saaret autolla

http://www.infopluss.ee/transport.asp?t=1
Kesällä ruuhkaa ja busseilla etuoikeus

Lauttojen aikataulut http://www.laevakompanii.ee/index.php?keel=1

Kyllä sesonkiaikaan kannattaisi varata, laivat eivät ole kovin isoja.

Haapsalusta (Rohukula) lähtee lauttoja aamusta n. kahden tunnin välein, keskellä päivää ja illalla pidemmät välit.

Hiiumaasta Saaremaalle menee vain kolme lauttaa päivän aikana.

Saaremaalta mantereelle kulkee lauttoja tunnin välein.

Päätiet saarilla on päällystetyt mutta muut ovat hiekkateitä, hiekkatiet ovat yleisesti ottaen hyvässä kunnossa, leveitä, suoria ja kovasti pölyäviä.

Saarilla on kivoja vaihtoehtoja majoituksissa, esimerkiksi http://www.aadutalu.ee/soome.html

Saarilla on todella paljon nähtävää, jos aikoo vähänkin kierrellä niitä katselemassa niin päivä / saari ei riitä alkuunkaan.

Alla eri lähteistä koottuuja katsomisen arvoisia paikkoja (kulkujärjestyksessä Haapsalu - Hiiumaa - Saaremaa - Muhu- mantere.

Hiidenmaalta joitain nähtävyyksiä:
Hiidenmaahan voi tutustua monella tapaa: reppu selässä itsekseen kierrellen, oppaan kanssa tutustuen tai kartan ja vaikkapa tämän matkaoppaan avulla oman maun mukaan. Kädessäsi on opaskirja, joka auttaa olemaan eksymättä ja saamaan jonkinlaisen kuvan saaresta.
Mistä nimi Majakkakierros? Kyseessä on vuosien takaisen ajatuksen uudelleen käyttöönotto. 1990-luvun alkupuolella Hiidenmaalla työskenteli – nyt jo legendaksi muuttunut – rauhanturvaaja Douglas Wells Nebraskasta. Hän kirjoitti kirjan seikkailuistaan Virossa. Hiidenmaasta hän kirjoitti autolla liikkuville turisteille tarkoitetun, selityksin varustetun oppaan ja merkitsi majakanmuotoisin opastekyltein nähtävyyksiä. Nykyään monet näistä puisista opastekylteistä ovat lahonneet ja uusia on pystytetty. Opasteiden tekstit on myös päivitetty. Myös esiteltävien paikkojen valintaan on tehty muutoksia – mutta ajatus on pysynyt samana. Tästä kirjasta saat tietoa Hiidenmaasta, ja se auttaa tutustumaan nopeasti ihmeellisen kauniiseen saareen. Jos suljet Hiidenmaan sydämeesi, jäät tänne pidemmäksi aikaa tai tulet yhä uudelleen ja uudelleen niin lopulta saat selville sen, mikä tekee Hii-denmaasta juuri Hiidenmaan.
HYVÄ TIETÄÄ
Suunnitellessasi matkaa Hiidenmaalle on hyvä tietää, että matkustat Viron pienimpään maakuntaan (1023 km2), joka koostuu monista pikkusaarista, luodoista, kareista ja muutamasta suuremmasta saaresta: Hiidenmaa (989 km2) ja Kassari (19 km2). Joillakin luodoilla, esim. Hanikatsissa ja Saar-nakissa asuttiin vielä 1960 – 1970 luvuilla, mutta nyt niiltä puuttuu pysyvä asutus.
Hiidenmaalle pääsee Rohukülan satamasta, noin 10 km Haapsalusta. Lauttamatka kestää 1,5 tuntia.
Hiidenmaan maakunta on Viron metsärikkainta seutua. Autoilun tekee miellyttäväksi se, että kaikki päätiet on asfaltoitu. On kuitenkin hyvä muistaa, että metsäteillä on parempi kävellä kuin ajaa au-tolla. Hiidenmaan maasto on hyvin hiekkaista ja pehmeää, joten voit helposti juuttua autolla hiekkaan! Kesät ovat tavallisesti hyvin kuivia, joten on muistettava, ettei nuotiota voi sytyttää minne sattuu. Pysähdy mieluiten majoituspaikassa, jossa on yleensä hyvät mahdollisuudet istua nuotion ääressä ja nauttia myös muista kesän riemuista. Telttailu on sallittua vain sille varatuissa paikoissa. Majoitusmahdollisuuksista löydät tietoa osoitteesta www.hiiumaa.ee. Hiidenmaan rannat ovat matalia, joten täältä löytyy uimiseen monia miellyttäviä lahdenpoukamia. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että meri voi olla myös vaarallinen. Rantavedessä on lähteitä ja syvänteitä, jotka voivat säikäyttää uimarin. Älä aliarvioi meren valtavaa voimaa.
Kartalta olet varmaankin jo huomannut Hiidenmaan kummallisen muodon. Joidenkin mielestä saari on selvästi ristinmuotoinen. Koska nimi Hiidenmaa tulee pyhästä lehdosta eli hiidestä, voisi ris-tisymboli jossain määrin vahvistaa pyhyyttä. Hiisi sana Hiidenmaan nimessä voi tarkoittaa myös jättiläistä. Jos katsoo tarkkaan voi jättiläisen pitkän nenän kartalla nähdä nousevan Kõpun niemestä. Joidenkin mielestä saari on kuin mereen laskeutuva pitkäkaulainen lintu – varmaankin joutsen. Lauluissa ja kertomuksissa saarta taas verrataan ristinmuotoiseen leipään.
Saari ei aina ole ollut nykyisen muotoinen. Meri, tuulet ja ihmiset ovat muovanneet sitä vuosituhan-sien ajan. Hiidenmaa myös kohoaa edelleen pikkuhiljaa, maankohoaminen on noin 3 milliä vuodes-sa.Jo 450 miljonaa vuotta sitten osa Hiidenmaata oli noussut vedestä, kun meteoriitti oli osunut saa-reen. Sitähän ei kukaan nähnyt, mutta ammoisen, läpimitaltaan neljä kilometriä, kraaterin ympyriäi-nen valli on luonnossa selvästi havaittavissa. Myös geologiset tutkimukset varmistavat saaren ol-leen silloin merenpinnan yläpuolella.
Seuraavien miljonien vuosien kuluessa saari vajosi uudelleen mereen ja peittyi jäällä ja vasta noin 10 000 vuotta sitten jäänpinta suli sen verran, että paljasta maata oli näkyvissä. Ensimmäisenä nousi merenpinnan yläpuolelle Kõpun niemi, joka kohosi kuin pullataikina. Maanpinnan kuivuminen vei aikaa. Kivet putoilivat jäästä kuin rusinat pullataikinasta. Merituulet lennättivät hiekkavalleja. Paik-ka ei houkutellut asutusta. Tiedetään, että kalastajat ja hylkeenmetsästäjät löysivät saaren jo 7500 vuotta sitten, tulivat joksikin aikaa saarelle ja palasivat sitten taas takaisin kotipaikkoihinsa. Keitä he olivat ja mistä tulivat, sitä ei ole vähäisten löytöjen avulla helppo selvittää.
Pysyvän asutuksen syntymisestä ei ole aivan varmaa tietoa. Muinaispeltoja tunnetaan 1000- ja 1100-luvuilta, tosin saarella oli ainakin pienimuotoista asutusta jo paljon aikaisemmin.

MAJAKKAKIERROS
1. Uhrikivet
2. Pühalepan kirkko
3. Suuremõisan linna
4. Suursatama
5. Soeran talonpoikaismuseo
6. Kärdla
7. Ristimägi
8. Tahkunan majakka
9. Reigin kirkko
10. Kõrgessaare-Viskoosa
11. Kõpu majakka
12. Vanajõen laakso
13. Sõrun satama
14. Orjakun lintutorni
15. Hiidenmaan museo Kassarissa
16. Sääretirp
17. Kassarin kappeli
18. Hiiu Vill

1. Aja satamasta viitisen kilometriä kunnes tie haarautuu. Valitse Kärdlan suunta (käänny oikealle), mutta älä lisää nopeutta. Muutaman sadan metrin päässä on opastekyltti Põhilise leppe kivid (Uhri-kivet) 0,2 km. Isolta tieltä kiville johtaa hiekkatie. Voit myös pysäköidä tien varteen ja jatkaa mat-kaa jalan.

2. Vaikka kyseessä on Hiidenmaan vanhin kivikirkko, kirkon nykyinen ulkomuoto on kuitenkin vasta 1700 – 1800 luvuilta. Saksalainen ritarikunta alkoi rakentaa tähän vuonna 1255 silloisen puu-kirkon sijaan kivikirkkoa. Alkuaan ilman tornia, kauniisti holvitettu kivikirkko valmistui kuitenkin vasta 1300-luvulla. Siunausristeistä on yksi vielä nähtävissä kuorin seinällä. Kyseessä on tavallinen linnoituskirkko. Katolle johtavat käytävät ovat vielä osittain nähtävissä (toinen kuorin seinäkome-rossa ja toinen kirkkosalin eteläseinällä olevan sisäänpääsyn lähellä). Kirkko omistettiin Pyhälle Laurille (Laurentius). Liivin sodan (1500-luvulla) aikana kirkko tuhottiin täysin, mutta 1600-luvun alkuun mennessä se oli jo entisöity. Vuonna 1603 ruttoon kuollut skotlantilainen amiraali Clayton on haudattu kirkkoon. 1600-luvun ensi vuosikymmeninä tanskalaiset ryöstivät kirkon.
Vuonna 1636 lahjoittivat Hiiessaaren kartanonherrat Gentschienit seurakunnalle upean kivisen saarnastuolin ja saivat näin hautaoikeuden kirkon kuoriin. Perheen hautalaatta on seinällä kuorin etelänpuoleisen ikkunan vieressä.
Kirkontornin rakentaminen alkoi vasta 1770 (vuosiluku sisäänkäynnin yläpuolella) ja sai lopullisen korkeutensa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tuolloin torni toimi myös majakkana.
Kirkkoa kunnostettiin 1800-luvulla. Kirkkosalin holvit korvattiin ns. peilikatolla, pohjoisivulle ra-kennettiin sakasti ja 1600-luvulla valmistunut naistenkammari purettiin. Tehtiin uusi lattia ja muita tarpeellisia uudistuksia. Silloin varmaankin maalattiin kirkkosalin seinälle Maltan ritariston ristit, jotka yhdistetään siihen, että Ungern-Sternbergien perhe kuului tähän ritaristoon.
Melkein yhtä tuhoisa kuin Liivin sota oli kirkolle neuvostomiehityksen aika, jolloin pyhättö suljet-tiin, penkit hakattiin pois, Tobiaksen perheen valmistamat urut hajoitettiin ja kirkosta tehtiin varas-to.
Uudelleenitsenäistymisen myötä kirkko on otettu uudelleen käyttöön, valtio on palauttanut kirkon seurakunnalle ja säilynyt omaisuus on palautettu kirkkoon. Luultavasti jo sodan aikana kadonnut alttarimaalaus on korvattu V. Seinan valmistamalla lasivitraasilla. Kirkossa pidetään säännöllisesti jumalanpalveluksia ja järjestetään konsertteja.


Legendoja ja tarinoita
Legendan mukaan kirkon rakentamisen alku ei ollut helppo. Kaikki päivällä valmistunut oli aamuun mennessä hajoitettu (tarina kertoo luultavasti puukirkosta). Arveltiin, että piru tai hänen paikalliset kätyrinsä siellä riehuivat. Jotta löydettäisiin Jumalalle mieluisampi kirkonpaikka, otettiin avuksi kaksi mustaa härkää. Tiettävästi eläimet eivät ole niin salakavalia kuin ihmiset, mistä syystä ne tot-televat paremmin Jumalan tahtoa ja käskyjä. Minne härät jättävät kivikuormansa, sinne kirkko ra-kennettakoon. Tähän käytettyjä litteitä kiviä voi vielä tänäkin päivänä nähdä kirkkotarhan aidan ympäristössä. Vanhakansa osaa kuitenkin kertoa, että talonpojat houkuttelivat härät ruoholla heille sopivaan paikkaan. Mikä lie totta, mikä tarua.
Rakennuksen ylhäisyydestä huolimatta, oli pyhätön ovi niin matala, että Hiidenmaan jättiläisen, Leigerin piti ryömiä kirkkoon kuin koirankoppiin. Senpä takia Leiger ei kirkossa käynytkään.

3. Linna on luonnollisesti saaren suurimman ja ylväimmän kartanon hellittelynimi. Eivät ainoastaan legendat vaan myös tositarinat tekevät paikasta jännittävän.
Ennen nykyistä moisiota täällä oli Pühalepan eli Hallikan moisiorakennus, joka jo 1600-luvulla kuului De la Gardien perheelle. Moision suuruudesta kertoo sekin, että vuodesta 1633 sitä alettiin kutsua nimellä Grossenhof eli Suuremõisa (Suurmoisio). Moisiolla oli jo silloin monia sivuraken-nuksia ja uskomattoman suuri hedelmäpuutarha. Nykyisen rakennuksen rakennutti 1700-luvun kes-kipaikkeilla kreivitär Ebba Margaretha Stenbock (1704 – 1775), Jacob De la Gardien jälkeläinen, pojanpojan tytär. Tämä leskirouva, joka kymmenkunnan lapsensa kanssa asettui asumaan Hiiden-maalle, taisteli Venäjän keisarilta takaisin esivanhempiensa maaomaisuuden. Kreivittären viimeinen lepopaikkakin on Pühalepan kirkon hautausmaalla.
Moisio oli 1700 – 1800- luvun vaihteessa usein täynnä dramatiikkaa. Kirjallisuushistoriasta tun-nettu Otto Reinhold Ludvig von Ungern-Sternberg (1744 – 1811) oli tuohon aikaan veloissa olevaa koulutoveriaan Jacob Pontus Stenbockia menestyksekkäämpi liikemies. Ungern-Sternberg oli jo aikaisemmin saanut haltuunsa Pohjois-Hiidenmaan moisiot ja osti vuonna 1796 Stenbockilta vielä Suuremõisan. Onni ei kestänyt pitkään. Perheen vanhin poika teki itsemurhan, ja isä tappoi tappe-lussa ruotsalaisen merikapteenin K.Malmin. O.R.L. von Ungern-Sternberg karkoitettiin Siperiaan, Tobolskiin. Oikeudenkäynnissä puhuttiin paljon laivakaappauksista, ihmisten katoamisista ja tava-roiden kätkemisestä. Ungern-Sternberg tuomittiin murhasta. Häntä syytettiin myös laivanryöstöistä, jota ei pystytty todistamaan. Laivoilta ’omaisuuden’ hankkiminen oli tuolloin tavallista sekä talon-poikien että moisionmiesten keskuudessa. Paronia kutsutaan tähän päivään asti murhaajaksi ja meri-rosvoksi. Perheeltä ei onneksi otettu heidän omaisuuttaan ja maitaan ja Ungern-Sternbergeistä pu-hutaan Hiidenmaan yhteydessä vielä seuraavat 140 vuotta. Viimeinen todellinen kartanonherra Evald Adam Gustav Paul von Ungern-Sternberg kuoli yllättäen, perillisiä jättämättä vuonna 1909. Suuri osa moision suuresta kirjastosta ja muusta omaisuudesta myytiin I maailmansodan jälkeisenä aikana. Viron itsenäisyyden alussa Suuremõisan linnaan muutti koulu, mutta osa tiloista jätettiin vanhenevien Ungern-Sternbergien, Klausin ja Helenen käyttöön. Viimeisillä Ungern-Sternbergeillä ei ollut lapsia, mutta kylän lapsia on rakennuksessa koulutettu meidän päiviimme asti. Nykyään rakennuksessa toimii Suuremõisan tekninen opisto ja peruskoulu. Koulut ovat samaan aikaan sekä kuluttaneet että suojelleet moisiorakennuksia.
Legendoja ja tarinoita
Moisiosta liikkuu kaikenlaisia salaperäisiä tarinoita. Usein on kuultu ääniä ja nähty haamuja, var-sinkin öisin. Kerrankin kun moisiossa asuivat vielä Stenbockit ja Pühalepan pastorina oli Chalenius (1741 – 1776), jota kutsuttiin Kalleukseksi, tapahtui hurjia. Varmaankin siksi, että moisionherrat eivät kortinpeluu innossaan huomanneet, että itse paholainen tuli heidän joukkoonsa. Kerrotaan, että pirupa oli halunnut kauniin moision sen valmistuttua itselleen. Mutta kun moisionherrat eivät anta-neet, paholainen tuli joka yö peloittelemaan asukkaita. Lopuksi kutsuttiin pastori ajamaan paholai-nen pois. Pastori tuli, heittäytyi kummitushuoneen sohvalle pitkälleen ja leikkasi omenan puoliksi. Toisen puolikkaan hän pani pöydälle, toisen rintansa päälle. Merkin paholaisen ilmestymisestä antoi pöydällä olevan omenanpuolikkaan lentäminen yhteen pastorilla olevan puolikkaan kanssa. Sitten kuulemma pastori oli aloittanut manaamisen. Lopuksi kuulemma tehnyt jokaisen oven päälle kolme ristiä ja lausunut jokaisella ikkunalla seitsemän kertaa Isä meidän rukouksen. Ja niin pastori voitti-kin manauksella ja pyhillä voimilla paholaisen. Tämän jälkeen oli paholainen kuulemma istunut rauhallisesti pajassaan Kallastessa (Kallasten rantatörmä), josta kylännaiset sen lopuksi märillä paidoilla pieksivät menemään.

4. Suursadam, ruotsiksi Djuphamn, saksaksi Tiefenhafen, oli Hiidenmaan tärkeimpiä kauppasata-mia ja laivanrakennuspaikkoja. Satamapaikka mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1593. 1600-luvulla siellä harjoitti laivanrakennustoimintaa J. De la Gardien moision vuokramies hollantilainen Erasmus Jacobsson Bloedysel. Siihen aikaan satamassa pysähtyi aatelisten laivojen lisäksi tavallis-ten hiidenmaalaisten aluksia. Esimerkiksi vuoden 1692 huhtikuusta vuoden 1693 tammikuuhun satamassa kävi 231 laivaa ja venettä. Silloin elettiin vilkasta merenkulun aikaa.
Suursadaman päärakennukset ovat suurelta osin 1700 – 1800-luvuilta. Nykyään satama on monien lisärakennusten ja uudelleen rakentamisten myötä menettänyt suuren osan alkuperäisestä kokonai-suudestaan. Harvinaisen kaunis on dolomiitista valmistettu satama-aitta. Kyseessä on luultavasti vuonna 1815 rakennettu vilja-aitta. Rakennusta käytettiin myös laivanrakennustarvikkeiden säily-tyspaikkana. 1700-luvun alun taloudellinen matalasuhdanne vaihtui nousukauteen vuosisadan lo-pulla, jolloin Hiidenmaalla toimi paroni Otto Reinhold Ludvig von Ungern-Sternberg. Kun hänestä, Suuremõisan ostamisen jälkeen, pian tuli myös Suursadaman omistaja, tuli satamasta tärkeä laivan-rakennuspaikka ja vienti- ja tuontisatama.
Valitettavasti satama muuttui vuosi vuodelta yhä matalammaksi, ja hiekkasärkät estivät suurten laivojen sisäänpääsyä yhä enemmän. Suursadamassa valmistui kuitenkin vuonna 1848 parkkilaiva Hioma, joka ensimmäisenä virolaisena laivana ylitti päiväntasaajan. Kapteenina toimi tanskalainen Marcussen, miehistö koostui pääasiassa hiidenmaalaisista.
Toiminta jatkuu satamassa nykyäänkin. Pääasiassa siellä korjataan kalastuslaivoja. Suuremõisan teknisen oppilaitoksen nuoret merimiehet suorittavat harjoittelunsa satamassa, joskus seilaa sata-maan ulkomaisia huvipursiakin.
Merenkulun paremmista päivistä saat tietoa pienestä museohuoneesta. Aitassa esillä olevat mootto-rit, pelastusrenkaat, sukelluspuvut ja myrskyankkurit kertovat vanhoista merimiehistä ja heidän ras-kaasta työstään.
Lähiympäristö
Hellamaan korkealta rantatörmältä aukeaa kaunis näköala merelle. Siellä on mahdollisuus pysähtyä vuodelta 1848 olevan Hellamaan tuulimyllyn luona. Ohitat vanhan Kurin koulurakennuksen ja or-todoksikirkon rauniot. Koulun luona on kirjailija J. Oengon (J. Oro) muistotaulu.

5. Pieni kunnan omistama ja esivanhempien maalaiselämää esittelevä museo perustettiin 1979 ns. kolhoosimuseoksi. Ensimmäisinä vuosina se toimi pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Monet muistavat vielä iäkkään naapurimiehen Johannes Koklan vanhassa talossa töissään, värikkäitä tarinoita kerto-massa ja haitaria soittamassa. Hänen työtään jatkoivat kunnan tuella monet entusiastit. Pühalepan kunta on nykyisin antanut museon vuokralle.
Soeran alkuperäinen nimi oli Sooääre (Suonääri). Hiidenmaan suot ovat lähes huomaamattomia, talot taas niin suuria, että ohi ei mahdu. Soera on juuri sellainen. Soerassa on säilynyt melkeimpä kaikki vanhan talonpoikaistalon piirteet: pitkä riihi, avara piha, aitat, kesäkeittiö, kellari ja viihtyisä savusauna. Navetanraunioista on kuitenkin uusissa oloissa syntynyt ruokailupaikka eikä vanhoista pelloista ole juuri mitään jäljellä. Asuntorakennuksen keskeinen osa – riihitupa on 1800-luvun kes-kivaiheilta, kamarit saman vuosisadan lopulta. Tyypillisen hiidenmaalaisen riihen avulla voi hyvin seurata maalaisväestön elämänolojen muuttumista (riihituvassa ei vielä ole savupiippua, pirtissä on jo sekä myös puulattia). Museossa voi arkaististen rakennusten lisäksi tutustua entisaikaisiin työ- ja tarvekaluihin, tutkiskella miten ihmiset mahtuivat niin lyhyisiin sänkyihin tai miten Hiidenmaalla vanutettiin kangasta, miehiä kapakasta kotiin tuotiin ja lapsia kasvatettiin. Sivummalla seisoo avara, uudemman ajan kärrytalli suurempine työntekovälineineen ja ajopeleineen.
Pane merkille talon lähistön viehättävä metsäpolku, jossa kulkiessa voit rentoutua, tutustua luon-toon ja entisaikaisiin tyypillisiin, yksittäisiä puita kasvaviin niittyihin.
Legendoja ja tarinoita
Soeran talossa ovat vierailleet monet kuuluisuudet. Näistä vierailuista on syntynyt monia uusia tari-noita ja legendoja. Neuvostoaikaan sattui Soeraan ensimmäinen vietnamilainen kosmonautti, joka etsi ja etsi asukkaita ja ihmetteli miksi he eivät ole kotona, ymmärtämättä, että kyseessä on museo. Jälleenitsenäistymisen alussa nauttivat saunanlöylyjä ja kyläruokaa Ruotsin pääministeri C. Bildt ja Viron pääministeri M. Laar. Myöhemmin on museossa käyneet Viron presidentit, monet suurlähet-tiläät, poliitikot ja tietysti tavalliset turistit.

6. Kärdla on saaren ainoa kaupunki. Pieni ruotsalaiskylä Kärdla oli luultavasti olemassa jo 1300-luvulla, mutta vanhin säilynyt kirjallinen lähde on vuodelta 1564. Ennen kuin Kärdla sai kaupunki-oikeudet 1938, se oli saanut mainetta tehdastaajamana. Nimi tunnetaan muodoissa Kertil, Kärtelby, Kertel jne. Kärdlan ensimmäisistä asukkaista – ruotsalaisista – muistuttavat monet paikan- ja suku-nimet. Myös nimi Kärdla tulee ruotsista ja tarkoittaa soista, märkää laaksoa. Kaupungin läpi virtaa-va joki Nuutri, on saanut nimensä Knut-nimiseltä mieheltä tai hänen talostaan. Kärdla on puutarha-kaupunki: suuret puutarhat pienten puutalojen ympärillä, solisevat purot, paljon puita, pensaita ja kukkia. Vanha Kärdla eli merenpuoleinen osa on kuin romanttinen nukkekaupunki, isovanhempien ja lastenlasten yhdessäolon ihmeellinen maa. Kärdla alkoi kehittyä voimakkaasti kun Ungern-Sternbergit perustivat tänne 1829 tekstiilitehtaan, jonka perustuotannoksi muodostui huolellisesti työstetty villakangas – verka. Vuonna 1941 pakenevat neuvostojoukot sytyttivät tehtaan suuren pää-rakennuksen palamaan ja siihen päättyi tehtaan tarina.
Tehtaan johdon tekemä taajama- ja asuinrakennussuunnitelma auttoivat luomaan miellyttävän ym-päristön, jonka voi aistia nykyäänkin (katuverkosto, suuret tontit, paljon vihreyttä). Kärdlan histori-asta ja tapahtumista antaa tarkemman kuvan Hiidenmaan museon Kärdla Maja (Kärdlan talo) eli Pikk Maja (Pitkä talo), joka sijaitsee entisen tehtaanpihan reunassa. Talo oli aikoinaan tehtaanjoh-tajan asunto. Täältä läheltä pääsee myös uimarantaan. Rantapuistossa on infotauluja, jotka kertovat Kärdlan pitkästä historiasta. Kärdlan satama, joka sijaitsee kivenheiton päässä, tuhoutui sodassa. Mutta rannassa voi tietysti uida ja ottaa aurinkoa. Kaupungin symboleita ovat 1970-luvulla raken-nettu rantakahvila Rannapaargu, vuonna 1863 valmistunut kirkko ja keskusaukion reunalla sijaitse-va palokunnantalo, jossa nykyisin toimii infopiste. Infopisteestä voit kysyä tietoa Hiidenmaan ta-pahtumista, joskin erityisesti saat tietoa Kärdlan tapahtumista.
Kärdlassa on n. 4000 vakituista asukasta, joista jokainen on iloinen siitä, että kesäkuukausina kau-pungissa liikkuu enemmän ihmisiä.
Legendat ja tarinat
Kärdla tunnetaan myös silloistaan, joita kutsutaan "rummuiksi". Hõbetrumm (hopearumpu) on saa-nut nimensä siitä, että sillan rakentaminen kesti uskomattoman kauan aikaa. Paikallinen paroni oli lausahtanut tähän: "Jos olisin rakennuttanut sillan hopeasta, mutta nopeasti, olisi hinta ollut sama."

7. Ensimmäinen neuvo: älä etsi mäkeä vaan seuraa opasteita. Varmasti huomaat pienen parkkipai-kan tien ääressä vasemmalla – jätä autosi, polkupyöräsi tai bussi sinne. Ristimäelle on sieltä pari askelta.
Nykyinen Ristimägi on molemmilla puolilla (varsinkin vasemmalla) vanhaa maantietä sijaitseva hiekkakumpare, jossa on ristejä. Ristimäen synnystä kuulee erilaisia selityksiä. Nykyään painote-taan eniten yhteyttä Reigin ruotsalaisten karkoitukseen vuoden 1781 elokuussa. Huolimatta Hii-denmaan ruotsalaisten oikeuksista, karkoitti maanomistaja Stenbock 1000 Hiidenmaan ruotsalaista. Katariina suuri allekirjoitti ukaasin, joka antoi ruotsalaisille luvan muuttaa Etelä-Ukrainaan, uusille asutusalueille. Tähän omalaatuiseen tarinaan yhdistetään useita korkeita virkamiehiä, kuten Katarii-nan suosikki, ruhtinas Potjomkin. Ruotsalaisten oli suostuttava muuttoon. 20. elokuuta 1781 ko-koontuivat lähikylien maastamuuttajat Ristimäelle, jossa pidettiin viimeinen jumalanpalvelus koti-saarella. Pystytettiin risti, jonka alla pastori Forsmann luki jumalansanaa. Ilmeisesti silloin pysty-tettiin myös pienempiä ristejä. Näin jätettiin hyvästit paikalle, joka oli ollut Hiidenmaan ruotsalais-ten koti ainakin 400 – 500 vuotta. Vuoden 1782 toukokuussa saapui ’luvattuun maahan’ vähän yli puolet matkan aloittaneista. Alkuaan Ristimäki olikin paikka, johon saarelta lähtevät tekevät ristin. Nykyisin on päinvastoin: ristejä sinne tekevät ensi kertaa saarella kävijät.
Legendoja ja tarinoita
Vuosia kerrottiin Ristimäestä aivan toisenlaista tarinaa kahdesta hääseurueesta. Tarina kertoi ajasta, jolloin vielä naapurikunnasta ’tuotiin’ morsiammia ja häissä pidettiin miekkataisteluja. Kotimatkalla kaksi seuruetta kohtasivat, yhdessä viron-, toisessa ruotsinkielinen nuoripari. Kapealla tiellä eivät seurueet mahtuneet ohittamaan toisiaan, minkä takia syntyi riita. Tappelussa yhdestä seurueesta kuoli sulhanen, toisesta morsian. Eloon jäänet menivät myöhemmin keskenään naimisiin ja elivät onnellisena elämänsä loppuun asti. Vainajien muistoksi ja toisten ja oman onnen takia on soveliasta tehdä tänne yksi risti paikallisesta materiaalista. Luonto antaa monia mahdollisuuksia, mutta luon-toa ei saa vahingoittaa.
Ristimäelle on myös pystytetty mielenkiintoinen muistomerkki, joka koostuu kahdesta myllynki-vestä. Muistomerkki avattiin yhdessä paikalle tulleiden Hiidenmaan ruotsalaisten jälkeläisten kans-sa päivänä, jolloin tuli kuluneeksi 210 vuotta ruotsalaisten karkoittamisesta – 20. elokuuta 1991. Muistuttaako tämä päivämäärä jostakin? Toivottavasti! Viro julistautui silloin uudelleen itsenäisek-si.
Lähiympäristö eli matkalla majakalle
Jo kilometrin päässä risteyksestä huomaat kyltin Mihkli muuseum (Mihklin museo). Aja noin 200 metriä ja löydät metsän sylistä vanhan talon, aivan toisenlaisen kuin Soera. Kyseessä on kokonai-suus, joka koostuu kahdeksasta rakennuksesta, jotka ovat suunnilleen samalta ajalta kuin Soeru, eli 1800-luvun keskipaikkeilta, mutta Pohjois-Hiidenmaalle tyypillisin piirtein.
Kyseessä on vanha ruotsalaistalo, johon vuoden 1781 karkoituksen jälkeen muutti virolaisia. Maa-laistalo antaa hyvin kokonaisvaltaisen vaikutelman, ja varsin arkaistisen vaikutelman tekee sa-vusauna. Vuonna 2001 tässä talossa filmattiin suosittu TV-sarja Farmi. Saat tarkempaa tietoa paikan päällä.
Jatka matkaa kohti Tahkunaa. Parin kilometrin päässä pistää silmään tien vieressä joukko eri aika-kausilta peräisin olevia rakennuksia. Keskeisellä paikalla seisoo 1930 valmistunut Malvasten koulu, joka nykyisin toimii majoituspaikkana.
Asfalttitie vaihtuu pian hiekkatieksi (toivotaan, että tämä on pian vanhaa tietoa). Nyt ihastele kau-nista luontoa.
Muutama kilometri ennen majakkaa voi siellä täällä nähdä joitakin sodanaikaisia rakennelmia. Mitä lähemmäksi niemen kärkeä tulet, sitä useampia. Näiden sotarakennelmien katseluun kuluisi yksi lisäpäivä. Nautittavaa se olisi varsinkin oppaan johdolla (kysy opaspalveluista turisti-infosta).
Jos oppaan käyttöön ei ole mahdollisuutta, lue infotaulut ja tiedotteet. Majakka on jo kivenheiton päässä. Majakan luo ajaessasi näet tien vasemmalla puolella suuren tuuligeneraattorin. Se on vuon-na 1995 virolais-tanskalaisena yhteistyönä rakennettu tuulimylly, jonka pitäisi varmistaa tuuliener-gian käytön mahdollisuudet Hiidenmaalla.

8. Tahkunan majakka, joka sijaitsee Hiidenmaan pohjoiskärjessä, valmistui 1875. See koottiin ns. Gordonin menetelmällä rautaosista. Menetelmä perustuu tehtaassa valmistettuihin osiin, joita on helppo kuljettaa. Menetelmän ansiosta osoittautui korkean tornin kokoaminen suhteellisen helpoksi. Liekö totta vai tarua, mutta kerrotaan, että majakan osat olivat vaihtuneet niin, että Ristnaan raken-nettiin matalampi ja Tahkunaan korkeampi majakka vaikka oli suunniteltu päinvastaista. Tahkunan majakka on 42,5 m, toisten tietojen mukaan 43 ja Ristnan lähes 30 m.
Legendoja ja tarinoita
Tarina, jota joskus pidettiin tositahtumaksi, on nyt muuttumassa legendaksi. Vuosia kerrottiin, että sodan aikana neuvostosotilas hyppäsi saksalaisten pelosta tornista alas. Myöhemmin mies sai nimen – Nikolai Tsiz – ja hänestä tehtiin sotasankari.
Sotatarinoita on Tahkunasta paljon, ja on vaikea sanoa mitkä niistä ovat totta. Edelleen on eri mieli-piteitä siitä, paljonko täällä otettiin sotavankeja, paljonko pakeni laivoilla jne. Mutta tosiasia on, että taistelut ovat jättäneet tänne jälkensä. Jälkiä on kasvavissa puissa, joita ei voi sahata koska niissä olevat ammustensirpaleet rikkoisivat sahat.

9. Reigistä tuli itsenäinen seurakunta vasta vuonna 1627, jolloin seurakunta erosi Käinasta. Näitä aikoja on kirjassaan Reigin pappi kuvannut värikkäästi kirjailija Aino Kallas. Kirjan henkilöt eivät kuitenkaan liikkuneet nykyisessä pyhäkössä, vaan vanhassa puukirkossa, joka sijaitsi Reigin kylän mailla. Seuraava puukirkko, jossa oli arkitehtuurisesti jännittävä keskitorni rakennettiin vuoden 1690 paikkeilla korkealle Pihlan mäelle. Kirkko omistettiin Johannes Kastajalle. Seurakunnan enemmistönä olivat ruotsalaiset ja pastorilta vaadittiin ruotsin kielen taitoa.
Nykyäänkin toiminnassa olevan, Jeesukselle omistetun, kivikirkon rakennutti Otto Reinhold Ludvig von Ungern-Sternberg (1744 – 1811) itsemurhan tehneen poikansa Otto Dietrich Gustavin muistok-si. Kirkko vihittiin käyttöön 24. elokuuta 1802.
Ungern-Sternbergeistä muistuttaa perheen vaakuna pääsisäänkäynnin yläpuolella. Myös perheen hautapaikka on täällä. Vaikka vaakunat kertovat ensisijaisesti arvohenkilöistä, ei kirkossa ole unoh-dettu myöskään tavallisia työmiehiä ja rakentajia. Heidän nimensä on kirjoitettu yhdessä kirkkoher-ran ja maanomistajan kanssa mustalle taululle, joka sijaitsee alttaritaulun vieressä.
Reigin kirkko on rakennettu – uusien tapojen mukaisesti – avaraksi ja valoisaksi. Kirkossa ollessa voi tuntua siltä, että seisoo ympäri käännetyn laivan alla. Arkkitehtuuri julistaa yhteenkuuluvuutta. Kirkossa on suuremmoinen taidekokoelma, jonka melkein kaikki työt kertovat pidempää tarinaa kuin kirkko itse ja vievät meidät raamatunaiheiden kautta eurooppalaiseen taideperinteeseen. Ei ole varmaa tietoa siitä, miten taideteokset on saatu Reigin kirkkoon. Osan ovat luultavasti lahjoittaneet merihädästä pelastuneet. Kokelma heijastaa myös sen aikaisten maanomistajien makua ja mahdol-lisuksia. Vuosiluku 1899 seinällä muistuttaa viimeisestä suuremmasta remontista, jolloin tehtiin erilaisia muutoksia kirkon väreihin ja nykyinen alttaritaulu sijoitettiin kirkkoon.
Kirkko voi olla ylpeä myös hiidenmaalaisista uruistaan. Perimätiedon mukaan liittyvät Käinan luk-karit Sakkeusit urkujen tarinaan. Tästä ei kuitenkaan ole kirjallisia dokumenttejä.
Oman tarinansa Reigin kirkon historiassa ansaitsisivat paikalliset pastorit, koska monen osa on kulttuurihistoriassa ollut merkittävä, ei vain jokapäiväisessä seurakuntatyössä. Mainita voi esimer-kiksi Hiidenmaalta kotoisin olleen A. Krollin tai myös seurakunnan ensimmäisen pastorin P.A. Lempeliusin, jonka käskystä hänen uskoton vaimonsa tapettiin katkaisemalla kaula.
Aikana, jolloin Reigin ruotsalaiset karkoitettiin saarelta ja kivikirkko vihittiin käyttöön, toimi seu-rakunnan pastorina C. Forsmann. Hänen ansioikseen luetaan kiertävien pastorien palkkaaminen ja hattutehtaan tuotannon käynnistäminen.
G.F. Rinne osasi hyvin paikallista murretta, mikä mahdollisti Paciuksen sävellyksen ja Runebergin sanoituksen pohjalta luoda ylistyslaulu Hiidenmaalle. Luultavasti Rinteen sanoitusta käytti myös Viron kansallislaulun luomisessa J.V. Jannsen, joka ei osannut suomea eikä ruotsia.
Kirkkoa vastapäätä sijaitsivat pappila ja aivan kirkon vieressä myös Gustav Ernesaksan oopperasta Tormide rand (Myrskyjen ranta) tunnetuksi tullut Pihla kõrts (Pihlan kapakka). Pappila seisoo tyh-jillään, mutta edelleen arvokkaana. Pihlan kapakasta ei kuuluisuuden lisäksi ole jäljellä mitään, jopa osa mäkeä, jolla se seisoi, on tehty matalammaksi.
Legendoja ja tarinoita
Kirkko oli paikka, jossa saatiin lisäoppia, varsinkin lukemisessa ja laulamisessa. Kerran eräs talon-poika löysi kirjan, jonka käyttöä hän ei ymmärtänyt. Kertoi siitä kartanonherralle ja muillekin. Kaikki kysyivät miltä kirja näyttää: onko siinä kirjoitusta vai onko se tyhjä, onko kuvia tai jotain muuta. Talonpoika kohautti vain olkapäitään ja totesi, että ei ole kuvia eikä sanoja: "orsia on ja päällä tossuja kuivumassa". Se oli nuottikirja.

10. Kõrgessaaren teollisuustaajama sijaitsee Ninametsan niemellä. Siellä on myös ollut moisio, josta on vielä jäljellä joitakin vanhoja rakennuksia: kivinen viinanpolttimo (rakennettu 1800-luvun puolivälin jälkeen), luhistuvia aittoja ja kellareita. Moision ajasta on myös puinen rakennus, jossa viime vuosikymmeninä on toiminut päiväkoti ja alakoulu, viime vuosina seuraintalo ja kirjasto. Viinanpolttimon edessä, jäähdytysaltaan takana seisoo kahdesta kivenlohkareesta koostuva muis-tomerkki, joka on omistettu Neckmansgrundilla ensimmäisenä sotayönä upotetun majakkalaivan miehistölle. Muistomerkin on suunnitellut R. Kuld.
Kõrgessaaren moisiota, jonka päärakennus ja monet sivurakennuksetkin ovat tuhoutuneet, ovat hal-linneet kaikki kuuluisat Hiidenmaan moisiosuvut: De la Gardiet, Stenbockit, Ungern-Sternbergit ja Stackelbergit. Koska moisio sijaitsi aivan karikkoisen meren rannalla, jouduttiin usein pelastamaan merihätään sattuneita laivoja, niiden miehistöjä ja lasteja. Pelastajat palkittiin hopeapikarein ja muilla lahjoilla. Muistetaan myös, että useinkin oli moision puutarhassa kuivumassa samettikan-gaita ja muuta hienompaa tavaraa.
Vuosi ennen kuolemaansa (1909) E.A.P.K. von Ungern-Sternberg myi suuren osan täkäläisistä maistaan H. Koganille, ja hän edelleen Viscosa Oy:lle, jonka suunnitelmissa oli rakentaa tänne Vi-ron suurin tekosilkkitehdas. Tehdasta rakennettiin 1911 – 1914. Tehtaan ensimmäinen etappi val-mistui 1914, jolloin valmistuivat ensimmäiset koerät. Raaka-aineena tarvittavaa selluloosaa tuotiin Suomesta ja Venäjältä. Ensimmäinen maailmansota lopetti tuotannon. Paikan nimi pysyi sen jäl-keenkin kun venäläiset sotilaat olivat räjäyttäneet tehtaan 1917.
Valtavat rauniot odottivat parempia päiviä, mutta Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana ei yhtä-kään monista suunnitelmista toteutettu. Teollisuustuotanto pääsi käyntiin vasta sodan jälkeisinä vuosina, jolloin rakennukset muutettiin kala- ja lihatuotantolaitoksiksi. Kumma kyllä, paikalliset asukkaat alkoivat kutsua työläistaajamaa vierasperäisesti Viskoosaksi. Vaikka se nykyään on viral-lisesti vain katoksella varustettu bussipysäkki, käyttävät paikalliset yhä vierasperäistä nimeä. Sata-man nimi on Kõrgessaare ja se tunnetaan ennen kaikkea kampelastaan, koska täältä saadaan suu-rimmat kampelasaaliit.
Nykyistä Kõrgessaarta voi pitää todellisena arkkitehtuurisena kuriositeettina, johon voisi järjestää ns. rakennushistoriallisia opintomatkoja. Säilynyt on moisionaikainen muonamiehentalo, sodanjäl-keisiä suuria venäläistyylisiä kasarmeja ja kokonainen kaupunginosa neuvostoaikaisia kerrostaloja, ja tähän vielä lisäksi omakotitaloja. Tällaista värikästä yhdyskuntaa on vaikea löytää muualta Hii-denmaalla.
Teollisuusalue on vaatinut suuria investointeja. 1990-luvulla avattu puhdistuslaitos oli kehittyvälle Virolle niin tärkeä, että peruskiven kävivät muuraamassa Ruotsin pääministeri C. Bildt ja Viron pääministeri M. Laar.

11. Kuin valkeissa vaatteissaan pyylevä maalaisnainen, punainen palmikko päässä ja silmät säihky-en, seisoo mäen harjalla ikimuistoinen Kõpun majakka. 6000 tonnia kiveä ja 36 metriä korkeutta puhuu itse puolestaan.
Majakan historia ulottuu 500 vuoden taa, jolloin voimakasta merimerkkiä tarvitsi ennen kaikkea Hansaliitto, jonka kauppiaat valittivat laivojen katoamista Itämerellä. Eikä olekaan ihme, että Tal-linnan raati alkoi Hansaliiton pyynnöstä pyytää majakan rakennuslupaa Saare-Läänen piispalta. Paikaksi valittiin korkea Andrusemäen selänne ja lopullinen sopimus rakennustöistä tuli voimaan 1500. Nykyään tätä Hiidenmaan korkeinta mäkeä (68 m) kutsutaan Tornimäeksi. Hiidenmaalaiset, jotka toivoivat hyötyvänsä haaksirikkojen ryöstöstä, eivät olleet majakasta ollenkaan kiinnostuneita vaan murehtivat saaliin vähenemistä.
Rakennustyöt aloitettiin ilmeisesti vuonna 1504. Vaikeuksia tuottivat hiidenmaalaiset työmiehet, jotka eivät ilman ennakkomaksua mielellään tulleet paikalle. Sodat, rutto ja nälkävuodet jarruttivat rakennustöitä. Rakentaminen eteni joutuisimmin vuosina 1514 – 1519, jolloin siellä muiden työ-läisten ohella, työskenteli 15 kivenhakkaajaa. Vuoteen 1531 mennessä oli umpinainen kivitorni alustavassa muodossaan valmis, mutta heti alkoivat uudet neuvottelut tornin rakentamisesta korke-ammaksi. Piispat vaativat rakennuslupien myöntämisestä etuja suolanostoon tai viiniveroa. Tallin-nan raadin oli usein suostuttava.
Historialliset dokumentit antavat aihetta olettaa, että Kõpusta tuli varsinainen majakka vasta 1649, jolloin puiset portaat rakennettiin tornin ulkokylkeen ja huipulle laitettiin hiilen- ja puunpolttamis-ritilä. Vuodessa kului 800 – 1000 sylinmittaa ns. arssinanpituisia polttopuita. Vuoden 1652 määrä-yksissä lukee: tulenliekki olkoon sylenkorkuinen, ja majakkavahti älköön nukkuko tulenpolton ai-kana! Sade ja myrskytuulet sammuttivat merkkitulen kuitenkin usein. Vuonna 1659 majakka annet-tiin yksityisomistukseen ja siitä huolehtivat toinen toisensa perään niin De la Gardiet, Stenbockit kuin myös Ungern-Sternbergit, kaikki tunnettuja nimiä Hiidenmaan historiassa. Suurempia muutok-sia majakkaan tehtiin vasta vuodesta 1810, jolloin majakkaa alkoi isännöidä Venäjän kruunu. Sil-loin hakattiin tornin sisään nykyisinkin käytössä olevat rappuset. Vuonna 1845 vaati tornin yläosaan syntynyt halkeama jo suurempia korjaustöitä. Torni sai nyt lopullisen korkeutensa. Avotuli korvat-tiin öljylampuilla ja peilijärjestelmällä, linssilaitteisto ostettiin vuoden 1900 Pariisin maailman-näyttelystä. 1900-luvun alkupuolella käytettiin valolaitteen polttoaineena vielä asetyleenikaasua ja vasta vuonna 1963 siirryttiin sähköiseen automaattijärjestelmään. 1980-luvun alussa majakkatorni alkoi nopeasti rapistua (luultavasti vääränlaisen ulkomaalin käytön seurauksena). Jo muutenkin ’muhkealle emännelle’ puettiin päälle 10 – 15 cm paksuinen rautabetonileninki. Kõpu - joka on maailman kolmanneksi vanhin, jatkuvasti käytössä ollut majakka – majakoiden isoäiti, näyttää edelleen kauniilta. Nyt kun Ristnan majakka on varustettu nykyaikaisilla radiolaitteilla, on Kõpulla tärkeä asema traditioiden säilyttämisessä. Iäkkään mutta nuorekkaan majakkatornin huipulta voi nauttia suurenmoisesta merinäköalasta.

12. Vanajõen laakso on paikka, joka vahvistaa sen, että Hiidenmaalla on olemassa kaikkea mitä ns. varsinaisessa Virossakin: jokia, järviä, mäkiä ja laaksoja. Kummalliselta tuntuu se, miten mata-lalla alueella voi olla vielä matalampia alueita, laaksoja. Kuitenkin tämä laakso on korkeine hiek-kaisine äyräineen ja laihan kahvinvärisine vesineen todellinen kaunotar. Suojelualue siitä tuli vuon-na 1962, mutta mielenkiinnon kohteena se oli jo vuosisatoja sitten. Ei kovinkaan kaukana laakson pienestä purosta - tai kuten hiidenmaalaiset sitä kutsuvat joesta – Õngun kylässä toimi viimeistään jo 1500-luvulta vesimylly. Tarinan mukaan 1700-luvulla syntyi riita myllyn omistajan – Vaemlan moisionherran ja Ungern-Sternbergin, jonka mailta joki virtasi, välille. Viimeksi mainittu päätti alkaa verottamaan veden käyttöä. Koska Vaemlan paroni kieltäytyi maksamasta, käski Ungern-Sternberg maaorjatalonpoikiaan kaivamaan ojan veden suunnan kääntämiseksi, ja myllyn piti hank-kia vesivoimansa muualta. Pehmeässä hiekkapintaisessa maassa virtaava vesi muodosti nopeasti syvenevän ja luonnonmukaisen uoman, jota alettiin kutsua Uudeksi joeksi. Myös vanhan joen uoma on maastossa havaittavissa.
Nykyäänkin luonto muotoilee täkäläistä maastoa. Melkein joka vuosi kaatuu jokin suuri puu laak-soon, murentaen sen reunoja ja juoksuttaen hiekkaa. Siitä, että Hiidenmaa on suuressa määrin hiek-kainen saari, on todisteena juuri Vanajõen laakso.
Täällä kasvaa runsaasti näsiää, johon meritaimen tulee kutemaan, johon alkukeväästä ryntäävät tu-hannet sääsket ja johon ns. kaupungista maalle muuttava vesikko yrittää rakentaa pesänsä.
Vanajõen laaksosta on aikoinaan kaivettu myös värimultaa, josta valmistettiin veteen sekoittamalla talomaalia.

13. Sõrunkärki on vasta viime vuosina alkanut herättää turistien mielenkiintoa. Suurimmalle osalle se on ollut vain satama, josta pääsee Saarenmaalle. Useiden historijoitsijoiden mukaan voidaan Sõru yhdistää vuoden 1254 Hiidenmaanjakoa käsittelevissä dokumenteissä mainittuun Sarwoon. Luulta-vasti jo 1500-luvulla oli rannalla olemassa pieni kappeli. Seuraava pyhäkkö rakennettiin 1690-luvulla hollantilaisen laivanrakentajan Erasmus Jacobsson Bloedyselin toimesta. Kappeli menetti merkityksensä seurakunnan kirkkona kun Emmasten kirkko valmistui 1867. Joka tapauksessa on satamapaikka sijainnut Soelan salmen Hiidenmaan puoleisessa osassa jo muinaisina aikoina. Varsi-naisesta satamasta voidaan kuitenkin puhua vasta 1800–1900-luvun taitteesta. Tällöin alkoivat ta-lonpojat yhä enemmän harjoittaa laivanrakennusta ja merenkäyntiä. Myös Venäjän sotilaallis-merellinen kiinnostus aluetta kohtaan kasvoi. Satamaa syvennettiin ja rakennettiin ennen I maail-mansotaa.
Itsenäisyyden ajan ensikymmeninä Emmaste tunnettiin Virossa kuntana, jossa on kaikkein eniten merimiehiä. Vuosina 1937–1939 rakennettiin Õngun rannassa purjevene Alar, joka nykyään seisoo satamassa merenkäynnin muistomerkkinä. Sõrussa toimi koulu ja siellä oli myös rukoushuone ja kapakkakin. Sõrunkärki kärsi ennen II maailmansotaa, ja sen jälkeen kun sinne rakennettiin Tohvrin rannikkopatteristo, piti useiden perheiden muuttaa muualle. Suurempaa hyötyä patteristosta ei kui-tenkaan ollut: rakennustyötä muutamalle paikalliselle ihmiselle ja sotahistoriasta kiinnostuneille nyt jotain katseltavaa. Neuvostoaikana Sõrun satama toimi ennen kaikkea pienenä kalasatamana ja ka-lan vastaanottopaikkana. Vuonna 1996 täältä alkoi laivayhteys Saarenmaalle ja toiminnan pääpaino on ollut matkustajaliikenteessä ja turistipalveluiden kehittämisessä. Nykyistä Sõrun asukasta luon-nehtii aktiivisuus monilla aloilla. Sõrulaisilla on jopa oma kulutusosuuskunta ja kauppa.

14. Hieman itämaisvaikutteinen torni näkyy kauaksi. Lähellä on myös pieni majakka.
Lintutornin luota voit mennä luontopolulle (valmistui 1995, pituus 1,5 km), jossa voit tutustua Käi-nan lahteen. Kannattaa kuitenkin kiivetä torniin ja katsella ympärilleen. Mitä näet? Kaunis maasto kuuluu Käinan lahden – Kassarin luonnonsuojelualueeseen, joka koostuu kuivasta maasta (2572 ha) ja merialueesta (950 ha). Pääasiassa kiinnittyy huomio Käinan lahteen, joka eroittaa Hiidenmaan Kassarista. Käinan lahti nimitettiin 1998 kansainvälisesti merkittäväksi kosteikkoalueeksi. Olemuk-seltaa lahti on enemmänkin rantajärvi, jonka muuttaa maalaukselliseksi suuri joukko pikkusaaria (23). Lahti on matala ja mutainen. Mutaa alkoi syntyä jo noin 2000 vuotta sitten ja se on ominai-suuksiltaan samanlaista kuin tunnettu Haapsalun terveysmuta. Vaikka lahden mutaa käytettiin Sel-jan sairaalassa jo 1897, ei Hiidenmaa voi vielä ylpeillä kylpylöillä. Mutta mudankäyttö erilaisissa hoidoissa on kuitenkin kasvanut vuosi vuodelta.
Täällä pesii yhteensä noin sata lintulajia, muuttomatkalla pysähtyy lahdella parikymmentätuhatta vesilintua. Kiinnostavimmat täällä pesivät linnut ovat merimetso (katso myös luodon hopeisia pui-ta), avosetti, viiksitimali ja kaulushaikara. Lisäksi täällä asuu merikotkapariskunta. Lahdessa on särkiä ja ahvenia ja se on säynävän varteenotettava kutupaikka.
Toisella puolella, taaempana, näkyy Jausan lahti, huomio kiinnittyy kuitenkin enemmän kylämai-semaan, pikkusatamaan ja majakkaan. Majakan ensimmäisessä kerroksessa on hauska näyttely, jossa selitetään paikkoja joita tornista voi nähdä.

15. Täältä sai alkunsa nykyinen Hiidenmaan museo 29. toukokuuta 1967. Museo sai valtiollisen museon statuksen kaksi vuotta myöhemmin. Museon perusti kotisetututkija ja opettaja Volli Mä-eumbaed, joka oli myös museon ensimmäinen johtaja. Museo toimi vuoteen 1998 entisessä Kassa-rin moision virkamiesten talossa, joka myöhemmin toimi kouluna. Kun uusi keskus valmistui Kär-dlaan jäi Kassariin Hiidenmaan Maakuntamuseon pysyvä näyttely, joka kuvaa sanoin ja kuvin ja runsain esinein Hiidenmaan historiaa kiviajasta 1990-luvulle. Täällä on myös turistien lemmikit: ns. Hiidenmaan viimeinen susi, nauruhuone, jossa on vääristävä peili eli majakan prisma, kahdenistut-tava keinutuoli jne. Valokuvat kertovat monista tunnetuista hiidenmaalaisista: Jacob De la Gardie, Ebba Margaretha von Stenbock, Otto Reinhold Ludwig von Ungern-Sternberg, Torupilli-Juss jne.
Esineitä on merenkäynnin, maanviljelyn ja moisioiden historiasta, Venäjän vallan ja itsenäisen Vi-ron ajoista sekä tietysti Neuvostoajasta. Parhaimman yleiskuvan saat, jos pyydät jonkun museo-työntekijöistä oppaaksi. Katseltavaa on myös ulkona: Estonian pelastusvene, Kassarin koulun lip-putanko, moision heinärulla. Jännittävä on Orjakun satamasta nostettu laivanankkuri. Jalkojaan voi lepuuttaa museon edessä olevalla aukiolla, suuren tammen alla – juuri silloin olet aivan Kassarin moision vanhassa sydämessä.

16. Tällainen omaperäinen nimi (suomeksi säären niemenkärki) on niemellä, joka kartoissa esiintyy usein nimellä Orjakun tai Kassarin sääri. Jotta voisit todella nauttia Sääretirpistä, varaa aikaa. Suu-relta tieltä on parkkipaikalle kilometri. Oppaana on tienviittojen lisäksi Hiidenmaan jättiläisen Lei-gerin patsas. Leiger rakentaa siltaa (katso legendoja ja tarinoita).
Matka Sääremäen harjalla on sekin nautinto, vain katajia ja merinäköala. Juhannuskokon ja kesälei-rien paikka on kesällä myös lomailijoiden suosiossa, koska ranta siellä houkuttelee. Aurinko läm-mittää matalan lahden veden kylpyveden lämpöiseksi ja rannat ovat täynnä ihmisiä. Nopeita veteen hyppääjiä ja unelmoivia vetelehtijöitä. Kassarin rantojen kauneus on jokaisen ulottuvilla. On tärke-ää, että tämä pohjoismainen kauneus säilyisi inspiraation lähteenä vielä tuleville sukupolvillekin.
Sääretirpin parkkipaikaltakin avautuu ihmeen kaunis näköala: aava sininen avaruus katajapensaiden yllä. Voit jatkaa suurta tietä eteenpäin, mutta voit myös valita katajien reunustaman polun ja kiireh-tiä lähimpääm rantaan. Kaunein tie niemen kärkeen on seljänteellä kiemurteleva polku. Niemen kärkeen saapuessasi on tunnelma kuin säkeissä: "kun maailma luotiin, loi jumala myös Hiiden-maan..."
Jos unohdetaan legendat ja tunteellisuus niin todellisuudessa on kyseessä koillis-lounaissuuntainen, meren muovaama harju, jonka korkeinta osaa peittää kasvusto, ja joka yhtyy mereen kivimurskaise-na säärenä. Puista ja pensaista jännittävimpiä ovat kuusama, paatsama, orapaatsama ja heisi. Ran-noilla kiemurtelee merikaalijonoja, jotka kukkiessaan saavat rannan hohtamaan huumaavasti. Or-janruusupensaiden kukkien romantiikasta ei kannata edes puhua.
Legendoja ja tarinoita
Leiger, joka oli joskus muuttanut Saarenmaalta Hiidenmaalle, oli tunnettu myös kodikkaasta sau-nastaan ja suurista kaaleistaan. Tämän takia kävikin hänen sukulaisensa Suur Tõll usein kylässä Leigerillä. Kerrotaan että, Suur Tõll ei halunnut kastella jalkojaan, jolloin Leiger poikineen päätti rakentaa sillan kahden saaren välille. Kerättiin joukoittain kiviä, aika pitkä valli saatiinkin aikaan, mutta Saarenmaalle asti ei päästy. Miksi työ keskeytettiin, siitä ei ole tietoa. Luultavaa on, että syy-nä oli erimielisyydet urhojen välillä. Sillan alku on kuitenkin edelleen olemassa – hurmaavan kaunis Sääretirp.

17. Kassarin kappeli eli entinen Pühalepan kirkon apukirkko on romanttinen pikku rakennus. Ny-kyään se on ainoa käytössä oleva ruokokattoinen kivikirkko Virossa. Se on luultavasti 1700-luvulta, ja kappelin sisäseinällä oleva vuosiluku 1801 yhdistetään kappelin suurempaan remonttiin. Arkis-tojen mukaan täällä oli jo ennen nykyistä kirkkoa pieni puukappeli. Tarinoiden mukaan siellä olisi –kirkon kyljessä – ollut pieni lisärakennus, joka olisi ollut tarkoitettu Stackelbergien hautakammiok-si. Todellisuudessa Stackelbergien hautapaikka on suoraan kirkon vieressä. Hautausmaalle on hau-dattu muitakin kulttuurihistoriasta tunnettuja henkilöitä. Täällä lepäävät runoilijoiden M. Underin ja D. Vaarandin esivanhemmat. Myös V. Panson kirjasta Naljakas inimene (Hassu ihminen) tutuksi tulleen Lepa Annan hauta on täällä (katso hautausmaata esittelevää infotaulua portin pielessä). Tai-teesta, kirjallisuudesta ja tarinoista tunnettu Ilus Villem eli Villem Tamm on hänkin haudattu tänne. Tunnettu taiteilija J. Köler käytti Villem Tammea Kristuksen mallina maalatessaan Tallinnan Kaar-lin kirkon teosta Tulkaa kaikki luokseni. Myös kesähiidenmaalainen, näyttelijä O. Eskola, joka kuoli 1990, lepää täällä.
Neuvostoaikana kappeli seisoi tyhjillään, ovet auki. Silloin katosivat kappelin kellot, joista yksi on kuitenkin saatu takaisin.
Kappelin täydellinen tuhoutuminen pystyttiin kolhoosin, asialle vihkiytyneiden ja muinaismuisto-suojelun avulla estämään. Museossa säilytettiin joitakin pienempiä esineitä. Vuonna 1992 kappeli vihittiin uudelleen käyttöön.
Legendoja ja tarinoita
Legendaariseksi on muuttunut moision yksinkertainen sikopaimen Vesingin Aatu, jonka hautapaik-ka on samassa rivissä moisionherrojen kanssa. Koska Aatun yksinkertaisuus yhdistetään moision-herrojen pieksämishaluihin, kostettiin heille hautaamalla Aatu heidän viereensä.
Aatu oli hyvä suustaan. Kerran hänet kutsuttiin moisioon selittämään miksi siat ovat päässeet vilja-pellolle. Aatu vastasi: "Jos kerran jumala ei luonut emakkoa sellaiseksi, että porsaat eivät pääse syntymään, niin mistä minä olisin aidan rakentanut."

18. Tämä pitkä, valkoinen kivitalo on yksi harvoja Vaemlan moisiosta säilyneitä rakennuksia, joka on nykyäänkin kunnossa ja käytössä. Tiedetään, että rakennus rakennettiin 1800-luvun keskipaik-keilla moision heinäladoksi. Nykyään siinä toimii perheyritys Hiiu Vill (Hiidenmaan villa), jota johtavat vuodesta 1992 Tiiu ja Jüri Valdma. Ensi silmäyksellä on vaikea uskoa, että olemme nyky-ajassa, koska talossa jyrisevät hyvin vanhat koneet, joilla tehdään lampaanvillasta lankaa. Sanan tehdas sijaan haluaisi mieluummin käyttää sanaa manufaktuuri koska suurin osa töistä tehdään kä-sin. Koneiden vanhimmat osat (esim. karstauskone) on tuotu Puolasta, ilmeisesti 1800-luvulla. Hii-denmaalle ne tuotiin Manner-Virosta, osa uudemmista koneista on ostettu Saarenmaalta. Neuvosto-aikainen kehruukone on tehty Tashkentissa.
Vaikka isäntäväki mielellään esittelee koneita, on ne kuitenkin ensisijassa tarkoitettu työntekoon. Päivässä tuotetaan 25 – 30 kiloa lankaa. Taiteilijaemännän suunnittelemia villapuseroita, sukkia, kintaita ja muita tuotteita voi ostaa paikan päältä. Kesällä voit nauttia kahvilan antimia.
Lähiympäristö
Kun ajat Villavabrikista Heltermaalle päin, huomaat tienviitan Vaemla mõisa varemed (Vaemlan moision rauniot). Puistossa sijaitsee R. Rannastin valmistama J. Kölerin muistokivi. Tunnettu viro-lainen taidemaalari työskenteli täällä vuonna 1863 ja häneltä valmistui useita Hiidenmaa-aiheisia töitä.

Esimerkiksi Hiiumaa
1. Uhrikivet
2. Pühalepan kirkko
3. Suuremõisan linna
4. Suursatama
5. Soeran talonpoikaismuseo
6. Kärdla
7. Ristimägi
8. Tahkunan majakka
9. Reigin kirkko
10. Kõrgessaare-Viskoosa
11. Kõpu majakka
12. Vanajõen laakso
13. Sõrun satama
14. Orjakun lintutorni
15. Hiidenmaan museo Kassarissa
16. Sääretirp
17. Kassarin kappeli
18. Hiiu Vill

1. Aja satamasta viitisen kilometriä kunnes tie haarautuu. Valitse Kärdlan suunta (käänny oikealle), mutta älä lisää nopeutta. Muutaman sadan metrin päässä on opastekyltti Põhilise leppe kivid (Uhri-kivet) 0,2 km. Isolta tieltä kiville johtaa hiekkatie. Voit myös pysäköidä tien varteen ja jatkaa mat-kaa jalan.

2. Vaikka kyseessä on Hiidenmaan vanhin kivikirkko, kirkon nykyinen ulkomuoto on kuitenkin vasta 1700 – 1800 luvuilta. Saksalainen ritarikunta alkoi rakentaa tähän vuonna 1255 silloisen puu-kirkon sijaan kivikirkkoa. Alkuaan ilman tornia, kauniisti holvitettu kivikirkko valmistui kuitenkin vasta 1300-luvulla. Siunausristeistä on yksi vielä nähtävissä kuorin seinällä. Kyseessä on tavallinen linnoituskirkko. Katolle johtavat käytävät ovat vielä osittain nähtävissä (toinen kuorin seinäkome-rossa ja toinen kirkkosalin eteläseinällä olevan sisäänpääsyn lähellä). Kirkko omistettiin Pyhälle Laurille (Laurentius). Liivin sodan (1500-luvulla) aikana kirkko tuhottiin täysin, mutta 1600-luvun alkuun mennessä se oli jo entisöity. Vuonna 1603 ruttoon kuollut skotlantilainen amiraali Clayton on haudattu kirkkoon. 1600-luvun ensi vuosikymmeninä tanskalaiset ryöstivät kirkon.
Vuonna 1636 lahjoittivat Hiiessaaren kartanonherrat Gentschienit seurakunnalle upean kivisen saarnastuolin ja saivat näin hautaoikeuden kirkon kuoriin. Perheen hautalaatta on seinällä kuorin etelänpuoleisen ikkunan vieressä.
Kirkontornin rakentaminen alkoi vasta 1770 (vuosiluku sisäänkäynnin yläpuolella) ja sai lopullisen korkeutensa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tuolloin torni toimi myös majakkana.
Kirkkoa kunnostettiin 1800-luvulla. Kirkkosalin holvit korvattiin ns. peilikatolla, pohjoisivulle ra-kennettiin sakasti ja 1600-luvulla valmistunut naistenkammari purettiin. Tehtiin uusi lattia ja muita tarpeellisia uudistuksia. Silloin varmaankin maalattiin kirkkosalin seinälle Maltan ritariston ristit, jotka yhdistetään siihen, että Ungern-Sternbergien perhe kuului tähän ritaristoon.
Melkein yhtä tuhoisa kuin Liivin sota oli kirkolle neuvostomiehityksen aika, jolloin pyhättö suljet-tiin, penkit hakattiin pois, Tobiaksen perheen valmistamat urut hajoitettiin ja kirkosta tehtiin varas-to.
Uudelleenitsenäistymisen myötä kirkko on otettu uudelleen käyttöön, valtio on palauttanut kirkon seurakunnalle ja säilynyt omaisuus on palautettu kirkkoon. Luultavasti jo sodan aikana kadonnut alttarimaalaus on korvattu V. Seinan valmistamalla lasivitraasilla. Kirkossa pidetään säännöllisesti jumalanpalveluksia ja järjestetään konsertteja.


Legendoja ja tarinoita
Legendan mukaan kirkon rakentamisen alku ei ollut helppo. Kaikki päivällä valmistunut oli aamuun mennessä hajoitettu (tarina kertoo luultavasti puukirkosta). Arveltiin, että piru tai hänen paikalliset kätyrinsä siellä riehuivat. Jotta löydettäisiin Jumalalle mieluisampi kirkonpaikka, otettiin avuksi kaksi mustaa härkää. Tiettävästi eläimet eivät ole niin salakavalia kuin ihmiset, mistä syystä ne tot-televat paremmin Jumalan tahtoa ja käskyjä. Minne härät jättävät kivikuormansa, sinne kirkko ra-kennettakoon. Tähän käytettyjä litteitä kiviä voi vielä tänäkin päivänä nähdä kirkkotarhan aidan ympäristössä. Vanhakansa osaa kuitenkin kertoa, että talonpojat houkuttelivat härät ruoholla heille sopivaan paikkaan. Mikä lie totta, mikä tarua.
Rakennuksen ylhäisyydestä huolimatta, oli pyhätön ovi niin matala, että Hiidenmaan jättiläisen, Leigerin piti ryömiä kirkkoon kuin koirankoppiin. Senpä takia Leiger ei kirkossa käynytkään.

3. Linna on luonnollisesti saaren suurimman ja ylväimmän kartanon hellittelynimi. Eivät ainoastaan legendat vaan myös tositarinat tekevät paikasta jännittävän.
Ennen nykyistä moisiota täällä oli Pühalepan eli Hallikan moisiorakennus, joka jo 1600-luvulla kuului De la Gardien perheelle. Moision suuruudesta kertoo sekin, että vuodesta 1633 sitä alettiin kutsua nimellä Grossenhof eli Suuremõisa (Suurmoisio). Moisiolla oli jo silloin monia sivuraken-nuksia ja uskomattoman suuri hedelmäpuutarha. Nykyisen rakennuksen rakennutti 1700-luvun kes-kipaikkeilla kreivitär Ebba Margaretha Stenbock (1704 – 1775), Jacob De la Gardien jälkeläinen, pojanpojan tytär. Tämä leskirouva, joka kymmenkunnan lapsensa kanssa asettui asumaan Hiiden-maalle, taisteli Venäjän keisarilta takaisin esivanhempiensa maaomaisuuden. Kreivittären viimeinen lepopaikkakin on Pühalepan kirkon hautausmaalla.
Moisio oli 1700 – 1800- luvun vaihteessa usein täynnä dramatiikkaa. Kirjallisuushistoriasta tun-nettu Otto Reinhold Ludvig von Ungern-Sternberg (1744 – 1811) oli tuohon aikaan veloissa olevaa koulutoveriaan Jacob Pontus Stenbockia menestyksekkäämpi liikemies. Ungern-Sternberg oli jo aikaisemmin saanut haltuunsa Pohjois-Hiidenmaan moisiot ja osti vuonna 1796 Stenbockilta vielä Suuremõisan. Onni ei kestänyt pitkään. Perheen vanhin poika teki itsemurhan, ja isä tappoi tappe-lussa ruotsalaisen merikapteenin K.Malmin. O.R.L. von Ungern-Sternberg karkoitettiin Siperiaan, Tobolskiin. Oikeudenkäynnissä puhuttiin paljon laivakaappauksista, ihmisten katoamisista ja tava-roiden kätkemisestä. Ungern-Sternberg tuomittiin murhasta. Häntä syytettiin myös laivanryöstöistä, jota ei pystytty todistamaan. Laivoilta ’omaisuuden’ hankkiminen oli tuolloin tavallista sekä talon-poikien että moisionmiesten keskuudessa. Paronia kutsutaan tähän päivään asti murhaajaksi ja meri-rosvoksi. Perheeltä ei onneksi otettu heidän omaisuuttaan ja maitaan ja Ungern-Sternbergeistä pu-hutaan Hiidenmaan yhteydessä vielä seuraavat 140 vuotta. Viimeinen todellinen kartanonherra Evald Adam Gustav Paul von Ungern-Sternberg kuoli yllättäen, perillisiä jättämättä vuonna 1909. Suuri osa moision suuresta kirjastosta ja muusta omaisuudesta myytiin I maailmansodan jälkeisenä aikana. Viron itsenäisyyden alussa Suuremõisan linnaan muutti koulu, mutta osa tiloista jätettiin vanhenevien Ungern-Sternbergien, Klausin ja Helenen käyttöön. Viimeisillä Ungern-Sternbergeillä ei ollut lapsia, mutta kylän lapsia on rakennuksessa koulutettu meidän päiviimme asti. Nykyään rakennuksessa toimii Suuremõisan tekninen opisto ja peruskoulu. Koulut ovat samaan aikaan sekä kuluttaneet että suojelleet moisiorakennuksia.
Legendoja ja tarinoita
Moisiosta liikkuu kaikenlaisia salaperäisiä tarinoita. Usein on kuultu ääniä ja nähty haamuja, var-sinkin öisin. Kerrankin kun moisiossa asuivat vielä Stenbockit ja Pühalepan pastorina oli Chalenius (1741 – 1776), jota kutsuttiin Kalleukseksi, tapahtui hurjia. Varmaankin siksi, että moisionherrat eivät kortinpeluu innossaan huomanneet, että itse paholainen tuli heidän joukkoonsa. Kerrotaan, että pirupa oli halunnut kauniin moision sen valmistuttua itselleen. Mutta kun moisionherrat eivät anta-neet, paholainen tuli joka yö peloittelemaan asukkaita. Lopuksi kutsuttiin pastori ajamaan paholai-nen pois. Pastori tuli, heittäytyi kummitushuoneen sohvalle pitkälleen ja leikkasi omenan puoliksi. Toisen puolikkaan hän pani pöydälle, toisen rintansa päälle. Merkin paholaisen ilmestymisestä antoi pöydällä olevan omenanpuolikkaan lentäminen yhteen pastorilla olevan puolikkaan kanssa. Sitten kuulemma pastori oli aloittanut manaamisen. Lopuksi kuulemma tehnyt jokaisen oven päälle kolme ristiä ja lausunut jokaisella ikkunalla seitsemän kertaa Isä meidän rukouksen. Ja niin pastori voitti-kin manauksella ja pyhillä voimilla paholaisen. Tämän jälkeen oli paholainen kuulemma istunut rauhallisesti pajassaan Kallastessa (Kallasten rantatörmä), josta kylännaiset sen lopuksi märillä paidoilla pieksivät menemään.

4. Suursadam, ruotsiksi Djuphamn, saksaksi Tiefenhafen, oli Hiidenmaan tärkeimpiä kauppasata-mia ja laivanrakennuspaikkoja. Satamapaikka mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1593. 1600-luvulla siellä harjoitti laivanrakennustoimintaa J. De la Gardien moision vuokramies hollantilainen Erasmus Jacobsson Bloedysel. Siihen aikaan satamassa pysähtyi aatelisten laivojen lisäksi tavallis-ten hiidenmaalaisten aluksia. Esimerkiksi vuoden 1692 huhtikuusta vuoden 1693 tammikuuhun satamassa kävi 231 laivaa ja venettä. Silloin elettiin vilkasta merenkulun aikaa.
Suursadaman päärakennukset ovat suurelta osin 1700 – 1800-luvuilta. Nykyään satama on monien lisärakennusten ja uudelleen rakentamisten myötä menettänyt suuren osan alkuperäisestä kokonai-suudestaan. Harvinaisen kaunis on dolomiitista valmistettu satama-aitta. Kyseessä on luultavasti vuonna 1815 rakennettu vilja-aitta. Rakennusta käytettiin myös laivanrakennustarvikkeiden säily-tyspaikkana. 1700-luvun alun taloudellinen matalasuhdanne vaihtui nousukauteen vuosisadan lo-pulla, jolloin Hiidenmaalla toimi paroni Otto Reinhold Ludvig von Ungern-Sternberg. Kun hänestä, Suuremõisan ostamisen jälkeen, pian tuli myös Suursadaman omistaja, tuli satamasta tärkeä laivan-rakennuspaikka ja vienti- ja tuontisatama.
Valitettavasti satama muuttui vuosi vuodelta yhä matalammaksi, ja hiekkasärkät estivät suurten laivojen sisäänpääsyä yhä enemmän. Suursadamassa valmistui kuitenkin vuonna 1848 parkkilaiva Hioma, joka ensimmäisenä virolaisena laivana ylitti päiväntasaajan. Kapteenina toimi tanskalainen Marcussen, miehistö koostui pääasiassa hiidenmaalaisista.
Toiminta jatkuu satamassa nykyäänkin. Pääasiassa siellä korjataan kalastuslaivoja. Suuremõisan teknisen oppilaitoksen nuoret merimiehet suorittavat harjoittelunsa satamassa, joskus seilaa sata-maan ulkomaisia huvipursiakin.
Merenkulun paremmista päivistä saat tietoa pienestä museohuoneesta. Aitassa esillä olevat mootto-rit, pelastusrenkaat, sukelluspuvut ja myrskyankkurit kertovat vanhoista merimiehistä ja heidän ras-kaasta työstään.
Lähiympäristö
Hellamaan korkealta rantatörmältä aukeaa kaunis näköala merelle. Siellä on mahdollisuus pysähtyä vuodelta 1848 olevan Hellamaan tuulimyllyn luona. Ohitat vanhan Kurin koulurakennuksen ja or-todoksikirkon rauniot. Koulun luona on kirjailija J. Oengon (J. Oro) muistotaulu.

5. Pieni kunnan omistama ja esivanhempien maalaiselämää esittelevä museo perustettiin 1979 ns. kolhoosimuseoksi. Ensimmäisinä vuosina se toimi pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Monet muistavat vielä iäkkään naapurimiehen Johannes Koklan vanhassa talossa töissään, värikkäitä tarinoita kerto-massa ja haitaria soittamassa. Hänen työtään jatkoivat kunnan tuella monet entusiastit. Pühalepan kunta on nykyisin antanut museon vuokralle.
Soeran alkuperäinen nimi oli Sooääre (Suonääri). Hiidenmaan suot ovat lähes huomaamattomia, talot taas niin suuria, että ohi ei mahdu. Soera on juuri sellainen. Soerassa on säilynyt melkeimpä kaikki vanhan talonpoikaistalon piirteet: pitkä riihi, avara piha, aitat, kesäkeittiö, kellari ja viihtyisä savusauna. Navetanraunioista on kuitenkin uusissa oloissa syntynyt ruokailupaikka eikä vanhoista pelloista ole juuri mitään jäljellä. Asuntorakennuksen keskeinen osa – riihitupa on 1800-luvun kes-kivaiheilta, kamarit saman vuosisadan lopulta. Tyypillisen hiidenmaalaisen riihen avulla voi hyvin seurata maalaisväestön elämänolojen muuttumista (riihituvassa ei vielä ole savupiippua, pirtissä on jo sekä myös puulattia). Museossa voi arkaististen rakennusten lisäksi tutustua entisaikaisiin työ- ja tarvekaluihin, tutkiskella miten ihmiset mahtuivat niin lyhyisiin sänkyihin tai miten Hiidenmaalla vanutettiin kangasta, miehiä kapakasta kotiin tuotiin ja lapsia kasvatettiin. Sivummalla seisoo avara, uudemman ajan kärrytalli suurempine työntekovälineineen ja ajopeleineen.
Pane merkille talon lähistön viehättävä metsäpolku, jossa kulkiessa voit rentoutua, tutustua luon-toon ja entisaikaisiin tyypillisiin, yksittäisiä puita kasvaviin niittyihin.
Legendoja ja tarinoita
Soeran talossa ovat vierailleet monet kuuluisuudet. Näistä vierailuista on syntynyt monia uusia tari-noita ja legendoja. Neuvostoaikaan sattui Soeraan ensimmäinen vietnamilainen kosmonautti, joka etsi ja etsi asukkaita ja ihmetteli miksi he eivät ole kotona, ymmärtämättä, että kyseessä on museo. Jälleenitsenäistymisen alussa nauttivat saunanlöylyjä ja kyläruokaa Ruotsin pääministeri C. Bildt ja Viron pääministeri M. Laar. Myöhemmin on museossa käyneet Viron presidentit, monet suurlähet-tiläät, poliitikot ja tietysti tavalliset turistit.

6. Kärdla on saaren ainoa kaupunki. Pieni ruotsalaiskylä Kärdla oli luultavasti olemassa jo 1300-luvulla, mutta vanhin säilynyt kirjallinen lähde on vuodelta 1564. Ennen kuin Kärdla sai kaupunki-oikeudet 1938, se oli saanut mainetta tehdastaajamana. Nimi tunnetaan muodoissa Kertil, Kärtelby, Kertel jne. Kärdlan ensimmäisistä asukkaista – ruotsalaisista – muistuttavat monet paikan- ja suku-nimet. Myös nimi Kärdla tulee ruotsista ja tarkoittaa soista, märkää laaksoa. Kaupungin läpi virtaa-va joki Nuutri, on saanut nimensä Knut-nimiseltä mieheltä tai hänen talostaan. Kärdla on puutarha-kaupunki: suuret puutarhat pienten puutalojen ympärillä, solisevat purot, paljon puita, pensaita ja kukkia. Vanha Kärdla eli merenpuoleinen osa on kuin romanttinen nukkekaupunki, isovanhempien ja lastenlasten yhdessäolon ihmeellinen maa. Kärdla alkoi kehittyä voimakkaasti kun Ungern-Sternbergit perustivat tänne 1829 tekstiilitehtaan, jonka perustuotannoksi muodostui huolellisesti työstetty villakangas – verka. Vuonna 1941 pakenevat neuvostojoukot sytyttivät tehtaan suuren pää-rakennuksen palamaan ja siihen päättyi tehtaan tarina.
Tehtaan johdon tekemä taajama- ja asuinrakennussuunnitelma auttoivat luomaan miellyttävän ym-päristön, jonka voi aistia nykyäänkin (katuverkosto, suuret tontit, paljon vihreyttä). Kärdlan histori-asta ja tapahtumista antaa tarkemman kuvan Hiidenmaan museon Kärdla Maja (Kärdlan talo) eli Pikk Maja (Pitkä talo), joka sijaitsee entisen tehtaanpihan reunassa. Talo oli aikoinaan tehtaanjoh-tajan asunto. Täältä läheltä pääsee myös uimarantaan. Rantapuistossa on infotauluja, jotka kertovat Kärdlan pitkästä historiasta. Kärdlan satama, joka sijaitsee kivenheiton päässä, tuhoutui sodassa. Mutta rannassa voi tietysti uida ja ottaa aurinkoa. Kaupungin symboleita ovat 1970-luvulla raken-nettu rantakahvila Rannapaargu, vuonna 1863 valmistunut kirkko ja keskusaukion reunalla sijaitse-va palokunnantalo, jossa nykyisin toimii infopiste. Infopisteestä voit kysyä tietoa Hiidenmaan ta-pahtumista, joskin erityisesti saat tietoa Kärdlan tapahtumista.
Kärdlassa on n. 4000 vakituis

Onko saarrelaiset mukavampia kuin tallinnalaiset ?

Onko pelkoa tulla ryöstetyksi - taksilla ajaessa !

Ovatko miten rehellisiä ?

ventspils on super !!!

http://www.caravan-lehti.fi/mp/db/webmagazine_articles/ x/IMG/24022/attachment/100_105_hiekka_C306u.pdf