kun tietää nyt itsensä kasanneena, että on käynyt henkisen taistelun itsensä kanssa, selvittänyt pelot ym, käsitellyt asioita, kokenut elämänsä muutoksen ja sitä olen hänelle kirjeissä sanonut ja että nyt annan kaikkeni peliin että tämä onnistuu vielä ja miten paljon haluan että tämä onnistuu, Vuosisadan rakkaustarina ei voi kaatua tähän mihin se kaatui.Pelkoon ja pelkotunteen kärjistymiseen.Meillä on niin vahva tunneside ettei se katoa mihinkään.
Onko tämä osaltaan mieheni puolelta myös katkeruutta, vai mitä? Sitä en usko että hän vedättää minua tämän asian kanssa, testailee. Hän sanoi minulle vko sitten kun puhuimme vähän kasvotusten,(lähinnä kerroin mitä hän merkitsee minulle ja kuinka paljon minä rakastan häntä jne,) että mä vaan vedätän häntä. Hänen puheensa ovat hyvin ristiriitasia joista näen että hän on todella sekaisin tunteidensa kanssa. Hän saattaa nyt sanoa että haluaa olla minun kanssaa koko loppuelämäni ja samaan hengenvetoon sanoa että kohta minulla on jo joku toinen, että en jaksa odottaa. Ja kun silloin vko sitten puhuimme hän oli alkuun todella ihana, mutta sen jälkeen kun hän sanoi että "sä jätit mut" hän muuttui viileämmäksi. Lähtiessäni sieltä hän sanoi että palataan.
Nyt hän sanoi torstaina kun puhuimme että meillä ei ole mitän selvitettävää?? Sanoin että miten hän voi sanoa noin, totta kai on, eihän me olla puhuttu mitään! ehdotin että mentäisiin käymään ammattiauttajalla, ja hän sanoi että voidaan lähteä mutta ei nyt, eikä vielä, joskus, vaikka vuoden päästä!!
Oikeasti en tiedä enää miten pitäisi suhtautua?
Mitä tehdä? Kirjeitä en jaksa hänelle jka päivä enää kohta laittaa, koska se on yhtä helvettiä, kun en saa mitää palautetta tms. Tosin ne helpottavat omalta osaltaan kun saa purkautua paperille ja kertoa sinne tunteensa tietäen että mieheni ne lukee. Mutta niiden kirjoittaminen on rankkaa, koska kaikki se rakkaus ja kaikki mitä tunnen häntä kohtaan niin se on niin syvää ja järkkymätöntä että haluan vaan näyttää ne konkreettisesti hänelle, tavallaanhan tämä sitä on.
Onko kellään tullut vastaavaa eteen? Miten olette selvinneet siitä yhdessä vai oletteko selvinneet ollenkaan?
yhdessä ollaan oltu 1,5 vuotta, elämä on ollut ihanaa, yhteiselo on ollut ihanaa, olemme puhuneet että tämä on meidän molempien päätepysäkki,oleme toistemme puoliskot ym.
Kumpikin ovat kokenee kovia menneisyydessä, minä olen joutunut raiskatuksi ihan nuorena, läheinen miesystäväni kuoli onnettomuudessa, jonka jälkeen tapasin nykyisen mieheni ja en tiennyt hänen tunteistaan minua kohtaan, ja samaan aikaan tapasin kerran kaksi muuta miestä sen 4 kuukauden aikana (näin ne kerran)kun tapailin tätä nykyistä, jota pidin enemmän tukena ja ystävänä koska ei minulla ollut tietoakaan hänen tunteistaan. Sitten hän 4 kuukauden jälkeen tunnusti rakkautensa minuun, aloimme olemaan yhdessä, rakastimme toisiamme syvästi mutta toi 4 kk vaivasi häntä koko suhteen ajan, hän alkoi lopulta uskoa minuun mutta minä aloin pelkäämään että menetän hänet ja kaikki se pelko tuli tiuskimsena ulos ja joskus huutamisena. Tämä kaikki alkoi keväällä. Ja nyt kuukausi sitten kävin hakemassa tavaroitani hänen luotaan pois emme asunet yhdessä,mutta tavarat olivat sikinsokin ja ovat edelleen. Ja se oli täysin ajattelemat0n ja äkkipikaisuudesta ja pelkotilanteen kärjistymisestä johtuva tapahtuma!
Tämä oli järkytys miehelleni ja nyt hän ei halua puhua, soittaa kyllä ehkä kerran kaksi viikossa ja niitä näitä hän pystyy juttelemaan, mutta asiasta keskusteleminen on hänelle nyt liian vaikeaa, ei pysty hän sanoo. Hän sanoo antaneensa kaikkensa ja nyt tuntuu että kaikki viety, kaikki on mennyt. Hänellä on heikko itsetunto, edellisessä suhteessa nainen petti häntä ja hänelle on siitä jäänyt traumoja.
Hän sanoo että ei vihaa minua, ei mitään. Rakastaa kyllä edelleen, se ei ole muuttunut miksikään. Suhteessamme hän uskalsi paljon paremmin näyttää tunteensa. Minä olin enemmän sulkeutunut enkä uskaltanut heittäytyä täysillä mukaan koska pelkäsin että jos menetänkin hänet.
Hän on pyytänyt minua kirjoittamaan hänelle ja sitä olen nyt tehnyt noin 3 viikkoa joka päivä. Kirjeet ei ahdista eikä mitään. Hän sanoo että saa soittaa, hän vastaa jos pystyy, kahvittelemaan ym voidaan lähteä mutta ei saa painostaa.Ja hän ei näe tällä hetkellä yhteistä tulevaisuutta enää.
OK, tapauksesta on vasta kuukausi, ja ymmärrän että hän tarvitsee AIKAA ja paljon. Odottavan aika vain on pitkä ja tuskanen varsinkin kun tietää nyt itsensä kasanneena, että on käynyt henkisen taistelun itsensä kanssa, selvittänyt pelot ym, käsitellyt asioita, kokenut elämänsä muutoksen ja sitä olen hänelle kirjeissä sanonut ja että nyt annan kaikkeni peliin että tämä onnistuu vielä ja miten paljon haluan että tämä onnistuu, Vuosisadan rakkaustarina ei voi kaatua tähän mihin se kaatui.Pelkoon ja pelkotunteen kärjistymiseen.Meillä on niin vahva tunneside ettei se katoa mihinkään.
Onko tämä osaltaan mieheni puolelta myös katkeruutta, vai mitä? Sitä en usko että hän vedättää minua tämän asian kanssa, testailee. Hän sanoi minulle vko sitten kun puhuimme vähän kasvotusten,(lähinnä kerroin mitä hän merkitsee minulle ja kuinka paljon minä rakastan häntä jne,) että mä vaan vedätän häntä. Hänen puheensa ovat hyvin ristiriitasia joista näen että hän on todella sekaisin tunteidensa kanssa. Hän saattaa nyt sanoa että haluaa olla minun kanssaa koko loppuelämäni ja samaan hengenvetoon sanoa että kohta minulla on jo joku toinen, että en jaksa odottaa. Ja kun silloin vko sitten puhuimme hän oli alkuun todella ihana, mutta sen jälkeen kun hän sanoi että "sä jätit mut" hän muuttui viileämmäksi. Lähtiessäni sieltä hän sanoi että palataan.
Nyt hän sanoi torstaina kun puhuimme että meillä ei ole mitän selvitettävää?? Sanoin että miten hän voi sanoa noin, totta kai on, eihän me olla puhuttu mitään! ehdotin että mentäisiin käymään ammattiauttajalla, ja hän sanoi että voidaan lähteä mutta ei nyt, eikä vielä, joskus, vaikka vuoden päästä!!
Oikeasti en tiedä enää miten pitäisi suhtautua?
Mitä tehdä? Kirjeitä en jaksa hänelle jka päivä enää kohta laittaa, koska se on yhtä helvettiä, kun en saa mitää palautetta tms. Tosin ne helpottavat omalta osaltaan kun saa purkautua paperille ja kertoa sinne tunteensa tietäen että mieheni ne lukee. Mutta niiden kirjoittaminen on rankkaa, koska kaikki se rakkaus ja kaikki mitä tunnen häntä kohtaan niin se on niin syvää ja järkkymätöntä että haluan vaan näyttää ne konkreettisesti hänelle, tavallaanhan tämä sitä on.
Onko kellään tullut vastaavaa eteen? Miten olette selvinneet siitä yhdessä vai oletteko selvinneet ollenkaan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
että häntä oksettaa kaikki menneet miessuhteeni, joita ei edes ollut paljon. Olen seurustellut kerran pitkään 7,5 vuotta mutta tällä hän tarkoittaa sitä kun hän oli minuun sen 4 kuukauden ajan jo ihan rakastunut, niin minä tapasin kerran ne kaksi muuta sen neljän kuukauden aikana. eikä ollut heidän kansssaan mitään seksin kanssa tekemistä tai muuta.
Lisäksi olin 1,5 vuotta työkaverini kanssa , en seurustellut mutta harrastimme seksiä muutaman kerran sinä aikana, enkä sinä aikana muihin koskenut. Hän sanoi että häntä oksettaa sekin eikä voi enää kuvitella sitä että olen hänen kansssaan samassa työpaikassa. nämä on ne huonot lähtökohdat nyt hänen mielestään meidän suhteelle!!
En tiedä enää mitään mistään, sen tiedän että rakastan häntä syvästi, tunteet eivät ole koskaan looouneet kummaltakaan, petetty ei olla, haluan vain olla hänen kanssaan koko loppuelämäni sen olen tiennyt aina ja nyt en vaan voi antaa itselleni ikinä anteeksi pelkoani jota tunsin ja äkkipikaisuutta jos tämä ei tule ikinä onnistumaan.
Tuttua, kiinnostuin yhdestä naisesta ja tapailin häntä ja aloimme seurustelemaan.
Vaikka tapailimme usein ennen seurustelua, pitihän hänen vielä sitten käydä kokeilemassa muutamaa kullia ihan vaan varmistuakseen. Silti hän otti yhteyttä lähes päivittäin ja halusi pitää minut "vireillä".
Hetken tuumin ja jätin hänet siihen paikkaan kun tajusin tuon kusetuksen. Sama ruikutus siitä syntyi, nainen kerkes rakastumaan päätäpahkaa minuun ja ruikutti ruikuttamistaan. No kävin sitten nussimassa hänen siskonsa ja äitipuolensa kanssa, niin eipä enää ruikuttanut!
Tuohon teidän tapaukseen sen verran että poinsit sulla kyllä laski kun mainitsit työkaveriseksistä, siis luulis että nainen olis edes sen verran kykenevä että käy hakemassa seksinsä baarista tai muualta kuin siitä piireistään.
Jos et ole harrastanut edes näiden kahden muun kanssa mitään niin kyllä mies nyt pienestä ottaa hernettä nenään.
se seksi olikin työkaverini kanssa ja olenkin inhonnut sitä miestä siitä lähtien kun viimeisen kerran se tehtiin joka oli paljon ennen tätä nykyistä miestäni.
En ole harrastanut mitään samanaikaisesti, kerran tavannut ne kaksi ihmistä kun tämä nykyinen mieheni oli kuvioissa, ja jota pidin ystävänä ja tukijana koska mitään merkkiä hän ei antanut että olisi minusta kiinnostunut, tai edes ihastunut. Muuta kuin silloin vasta sen 4 kuukauden jälkeen. En syytä häntä mistään, olen vain huolissani, koska nyt tuntuu että hän on mennyt aivan sekaisin tunteidensa kanssa ja uskon että aika parantaa hänet, hän saa rauhassa käsitellä asioita. Parempi olla ehjä kun suhdetta jatketaan tai jos ei jatketa niin ennen kuin hän hyppää uuteen.
Hylätä en häntä halua, eroon en hänestä halua. eikä hänkään halua, hän on tällä hetkellä vain sekaisin. Kuulostaa todella itsekkäältä ja itsevarmalta, mutta asia ei ole niin. Jos osaisin kuvailla kaiken tähän lyhyesti niin kaikki uskoisivat suhteen jatkumiseen. Me olemme luodut toisillmme ja tiedämme sen itsekin. Nämä asiat jotka häntä nyt vaivaa pitää saada vain käsiteltyä, enkä tiedä olenko minä oikea henkilö siinä häntä auttamaan kannustavilla ja rakkaudentunnustuksia täynnä olevilla kirjeilläni vai tarviiko hän totaalisen rauhan. Sitä totaalista rauhaa hän ei ole ainakaan minulta toivonut,ei ole sitä sanonut, ei hän muuten pyytäisi kirjeitä, ei hän muuten sanoisi että saa soittaa, ei hän muuten harkitse kahville tai elokuviin lähtöä tms.
Mutta en usko että siitä on apua jos jätän kirjeet kirjoittamatta, näin hän tuntee sen että en ole unohtanut, en hylännyt, ajattelen ja tunnen