päättäjille. kyllä vituttaa nämä valmennukset ja harjoittelut. sopinee sellaiselle, joka ei muutoin ole oikeutettu etuuksiin, jotka ovat jokaisen kansalaisen etuoikeus.
laittakaa
sähköpostia..
3310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Paitsi tulihan sähköpostina takaisin, että viesti on vastaan otettu. Tosin eihän ne mitään tee ennenkuin postia tulee joka suunnasta sen lisäksi alkaa nousemaan kova meteli jne. Tosin tuskin riittää sekään.
Näin homma toimii oikeastaan joka asian kohdalla. Olipa kysymys mistä hyvänsä.
Ainut mahdollisuus on, että äänestetään vaaleissa uudet päättäjät, mikä edellyttäisi nukkuvien heräämistä ja muiden äänestyskäyttäymisen panemisesta uusiksi. Pientä osviittaa voisi saada siitä, ketkä äänestivät orjatyölakia vastaan.
Kaikki vasemmistoliittolaiset ja perussuomalaiset äänestivät orjatyölakia vastaan.
Vihreistä vastaan äänestivät Brax, Forsius, Hautala, Ojansuu, Krohn, Pulliainen, Sinnemäki ja Tynkkynen, puolesta äänestivät Anttila, Kasvi ja Soininvaara, loput olivat poissa äänestyksestä.
Kristillisdemokraateista vastaan äänestivät Kankaanniemi, Essayah, Rauhala, Räsänen ja Kärkkäinen, puolesta äänesti Kallis.
Orjatyölain puolesta äänestivät tietysti kaikki demarit, kepulaiset, kokomuslaiset ja ruotsalaiset.
http://www.geocities.com/ohitte/pakkotyolaki/index.htm