...onko teillä samanlainen olotila kuin minulla? minulla on kauhea suojeluvietti lastani kohtaan anopin takia...minä en voinut sietää aluksi häntä edes lapseni lähellä saatika kun hän otti tämän aina syliin vaikka väkisin, minulla alkoi kädet vapisemaan ja iski ns."paniikki" ja olisin voinut vaikka pillahtaa itkuun! en pystynyt katsomaan kun hän kuolasi pikkuistani ja käyttäytyi täysin omistavasti lastani kohtaan!!! voiko tämä johtua siitä kun minun mielestäni anopillani on ihan kamala luonne ja sanoo kyllä mitää ajattelee ja mahdollissimman v....maisesti? pelkäänkö että hän satuttaa lastani samanlailla kuin minua??? vai pelkäänkö että lapseni alkaa pitämään hänestä liikaa???vai toivonko niin hartaasti että lapseni ei ottaisi hänestä minkäänlaista esimerkkiä??? nykyään yritän ajatella että hänhän on vain mummi, mutta siltikin tulee ahdistava olo kun ajattelen että hän on luultavasti säännöllisesti pysyvä ihminen elämässämme, joten onko vain kestettävä? ottakaa kantaa jos on samanlaisia tunteita ilmennyt teillä muilla!!!!!
moi minijät...
tahtoisin kysyä?
383859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
tuntuu samalta, kun sinun äitisi ottaa lapsen syliin. Kiva ilmapiiri lapsella.
Mielestäni sinun kannattaisi viipymättä etsiä ammattiapua, joka ehkä pystyisi helpottamaan omaa oloasi ja koituisi ehdottomasta lapsesi, myös lapsesi isän ja yleensäkin avioliittosi eduksi. Kuvailemasi voimakkaat tuntemukset kertovat omasta pahasta olostasi. Tuossa tilassa ihminen ei pysty itse arvioimaan järkevästi omia vaikuttimiaan.
Kyseessä voi olla vauvamasennus, joka nykyään pystytään kyllä tunnistamaan ja siihen löytyy hoitoa.
Kysy neuvolasta apua, mutta tee se pian.
lapsen isovanhemmat lapsen läheltä, ymmärsinö oikein.
Muutaman vuoden kuluttua ihmettelet tällä palstalla isovanhempien hylänneen lapsesi, ajattele ensin, toimi vasta sitten.
sattuu joku sinua kaltoin kohteleva, katsotaan sitten kuinka mielelläsi annat pienen vauvan (oma/lapsenlapsi) sellaisen käsiin. On erittäin NORMAALIA että haluaa suojella omaa lastaan kaikelta pahalta ja silloin jos itse on joutunut kiusanteon ja pilkan kohteeksi, vaikka sen anopin toimesta, niin ei kukaan terve ihminen suden suuhun lastaan pistä.
tuntuu usein olevan vain miniän korvien välissä. Minua ei ole koskaan kohdeltu kenenkään taholta kaltoin, enkä pidä itseäni niin ylivertaisena ihmisenä, että minulla olisi varaa kohdella toisia kaltoin. Niin se vain on, kaiku vastaa niinkuin sille huudetaan.
anoppeihin, sillä yksiselitteisesti ei voi miniöitä syyllistää. Luultavasti niiden katkerien anoppien osa ei ole ollut häävi heidän miniänä ollessa ja mikä sen parempi kuin panna vahinko kiertämään kun ei itsestä aikoinaan ollut itseään puolustamaan.
Eihän tuo ole mikään ihme, että jos itse pidät anoppiasi epäilyttävänä, ilkeänä ja arvaamattomana, niin tottakai hänen pidellessään lastasi olet puolustuskannalla. Normaalia, sanon minä... Äidinvaistot ovat aika vahvat tunteet, ja jos on vähänkään syytä jossain ihmisessä, että hänestä ei pidä, niin tietenkään hänen ei toivoisi koskevankaan vauvaan.
Eli sinänsä ihan normaalia, mutta aiheuttaa tietysti ongelmia... Toivottavasti pääset anopin kanssa väleihin!
Ei kyllä ole normaalia saada paniikkikohtaus vain siitä, että isoäiti ottaa vauvan syliin, vaikkei kyseisestä isoäidistä pidäkään. Kysymyksessähän on sentään lapsen isän äiti. Kai nyt isänkin tunteet pitää yrittää ottaa huomioon. Äidin tunteet saattavat heilahdella jo imetysajan hormoonitoiminnan takiakin äärimmäisyydestä toiseen.
Jos noin ylilyövää suojeluviettiä ei yritä yhtään normalisoida tai edes hillitä, tulee kyllä suuria vaikeuksia lapsen kasvaessa. Lapsen elämään tulee, tai ainakin pitäisi tulla, moniakin ihmissuhteita, tulee leikki- ja koulukaverit, hoitotädit, opettajat jne. Niidenkin joukossa on varmaan joitakin, joista äiti ei pidä.
ole vastaan sanonut vaan hiljaa kaiken kiusan ja haukut niellyt niin ei mikään ihme että tuo kyseinen tilanne aiheuttaa sisäistä kiehumista, kyseessä on edelleenkin oma lapsi, ei anopin.
ongelma on tässä tapauksessa vauvan äidillä. Hän tarvitsee apua, ettei omat selvittämättömät ongelmat heijastu muuhun perheeseen.
Omassa tuttavapiirissäni on nainen, joka kertoi vihaavansa ylisuojelevaa ja yliomistavaa äitiään, joka on aina yrittäny järjestelmällisesti tuhota, siinä usein onnistenkin, hänen kaikki merkittävät ihmissuhteensa "suojellakseen" tytärtään.
Äiti ei ole ikinä pystynyt näkemään mitään moitittavaa menettelyssään, joten hän onnistui lopulta tuhoamaan suhteensa myös omaan tyttäreensä. Nyt aikuisena naisena tytär ei halua olla missään yhteydessä äitiinsä.
Turha tuomita ketään hoidon tarpeeseen koska kukaan meistä ei tiedä koko totuutta ap:n takana, kyllähän taustalla voi olla todellista syytäkin miksi haluaa suojella lastaan.
Itse olen seurannut miten serkuksia on pistetty eriarvoiseen asemaan ja tuotu julki muiden aikana syitä miten on huonompi, rumempi, lihavempi tmv. Vanhemmista löytyy aina vikoja ja nehän lasten on syytä tietää. Lahjomalla pienistäkin lapsesta saadaan nyhdettyä tietoja kun tarpeeksi suoraan johdatellaan ja ainahan loput voi päätellä hyvän mielikuvituksen pohjalta.
Kuolemakin on aina ja jokapaikassa läsnä, suuri on mahdollisuus ettei aamulla mummu enää herääkään että hyvää yötä nyt sitten lapsoset.
Eräs mummu tapasi sanoa että tosielämä on joskus taruakin kauheampaa ja se pitää kyllä paikkansa.
Kaikkihan eivät ole niin vahvoja että heitä ei saisi lannistettua kun tarpeeksi ajoissa aloittaa. Rajansa kaikella, sanon minä. Kukin lukija tekee päätelmänsä omien taustojen pohjalta. Jos ei koskaan ole ilkeää/pahaa ihmistä kohdannut niin vaikeaahan on mieltää niitä olevan ollenkaan. Helpointahan heikompaa on syyllistää ja hulluksi julistaa.
JoSPA SE OLI VERTAUSKUVA OLOSTA SE PANIIKKIKOHTAUS.
Ei tuohon ole mitään lisättävää. Kiitos..
Olisinpa itse osannut ilmaista asian noin.
Juuri se tuntuu olevan vallalla palstoilla, että "kun minä en ole kohdannut ketään pahaa/ilkeää/tms. ihmistä niin te jotka kerrotte kauhutarinoita varmaankin vain keksitte kaiken ja olette itse sairaita".
Se kyllästyttää hirveästi. Kai sitä nyt tietää itse mitä on kokenut, ei kai tänne kukaan vaivaudu keksittyjen juttujen kanssa. Joskus näkee provoja mutta kyllä ne on harvassa ja useimmiten helposti tunnistettavissa.
...ja isällä ei ole asiaan mitään sanavaltaa?
Isät ovat usein samaa mieltä vaimonsa kanssa äitinsä suhteen.
kun eivät täällä paljon kirjoittele. Näyttäisi siltä, että joidenkin vaimojen mielestä aviomiehen tulee, etenkin silloin, kun ensimmäinen yhteinen lapsi on syntynyt, katkaista kaikki välinsä äitiinsä, mieluummin koko sukuunsa. Isän tehtäväksi jääkin sitten vain pysyvästi palvoa maata pyhän madonnan jalkojen alla ja unohtaa, että hän on koskaan elänytkään ennen kuin tämä maailman ihmeellisin nainen tuli vallitsemaan hänen elämmänsä.
Isän ei pidä myöskään luulotella, että hän olisi menettänyt mitään, koska hänen aikaisempi elämänsä on tietenkin ollut helvetillistä. Mitä muutakaan, äitinsä kun on kuvottava ihminen. Nyt vasta mies tietää, mitä oikea rakkaus on. Hänen pitää olla vaimolleen nöyrän kiitollinen ja muistaa kiittää vaimoa joka päivä.
Vaimon ei tarvitse, tietenkään, alkaa vastavuoroisesti vihata omaa äitiään, koska vaimon äiti ja koko hänen sukunsa, ovat niin paljon parempia ihmisiä. Miehen pitää tämä ymmärtää, eikä arvostella, ettei lapsella ole ollenkaan siteitä hänen sukulaisiinsa.
Näin se joillakin näyttäisi menevän.
Onneksi vastapainona on myös tasapainoisia ja normaaleja ihmisiä, mutta he eivät mellasta näillä
palstoilla niin näkyvästi.
minun mieheni siis anoppini poika on myös sitä mieltä että hänen äitinsä omii liikaa lastamme ja aivan turhaan neuvojaan syöltää yms.muita "kohteliaisuuksia" minulle!!!
En tosiaankaan pidä anopistani ihmisenä, mutta hän on lasteni mummo ja siinä suhteessa annan touhuta lasteni kanssa niin paljon kuin mieheni haluaa. Asumme toisella puolella Suomea ja näemme anoppia aika harvoin. Anoppi käy meillä joskus ja toisaalta mieheni käy lasteni kanssa äidillään. Minun mielestäni lapsilla on oikeus kaikkiin isovanhempiin, vaikkeivat vanhemmat appivanhemmistaan pidäkään.
viisaita sanoja.
Vanhempien tehtävä on suojella perhettään myös anopeilta tarvittaessa, sukulaiset voivat saada samalla tavalla kuin muutkin ulkopuoliset pahaa perheessä aikaan. On kuunneltava omaa sydäntää, jos seura ahdistaa sanoo kaikki kallonkutistajat että pysy kaukana seurasta.
Äidillä oikeus valita lapselle seura. Anopit voivat manipuloida ja myrkyttää lapsen sielu, riippuu anopista.
Lapsi vaistoo herkästi jos äidin on paha olla jonkun seurassa ja oireilee sen mukaan. Seuran saa valita itse. E i muitään velvollisuuksia pitää väkisin jollekkin sukulaiselle seuraa. ja huom lapsi ei ole mikään uhri lahja kenellekkään.
Ajatteletko myös omasta äidistäsi, että hän on lapsellesi joku yhdentekevä sukulainen? Jotain rajaa pitäisi löytyä tuollaiseen vainoharhaiseen omistushaluun. Ei lapsi ole mikään uhrilahja äidilleenkään.
EIPÄ OLE OLLUT OMAN ÄIDIN KANSSA TUOLLAISIA TUNTEMUKSIA.
Voisit nyt kuitenkin, edes alkeellisen tasapuolisuuden nimessä, puhua 'meidän lapsestamme'. Vai oletko synnyttänyt neitseellisesti? Itsekeskeinen MINÄ MINÄ-asenne ei ainakaan paranna avioliittoasi.
Isän ja äidin ei anopin eikä muunkaan lapsi.
Olen samaa mieltä siitä, että äiti voi valita lapselleen sopivaa seuraa ... Alkuperäinen anoppi- juttu kuulosti tutulta: minun kohdallani oman anoppini äiti oli ilkeä suustaan jne. monta kertaa hän loukkasi minua tai lapsiani ( olivat esiteinejä silloin) . Tytär huomasi minuun kohdistuneet tölväisyt, ja sanoi että isomummo loukkasi äitiä!!! Nyt olen ikäväkseni huomannut anopissani ikävästi " periytyneitä" piirteitä.. alkaa olla kuin äitinsä muinoin... Ylentää itsensä ja alentaa muita! Nykyään kerron kaikille mielipiteeni siitä, että vanhat voivat usein olla pahempia suustaan kuin nuoret! Nuoria kyllä parjataan silloin huonosti käyttäytyviksi... samaa voi sanoa joillekin vanhuksille; ei heillä ole oikeutta mollata muita, vaikka ovat vanhoja...
Mulle tuli vähän samanlaisia tuntemuksia oman äitini kanssa.
Hän myös myrkyttää puheillaan ihmiset läheltään.
Lapseni on nyt aikuinen ja isä itsekin. En ole äitiäni hänelle haukkunut, mutta sen äitini on ITSE aiheuttanut, ettei häntä kutsuta enää esim. lastelastelasten synttäreille.
Sen verran tekemisissä olivat, että poikani oppi pikkuhiljaa itsekin tajuamaan, että myös hänen lapsensa on vaarassa.
Ilkeitä ja katkeria ihmisiä nyt vaan ON!
Lastaan ei tarvitse alistaa pahoille puheille ja uhkailuille ym.
Pidä pintasi!
Lasta ei oteta väkisin äitiltä pois, ei kukaan eikä missään, ellei lapsi ole vaarassa.
Anoppisi on tökerö ja omistushaluinen. En ihmettele yhtään, vaikka sinulle tulisi millaisia tuntemuksia, kun anoppi on lapsesi kanssa.
Sinun ei tarvitse analysoida tunteitasi tai tuntea niistä mitään syyllisyyttä.
Saat varmasti neuvoja, että yritä kestää. Joillekin se on hinta ilmaisesta lastenhoitajasta. Hanki sinä hoitajasi muualta, niin ei tarvitse maksuksi kestää yhtään mitään. Omistushaluisesta anopista irtautuminen on todella vaikeaa, mutta onnistuu. Oli sukulainen tai ei, niin irtaudu ihmisistä, joiden kanssa sinulla on hankala olla. Ihan varmasti löytyy sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa ei tarvitse ihmetellä omaa hankalaa oloaan.
Ikävä sanoa, mutta lapsesi ottaa aikanaan esimerkkiä juuri niistä aikuisista, joita hänen lähellään on. Jos et halua, että lapsesi ottaa anopistasi esimerkkiä, niin....
Ketkähän ne täällä oikein niitä omistushaluisia ovat?
Ettei vaan nuo vihasta vapisevat äidit?
Haluaisn itse ainakin lapselleni ja koko perheelleni normaalia käytöstä anopin suhteen. En halua manipuloivaa katkeraa anoppia joka non verbaallisella ja verbaallisella käytöksellään loukkaa perhettämme.
Toisaalta yritän ymmärtää häntä sillä hän itse on uhrannut avioliittonsa omalle anopilleen ja miehellensä jota ei ehkä kykene enää rakastamaan. Katkeruus näkyy ja tuntuu käytöksenä miniää kohtaan. On ikävää olla ei toivottu jalkarätti.
hei sinulle!
Kuulostaa tutulle, paitsi ettei minulla ole edes viela lasta, mutta jotenkin olen varma etta reagoisin samalla tavalla. Minulla on vaikeuksia jattaa edes koiraa anopin hoiviin!
En tieda mista reaktiosi johtuu, kannattaa kylla varmaan miettia sita. Mina pelkaan jo nyt etta anoppini ja appeni opettaisivat ihan eri arvoja lapselle kuin mina haluaisin, mutta erikoista on etta mieheeni luotan kuitenkin taysilla. Meilla tilanteeseen vaikuttaa varmaan myos se etta olemme eri kulttuureista ja muutenkin todella erilaisista taustoista lahtoisin. Anoppini on mm. naisten uraa vastaan (!) Minulle ei ole ystavallista sanaa sanonut sen jalkeen kun otin vastaan ylennyksen.
Olen kuten sina pitkaan miettinyt miten naita vastenmielisia ajatuksia saisi laantumaan, mutta tuntuu silta etta tilanne vain pahenee. Sen voin sanoa etta kannattaa purkaa niita tunteita ulkopuoliselle, jottei tilanne kay liian ahdistavaksi ja etsia ehka apua nimenomaan teidan perheen ulkopuolelta.
Mistähän johtuu, että tässä ketjussa tulee käsitys, ettei vaimoilla lainkaan ole aviomiestä eikä lapsella isää? Paniikkihäiriöiset mammat täällä jyräävät tunteidensa mylläkässä kaiken yli.
Koettakaa nyt hyvät hysteerikot ottaa huomioon, että se vastenmielinen, hirveä, etova, ällöttävä anoppi on kuitenkin teidän itse valitsemanne aviopuolison äiti. Ehkä miespolo kuitenkin rakastaa äitiään. Tästä varmaan johtuukin,että epävarman vaimon sappi alkaa kiehumaan. Pahin, mitä voisi tapahtua, olisikin varmaan se, että lapsikin alkaisi pitämään isänsä äidistä.
Kun ei tullut ajatelleeksi että se onkin miehen äiti se anoppi. Nythän sitä taivas aukeni ja murheet haihtuivat. Rakastava ja aina niin hyväntahtoinen Madonnahan sen aviomieheni on neitseellisestä sikiämisestään tuottanut.
Huomion arvoinen seikka että ne miehet antavat mammojensa paapoa ja pälättää niin kuin tahtovat kunhan vain eivät puutu miehille tärkeisiin asioihin, eivätkä vaivaa ja häiritse miesten eloa ja olemisen keveyttä.
Kyllähän joskus ne aviomiesten silmätkin avautuvat huomaamaan että kun on vaimo ja lapsia niin sinne ydinjoukkoon eivät kuulu enään kummankaan puolison vanhemmat. Jotkut tosin pysyvät aina niinä pikkupoikina joiden pipiä oma kultainen mamma ryntää puhaltamaan kun ei se vaimo osaa sitä suorittaa oikealla tavalla.
Kyllä niitä pässinpäitä löytyy meistä kaikista, miehistä ja naisista ikään ja asemaan katsomatta. Syntymäsakeus vain ei ole parannettavissa.
Täällä kirjoittelee moni äiti, joista voi varmuudella sanoa, että heistä itsestään tulee kauhuanoppeja parinkymmenen vuoden päästä. Siis niitä, jotka eivät, suurella todennäköisyydellä, pysty ikinä luopumaan lapsestaan, saati hyväksymään lapsensa aviopuolisoa.
Mistä moinen agressiivisuus?
Arvelisin että noita-akka ei kuulu tuttavapiiriisi kovin kauaa. Senverran kauniisti hänestä sanoit.
Puolisosikin tietää asenteesi, vaikka et olisi mitään puhunutkaan. Muka ajatella, että pidät niin äidistäni!
En toki sano, että olet väärässä!
Kamalinkin mummi tuppaa kuitenkin pitämään lapsenlapsistaan. Se sinun on kestettävä hänen kuolemaansa, tai eroonne saakka.
Lohduttiko? ;-)
samanlaisia ajatukksia, mutta sillä erolla että mminun anopissani ei oikeasti ole mitään "vikaa"-ärsyttää vain jostain syystä. Mielessäni (aina ei käytännössä onnistu) teen kaikkeni ettei tarvitse mennä käymään tai ettei hän tule käymään.
Välillä on todella huono omatunto tämän asian kanssa, koska oikeasti anoppi on mukava. En vain voi sille mitään etten pidä siitä että hän pitää, hoitaa ja lässyttää vauvalle. "Mummonmussukka" ja plääh plääh... voi vittu...