"kuppausklubi"

edellinen keskustelu on täynnä, joten jatketaan tähän.
Eli kuivakuppauksellahan tässä ollaan sellua poistettu. Mulla onnistui yli odotusten. Viiden viikon kuurin jälkeen senttejä oli lähtenyt vyötäröltä noin 7 ja reisistäkin 2,5cm. Senteistä viis, mutta muhkurat ovat kadonneet. Enää ei seistessä näy minkäänlaista pahkuraa vaan saa tosiaan puristaa ennenkuin jotain saa näkymään ;-)

Yritän vastailla hoitoa koskeviin kysymyksiin minkä tällä "ammattitaidollani" osaan.

:-D ketjun aloittaja eli alkuperäinen ap
Ilmoita

242 Vastausta

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kun esim. reiden etuosa pitää kupata alhaalta ylös, niin irroitatteko kupin sitten aina ylhäällä? vai onko väärin liu'uttaa kuppi sivua myöten alas (koska sivusta saa kupata molempiin suuntiin)
1 VASTAUS:
Montakos meitä kuppailijoita oikein onkaan?
On se kumma, eilen kuppaillessani näytti ihan siltä, että mitään ei ole tapahtunut, mutta nyt aamulla taas pohkeet ainakin näyttävät? kapeammilta ja sileiltä?? Kohta kolme viikkoa täynnä eikä selvää tulosta näkyvissä! Jatkan silti, jossain sanottiin, että ensimmäisten tulosten näkymiseen voi mennä 3-4 viikkoa.
Kerropa ap taas uudestaan oma kuppailutekniikkasi. Et siis irrota kuppia välillä? Teenköhän minä jotain väärin?? Liian kauan???
Onko joku muu saanut yhtä hyviä tuloksia kuin ap? Onko joku, jolla ei toimi??
Innokasta kuppailukesää kaikille ;)
+Lisää kommentti
niin että onko tuolle kuppausjutulle jonkinlaista ikärajaa? Kun selluliittivoiteet ovat aikuisille tarkoitettuja, mutta voiko tuota kuppausta harjoittaa jo 15-16vuotiaat?
1 VASTAUS:
kuppaan niin pitkään kuin imu riittää :-) mutta aloitan reidet alhaalta ylöspäin aina kun laitan kupin iholle.

arvelen että vyötärön huima 7cm johtuu osakseen siitä, että olen omenavartalo ja siihen vyötärölle kertyy kaikki ylimääräinen. Eli siitä lähtee enemmän mistä on lähteä.
Toistan kuitenkin että ei kannata katsella mittanauhaa vaan silennyttä ihoa. Mulla on iho kiinteämpi ja muhkurat kadonneet...senteistä viis, vaikka se olikin ihana yllätys :-)

Kuppaamisen alaikäraja taisi olla 3v (tarkoittaa lähinnä kivun hoitoa, sellukäsittelyä ihan pienille ole tarkoituskaan tehdä :-D ), joten kyllä tää on sallittu hoitomuoto teineillekin. Suosittelen lisäksi runsasta veden juomista ja kotioloihin väljempiä housuja kuin kaupungilla pitää olla ;-) (tiukat housut edesauttaa selluliitin muodostumista, koska veri ei pääse kunnolla kiertämään).

ap
+Lisää kommentti
Jouduin olosuhteiden pakosta olemaan 1½ viikkoa kuppaamatta, joten ei ole tulkosia, mutta tänään uudella innolla jatkan.
9 VASTAUSTA:
otathan huomioon, että tauko saattaa vaikuttaa sellun sulamiseen, koska pitäisi yhtäjaksoisesti pyrkiä se 4vk kuppailemaan...

:-D ap
:-D kirjoitti:

shoppailemassa ja aina sovituskopissa kauhistelen takareisien muhkuroita, mutta eilen peilistä tiiratessani jalat olivat SILEÄMMÄT! Kyllä siellä muhkua vielä on, muttei niin isoa eikä niin PALJON!! JEE!!!
JOTAIN ON SIIS TAPAHTUNUT! Lenkillekään ei ole "päässyt" kun on ollut niin kuuma. Sain uutta intoa jatkaa imuttelua, pakko sen on jossain vaiheessa häipyä näkymättömiin. Karamellitkin olen jäättänyt syömättä, vaikka himo on välillä kova. Lisäksi selluvoide, harjaus ja kylmät suihkut; eiköhän tepsi...
lyhyitä hameita ja paljaita sääriä vaan esiin ; )
.Kukkanen kirjoitti:

kiva että huomasit muutosta tapahtuneen
:-D

ps. mullakin sääret somasti esillä hamonen päällä, eikä hävetä ollenkaan :-)
:-D kirjoitti:
otathan huomioon, että tauko saattaa vaikuttaa sellun sulamiseen, koska pitäisi yhtäjaksoisesti pyrkiä se 4vk kuppailemaan...

:-D ap
Toki tajusin, että tauko ei hyvää tee, mutta kun asialle ei voi mitään
Eli aloitin oikein kauneudenhoitospurtin:
Ihon kuorinta kahvipuru-merisuolaseoksella, mikrokuituliinahionta, aromiöljysellukylpy, rasvaus, kuppaus, itsestäänruskettavaa kropalle.
Jalkahoito ja manikyyri.
Ja kasvohoito: syväpuhdistus, mikroliinakotihionta,tehokosteusnaamio ja pitkät yöunet.
Nyt hehkuu ja kihelmöi koko kroppa ja naama
Ja on ihana olo, kun hoitaa/hemmottelee itseänsä.
Hyuomenna kesämekko päälle ja sandaalit varpaisiin ja menoksi...
Hauskaa kuppailua ja aurinkoista kesää.
Mare the Cupper kirjoitti:

sinähän vallan innoistuit ;-)

Voisitko kertoa mikä tuo mikrokuituliinahionta oikein on? Kuulostaa mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta ;)
Irene2 kirjoitti:

on sellainen erityisesti ihon hoitoon tarkoitettu mikrokuituliina. Kuorii iholta kuolleen ihosolukon pois, vilkastuttaa ihon uusiutumista. Ostin aikoinaan maksaläiskiäni varten, mutta pitäisi auttaa melkein mihin vaan ihon ongelmiin:pieniin ryppyihin, epätasaisuuksiin, näppyihin, maksaläiskiin, pieniin arpiin, jne. Itse olen huomannut, että ihohuokoseni ovat selvästi pienentyneet, mustapäät pienentyneet ja miltei hävinneet ja iho on jotenkin heleämpi... Makasaläiskiin tehoamisesta en tiedä, se pahin kausihan on vasta aluillaan ja olen käyttänyt vajaa kolme kuukautta.
Eli pesen naaman ja kevuesti sipaisen nassun liinalla, kerran viikossa kunnon hionta. Iho pitää suojata aurinkosuojalla hoidon aikana hyvin, ei saa käyttää alkoholillisat kasvovettä jne. Tehokkaampi tuo viikkohoito on kun kosmetologin 55 € maksanut, josta en huomannut mitään eroa.
Kroppaa varten samanlainen mutta hiukka isompi.
Omani ostin ulkomailta, mutta huutonetissä niitä myi ainakin joku, joka möi täälläkin isommille tytöille liivejä. saattaisi löytyä hakutoiminnolla. Joku sanoi Elleissä prismasta ostaneen mutten ole nähnyt.

tiedoista =) Kuulostaa kyllä kokeilemisen arvoisilta, jos niitä jostain käsiinsä saa. Minulla kun on vähän kaikenlaisia iho-ongelmia, enkä ole juuri kosmetologien hoidoista apua saanut. Täytyy katella jos jostain vastaan tulis moisia liinoja ;)

Duroyn valikoimasta löytyy molemmat liinat...

http://www.kauneudenmaailma.fi/duroy-m-32.html
+Lisää kommentti
Oon lukenut tätä kuppausjuttua ja tuntuu siltä että taidan kokeilla itsekkin =D Ei haittais yhtään että sais muhkurat pois ainakin osittain.Ja kun kerran kivun lievitykseekin ovat tarkoitettu niin olisi senkin takia hyvät mulle. Sais noi veret kiertämään hartioissa. Liityn joukkoon iloiseen kun olen välineet tilattua :)
2 VASTAUSTA:
niin ja paljonko maksaa? =)
juliaana kirjoitti:
niin ja paljonko maksaa? =)
Kumisia ei muuten kannata ostaa, haisevat kamalalle, vaan silikonista valmistetut

http://www.sinunapteekki.fi/catalog/ihonhoitotuotteet-tarvikkeet-muut-c-33_182.html
+Lisää kommentti
kuppaus on nyt takana. En tiedä oliko tekniikka väärä, mutta en aivan vakuuttunut "laitteen" tehosta =( Esim. takamuksessa en saanut kuppeja edes pysymään että olisin voinut niitä liikutella... Kuinka tiukkaan iskette kupin ihoon kiinni? Aivan hiukan vai niin että tuntuu vähän kipuakin? Täytyy jatkaa huomenna harjoituksia paremmalla onnella. Edelleen olisi kiva kuulla mitä rasvaa te käytätte kuppauksessa! Voidetta tuntui kyllä kuluvan ihan kivasti jo yhdellä käyttökerralla.
Ilmoita
Tänään vihdoin sain haettua nuo kupit postista. Pian ensimmäinen kokeilukerta edessä, jännittää hieman että millaista se on =D

Noista voiteista kun moni kyseli niin Käyttöohjeissa luki että ihon liukastamiseen kannattaisi käyttää vaseliini-, lasoliini-, parafiini,-mehiläisvaha- tai silikonipohjaista voidetta =)
Ilmoita
Olen nyt viikon kupitellut mutta reidet tuntuvat vain entistä löysemmiltä ja näyttävät muhkuraisemmilta! miten se on mahdollista. parempaan suuntaanhan muutoksen piti tapahtua!
Ilmoita
..nyt 5 päivää, iho tuntuu sileemmältä ja muhkurat häivenneet jonkin verran (ns. sulaneet kuten täällä puhuttu). ainakin kuvittelen niin :D innokkaana aion jatkaa tätä ja odotan tuloksia tapahtuvan...kiitos vain tästä viestin aloittajalle! vihdoinkin taisi löytyä tähän ongelmaan apu :)
Ilmoita
näkyykö muilla viimeisimmät viestit? tänään on laitettu viimeisin viesti, mutta näyttää vain eilisen...
Ilmoita
Niin että mistä siis tilasit nuo kuivakupit? Täytyy itsekin kokeilla tuota.
2 VASTAUSTA:
täältä

http://www.hyvinvoinnin.fi/hvttShop.pmd/shop/prdinf?p=1856

Ja nopeesti tuli, kuppailua viikko takana, ja luulen (toivon) muhkuroiden silinneen. iho ainakin tuntuu todella sileeltä. :)
tilasin kirjoitti:

lähdemme mökille muutamaksi päiväksi
Kuppailuintoa kaikille ;-)

ap
+Lisää kommentti
moikka kaikille ja onneksi olkoon hienoista tuloksista!aloitin nyt toistamiseen kuppailun ihan uudella innolla.olen seurannut teidän muiden kuppailuja,ja nyt on kova into tuhota selluliitia ja antaa läskille kyytiä :) nyt lupaan antaa kupille kyytiä,vaikka kipua se tuottaakin.kuppailin juuri äsken,ja peppu on ihan punainen ja verenpurkaumiakin näytti tulleen.kuppauksesta on kohta puoli tuntia,ja vielä on iho punaisena,ja reidet tuli kipeiksi.kuppaan siis vatsan,pepun ja reisien takasivuista (niissä on sellaiset ratsupaikat,vai miksikä niitä nyt sanotaan..)en siis koko reisiä.
kuppaako kukaan muuten reisien sisäpuolelta?oliko se kovastikin kiellettyä?minulla on sisäreisien yläosissa sellaiset rasvakertymät,on olleet siellä nuoruudesta asti.ne ei lähde millään liikunnallakaan,eikä edes silloin,kun olin superlaiha.ne kun saisi pois,niin olisin ikionnellinen!!
hyvät juhannukset vaan kaikille!
3 VASTAUSTA:
Sovittelin housuja ja tähystin taas itseäni sovituskopin peilistä. Takareidet on selvästi silenneet!! Mikään ei oo tähän asti tehonnut, liikun säännöllisesti eikä painoakaan ole liikaa, silti tuota ikävää sellua on pikkuhiljaa tullut eikä sen poissaamisesta ole ollut tietoakaan ennen "kuppausklubia".
Pohkeissa on myös sellua, se ei näy kuin puristettaessa. Minusta tuntuu, ettei se ole lainkaan vähentynyt?
Ihanaa ap, että aloit hehkuttamaan tätä kuppausta, KIITOS!!
Kokeile ihmeessä sisäreisiinkin. SinullaKIN on ilmeiseti imukanavien tukkeumat sisäreisissä, joten nesteet liikkeelle vaan!!
Ymmärsin, että ainoastaan taipeiden kohdat on kiellettyjä. Siellä kun kulkee pääverisuonet. Mulla ainakin pitää imuttaa palloreisiäni tosi kovalla imulla, koska iho on tosi joustavaa sisäreisissä. Ei oo tullu yhtä mustelmaa lukuunottamatta mitään HUONOJA sivuvaikutuksia.
Helpointa on ehkä ottaa "lonkalta vauhtia" ja kuljettaa kuppia alaviistoon sisäreisiä kohti. Toinen taktiikka on imuttaa sisäreittä pitkin ylös-alas saunajakkaralla istuen ja imutettava jalka suoraksi ojennettuna wc- pöntölle. Vähän kuulemma (mieheni mielestä...)pervon kuuloista ja näköistä hommaa, mut pääasia et toimii! Mä olen ohjeista huolimatta imuttanu pääasiassa suurimmalla kupilla.
palloreisi kirjoitti:

mietiskelin,että kuinkahan tärkeää on noudattaa noita kuppaussuuntia?minä olen nyt kupannut reidet edestakaisin liikkein ylös-alas-ylös-alas...kuppia välillä irrottamatta.jos reidet kuppaa aina alhaalta ylös,niin silloinhan se kuppi pitäisi aina irrottaa ylhäällä,ja taas kiinnittää alas..tämä ei oikein mene minulle jakeluun ;)jos taas kupin palauttaa alas aina reiden sivuosasta,niin se sivu kipeytyy nopeasti(kun jatkuvasti palauttelee)
+Lisää kommentti
Tässä tuloksia yhden viikon jälkeen !
Rintojen alta 88cm ->87cm
Vyötärö 87 -> 84
Ylälantio 98 -> 96
Reidet 63 -> 62 eli joka kohdasta lähti, jee!
Jouduin matkan takia pitämään yhden välipäivän, mutta sekään ei näköjään tuloksiin vaikuttanut.
Olo on hirmu energinen ja masukin toimii hyvin.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
1 VASTAUS:
meillä on siis sama ongelma.toivottavasti ne muhkut lähtisi tuolla kupilla.mulla ei pysy se kuppi millään kiinni tuolla sisäreiden yläosassa,täytyy kokeilla sinun keinojasi,kiitos!tosi paljon sinulta on senttejä lähtenyt viikossa,hieno juttu :)
+Lisää kommentti
iho tuntuu sileämmältä,silleen pehmeältä.pyllyn ja reisien iho on kipeä,aiih!sain eilen aika paljon verenpurkaumia peppuun,ja niistä kohdista otti tosi kipeetä kuppailla tänään.kannattaako noiden verenpurkaumienkin päältä kupata,vai odottaa,että ne paranee?alkaakohan iho kohtapuoliin tottua tähän hommaan,eikä tuntuisi niin kivuliaalta?
Ilmoita
mietiskelin,että kuinkahan tärkeää on noudattaa noita kuppaussuuntia?minä olen nyt kupannut reidet edestakaisin liikkein ylös-alas-ylös-alas...kuppia välillä irrottamatta.jos reidet kuppaa aina alhaalta ylös,niin silloinhan se kuppi pitäisi aina irrottaa ylhäällä,ja taas kiinnittää alas..tämä ei oikein mene minulle jakeluun ;)jos taas kupin palauttaa alas aina reiden sivuosasta,niin se sivu kipeytyy nopeasti(kun jatkuvasti palauttelee)
2 VASTAUSTA:
kupit? Juoksevan veden alle ei saa laittaa - voiko upottaa veteen vai pitääkö vain "pyyhkästä" vedellä??
kyselee Kukkanen =)
pesette kirjoitti:
kupit? Juoksevan veden alle ei saa laittaa - voiko upottaa veteen vai pitääkö vain "pyyhkästä" vedellä??
kyselee Kukkanen =)
että pestään vedellä ja saippualla. Ei siis kielletä veden käyttöä. Ainoa minkä mainittiin haurastavan sitä pintaa oli öljypohjainen voide..

Itse näiden viestien innostamana tilasin joku aika sitten kupit ja nyt on 4 päivää takana kuppailua :)
+Lisää kommentti
mistä ja miten? onko kotona tehtävä kuuri? miten toimii? kerro kaikki mitä tiedät ja mistä voi hankkia jne... hauskaa juhannusta!
ja kiitos jo etukäteen! :)
Ilmoita
kävin juuri tilaamassa nuo kupit! nyt odottelen että nuo tulisivat! tosi hyviä tuloksia olette saanut ja pienessä ajassa!! palataan kun saan nuo kupit! pidän myös teitä ajan tasalla muutoksista, jos niitä mulle tulee, kun ei mikään auta... toivottavasti jotain tapahtuu!!
KIITOS teille kaikille jo etukäteen! ihanaa kun tietää että on olemassa jotain mikä tehoaa!!! :)
Ilmoita
olen imutellut vaan reisiä pari viikkoa ja 1cm on kadonnut, iho on tosi paljon siloisempi :) jipii
6 VASTAUSTA:
tottakai sitä tulee seurattua täällä, etten vain ole ainoa onnellinen. IHANAAAA siis että muillakin sellu katoaa :-). Kohta Suomen naiset hipsuttelevat minihameissa selluttomin jaloin kaiket kesät ;-) !!!

Jollekin kyselijälle, lue alempaa aiempi aloittamani ketju "kokeilua imumuokkaus kotioloissa", sieltä saat paljon tietoa

ap :-D

oon seurannu teidän juttuja täällä ja viime viikol sain omat kupit joten nyt innolla imuutteleen ja oottamaan tuloksia!!!Mulla on tosi paha selluliittiongelma, kolmannen asteen ja jos se häviäis edes vähän niin siihenki olisin jo tyytyväinen!
Ja vieläkö joku keksis toimivan keinon raskausarpiin...
Kiitos ap sinulle kun jaksat olla tääl meitä muita viel kannustamassa!!!
T.matamimimmi
:-D kirjoitti:
tottakai sitä tulee seurattua täällä, etten vain ole ainoa onnellinen. IHANAAAA siis että muillakin sellu katoaa :-). Kohta Suomen naiset hipsuttelevat minihameissa selluttomin jaloin kaiket kesät ;-) !!!

Jollekin kyselijälle, lue alempaa aiempi aloittamani ketju "kokeilua imumuokkaus kotioloissa", sieltä saat paljon tietoa

ap :-D
Kiitos tosiaan ap:lle että jaksat kannustaa meitä muita! Minä odottelen tuskassa että saan nuo kupit. varmaan ensi viikolla tulee postiin! sit mäkin pääsen imutteleen! jos saan edes vähän tuota muhkuraa pois niin olen iki iki onnellinen!
t: paksut reidet ja iso pylly :)
minä myös kirjoitti:

teillä muilla pohkeisiin?
Reidet on muuttuneet sileämmiksi ihanasti, mutta pohkeet on entisellään eli sellua näkyy puristettaessa ja sitä on aikas paljon!
Vatsassa ei sellua ole, mutta viimeisen puolen vuoden aikana litteä vatsani on "pullahtanut". Sitä haluaisin kiinteyttää, mutta kuppi irtoilee koko ajan. Hankalaa...?
Vettä jon paljon ja liikun aika säännöllisesti, vielä kun saisi ikuisen karkinhimon kukistettua!!

SeLLuTonTa keSää kaikiLLe!!
Kukkanen> kirjoitti:

Heips!mä kokeilin parina ekana päivänä kuppausta myös pohkeisiin mutta mulla on se ongelma et mulla on usein tosi pahoja kramppeja jaloissa ja kun kuppasin pohkeita ne kramppas seuraavana yönä tosi pahasti joten en uskaltanu enempää kokeilla.. pohkeissa mulla ei ole näkyvää sellua(näkyy vaan puristattaessa) reisissä ja takapuolessa sit senki eestä...
Kukkanen> kirjoitti:
teillä muilla pohkeisiin?
Reidet on muuttuneet sileämmiksi ihanasti, mutta pohkeet on entisellään eli sellua näkyy puristettaessa ja sitä on aikas paljon!
Vatsassa ei sellua ole, mutta viimeisen puolen vuoden aikana litteä vatsani on "pullahtanut". Sitä haluaisin kiinteyttää, mutta kuppi irtoilee koko ajan. Hankalaa...?
Vettä jon paljon ja liikun aika säännöllisesti, vielä kun saisi ikuisen karkinhimon kukistettua!!

SeLLuTonTa keSää kaikiLLe!!
millä kupilla kuppaat mahan?mulla irtoili,kun käytössä oli toiseksi isoin kuppi.vaihdoin pienempään,eikä irtoile läheskään niin paljon.
+Lisää kommentti
kokeilla. Kävin netistä katsomassa, löysin sellaisen kun naturaid mistä niitä voi tilata, mutta he ovat lomalla heinäkuun loppuun asti. En malta odottaa niin pitkään, mistä te olette tilanneet kuppaus kupit?
1 VASTAUS:
mä tilasin tuolta hyvinvoinnin kaupasta! linkki löytyi kun selailet noita muita viestejä!
mä tilasin myös viime viikon lopulla ja nyt odotan kovasti että millon ne tulee :)
pääsee kuppaileen!

terv. selluliitti pylly ja reidet
+Lisää kommentti
Ajattelin ostaa hierontaöljyä, käykö se myös tähän kuivakuppaukseen voiteeksi?
Tuleeko tuolta mistä sinä ":-D" tilasit nuo kupit, minkäänlaisia postikuluja?

Ja kiitos sinulle että toit tälläisen tiedon meille muillekin muhkurareisille, aion itsekin tilata nuo kupit :)
10 VASTAUSTA:
Öljy haurastuttaa kumia, joten öljytöntä rasvaa tulisi käyttää. Käsittääkseni postimaksut tulevat aina. Ellei erikseen mainosteta maksuttomuutta.
Mare the Cupper kirjoitti:
Öljy haurastuttaa kumia, joten öljytöntä rasvaa tulisi käyttää. Käsittääkseni postimaksut tulevat aina. Ellei erikseen mainosteta maksuttomuutta.
liukastetta. Ostin tavaratalosta CLICK-nimistä liukuvoidetta. Todella huonoa! Ensin liukui liikaa ja sitten kuivahti niin ettei kuppi liikahtanut mihinkään!! Meni melkein koko purtilo karralla.Välttäkää tuota.
Edellinen mulla oli K-Y nimistä liukastetta apteekista, oli kalliimpi, mutta älyttömän hyvä. Ei tarvinnut laittaa kuin vähän ja kuppi liukui kuin unelma niin kauan kuin halusin...
Ostanpa sitä lisää.
Huomenna tulee neljä viikkoa kuppailua, mutta tarpeeksi sellu ei ole hävinnyt. Taidan jatkaa vielä kesäloman ajan päivittäistä kuppailua (mikäli lomailulta kerkeän ;) ), katsotaan sitten miltä näyttää...
----------------KuKKaNeN-------------------------
huonoa kirjoitti:

minäkin käytin aluksi klikkiä, mutta sitä meni tosi paljon... siirryin käyttämään garnierin selluliittigeeliä joka oli alennuksessa n.2€ putkilo :)
sellupylly kirjoitti:

kuppaillut :)
Olen tässä kahden viikon ajan ollut kuppausklubin melko hiljainen jäsen :b
Mitään ihan huimia tuloksia en ole huomannut, mutta iho tuntuu ja näyttää kyllä sileämmältä, sellua ei alunperinkään kovin paljoa ollut.

Niistä rasvoista. aluksi tilasin netistä kuppien mukana liukuvoidetta, joka loppui eilen. Ja eilen hainkin s-marketista extra vartolovoidetta. Iso puteli maksoi alle 2e ja mielestäni liukuu paljon paremmin kuin liukuvoiteella, tosin kuluuhan rasvaa enemmän myös, mutta luulen silti jääväni voiton puolelle. Pakkausselostetta tavasin pitkään, mutta luulisin ettei siinä öljyä ole. :)

Kiitos kuppailubuumin aloittaneelle!

Hei kaikille!
Tässä viikon 2 tulokset:
Lantiolta lähti 2cm viikkoon yksi verrattuna,
vyötäröltä ja reisistä 1cm. Kaikista huvittavinta on se, että farkut mahtuu sujahtamalla päälle ja paino on noussut 3.5kg kahden viikon aikana :O)
No jos heittäisin tuolla puntarilla vaikka vesilintua, niin ei tulis turhia masennuskohtauksia!
Palailen viikon kolme tuloksien myötä taajuudelle.
Iloisia imutussessioita kaikille!
Palloreisi kirjoitti:

ja olkaa hyvä vaan kaikki :-)
Ajattelin että pitää jakaa hyvää tietoa eteenpäin, ettei turhaan mene rahaa selluvoiteisiin kun ei ne oikein mitään auta.
Tää auttaa, ja tulee lopulta paljon paljon halvemmaksi.
Testatkaapas hieroa miehen selkää, meillä ukko nukahti kesken käsittelyn :-D ...hieroi se sitten minuakin toisena päivänä vastapalvelukseksi ;-)

ap :-D
salaa kirjoitti:
kuppaillut :)
Olen tässä kahden viikon ajan ollut kuppausklubin melko hiljainen jäsen :b
Mitään ihan huimia tuloksia en ole huomannut, mutta iho tuntuu ja näyttää kyllä sileämmältä, sellua ei alunperinkään kovin paljoa ollut.

Niistä rasvoista. aluksi tilasin netistä kuppien mukana liukuvoidetta, joka loppui eilen. Ja eilen hainkin s-marketista extra vartolovoidetta. Iso puteli maksoi alle 2e ja mielestäni liukuu paljon paremmin kuin liukuvoiteella, tosin kuluuhan rasvaa enemmän myös, mutta luulen silti jääväni voiton puolelle. Pakkausselostetta tavasin pitkään, mutta luulisin ettei siinä öljyä ole. :)

Kiitos kuppailubuumin aloittaneelle!
onko tuon voiteen nimi siis extra vartalovoide? pitäisi saada hyvää halpaa öljytöntä ja riittoisaa ku pääse ekoko ajan rasva loppumaan. ja tuo siis on? täytyytpäs kokeilla :)
kuppaajamyös kirjoitti:
onko tuon voiteen nimi siis extra vartalovoide? pitäisi saada hyvää halpaa öljytöntä ja riittoisaa ku pääse ekoko ajan rasva loppumaan. ja tuo siis on? täytyytpäs kokeilla :)
se extra (tms.) on jokus-markettien halpismerkki, eli löytyy vaan kyseisistä kaupoista. Sinivalkonen pullo ja eilen kun sitä ekaa kertaa kokeilin, ni tuntu toimivan hyvin. öljystä en tietysti voi olla ihan 100% varma, mutta luulisin ettei siinä ole...
:-D kirjoitti:
ja olkaa hyvä vaan kaikki :-)
Ajattelin että pitää jakaa hyvää tietoa eteenpäin, ettei turhaan mene rahaa selluvoiteisiin kun ei ne oikein mitään auta.
Tää auttaa, ja tulee lopulta paljon paljon halvemmaksi.
Testatkaapas hieroa miehen selkää, meillä ukko nukahti kesken käsittelyn :-D ...hieroi se sitten minuakin toisena päivänä vastapalvelukseksi ;-)

ap :-D
Saan huomenna nuo imuttelu kupit!! jee jee pääsee imutteleen oikeen kunnolla :)
huonoa kirjoitti:
liukastetta. Ostin tavaratalosta CLICK-nimistä liukuvoidetta. Todella huonoa! Ensin liukui liikaa ja sitten kuivahti niin ettei kuppi liikahtanut mihinkään!! Meni melkein koko purtilo karralla.Välttäkää tuota.
Edellinen mulla oli K-Y nimistä liukastetta apteekista, oli kalliimpi, mutta älyttömän hyvä. Ei tarvinnut laittaa kuin vähän ja kuppi liukui kuin unelma niin kauan kuin halusin...
Ostanpa sitä lisää.
Huomenna tulee neljä viikkoa kuppailua, mutta tarpeeksi sellu ei ole hävinnyt. Taidan jatkaa vielä kesäloman ajan päivittäistä kuppailua (mikäli lomailulta kerkeän ;) ), katsotaan sitten miltä näyttää...
----------------KuKKaNeN-------------------------
mitähän ky voidetta olet ostanut, sitä geeliäkö? ostin juuri geeliä ja se kuivahti tosi nopeasti.. Ois tietenki pitänyt ostaa sitä nestemäistä vai?
+Lisää kommentti
Hiukan epäillen olen lukenut tätä kuppausketjua, mutta kun kerran näin moni kehui tilasin myös imuttimet itselleni. Sattuu aivan perhanasti ja olen täynnä mustelmia (niitä tulee tosi helposti muutenkin), eikä tuloksia vielä parin päivän testailun jälkeen ole näkyvissä. Mutta mikäli parissa viikossa sellu edes hiukan siliää, lupaan aloittaa uuden elämän! Ituja, jyviä ja lenkkeilyä.... Ja mieskin tykkäisi!
2 VASTAUSTA:
moikka kaikille!kuppasin kahtena päivänä reisiä ja peppua.minulle tuli tosi pahat mustelmat,enkä ole niihin enää uskaltanut koskea.kuppaaminen sattui tosi paljon!!!kuppasin toiseksi pienimmällä kupilla.mahaa olen nyt vaan kupannut,siinä on vaan minimaalinen mustelo.tuossa alapuolella on kuva mustelmista,luonnossa näyttävät paljon pahemmilta.en taida pariin viikkoon lähteä rannalle.miksiköhän tuli näin pahat mustelmat??

http://pics5.cig.canon-europe.com/priv/855CB62DAF9C1EE8BD117060CAD60196.jpg
kuppaaja 3 kirjoitti:

kirjoitin jo kerran, mut katos jonnekin!
en saanut sitä kuvaa näkyviin...
mutta tässä muutama arvaus mistä mustelmat voisi johtua:
-kuppi on liian tiukalla ihossa
-voidetta ei ole tarpeeksi
-nostat kuppia liikaa samalla kun siirrät sitä
-pidät kuppia paikallaan pitkään

:-D ap
+Lisää kommentti
Nyt laitoin tilauksen tulemaan, nhs nettikaupasta tilasin keep fit jar kuppaussarjan, sehän teilläkin on vai? Melko kalliiksi tuli, postikuluineen 49e, niiden on paras olla hintansa väärti ;)
Minulla on aikas paljon selluliittia jaloissa ja kun kupit tulee niin aloitan myös tulosten seurannan. Odotan innolla.

laurainen
1 VASTAUS:
mulla maksoi vajaa 40 euroa lähetyskuluineen! tilasin hyvinvoinnin tavaratalosta.. mä saan huomenna imuttelukupit ja sit mäkin rupeen täällä päivittään noita kokemuksia ja koko muutoksia, joita toivon mukaan tulee! mulla on tosi paljon sellua pyllyssä ja reisissä!
+Lisää kommentti
koitin be happy liukuvoidetta,oli huonoa.kerran olen koittanut vaseliinia,paljon parempi kuin liukkari,kun ei kuivu pois.iho ja kuppi vaan jää tosi rasvaisiksi,ei meinaa saippuallakaan lähteä.
1 VASTAUS:
liukuvoiteen kuivaessa olen kostuttanut jalat varovasti vedellä ja taas luistaa :) samoin teen selluliitti voiteille...
+Lisää kommentti
onko kenellekkään mulle käynyt niin että kun kuppaa mahaa illalla, niin saa juosta koko yön pissillä? kuppasin nyt vasta toista kertaa mahaani ja totisesti taisi laittaa nesteet liikkumaan ja nyt aamulla on olo paljon laihempi mahan kohdalta. Johtuen varmaan nesteiden poistumisesta?

Poikakaverini kommentti eilen illalla: Mä kun aattelin että laitat taas rahat johonkin humpuukiin, mutta eihän sun jaloissa näy enää yhtään muhkuraa :)
2 VASTAUSTA:
Minulle kävi illalla juuri samalla tavalla =) Innostuin kuppaamaan mahaa enemmän niin juoksin yön vessassa tunnin välein. Muuten ei ole puolessa toista viikossa mitään näkyvämpiä tuloksia syntynyt kuppauksesta, mutta täytyy vielä sinnitellä, jospa nuo selluliitit on vain niin tiukassa etteivät heti lähde sulamaan ;)
irene2 kirjoitti:

nyt kun olen ns "ylläpitovaiheessa" eli kuppailen vain suunnilleen kerran viikossa, niin kyllä saa vessassa juosta taas moneen kertaan. Kuin myös hiostaa tosi paljon ja janottaa :-D .

Mun mielestä elimistö jotenkin tottuu siihen kuppailuun...silloin kun kuppailin joka päivä ei tarvinnut juosta vessassa niin paljon, kuin ihan aluksi ja nyt kun harvoin kuppailen.

Mutta eikös oo ihanaa kun muutkin huomaa että jotain on tapahtunut ;-)

ap :-D
+Lisää kommentti
nyt siis kokeilin aqualan l voidetta,kun sattui kaapista löytymään.sanotaan näin,että on kohtalaista,mutta ne kyllä suosittele ostamaan.aika usein saa lisätä,kun tuppaa imeytymään nopeesti.nyt kuppailen siis vaan mahaa,niin on oikeastaan sama,mitä siihen käyttää,kun on niin pieni alue.olen hinkannut mahaa 10-15 min.tuntuu kivalle,eikä satu(toisin kun reisissä ja peffassa).
outo juttu,kun tuo mustelmakuva ei näkynyt enää.silloin se vielä näkyi,kun sen laitoin.täytyy koittaa illemmalla uudestaan.
Ilmoita
aiemmassa kuppausketjussa kirjoitin,että käytän roc-selluliittivoidetta.kerkisin käyttää sitä reilu 2 viikkoa.sain siitä tosi pahan nokkonihottuman ja jotain pigmenttiläiskiä.vieläkään ei iho ole parantunut täysin.voiteessa sanottiin,että se on hypoallergeeninen,ja pitäisi sopia hyvin vaikka allergiselle..joopa joo.
Ilmoita
Luin äsken molemmat viestiketjut kokonaisuudessaan läpi ja oli pakko käydä tilaamassa imukupit, ne oli kyllä tilapäisesti loppu, mutta siinä luki että huomenna tulee lisää, joten katsotaan nyt koska saapuu...

Itse laihdutin alkuvuodesta 10 kiloa ja vielä olisi vähän matkaa tavoitteeseen ja muhkuroita löytyy aika reippaasti, että jos jonkinnäköistä apua saisi niin olisi ihan huippua!!!
12 VASTAUSTA:
mä kans sain innostukseni täältä! tilasin kupit ja tänään tuli postiin mutta en kerenny hakee niitä :( huomenna pääsee sit imutteleen!! jee jee! mä kans oon laihduttanu tän vuoden puolella 7 kg mut nyt näkyy muhkuroita aika reilusti! mistä yritit tilata noi kupit? mä tilasin hyvinvoinnin tavaratalosta ja maksoi postitus kuluineen n 40 euroa! tsemppiä myös sulle! toivotaan että muhkurat lähtee nyt totaalisesti käveleen ja pysyy pois!
pallo pylly :) kirjoitti:

mun pitäis varmaan ottaa noihin kuppi-myymälöihin yhteyttä ja alkaa pyytää provikoita kuppien myynnistä :-D

Heippa pallo pylly!

Mä tilasin kans sieltä hyvinvoinnin tavaratalosta, nää ketjut on aikaansaanu niin kauheen buumin et tavarat kiskotaan käsistä... :)

Jep, tsemppiä meille kaikille!!!
:-D kirjoitti:
mun pitäis varmaan ottaa noihin kuppi-myymälöihin yhteyttä ja alkaa pyytää provikoita kuppien myynnistä :-D

ap
niin varmaan tarviis joo! saisit hyvät provikat! :)
*pokS* kirjoitti:
Heippa pallo pylly!

Mä tilasin kans sieltä hyvinvoinnin tavaratalosta, nää ketjut on aikaansaanu niin kauheen buumin et tavarat kiskotaan käsistä... :)

Jep, tsemppiä meille kaikille!!!
saat ne tosi pian niin pääset säkin sit imuileen :)
pallo pylly :) kirjoitti:
saat ne tosi pian niin pääset säkin sit imuileen :)
Tämän ketjun innoittamana menin minäkin tilaamaan kupit Hyvinvoinnin kaupasta, eli liityn kuppausclubiinne heti kun paketti saapuu! :)

Olen vasta reilu parikymppinen hoikka tyttö, mutta muhkurat pepussa ja reisissä ovat todella näkyviä. Oon kärsinyt tästä noin 18-vuotiaasta lähtien. :( Nykyään tuntuu, että käsivarretkin on niin löysät ja muhkuraakin niistä jo hieman löytyy, että hyvä kun kehtaa näin kesällä hihattomia pitää. :( Eli olisin todella iloinen jos kuppaukssta löytyisi apu!

Mä olen niitä, joita aina palelee ja sormet sekä varpaat ovat aina kuin jääkalikat. Jospa tässä olisi apu siihenkin vaivaan.

Jään odottelemaan pakettia... :)
Sylva kirjoitti:

mulla on myös noita ongelmia että aina palelee ja jalat ja kädet on todella kylmät tai sit ihan hikiset.. tuntuu että mulla on todella paljon samanlaisia oireita kuin monella täällä :) mä olen kans kärsiny noista pateista jo kauan. nyt 26 ja patteja kertyny todella paljon! enemmän niitä rupes vielä kertyyn kun söin kaks vuotta masennus lääkkeitä.. kiva kun pääsee masennuksesta eroon mut sit saa jotain näin ällöö tilalle.. huomenna kuppailu alkaa ja mittailu! :)
mukavaa että meitä on täällä niin paljon joiden kanssa saa jakaa omia huolia ja kokemuksia asioista..

minä myös olen syönyt masennuslääkkeitä tuossa reilu 2 v. sitten.kerkisin syömään niitä jotain 3 vuotta,kääk.
minäkin olen palelevaa tyyppiä,aina kädet ja jalat jäässä!liikuntakaan ei lämmitä kun hetkellisesti.
ehkäisypillerit aiheuttavat myös sellua,ja niitähän tuli popsittua mukavan pitkään.

ainakin kuvittelen, koska minulla painoa ja nestettä kerääntyi todellakin se 10 kg ja minulla ei ollut näin näkyvää selluliittia ennen lääkkeitä. oli vain sitä mikä näkyy puristamalla, ei näin muuten vaan... ja pillerit myös keräävät sitä. minä popsin niitä edelleenkin :)
toivottavasti tuo kuppaus auttaisi myös tuohon palelemiseen. olispa tosi kiva juttu jos sillä olis muitakin hyviä terveydellisiä vaikutuksia! tänään saan kupit!! ja pääsen imutteleen! jee jee jee!!!

Kyllä mä uskon, että kupittelu auttais palelemiseen, koska veri lähtee paremmin kiertämään. :)

E-pillerit tais olla mullakin osasyyllinen tähän sellun kertymiseen. En kyllä väitä, että mitenkään ahkera liikkujakaan olisin tai että ruokavalio ois kohdallaan, mutta pillereiden aloittamisen jälkeen alkoi muodostuun myös muhkuroita ihan urakalla! Jätinkin ne sitten pois, enkä ole nyt muutamaan vuoteen syönyt. Mutta sellu se vaan on ja pysyy. :(

Jään mielenkiinnolla odottelemaan Pallopyllyn kupittelukokemuksia... :)

huh.. eka kupittelu olis takana päin nyt! kyllähän tuo jonkun verran sattui eikä siinä tekiessä tullut niinkään kuuma mutta nyt kun kirjoitan tunnen oikeen kuinka lämpö nousee! aika jees ja suu on ihan kuiva! elikkäs noi mun lähtömitat: vyötärö: 70 cm, lantio 102 cm ja sit mittasin yhden reiden paksuimmalta kohdalta ja se oli 61 cm. tuntui ihanalta siinä tekiessä kun tunti sen että veri lähtee kiertämään ja kupeilla tunsi sen kuinka muhkuraa on todella ihon alla paljon! en malta odottaa huomiseen että saa taas kupata!! :)
:-D kirjoitti:
mun pitäis varmaan ottaa noihin kuppi-myymälöihin yhteyttä ja alkaa pyytää provikoita kuppien myynnistä :-D

ap
Et kai tosiaan ole ton hyvinvoitiliikkeen edustaja tai jotain?.. Olis näppärä keino saada ostajia pilipalituotteelle. Tosiaan kyllä haluaisin uskoa kuppien toimivuuteen. Melkein olen jo tilaamassa niitä...
+Lisää kommentti
Kohta tulee kaksviikkoa täyteen tuota kuppailua. ei vielä ainakaan näy muutosta :( luulen kyllä(ja toivon :D) että tein ekan viikon liian pinellä imulla, koska tällä viikolla huomasin imuttavani kovempaa kuinka sellu muhkut oikeen sattui. auts. ja nyt tällä viikolla on saanut rampata enemmän vessassakin :D ehkä tä alkaa toimimaan. luulen kyllä että olen reisistä imuttanut nyt vähän liian kovaa koska niissä on pieniä mustelmia niinkuin mahassakin :D mutta mielummin mustelmia kuin sellua ;P

tsemppiä muillekkin kuppaajille! :)
7 VASTAUSTA:
Kun kaikki on niin innoissaan ja laihtunu jne, niin onko kenelläkään mitään huonoa palautetta tai sanottavaa kyseisestä tuotteesta?

Olen ostamassa kuppeja, mutta tää ei voi olla näin "satua" miten se on teillekki toiminu.

Oletteko katuneet ostostasi? Jos saisitte palauttaa rahat takas niin palauttaisittekote?

Kiinnostaa, mulla on meinaa taipumus heräteostoksiin niin yritän nyt vähän paneutua.

Onnea kaikille kuppaajille! Zemppiä! Ja kiitos etukäteen kaikille vastaajille! :)

-freesos-
freesos kirjoitti:

en olis muuten tänne mitään mainostanutkaan.

Ostaisin kyllä uudelleen, enkä palauttais varmasti. Lainaamaankaan en ehkä ala, ettei vaan kaveri varasta kokonaan itselleen :-D

Olen kuppaillut kohta jo n. 5 viikkoa. En ole aiemmin osallistunut keskusteluun, mutta olen seurannut tätä tiiviisti alusta asti. Kokemukseni eivät ole niin ruusuiset kuin muilla. Milliäkään ei ole lähtenyt mistään kohtaa, selluliitit näkyy kuin ennenkin. Iho tuntuu kyllä tosi sileältä, mutta ei näytä siltä. :(

Ap:lle kysymys:

Mitkä sun mitat on?
Kun itse olen normaalipainoinen 163/58 niin ajattelin että ylipainoisella tuloksia tulee varmasti enemmän kuin normaalipainoisella. Puhumattakaan laihoista ihmisistä? vai? :/
freesis kirjoitti:

tosin löysääkin löytyy
175/65

ap
Onneton kuppailija kirjoitti:
Olen kuppaillut kohta jo n. 5 viikkoa. En ole aiemmin osallistunut keskusteluun, mutta olen seurannut tätä tiiviisti alusta asti. Kokemukseni eivät ole niin ruusuiset kuin muilla. Milliäkään ei ole lähtenyt mistään kohtaa, selluliitit näkyy kuin ennenkin. Iho tuntuu kyllä tosi sileältä, mutta ei näytä siltä. :(
mietitäänpäs vähän...
Oletko tarkastanut kuppaustekniikkaa?
Onko sulle tullut missään vaiheessa kuppauksen aikaan/jälkeen kuuma/jano/pissahätä?
Meneekö iho punaiseksi?
Kuppaatko toiseksi isoimmalla kupilla?
Onko aineenvaihdunta normaalistikin hidas?

Luin netistä että näkyviä tuloksia voi alkaa odottelemaan 3-4vk päivittäisen hoidon jälkeen, joten jos olet hidas aineenvaihdunnaltasi, niin saattaa mennä kauemminkin.

Suosittelen kyllä kaikille että jos mahdollista niin ottakaa ennen kuppauksen aloittamista päivänvalossa itsestänne vartalokuva, sillai että näkyy ongelmakohdat.
Välttämättä muutosta ei tajua, kun jokapäivä niitä reisiään katselee.
Joku toinen voi huomata eron, vaikkei itse sitä huomaisikaan.
Sama se on laihdutuksessa. Itseään kun peilistä katselee, niin ei huomaa miten 5kg pudotus vaikuttaa...mutta kaveri joka ei ole hetkeen nähnyt on ihan WAU :-D

Onpahan tässä sekin mahdollisuus, ettei kaikilla toimi :-(...niinkuin nuo lymfaterapiatkaan ym hoidot eivät pelitä joka ihmisellä.

Ihmeen monella kuitenkin on vaikuttanut positiivisesti ja tuloksia on tullut :-). Arvelin huomattavasti pienempää onnistumisprosenttia, sillä ihmiset on erilaisia rakenteeltaan ja aineenvaihdunnaltaan.

ap

ps. älä vielä lannistu...jospa sulla tosiaan on vaan hidas aineenvaihdunta? tai sitten sellu on tullut jo kauan sitten ja jumittaa sen takia?

Olen kyllä miettinyt kuppaustekniikkaani useastikin, ja yrittänyt ottaa keskustelun vinkeistä vaarin.
Kuppauksen jälkeen tulee aina pissahätä ja aika usein jano... Ei kyllä kuitenkaan ole tullut niin "väkeviä" tuntemuksia kuin joillain näiden keskustelujen perusteella.
Ja kuppaan aika kauan, joten varmasti tulee iho punaiseksi. Mustelmia on tullut jonkin verran... En ole kyllä erityisemmin hellentänyt tekniikkaani niiden vuoksi.

En oikein osaa sanoa aineenvaihdunnastani... Välillä se tuntuu hitaalta, ja välillä taas nopealta. :/
Tuskin sellukaan on voinut olla kauhean paljon kauemmin kuin muilla täällä, sillä olen aika nuori...

Masentaa kyllä pirusti. Miksi juuri minun pitää olla yksi niistä muutamista, joilla tämä ei toimi! Ei se ole reilua... Kun on mieliala kamalan matalalla nyt muutenkin.
+Lisää kommentti
Hei kokeneet konkarit!

Täällä taas yksi uusi innostunut...
Eilen kuppailin ekaa kertaa ja iho ei muuttunut punaiseksi, kuten monet muut ovat kertoneet, eikä myöskään tullut pissahätä!? Olenkohan tehnyt nyt ihan oikein..? Sattui kyllä selluliittialueisiin tosi kipeästi, mutta toisaalta taas hyvältä... Mikä avuksi?!
4 VASTAUSTA:
mikään kirkossa kuulutettu että pitää tulla pissahätä :-)
arvelee ap
:-D kirjoitti:
mikään kirkossa kuulutettu että pitää tulla pissahätä :-)
arvelee ap
Tilasin myös noi kuivakuppauskupit ja ne tuli mulle jo varmaan pari viikkoa sit mut en oo vieläkään päässy koklaamaan :D En uskalla kun pelkään että siitä tulee raskausarpia tai että selluliitti vaan lisääntyy...voiko olla mahdollista?
Ja kertokaas mulle nyt ihan tarkkaan että millä noista kupeista kannattaa kupata reisiä ja peppua? Ja miten tarkalleen? Ostin öljytöntä liukastusvoidetta.
miiii kirjoitti:

ihan turhaan pelkäät raskausarpia. Imukuppaus kiinteyttää ihoa, joten pelko pois :-)

Imumuokkausta suositellaan mm rasvaimua ennen ja jälkeen...hoitoloissa tehdään koneellisesti LPG-hoitoja, joissa on sama periaate kuin tässä kuppauksessa eli iholle tehdään alipaine.

Sellukaan ei kyllä tällä pelillä lisäänny, koska veri saadaan kiertämään paremmin ihon alla. Selluliittihän johtuu osin huonosta verenkierrosta.

Tässä ohjeet vielä kerran:

Kupit ovat siis isoimmasta pienimpään A B C D
isot kupit isoille lihaksille, pienet pienille

A on tarkoitettu lähinnä lihasjännityksen hoitoon niskaan ja selkään.

B ja C kuppaillaan jalat, vatsa, pakarat

D rinta ja kasvot(huu jos uskaltaa)

EI SAA KUPATA:

alueet: kaula, kainalot, rintojen välinen alue
jalkojen sisäpinta ja polvitaipeet

jos;
-verenvuototauti-hemofilia
-leukemia
-anemia
-vaikeat iho-ongelmat
-suonikohjut
-alle 24t nyrjähdyksestä joka on aiheuttanut mustelmia
-raskaana olevat, vain hennolla paiineella pienellä kupilla. EI koskaan vatsalle, eikä selkärankaan.
-heikkokuntoisille aikuisille ja lapsille ei lapojen, selkärangan, nännien, sydämen eikä vatsan alueelle
-verenohennuslääkitys
-sukuelimet ja peräaukko( kuka käyttäiskään??)
-suuret verisuonet ja lymfasuonistot

Kuppaus:

TAKAMUS lantiolta pakaran "keskiviivaan" päin edestakaisin. kuppi B ja C

SELKÄ selkärangasta kylkiinpäin kuppi C
(niska kuppi D)

REIDET alhaalta ylöspäin B ja C

POHKEET alhaalta ylöspäin D

RINTA keskeltä sivuillepäin, nänneistä ylöspäin D
(ei kuitenkaan ihan nännistä asti :-D )

VATSA keskeltä sivuillepäin tai navasta lähtien ympyrää B ja C

KÄSIVARRET kämmenestä kyynerpäähän D
kyynerpäästä olkapäähän C

hieronta-aika ei saisi ylittää 20min. Tässä ei kuitenkaan selviä, onko se maksimi kokonaisaika vai yhden kohdan käsittelyaika.

Kupit pitää pestä käytön jälkeen, mutta ei juoksevalla vedellä. Säilytettävä valolta suojassa, mieluiten puuvillaisessa kankaassa.

Hoidon jälkeen voi esiintyä väsymystä, janoisuutta ja lisääntynyttä vessassa ravaamista.
Hieronta parantaa suolentoimintaa ja poistaa nesteitä.

OLEPAS HYVÄ :-D ap
miiii kirjoitti:
Tilasin myös noi kuivakuppauskupit ja ne tuli mulle jo varmaan pari viikkoa sit mut en oo vieläkään päässy koklaamaan :D En uskalla kun pelkään että siitä tulee raskausarpia tai että selluliitti vaan lisääntyy...voiko olla mahdollista?
Ja kertokaas mulle nyt ihan tarkkaan että millä noista kupeista kannattaa kupata reisiä ja peppua? Ja miten tarkalleen? Ostin öljytöntä liukastusvoidetta.
ei selluliitti lisäänny "kuppaamalla", sehän on rasvasolujen aineenvaihdunta ongelma, mä oon samaa mieltä kun alkuperäinen ketjun aloittajakin, jotta jos ei tää tehoa ei sitten tehoa kalliit kosmetologien hoidotkaan, eihän niidenkään tuloksissa luvata kuin kiinteytymistä ja puhutaan muutamista senteistä pois mitoista ei kiloista pois läskiä.
+Lisää kommentti
Tilasin teidän innoittamana kupposet ja olen kuppaillut muutaman päivän ja nyt tekniikka alkaa olla hallussa. Minusta pyörittävä liike tuntuu parhaimmalta ainakin reisissä, eli siis alas-ylös pienellä pyörittävällä liikkeellä.
Olen kokeillut useita eri voiteita ja minusta Erisan kosteuttava perusvoide on ollut parasta. Rasvaan esim reiden valkoiseksi, eikä rasvaa tarvitse välillä lisäillä ja kun en ole mikään järjestyksen ihminen, niin hieron välilä mahaa ja reittä ja sitten taas toista reittä ja palaan taas mahan hierontaan, siltikään rasvaa ei tarvitse lisätä ja iho pysyy liukkaana.

Mitään tuloksia ei ole vielä havaittavissa, takana todellakin vasta muutama päivä. Uskon tuloksia tulevan, harmittaa vaan, etten tilannut kuppeja kuukautta aiemmin, nyt olis jo "kesäkunnossa"...
3 VASTAUSTA:
huomasin että tuo pyörittävä liike oli kaikista paras! mulla oli tänään toinen päivä ja kipeetä tekee mutta samalla tuntuu kuitenkin hyvältä! tänään imuttelin niin kauan että todella meni iho punaiseksi. luulen kyllä että tuosta on apua mutta tietty vielä ei näy mitään! meillä on siis sama aikataulu tuossa kuppauksessa jos sinullaki on menossa nyt toinen päivä :) voidaan vertailla ehkä vielä paremmin onko tuloksia tullu ja samassa ajassa jne.. :)

jo yli neljä viikkoa. Pohkeissa ei tapahdu MITÄÄN! Takareidet on VÄHÄN silenneet. Mä olen kyllä parin päivän ajan käyttänyt suurinta kuppia reisiin ja takamukseen, toiseksi suurinta pohkeisiin.Aiemmin käytin toiseksi suurinta reisiin ja sitä toiseksi pienintä pohkeisiin...
Toivon, että jotain alkaisi selkeästi näkyä. Ehkä loma-ajan kuppailu alkaa tuottaa tulosta(siis vielä toiset neljä viikkoa)..............................
pallo pylly :) kirjoitti:
huomasin että tuo pyörittävä liike oli kaikista paras! mulla oli tänään toinen päivä ja kipeetä tekee mutta samalla tuntuu kuitenkin hyvältä! tänään imuttelin niin kauan että todella meni iho punaiseksi. luulen kyllä että tuosta on apua mutta tietty vielä ei näy mitään! meillä on siis sama aikataulu tuossa kuppauksessa jos sinullaki on menossa nyt toinen päivä :) voidaan vertailla ehkä vielä paremmin onko tuloksia tullu ja samassa ajassa jne.. :)
Kaameaa miltä minun "kintut" nyt näyttää! Ihan mahottomasti pieniä mustelmia, varsinkin kohdissa missä on paljon selluliittiä. Olen tainnut imutella ihan liian kovalla paineella ja minulle yleensäkin tulee mustelmat todella helposti. Nyt ole hieronut jalkoihin Trombosol Fortea, joka poistaa mustelmia nopeammin ja olen kuullut, että sekin olisi tosi hyvä selluliittivoide! Jalat kyllä punoittaa ja kuumottaa ihan yhtä kovasti voiteen hieronnan jälkeen kuin kuivakuppauksenkin jälkeen.

Nyt pitää vähentää painetta tai muuten joudun kulkemaan koko kesän pitkissä housuissa.
+Lisää kommentti
Ketjun innoittamana, tilasin kupat ja kokeilin niitä eilen ensi kertaa.
Aluksi oli vaikeuksia saada kuppa pysymään ihossa, se vähän väliä irtosi. Mutta kun lisäsin tehoa, niin sattui.
Kävin apteekista KY liukastetta (parempaa kuin tuo garnierin sellugeeli) mutta sekin kuivahti nopeaan joten kastelin ihoa vedellä välillä kuten joku neuvoi.

Ensin imutin jalat, jotka eivät muuttuneet punaisiksi tai reagoineet oikein mitenkään. Sitten kuppasin mahan suuremmalla paineella, ja johan iho rupesi punoittamaan! Nyt aamulla tuntuu siltä kuin olisi juonut illalla puolipulloa viinaa :D Tiedättehän, on sellainen laiha olo ja heikottaa. Vettä on mennyt normaalia paljon enemmän.
Mutta olo on hyvä, iho tuntuu sileämmältä ja kiinteämmältä. Ja vaikka todellisuudessa ei oliskaan tapahtunut siinä suhteessa muutosta, niin tärkeää että siltä tuntuu. Kauneushan on olotila ;)

Ainiin, kuppasin eilen vielä kasvotkin, voi vitsi se tuntui hyvältä!
Laitan viikon päästä tänne senttituloksia.
3 VASTAUSTA:
K-Y warming gel ei kuivahda lainkaan! Vähän liukastetta, levitys ja voit imuttaa lisäilemättä tai kastelematta juuri niin kauan kuin haluat!!
Pieni pullo maksoi lähes 12 euroa, mutta mulla riittänyt yli neljäksi viikoksi reisien, takamuksen ja pohkeiden imutteluun..
Kukkanen.. kirjoitti:

harmittaako, kun en sitä ostanutkaan. Pitkään mietin apteekissa kumpaa otan, sitten päädyin halvempaan. Mutta kiitos tiedosta, sitä sitten seuraavaksi!
laurainen kirjoitti:
harmittaako, kun en sitä ostanutkaan. Pitkään mietin apteekissa kumpaa otan, sitten päädyin halvempaan. Mutta kiitos tiedosta, sitä sitten seuraavaksi!
nimen, tarkasti sanottuna se oli K-Y warming liquid!
+Lisää kommentti
kirjoitin tuohon ylempään jo, mutta haluaisin vielä teidän mielipiteitä?

eikö imurillakin saa alipaineen? --> nesteet,yms kuonat lähtee liikuttelemalla .
itselläni kun ei kukkaro KESTÄ tuollaisia jutskia
joten täytyy keiä jtn ihan muuta :D
1 VASTAUS:
Se selviää kokeilemalla. Mutta eikös imurissa ole aika terävät reunat? Epäilen että muutenkin on hankala käyttää sellaista isoa vehjettä. Ja löytyykö miten monista imureista niin pientä tehoa..
+Lisää kommentti
tässä nyt vihdoinkin se kuva mustelmista

paina tuosta kohdasta,jossa lukee free,niin kuva tulee näkyviin.

http://rapidshare.de/files/24851839/Kuvat_005.jpg.html
8 VASTAUSTA:
Olitpas saanut pahaa jälkeä aikaan :-O
Mun isoin mustelma oli semmoinen kämmenen levyinen fritsutyyppinen.
Varmaan olet liian isolla imulla ja turhan voimakkaasti vetänyt kun on tommoset jäljet tulleet :-/ ...eikä tosiaan kannata liian pitkään paikallaan pitää, vaan ihan jatkuvaa liikettä harjoittaa ;-)

ap *vieläkin kauhistellen*
omat mustelmani ovat olleet korkeintaan peukalonpään kokoisia... taidat imutella tehokkaasti :D
ex-sellupylly kirjoitti:

Hmmm.. minä en kyllä nähnyt edelleenkään sitä mustelma-kuvaa!?

Mutta tänään menen hakemaan kupit postista ja illalla pääsen imuttelemaan!! :) Hieman jännittää, että löydänkö oikean tekniikan. Vaikka tuota click-liukuvoidetta ei olekaan täällä kehuttu, niin meinasin nyt ainakin ekalla kerralla käyttää sitä, koska semmoinen puteli sattuu valmiiksi löytymään yöpöydän laatikosta.. ;)

Senttejä en meinaa mittailla. Olen melko hoikka, eikä haittaa vaikkei senttejä lähtiskään, kunhan muhkurat saan pois. Luotan siis omiin silmiini ja peiliin tässä asiassa. :)

Juu, enpä sit vissiin aloittelekaan vielä kuppausta, koska unohdin ihan, että menkkojen pitäis alkaa lähipäivinä.. ja ikävästi siltä jo vatsassa tuntuu. :(

Kysymys kuuluukin siis nyt: onko se totta, että kuukautisten aikaan ei sais kupitella ja onko kukaan kupitellut siitä huolimatta!?

Harmittaa kyllä vietävästi jos tämä homma nyt viikolla siirtyy. :(

ohjekirjasta ei ainakaan löytynyt mitään kieltoa.
En tiedä mistä se kieltojuttu on löytynyt?
Joku kirjoitti aiempaan keskusteluun...en ollut minä :-)

ap
Sylva kirjoitti:
Juu, enpä sit vissiin aloittelekaan vielä kuppausta, koska unohdin ihan, että menkkojen pitäis alkaa lähipäivinä.. ja ikävästi siltä jo vatsassa tuntuu. :(

Kysymys kuuluukin siis nyt: onko se totta, että kuukautisten aikaan ei sais kupitella ja onko kukaan kupitellut siitä huolimatta!?

Harmittaa kyllä vietävästi jos tämä homma nyt viikolla siirtyy. :(
kuppailin ihan rohkeasti menkkojen aikaan, tai itseasiassa en edes muistanut koko menkkoja, kun oli kuukuppi käytössä! :)

En ole tainnut aiemmin tuloksista mainita täällä, mutta oon tosiaan jo keskustelun innoittamana kuppaillu kolmisen viikkoa ja oikein hyvältä näytää :DD Mittanauhaa en oo käyttäny, mutta peili ja poikaystävä ovat antaneet positiivista palautetta pepun ja reisien sileydestä.
ex-sellupylly kirjoitti:
omat mustelmani ovat olleet korkeintaan peukalonpään kokoisia... taidat imutella tehokkaasti :D
kuppasin sillä toiseksi pienimmällä kupilla.isommalla olisi varmaan tullut vielä pahemmat mustelot.tässä odottelen parantumista,että pääsisin uimaan..pikkasen niinkun harmittaa,kun on näin mahtavat ilmat,eikä pääse rantsuun.
paikallaan en kuppia ole pitänyt,vaan liikkeessä koko ajan,joten siitä syystä mustelmat ei ainakaan ole tulleet.en oikein tiedä,uskallanko jatkossakaan kajota enää reisiin ja peppuun.
kuppaaja3 kirjoitti:

tuli ekalla kerralla mullekin ihan tolkuttomasti. Koko pohje oli yhtä mustelmaa.
Nyt, vaikka teenkin isommalla kupilla, ei mustelmia enää tule. Iho jotenkin tottuu käsittelyyn ja tietysti taitokin karttuu. Ei myöskään satu enää niinkuin aluksi, joskus ekat imaisut tuntuu ilkeiltä.
Kuten jo mainitsinkin aiemmin reidet on silenneet jonkin verran, "röpöläisyys" on hävinnyt ja iho näyttää sileämmältä ja tuntuu kiinteältä! MUTTA POHKEISSA ei ole tapahtunut MITÄÄN!!?
Viisi viikkoa kuppausta on jo takana.Liikuntaa en ole lisännyt, mutta makeansyönti on vähentynyt huomattavasti.
+Lisää kommentti
Hei taas!
Viikon 3 tulokset tässä viikkoon 1 verrattuna:
Rintojen alta 88cm ->86,5cm
Vyötärö 87 -> 84
Ylälantio 98 -> 92 !!!!!
Reidet 63 -> 61
Hirmuisesti ei lukemat muuttuneet viikosta kaksi, koska ehdin imutella vain viitenä iltana. Imutteluun tulee kauhea himo ja ihoa oikein pistelee ja kutittaa, kun aloitan imutuksen. Ekoilla kerroillahan se tuntui yhdeltä kidutukselta varsinkin pakaroista, joissa kuppi meni kuin perunapellossa :O)

Imutin muuten kasvojakin eilen ekaa kertaa. Ihan taivaallista, vaikka pieni kuppi imaisee helposti liian lujasti kiinni.
Tuli mieleen noista mustelmista, että oletteko kokeilleet isointa kuppia? Mä imutan suurimmalla kupilla esim. reisiä yhden ylös-alas-liikkeen noin sekunnissa, eli melkoista vauhtia eikä mustelmista ole tietoakaan!

Kaipaisin vielä hartiakireyteen/migreenin hoitoon joitain imutusvinkkejä. Pienellä kupilla mieheni imutti niskaani, mutta kuppi irtosi koko ajan ja suuremmalla teholla alkoi niska heti"verestämään".
Suuremmallakaan teholla en tuntenut mitään vaikutusta niskan alueeseen, joten se yritys lopahti melko lyhyeen.
Onko joku kokeillut asettaa kuppeja paikoilleen tiettyihin pisteisiin pääkivun lievittämiseksi ja onko se auttanut?

Sittenhän kohta mulla onkin laajentunut imutus koko vartaloon :o)
Tähän asti vakiona oon käsitellyt alueen polvista rintojen alle, sekä extrana huonon ihon takia "allit". Kasvoimutuskin tuntui fantastiselta nautinnolta ja miehenkin selkä on saanut osansa mun hankinnoista.
Hassua, kuinka näin hölmöstä asiasta ihminen voi innostua! Imuttelemisiin!
3 VASTAUSTA:
Tosi mahtavaa että sulla toimii myöskin noin hyvin! Eli mitä voimme tästä päätellä?
-Toisilla toimii erinomaisesti ja toisilla vaan toimii :-) ..jokuselle sitten ei :-( ...jotenkin pitäis saada selville MIKSI ei toimi!?

Millä olet kasvoja imuttanut? Minä ihan vauvojen kosteusvoiteella tai puhdistusmaidolla :-D , iho tuntuu kyllä tosi hyvälle sen jälkeen.
Rintaa kokeilin imuttaa myös pari kertaa sillä pienimmällä, mutta vaikka tein oikeaan suuntaan ja pienellä teholla, mulle tuli molemmilla kerroilla lievä rytmihäiriö :-/ . En siis imuta enää siitä.

Niskahartiaseudulle se kuppi laitetaan niinkuin perinteisessä kuppauksessa, eli jätetään paikalleen->mustelmia tulee. Oon laittanut toiseksi pienimmän siihen kipeään kohtaan hartiassa ja antanut olla niin kauan kuin kestän.
Ihan pienimmällä oon laittanut hiusrajaan niskaan, siihen kohti mistä yleensä migreenin tullessa yritän hieroa ja puristaa.
Ohjekirjassa oli että ihan isoin laitettais siihen niskan kohdalle suunnilleen hartioiden tasolle. Alaselässä voi käyttää iskiashoitona sitä isointa myös.

ap :-D

ps sä saat ainakin rahoilles vastinetta X-D

Onhan se ihan kivaa, et kupit on auttanu tosi hyvin. Mä oon joutunu nivelkipuihin syödä aiemmin niin paljon lääkkeitä, et jossain vaiheessa nestekierto häiriintyi lopullisesti, joten ehkä sen takia multa nyt niitä senttejä lähtee niin helposti.

Mä imutin kasvoja ihan puhdistusgeelillä kans. Ei oo tarvinnu erikseen kuoria kasvoja, niinkuin ei muuten reisienkään ihoa. Ennen iho oli ikikuiva ja hilseilevä. Onpas kupeista monenlaista apua!

Palailen ensiviikolla viimeisten "virallisten" mittaustulosten kera! Nyt vielä menen kokeilemaan kuppeja niskaan, kun on ihan tajuton pääkipu.
...imutella vain muutamana päivänä ja sit tulin kipeeksi... heti kun tauti menee ohi niin imuttelu kyllä jatkuu ja reilusti! tuntuu että sitä on ikävä että veri kiertää kunnolla ja vaikka se sattuu näin aluksi ainakin niin silti siihen on himo... olen huomannut sen että mulla on makean himo pienentynyt.. onkohan johtuvaa näistä imutteluista? heti oikeestaan kun aloin imutteleen niin makean nälkä loppui. tai sit huomasin kuinka pahat noi muhkurat onkaan niin makean himot loppui siihen ;) ihanaa että sulla on toiminu noin hyvin niinkuin on ap:lla toiminu kans! toivon että mulla tulis yhtä hyviä tuloksia kun vaan pääsen aloittaan :)
+Lisää kommentti
naiset juoda paljon vettä kun kuppailette; varsinkin näin helteillä!
Todella mielenkiintoiselle kuulostaa tuo tekniikka.. pitäisköhän itsekin tilata noi kupit..

Ette muuten sattuis tietään mitään kiinteytysliikettä sisäreisille (kotikonstein)?!
8 VASTAUSTA:
istu pallo polvien välissä ja purista polvia yhteen. Tee 3x30puristusta joka päivä.
:-D kirjoitti:
istu pallo polvien välissä ja purista polvia yhteen. Tee 3x30puristusta joka päivä.
*otsikko*
Jokapäiväisiin rutiineihin kuuluu jo 100-300 vatsalihasrutistusta; ei vaan vatsa pienene millään :( tai reidet (100-200 kyykkyjä väh. joka toinen päivä)..
mursu kirjoitti:

Noita lihasliikkeitähän ei pitäisi tehdä joka päivä, sillä lihas kasvaa levossa (kunhan ei lepää ihan koko aikaa :D ). Lisäksi vaikuttaa siltä, että teet tarpeettoman paljon toistoja. Laadulla pitäisi olla enemmän väliä kuin liikkeiden lukumäärällä. Koeta tehdä vähemmän toistoja, mutta keskittyen joka liikkeeseen huolella tehden. Mm. pilates on tehokasta.
Lisäksi vatsalihasliikkeet eivät polta rasvaa, eli läski ei lähde vatsalihasten päältä vaikka lihas kasvaisikin.
:-D kirjoitti:
istu pallo polvien välissä ja purista polvia yhteen. Tee 3x30puristusta joka päivä.
Moi! millainen pallo sen pitää olla, jumppapallo?? vai pienempi??
ex-sellupylly kirjoitti:
Moi! millainen pallo sen pitää olla, jumppapallo?? vai pienempi??
ollut lasten jalkapallo, semmoinen muovinen
tennispallokin käy.
Tennispallolla on muutes hyvä tehdä rintalihaksia. Puristat palloa kämmenien välissä yhteen niin että kädet on rinnan korkeudella kyynerpäät on koukussa.
O.K. kirjoitti:
Noita lihasliikkeitähän ei pitäisi tehdä joka päivä, sillä lihas kasvaa levossa (kunhan ei lepää ihan koko aikaa :D ). Lisäksi vaikuttaa siltä, että teet tarpeettoman paljon toistoja. Laadulla pitäisi olla enemmän väliä kuin liikkeiden lukumäärällä. Koeta tehdä vähemmän toistoja, mutta keskittyen joka liikkeeseen huolella tehden. Mm. pilates on tehokasta.
Lisäksi vatsalihasliikkeet eivät polta rasvaa, eli läski ei lähde vatsalihasten päältä vaikka lihas kasvaisikin.
No siis mitkään liikkeethän eivät tepsi jos sitä sitten mässäilee kaikenlaista :p
Ruokarempan oon teynyt reilu 3kk sitten ja painoa putos 7kg mutta tyssäsi siihen vaikka pudottavaa olisi vielä paljon :(

En tarkoittanutkaan että niillä vatsalihaksilla pitäisi palaa rasva vatsan päältä; vaan noin yleisesti että treenatut lihakset polttavat rasvaa (ainakin paremmin kuin ei olisi niitä lihaksia ollenkaan).

Toistoja olen tehnyt tilanteiden mukaan, esim. aamupäivällä x100 ja/tai ruuan kiehuessa x50-100 ja/tai telkkua kattellessa jne. en siis kerralla. Ja liikkeet ovat tehty huolella ja hitaasti. Joskus kolmisen vuotta sitten kun harristin yhtä kamppailulajia ja meillä treeneissä saatettiin vetää 300-600 vatsalihastakin (huh).
Saatan toki puottaa tuota määrää vaikka 2x75 ja joka toinen päivä jos siitä on enemmän hyötyy...
:-D kirjoitti:
ollut lasten jalkapallo, semmoinen muovinen
tennispallokin käy.
Tennispallolla on muutes hyvä tehdä rintalihaksia. Puristat palloa kämmenien välissä yhteen niin että kädet on rinnan korkeudella kyynerpäät on koukussa.
Olen jo jonkun aikaa ajatellut tilaavani kupit, sen verran hyviä kokemuksia teillä muilla näyttää olevan. Mietin vain, että saako vatsaa siis imuttaa vai ei? Kun yhdessä vietissä lueteltiin paikkoja mihin ei saa käyttää ja mukana listassa oli vatsa. Silti jotkut ovat kertoneet kuppailleensa vatsaa? Niin ja kasvot, tuleeko niihin helposti mustelmia?
Löytyykö paketista ohjeet kuppaamiseen? Ja onko se helppoa? Kivuliasta kuppaaminen varmaan on, mutta ehkä sen kestää?

Paljon kysymyksiä, mutta olisi kiva saada varmistus ennen kuin tilaan tuotteen :)
snelba kirjoitti:

minun mielestä ainakaan minun kirjoittamissa listoissa ei pitäis lukea ettei vatsaa sais käsitellä, koska sitä varten juuri kupit ostin :-D
Kuppaus tuntuu toisista kivuliaammalle kuin toisista. Mulle herkin alue on sisä-ja takareidet. Jos sellua on paljon, niin sitä enempi se koskee.
Kuitenki kun nesteet saa liikkeelle ja sellut alkaa sulamaan niin kipukin pienenee. Ehkä ihokin siihen tottuu.

Kasvoja en suosittele imuttamaan ennenkuin olet varma tekniikasta ja imutellut jonkin aikaa muualta. Itse kokeilin kasvoja varmaan 5vk jälkeen vasta. Ei tullut mustelmia, mutta kyllä varovainen pitää olla. Kasvoja kun ei ihan niin vaan saa peittoon, kun ei muslimimaassa eletä :-D (voishan sitä tietty sanoa kääntyneensä hetkellisesti ja vetää huivin silmiä myöten päähän!?).

Minä tilasin naturaid.fi ja siinä tuli mukana semmoinen moniste, ei kovinkaan tyhjentävä selite. Edellisessä viestiketjussa on ohjeet, jotka olen kopsannut tilaamastani ohjekirjasta (11€).

Mun mielestä kuppaaminen on helppoa. Parin kerran jälkeen sen oppii tekemään ihan sujuvasti.

Kannattaa lukaista se aiempi aloittamani viestiketju läpi, niin sieltä löydät lisätietoa niistä mustelmistakin ;-)

ap :-D
+Lisää kommentti
*otsikko*
Siis mistä muualta ku Naturaid (ovat heinäkuun lomalla) tai hyvinvoinnin tavaratalo ku paketin hinnaksi tulee postikuluineen 49e :-O eli jos sais muutamankaan euron nipistettyä..?
2 VASTAUSTA:
Se olikin kolmas paikka missä oli tää mainitsemani kallis paketti.
Paljonko tuolla hyvinvoinnin tavaratalossa tulikaan noi kupit postikuluineen maksamaan..?
mursuliini kirjoitti:

.. tuli maksaan postituskuluineen 39 €. ostin hyvinvoinnin tavaratalosta.. sieltä kandee ostaa! mulla ne tuli vielä siis yllättävän nopeesti!
+Lisää kommentti
.. että viljatuotteet lisäävät selluliittia.. niin ja makeutusaineet? Ovathan leivät ja puurotkin viljatuotteita; ruisleipä ja kaurahiutaleet menis välittömästi pannaan siinätapauksessa... Olen kova juomaan kahvia mutten laita siihen sokeria vaan hermesetasta; pitääköhän siitäkin luopua..
3 VASTAUSTA:
ainakaan minen ole selluliitti-asiantuntija...kunhan kuppailen :-D
Jos tilaisin nyt tällä viikolla kupit, niin tuleeko lasku tilauksen mukana ja miten nopeesti on eräpäivä?! Mä kun saan palkan vasta tämän kuun lopulla, joten sillon olis vasta varaa maksaa. Vastatkaa äkkiä! Oon vasta 20 vuotias hoikka tyttönen, mut valitettavasti sellu aina pahenee menkkaturvotuksen myötä:( Ois niin ihanaa, jos vois mennä yleiselle rannalle pikkuruisissa bikineissä häpeilemättä!
tuleva kuppailija kirjoitti:

Mulla tuli kupit noin 5 päivän päästä kun olin ne tilannu ja ne tuli postiennakolla eli piti maksaa samantien kun ne haki. On siellä varmaan myös vaihtoehtona lasku ja niisähän yleensä ottaen on 14 pvä aikaa maksaa. Tervetuloa suuren suureen joukkoon :)
+Lisää kommentti
Lueskelin noita kirjoittamiasi kannustavia juttuja ja skippasin laiskuuttani muiden kommentit. =) Onnistuit innostaamaan minutkin kokeilemaan kuivakuppausta ja nyt lähti tilaus vetämään omaltakin osalta. Hienoa, että keskusteluissa on mukana kaltaisesi positiivinen ja kannustava tyyppi!
3 VASTAUSTA:
niin kiitos kiitos :-)
Toivottavasti sullakin alkaa sellun sulaminen sulavasti ;-)

Tänään kuppailin "ylläpitokuppauksen" eli sen kerran viikkoon tehtävän ja kylläpäs tuli kuuma. Eikä varmaan hikoilua vähentänyt tää helle :-D

hyvältä nähdä peilistä ja tuntea kädellä miten selluliitti katoaa!
Hitaasti, mutta varmasti.....
Kukkanen, kirjoitti:
hyvältä nähdä peilistä ja tuntea kädellä miten selluliitti katoaa!
Hitaasti, mutta varmasti.....
Jibii :D Kauanko oot nyt kuppaillut?
Itekki tilasin kupit; tulee varmaan keskiviikkona postissa.. ei malttais odottaa.
Käyköhän voiteeksi mikä tahansa kosteusvoide..? Mulla olis iso pullo erisan vartalokosteusvoidetta kaapissa... Asun pienellä kylällä niin ei oikeen kehtais mennä apteekkiin liukuvoidetta ostaan, hih ;) alkaa pian juorut lentää :p
+Lisää kommentti
päivittäistä kuppausta takana, mutta mitään parannusta en ole ihollani huomannut, eli selluliitti on ja pysyy. Senttejä en ole mittaillut, mutta silmämääräisesti katsoen muutosta ei ole tapahtunut eikä vaatteissakaan huomaa mitään ylimääräistä väljyyttä. Vähän alkaa jo usko loppua, ehkei tämä kuppaus tehoa kaikilla=(
Ilmoita
Ja tässä mitat 4 viikon jälkeen verrattuna alkutilanteeseen!
Rintojen alta 88cm ->85cm
Vyötärö 87 -> 84
Ylälantio 98 -> 92
Reidet 63 -> 60
Eli vielä lähti rintojen alta, sekä reisistä.
Näillä helteillä ei oikein tuo imuttelun jälkilämpö tunnu hyvältä, mutta onneksi tulokset sentään tsemppaavat jatkamaan uutta"harrastusta"!

Mulla muuten on myös karkinhimo lähtenyt ihan huomaamatta! Joku täällä palstalla kans kertoili samasta ihmeestä. Onkos muilla samankaltaisia tuntemuksia?
Imuttelemisiin!
1 VASTAUS:
Jollei joku olis maininnut, mutta eipä ole munkaan tehnyt karkkia mieli pitkään aikaan... Voiskos tässä olla joku yhteys?

- 4 vk imutellut
+Lisää kommentti
moips, liityn joukkoon hurjaan! Tilasin kupin http://www.nhs.fi/ tosta osoitteesta ja nyt vain odottelemaan. Jännä oli lukea kokemuksianne ja sitäkös meikä innostu. Ei mulla pahaa sellua ole, mutta puristettaessa näkyy, joten parempi alkaa toimimaan nyt ennenkuin pääsee pahaksi. Kävin apteekista kysymässä noita kuppauskuppeja muttei niillä ollu, ei kuulemma edes maahantuojalla!? no joka tapauksessa sain ne netin kautta...tuskin jaksan odottaa...
6 VASTAUSTA:
Pallo pylly pääsi aloittaan tänään uudelleen!! nyt tiukasti kiinni imuitteluista! harmi kun tuo sairastuminen tuli tuohon väliin... mut nyt tiukka kuri päälle ja vielä (toivottavasti) kerkeää saada itsensä kuntoon kun olen lähdössä ulkomaan reissuun elokuun lopulla! :) happy happy girl!!

uudella innolla vaan imuttelemaan

näin helteillä aika epämukavaa on tuo imuttelu, kun tulee niin hiki jo pelkästä ajatuksestakin.
MUISTAKAA JUODA TARPEEKSI VETTÄ, kuppaus poistaa nesteitä!!!

ja offtopic: olin kaverin luona käymässä MINIHAME päällä. Kaverin mies tuli ihan vartavasten sanomaan "sullapas on koivet nykyään tosi livakan näköiset" :-D
Kaveri heti siihen mainostamaan "NIIIIIIIIIIIIIN siksi haluan tilata ne humpuukki-kupit" :-P

ap
pallo pylly :) kirjoitti:
Pallo pylly pääsi aloittaan tänään uudelleen!! nyt tiukasti kiinni imuitteluista! harmi kun tuo sairastuminen tuli tuohon väliin... mut nyt tiukka kuri päälle ja vielä (toivottavasti) kerkeää saada itsensä kuntoon kun olen lähdössä ulkomaan reissuun elokuun lopulla! :) happy happy girl!!
Minäkin olen suuntaamassa etelään elokuun lopulla :) Vähän on lipsunut tuo kuppailu, joskus aina jää päivä välistä :( mutta ei kahta kuitenkaan..
ex sellupylly kirjoitti:
Minäkin olen suuntaamassa etelään elokuun lopulla :) Vähän on lipsunut tuo kuppailu, joskus aina jää päivä välistä :( mutta ei kahta kuitenkaan..
on ex-sellupylly suuntaamassa matkaansa? toivotaan että saan itseni bikini kuntoon ennen lähtöä! :)
pallo pylly :) kirjoitti:
on ex-sellupylly suuntaamassa matkaansa? toivotaan että saan itseni bikini kuntoon ennen lähtöä! :)
kreikkaanhan minä :) minnekkäs sinä pallo pylly?
ex-sellupylly kirjoitti:
kreikkaanhan minä :) minnekkäs sinä pallo pylly?
menossa bangkokiin... Olis toisaalta aika mukava tavata näitä ihmisiä ketä täällä on.. Ihan vaan että sais kasvot ihmisille kenen kanssa melkein joka päivä jutskailee :) toisaalta on ihan hyvä että ei tiedä kenen kaa juttelee, se tuo tietynlaista mukavuutta tähän asiaan ;)
+Lisää kommentti
Jee, hain kupit postista ja alan kohta opetteleen niiden käyttöä (mies lähtee juuri sopivasti kalaan), jos vaikka pääsis salaa kuppaileen, hih, huomaiskohan tuo mitään eroa :p
8 VASTAUSTA:
.. ja oih kuinka tuskallista hommaa. Joko kuppi ei pysynyt kiinni tai sitten oli niin lujassa että kävi aivan sairaan kipeetä :~( pari aivan mitättömän näköstä sormenpään kokosta mustelmaa vain tuli ja iho meni punaseks (tosin palasi normaaliksi vähän kuppauksen jälkeen; hyvä vai huono asia?) Ja kuppauskohdat ovat ikään kuin turvoksissa; kuulunee asiaan..?!

lähdössä minäkin! Kiva kun alkaa olla suht selluttoman näköiset reidet ;D
Vatsa voisi tosin olla hiukan sutjakampi!??
Myös minulla tuntuu paikat olevan ikään kuin turvoksissa kuppauksen jälkeen. Kuuluu kai asiaan.
mursuliini kirjoitti:
.. ja oih kuinka tuskallista hommaa. Joko kuppi ei pysynyt kiinni tai sitten oli niin lujassa että kävi aivan sairaan kipeetä :~( pari aivan mitättömän näköstä sormenpään kokosta mustelmaa vain tuli ja iho meni punaseks (tosin palasi normaaliksi vähän kuppauksen jälkeen; hyvä vai huono asia?) Ja kuppauskohdat ovat ikään kuin turvoksissa; kuulunee asiaan..?!
.. yhteensä varmaan kymmenkunta pientä mustelmaa eripuolilla kroppaa (pohkeet, reidet ja lantio). Jäin näin siis kiinni miehelleni; meinaan kun kummasteli mistä moiset ovat yhtäkkiä tulleet. Kerroin, että hieroin itteä vähän turhan kovakouraisesti, hih. Pitäisköhän vielä kertoa, että millä oon hieroskellut..? Tuli meinaan hiukka huono omatunto; häneltä kun en pysty mitään pimittään. Mutta jos kerron niin sitten menis ylläri pilalle (jos tää kuivakuppaus sattuu toimimaan)... Auttakee, kertokaa mielipide...

apteekista saa semmosta voidetta mikä parantaa mustelmia. En muista nimeä, mut se toimii :)

:-D
:-D kirjoitti:
apteekista saa semmosta voidetta mikä parantaa mustelmia. En muista nimeä, mut se toimii :)

:-D
.. kun oli niin rajut harrastukset. Laitoinkin sitä ja sillä pitäis parissa kolmessa päivässä mustelmat parantua..

Niin mielipidettä, että "tunnustanko" miehelleni että kuivakuppaamalla hieron, mut kerroin jo. Totesin, että on liian hankalaa alkaa "salassa" kuppaileen.
mursuliini kirjoitti:
.. yhteensä varmaan kymmenkunta pientä mustelmaa eripuolilla kroppaa (pohkeet, reidet ja lantio). Jäin näin siis kiinni miehelleni; meinaan kun kummasteli mistä moiset ovat yhtäkkiä tulleet. Kerroin, että hieroin itteä vähän turhan kovakouraisesti, hih. Pitäisköhän vielä kertoa, että millä oon hieroskellut..? Tuli meinaan hiukka huono omatunto; häneltä kun en pysty mitään pimittään. Mutta jos kerron niin sitten menis ylläri pilalle (jos tää kuivakuppaus sattuu toimimaan)... Auttakee, kertokaa mielipide...
mursuliini olet? eihän tuossa olisi ollut mitään pahaa vaikka olisit jättäny kertomatta. et oo kuitenkaan tehnyt mitään pahaa! vaikka kyllä mäkin aluksi ajattelin että salassa teen mutta sitten olin niin innoissani että se lipsahti! harmittaa kyllä näin jälkikäteen, koska mun on helppo salassa päin imutella! mies on nimittäin suurimman osan viikosta yöt töissä :) olis ollu kiva ylläri ( siis jos toimii ), mut meneehän se näinkin..

.. Lapista päin. Olishan se ollut kiva ylläri mut minkäs teet kun mies huomas ne pienet mustelmat ja rupes uteleen niiden alkuperää. Ei vaan pokka pitänyt edes puolitotuuteen vaan oli seuraavana päivänä pakko kertoa loputkin :p Mut parempi näin niin voi kuppailla mihin aikaan vaan kun muuten se olis pitänyt tehdä aina aamulla kun toinen vielä nukkuu. Onneks ei nauranut että kaikenlaisiin "hömpötyksiin" sitä syytää rahaa :p

hieroa miehesi selkää niillä! oma mieheni tykkäsi todella paljon!! eikä tullu enää sanomista siitä että olis jotain hömpötyksiä eikä enää oo sen jälkeen naureskellu mulle! kehui vaan kuinka kevyt olo siitä tuli kun imuttelin sen selkää! :)
+Lisää kommentti
Heippa!
Minäkin ensimmäisen kerraan kokeilin tänään. Ei siitä oikein tahtonut mitään tulla mutta ehkä harjoitus tekee mestarin. Pitääkö sen muuten sattua ennenkuin tehoaa? Minulla on aika hulppeat mita:reiden ympärys 74 cm ja vatsa paksuimmasta (tai pitäisi kai sanoa korkeammalta kohdalta koska se on pömppö eteenpäin ei sivulle) 105 cm.
Ilmoita
... minulla ei reidet ja pylly punota tuon kuppauksen jälkeèn? Sattuu kun kuppaan mutta punotusta, kihelmöintiä tai hikoilua ei tunnu tulevan vaikka kuinka imutan... nytkin imuttelin sillä isoimmalla kupilla ja mulla meni melkein tunti aikaa.. mitäköhän teen väärin vai onko nuo sellarit niin jumissa että ei ihan heti tuo imuttelu auta.. toivon niin että kun vaan jatkan niin rupee sellut irtoon... :)
2 VASTAUSTA:
johtuu siitä että verenkierto vilkastuu.
En tiedä onko ihon "pakko" punoittaa, mutta mulla ainakaan ei kuumottanut ja kihelmöinyt ennenkuin iho oli punainen.

ap

ps. etelään menosta mekin ollaan puhuttu, mutta taidetaan lähteä vasta syksyllä. Lapset ovat nukkuneet näillä Suomenkin helteillä niin huonosti, että en taida kahta viikkoa pilata valvomisilla :S

Nyt tuli todella hiki ja iho punoitti!! Tuntuu että tuli ihan jälkihikikin!! Ja melkein piti lähtee kesken kaiken vessaan mut pidättelin :) Samalla tekniikalla mielestäni tein mut nyt rupes iho punottaan melkein heti ja hiki tuli vähän ajan päästä aloituksesta! JEE JEE!! ;)
+Lisää kommentti
kuppauksessa.vatsaa saa jyystää ihan tosissaan,että saan sen punoittamaan.kuppaan alavatsaa sekä toiseksi pienimmällä että toiseksi isoimmalla kupilla,ja ylävatsaa toiseksi pienimmällä(ylävatsassa ei isompi kuppi pysy kiinni).kuppaan sekä sivusuuntaisella- että pyörivällä liikkeellä.tämä pyörivä liike tuntuu jotenkin tehokkaammalta,ja kuppikin pysyy paremmin kiinni.
tervetuloa uudet kuppaajat!
6 VASTAUSTA:
.. hieron pyörivin liikkein ja välillä vaaka-pystysuunnassa. Ei vaan kauheesti tule hiki tai janokaan.. juon kyllä muutenkin vettä parisen litraa päivässä mutta itse tuo toimitus ei kauheasti aiheuta janoa... Reidet ja takamus kyllä punottaa, mutta vatsa ei kauheasti (kuppaus tuntuu vain vatsan keskellä "suorien vatsalihasten" kohdalla) teenköhän jotain väärin...?!?

no niin, sain tänään postitse sen kuppauskupin ja olen nyt hinkannu mahaa, reisiä ja takamusta. Onko siis tarkoitus että iho tosiaan on punainen? Kyllä toi hinkkaus tuntuu, osin jossain kohdin tekee jopa "häijyä" mutta ei se kyllä punoita...hinkkaanko liian pehmeästi? Mäkin juon normaalisti parisen litraa vettä pvässä, ja nyt kun on kuumakin,luulen että jano hiki tulee vaan tosta liikkeestä....mikä menee pieleen???
Katoin uudestaan tuota sun (kuppaaja3) mustelma kuvaa eikä oo meikäläisestä paljon eroa.
Yön aikana oli taas LISÄÄ mustelmia putkahdellut. Nyt niitä tuli persuuksiin; ihan sellasia pikkurillin pään kokoisia vieri viereen :~( vaikka otin edellistä kertaa hiukan hellemmin. Saa nähdä mitähän tämän päivän kuppaukset saavat aikaan *pelottaa*
Mutta joko kuppi on liian tiukassa tai sitten irtoilee vähän väliä. Menee hermot kohta. Ja säätiedot lupas viikonlopuksi hellettä.. Tais tulla pelkää yläkroppa "grillausta"...

ja mieluummin kauemmin imutusta, kuin liian kovalla teholla, niin vältytte niiltä mustelmilta.
Meitä on muutes aika iso klubi kuppailemassa!!!

:-D
:-D kirjoitti:
ja mieluummin kauemmin imutusta, kuin liian kovalla teholla, niin vältytte niiltä mustelmilta.
Meitä on muutes aika iso klubi kuppailemassa!!!

:-D
Käykö voiteeksi esim. Erisan vartalon kosteusvoide? Se on kyllä aika rasvaista...
Asun aika pienellä kylällä joten liukuvoiteen osto apteekista (jos siellä edes on) olis aikamoinen puheenaihe :p

Semmoinen on hyvää mikä jää iholle lillumaan pitkäksi aikaa :-D
erisania oon käyttänyt jos ei oo muuta ollut ja kun alkaa kuivumaan niin hieman vettä sekaan vaan.

ap
+Lisää kommentti
en siis uskaltanut kuppailla reisiä ja pyllyä pitkään aikaan,kun tuli kauheat mustelot.kuppailin vain masua.nyt kun mustelmat on kadonneet,niin kuppaan reidet ja persiin toiseksi isoimmalla kupilla,mutta pienemmällä imuteholla.en siis purista kuppia ihan lyttyyn ennen ihoon kiinnittämistä.saa nähdä,tuleeko mustelmia,toivottavasti ei.muuten kyllä siirtyy syksympään tuo homma.ei ainakaan kauheasti sattunut tuo kuppaaminen tällä kertaa.yksi hyvä keino mustelmiin on tosi rankka salitreeni,se kun saa veren kiertämään,niin mustelmat häviävät nopeammin.minulla juuri se auttoi.
Ilmoita
Ilmeisesti kuppaus ja menkat eivät sovi ainakaan mulla yhteen.. Tuli meinaan aika huono olo vaikka joinkin melkein litran vettä kuppauksen jälkeen.. Jotenkin vaan heikottaa, oksettaa ja päätä särkee (sellanen vellova olo jos tiedätte mitä tarkotan).. Vai liekö vaan sattumaa?!? Yleensä menkat ovat olleen aika helpot.. paitsi nyt..
7 VASTAUSTA:
joku oli muistaakseni lukenu jostain (tosi luotettavaa tietoa siis :-D ) ettei pitäis kuppailla menkkojen aikana.
Tilaamastani ohjekirjasta ei löytynyt kieltoa.

Mulla ei ole vaikuttanut mitenkään, korkeintaan turvotusta poistavasti.
Jos sulla on huono olo niin ei tietenkään kannata kuppailla silloin :-)

kadonnut, mutta vatsa kasvaa. (taitaa siirtyä reisistä vatsaan ; ) hah hah haa!
lähes kirjoitti:

eiX oo kivaa ku sellut katoaa!!!!!!!!!!!!!!!????

minä edelleen hivelen sileitä reisiäni ylityytyväinen virne naamallani :-D

ap
lähes kirjoitti:
kadonnut, mutta vatsa kasvaa. (taitaa siirtyä reisistä vatsaan ; ) hah hah haa!
Olen kuppaillut nyt kaks ja puoli viikkoa ja minustakin tuntuu, että minulla on maha kasvanut!
Paino ei ole kyllä noussut ja pahimmat sellumuhkurat ovat "liuenneet", mutta maha tuntuu pömpöttävän enemmän, vaikkei se aiemmin ole kovin iso ollutkaan! Ajattelin, että kai se läskin määrä on vakio ja nyt se on siirtynyt reisistä mahaan...
Ja jännä kun lähes kaikki kertovat kuumuudesta ja hikoilusta hieronnan jälkeen, niin minua yleensä palelee, vaikka hierottuja alueita kuumottaa. nytkin, pari tuntia hieronnasta, kädet on ihan kylmät ja vilulla värisyttää, vaikka olo ei muuten sairaalta tunnukaan.
Laihaläski kirjoitti:

.. tai tule kauheasti edes lämmin. Hierotut paikat vain punottavat ja kihelmöivät jonkun aikaa, sen jälkeen vain on turvonneet paikat... Eikä vieläkään kauheasti janota, mutta juon edelleen sen parisen litraa vettä päivässä.

En oo kahden ensimmäisen päivän jälkeen pystynyt kuppaamaan reisiä tai peffaa kun tuli niitä mustelmia. Vaihdoin toiseksi pienimpään kuppiin eikä (tietääkseni) uusia mustelmia ole tullut; olen tosin vain kupannut pohkeita ja vatsaa. Menkatkin sattui alkamaan juuri tällä ensimmäisellä viikolla joten saattaa olla ettei keskiviikkona ole tuloksia kerrottavana...

voisi ehkä löytyä vastaustakin tuosta listasta mutta en jaksa lukea kaikkia. Kuinka kauan kuppaatte kerrallaan ja onko kupattava joka päivä tuloksia halutessaan? Minulla on aika pahat muhkurat reisissä, nimenomaan sisäreisissä ja ne ovat kipeitäkin. Olen laihduttanut 10kg ja sellu on persuuksista ja takareisistä selvästi vähentynytkin mutta siäreidet näyttävät nyt jotenkin vielä hurjemmilta. Niihin ei ole laihdutus ja lenkkeily purrut.
kysyy? kirjoitti:

minä olen kupannut noin 20-25min jokapäivä 5vk ajan. Silloin tuloksia tulee nopeammin.
Kannattaa lukea ketju läpi. Tuolla aiemmin on kuppausohjeet ym hyödylliset jutut.

onnea kuppaukseen, toivotaan että toimii sullakin

ap
+Lisää kommentti
nyt on hanuri sitte punasen kirjava. Ei se mitään, eilen "opin" oikean kuppaustyylin, eli sen tosiaan pitää tuntua ja ihon tulla punaiseksi. Onnistuin ja nyt sen kyllä huomaa punaisista mustelmista. Jotenkin sitä kipua pelkää mutta äkkiä siihen tottuu. Ainakin tietää tehneensä jotain ja kun kerran tuntuu luulisi myös tehoavan. Mitat on otettu ja viikon kuluttua katson onko läski liuennut. Kiitti vinkeistä!
1 VASTAUS:
tulee tosi nopeesti ihan punaseksi,reidet hitaammin,ja maha ei juurikaan.kuppailuun menee tollanen 40 min.taas on parit mustelmat ilmaantunu,mutta en pienestä välitä(kunhan ei tule sellaiset kun viimeksi).

vitsi että tosta kuppaaamisesta tulee muuten hyvä olo :) mistähän johtunee..jotenkin ei yhtään huvittais kuppailla,mutta sitten mietin,että haluan sen hyvän olon taas,niin ja tietysti kiinteän ihon.
+Lisää kommentti
mulla ei enää pysy isompi kuppi mahassa kiinni.aiemmin pysyi alavatsassa,mutta nyt ei enää.onkohan iho kinteytynyt jo(tuntuu jotenkin napakammalta).viikon verran olen mahaa hinkkaillut.
Ilmoita
olisi kiva tietää vähän porukoiden taustoja :) eli kuinka moni harrastaa liikuntaa,miten terveellisesti syöpi,ja onko lapsia?

itse käyn 2-3 kertaa viikossa treenaamassa(salia ja jumppaa).aloitin jumppailun maaliskuun alussa.laihiksen aloitin huhtikuun puolivälissä,nyt 3,5 kg keveämpänä.nyt painoa on 55,5.syön vaihtelevasti 1200-1500 kcl päivässä.tietty pidän herkkupäiviä kerran viikossa,jolloin en kaloreita laske.näin kesällä on lisäksi tullut uitua aikalailla.

minulla on yksi lapsi,vajaa kaksi vuotias.pitää mukavasti liikkeellä :) olin tosi laiha ennen lapsen saamista.raskaudesta jäi mahaa,jota olen epätoivoisesti yrittänyt saada pois.toivottavasti viimeset lähtee tällä kuppailulla!
5 VASTAUSTA:
on 2lasta 7v ja 1,5v , joten vilskettä ja vilinää riittää tuon pienemmän perässä juostessa.

Olen käynyt salilla keväästä alkaen. Tosin nyt on 2kk tauko, kun ensin olin leikkauksessa ja heti perään salilla on remontti :-( . Kuntoilemaan pääsen taas elokuun alusta!

Kuopuksesta tulleet raskauskilot pudotin hiilaritietoisella ruokavaliolla eli jätin pois pastan, riisin, viljat, perunat ja sokerimössöt.

Paino on tällä hetkellä (kesän herkuttelujen myötä) 67kg ja pituutta löytyy 175. Tarkoitus olisi pudottaa muutamia kiloja tässä parin kuukauden sisällä, semmoinen 62-63 olis kiva saavutus, JOS vaan saisin itsestäni aikaiseksi
:-S .
Kuinka pitkä olet? ainakaan kiloja ei sulla tunnu olevan paljon! mä olen 170 cm ja painan 63 kg.. Mulla tuli 10 kg lisää ja niistä on nyt lähtenyt 7 kg pois. yritän päästä tavoitteeseeni 58 kg missä olin joskus aikaisemmin. Mun ei tuu liikuttua muuta kuin töissä. Mulla on raskas työ fyysisesti ( pesula-ala ) joten puntilla ei tarvii käydä. Yritin kyllä mutta se on aika tylsää käydä yksin... Mun ongelma-kohdat on yläreidet ja peppu. Tai ei oikeestaan peppu, oon siihen ihan suhtkoht tyytyväinen mutta yläreidet. Niissä on sellaset pampulat.. Ja niistä on oikeesti päästävä eroon! Toivotaan että edes pari senttiä saisin niistä pois tän kuppauksen avulla ;)
siitä että mulla kans on ruvennu välillä tuntuun että en millään jaksais kuppailla mut sit kun käyn täällä lukemassa näitä tarinoita niin sit tulee taas himo siihen! Olen vähän laiska ja taidan tarvita aina kunnon potkua takamuksille että tulee tehtyä jotain ;)
pallopylly kirjoitti:
Kuinka pitkä olet? ainakaan kiloja ei sulla tunnu olevan paljon! mä olen 170 cm ja painan 63 kg.. Mulla tuli 10 kg lisää ja niistä on nyt lähtenyt 7 kg pois. yritän päästä tavoitteeseeni 58 kg missä olin joskus aikaisemmin. Mun ei tuu liikuttua muuta kuin töissä. Mulla on raskas työ fyysisesti ( pesula-ala ) joten puntilla ei tarvii käydä. Yritin kyllä mutta se on aika tylsää käydä yksin... Mun ongelma-kohdat on yläreidet ja peppu. Tai ei oikeestaan peppu, oon siihen ihan suhtkoht tyytyväinen mutta yläreidet. Niissä on sellaset pampulat.. Ja niistä on oikeesti päästävä eroon! Toivotaan että edes pari senttiä saisin niistä pois tän kuppauksen avulla ;)
on 165.mullakin on ne pampulat siellä sisäreisien yläosissa :( en uskalla sieltä kuppaa,kun ohje kielsi.kerran kokeilin,ja sain sinnekin mustelmia oikein rykelmän.mitäköhän haittaa on jos tekee vastoin ohjetta?

kuppaillu sieltä sisäreisistä, mutta en ihan nivusista asti, kun siellä menee ne isot suonet.. Sieltä ei saa.. Tuntuu että on sellaset vararenkaat tossa yläreisillä ;) Niistä kun pääsen eroon niin olen tyytyväinen kroppaani! :)
+Lisää kommentti
mullakin sama ongelma, että kuppi ei meinaa pysyä mahassa. Olen tehnyt nyt niin että olen vähän sivuttain, kuppi kunnolla kyljestä kiinni ja siitä vedellyt viuhkamaisesti alavatsaan ja navan yläpuolellekin. Aika kivasti onnistuu, mutta punaseksi en minäkään mahaa saa. Mulla on 4 lasta joista nuorinkin jo 11 v, joten aikaa tämmöselle touhulle on. Mä olen 166 cm pitkä ja paino vaihtelee 58-62 kg välillä. Olin ihan tyytyväinen kroppaani kunnes luin tästä kuppaushommelista ja menin auringonvalon täyttämään huoneeseen ison peilin kanssa ja kattelin hiukan mitä siellä selän takana oikein on ja huh! ikävää huomata itsellänsä sellua. Eihän siinä surkuttelut auttanu, hommiin vaan! Ainakin iho on ihanan tuntunen, ja täytyypi kattella ehkä viikon kuluttua onko tuolla takana mitään muutosta tapahtunu. Tsemppiä muillekin!!
Ilmoita
.. Oletteko käyttäneet tuota Glid liukuvoidetta imutteluun..? Ajattelin vaan että kannattaako sitä tilata ja onko se kuinka riittoisaa tai että kuivaako se äkkiä tms. ?!? Ei turhan päiten viitsis tilata sitä kun postikulujen kanssa tulee kuitenkin hintaa aikalaisesti...
Tulin siihen tulokseen, että mustelmat johtuvat aika paljon huonosta voiteesta... (ainakin itselläni)
Ilmoita
melkein meinasin unohtaa...
eli mitat verrattuna ekaan viikkoon:
vyötärö - 70->69
lantio - 102->101
reisi - 61->60

pari päivää on jääny välistä.. mut siis sentti lähteny joka kohdasta!! JEEE JEEE!!!
Nyt vaan vielä kovempaa imuttelua ja joka päivä niin kyllä tästä kropasta vielä jotain tulee!!! :)
Ilmoita
Olen siis kupannut viikon lähinnä vatsaa ja kevyesti pohkeita; reisiä ja takamusta imuttelen jahka mustelmat parantuvat, hih :p
Valitettavasti senttejä ei ole lähtenyt (tosin en ole varma otinko mitat prikulleen samasta kohdasta) mutta peilistä katsottuna vatsa ehkä näyttää hiukan paremmalta ja "löysääkin" on ehkä vähemmän..

Olen tehnyt mm. vatsa- reisi -ja pakaralihas jumppaa joka toinen päivä nyrkkeilysäkki -treeniä ja ruokavalio on kohillaan. Eiköhän näillä eväillä tuloksia saada aikaan. Ainakin farkut ovat löystyneet ja vyöhön pitää tehdä uusi reikä =)
Ilmoita
olisi kiva nähdä,miten hyviä tuloksia kuppaus on tuonut.jos pidempään kupanneet laittaisivat itsestään kuvia,niin se kannustaisi meitä muitakin jatkamaan :)itse olen kupannut vasta sen verran vähän aikaa,ettei vielä kannata kuvia lähettää,laitan sitten kun ja jos tuloksia ilmaantuu.onneksi tuli otettua kuvia,ennen kun aloitin tämän homman,niin voi vertailla.ne kuvat järkytti mua,hirvee muhkura äässi!
6 VASTAUSTA:
Kuppasitko sillon vaikka mustelmia tuli? Tai voiko kupata mustelmien päältä? Mulla on nyt pientä mustelmaa reidet täynnä, näytän joltain dalmatialaiselta :) Eilen ja toissapäivänä kuppasin niin että ensin isoimmalla ja sit vielä toisiksi pienimmällä lisäksi, sillä sain kihelmöintiä ja kunnon punotusta ja kuumotusta! JEE JEE!

Kysyitkö multa vai..?
En imutellut mustelmien kohdalta kun huomasin, että mustelmat vain paheni..
Mulla oli kans pakarat ja sivureidet pienenpieniä mustelmia täynnä ja dalmaattialainen oli/on kyllä aika osuva kuvaus :p Tässä päivän parin sisällä pääsee varmaan reisiäkin taas imutteleen..
Hikoilua, kuumotusta tai janoa ei ole vieläkään tullut..

Kokeileppa sitä että "lämmittelet" isolla kupilla ja sit vetelet toisiks pienimmällä lisäks! Sillä mä oon saanu kuumotusta!
Mulla sattuu ihan mielettömästi ulkoreisiin kun kuppaan, tuntuu ihan siltä että ne repee irti.. siellä mulla kyllä onkin kaikista pahimmat tai kiinteämmät sellarit ;)

moikka!kyselit että kuppasinko kun oli mustelmia.en uskaltanut,kun pelkäsin että niitä tulee lisää.ihokin oli niin hirmu kipeä,etten olisi voinutkaan kupata.mulle tuli sitten pitkä tauko tuossa reisien ja pyllyn kuppaamisessa,mutta nyt uudella innolla.olen kupannut muutaman päivän reisiä ja peppuu,eikä ole tullut kun pari mustelmaa.otan vähän iisimmällä imulla tällä kertaa :)

Kiitos kiitos vastauksesta! Mulla ei oikeestaan oo kipeet noi mustelmat, mutta jätin eilen kuppaamatta. Jos tänään taas uskaltais kuppailla edes noista kohdista missä mustelmia ei oo (etureidet, takareidet ja sisäreidet) :) Mä kuppailin eilen naamaa kun kävin saunassa ja se tuntui aikalailla kivalta!! ;)

mä en ole vielä uskaltanut kupata naamaa,mutta ehkä jossain vaiheessa uskaltaudun.jos tulee mustelmia,niin joku pian luulee ukon tekemiksi.selittele siinä sitten kuppailusta;)
+Lisää kommentti
Eli kuten jo otsikkokin sanoo; Mihin aikaan päivästä imuttelette? aamulla kun heräätte? aamupäivällä? päivällä? iltapäivällä? illalla? Mietin vain, että onko tuolla mitään merkitystä?

Entä miten ruokailette; siis ruokailette ja esim. tunnin päästä imuttelette? vai imuttelette ensin ja esim. tunnin sen jälkeen syötte..? (olipas hankalasti kysytty :p )
4 VASTAUSTA:
hassua,sillä meinasin juuri kysyä itse samaa :) minä kuppaan kun saan lapsen päikkäreille,eli n.klo 14.syön ruoan n.tunti ennen kuppausta,ja välipalan tunti kuppauksen jälkeen.
mullakin olis kyssäri tähän samaan pötköön,eli kuinka kauan mitäkin aluetta kuppaatte?itse mahaa 15-20 min.,peppua 5 min./kannikka ja jalkoja 9 min./jalka.

.. Imuttelet peppua/kannikoita? tai ylipäänsä takareisiä? On se ainakin kamalan hankalaa...

Mulla on vähintään tunti välissä ennen/jälkeen imuttelua. Vettä juon ennen ja jälkeen imuttelun niin varmaan sen takia erillistä janon tunnetta imuttelusta ei tule...

minä imuttelen ennen suihkua...eli yleensä illalla.
Takareidet ja takamuksen imppaan niin että jalka on vessanpöntön kannella rennosti. Etureidet menee ihan seisoilteen.
Arvelen että jos heti syönninjälkeen kuppailis, saattaa tulla pahaolo. En tosin mene vannomaan, koska en oo kokeillut :-D...

ap
mursuliini kirjoitti:
.. Imuttelet peppua/kannikoita? tai ylipäänsä takareisiä? On se ainakin kamalan hankalaa...

Mulla on vähintään tunti välissä ennen/jälkeen imuttelua. Vettä juon ennen ja jälkeen imuttelun niin varmaan sen takia erillistä janon tunnetta imuttelusta ei tule...
mä oon vaan seissyt kun kuppaan peppua ja takareisiä.laitan kupattavan jalan hieman koukkuun etuviistoon,ja varpaat lattiaan.tajuukohan tästä mitään..toi peppu on kyllä vähän hankala.tuntuu että kädet väsyy nopeesti.mullakaan ei mitään kovaa janoa tule,varmaan myös siitä syystä,että juon jatkuvasti muutenkin.
juon muuten useamman kupposen vihrää teetä päivässä,väitetään,että se nopeuttaa aineenvaihduntaa,ja laihduttaa.
+Lisää kommentti
mittasin tänään paikkoja
vyötärö 72 (pari viikkoa sitten 74)
lantio 94
reisi 55,5

harmi etten ottanut kaikkia mittoja ennen kun aloitin,mutta uskoisin,että muualtakin kun vyötäröstä on lähtenyt senttejä.ainakin näyttää siltä.tyytyväisenä jatkan urakkaa :)
Ilmoita
merkki on Beppy.siinä lukee love gel,ostettu sin citystä(seksikauppa).tosi pienellä määrällä saa kupattua,eikä tartte lisäillä.jos kuivahtaa,niin lisäilee vaan vettä.purkissa lukee longlasting,ja sitä se myös on :)
sattui löytymään kotosalta ;)
Ilmoita
Voiko kuppausta käyttää kasvojen ja rintojen kiinteytyksiin.Joillakin laitteillahan tehdään kiinteytyshoitoja juuri imutekniikalla.
Ilmoita
Hei. Kertokaa joku mistä noita kuppeja voisi ostaa? En mielellään ala niitä tilailemaan netistä vaan jos jossain kaupoissa niitä myydään niin kertokaa, olkaa kilttejä.. :)
6 VASTAUSTA:
Ei punoita, ei kihelmöi, vähän vessattaa ja iho tuntuu lämpimältä. Saa kyllä vähän treenailla tuota tekniikkaa ennen kuin alkaa sujumaan.
Reiden sivuosissa, ns maxsellukohdissa kipu oli kyllä välillä ihan niinki kova, että sai silmät kiinni kiskoa sitä kuppia ylöspäin :D toivottavasti helpottuu kuppauskertojen jatkuessa. Onko muilla kipu ollut aluksi melkein sietämätön? Ja tuliko punoitus ja kihelmöinti vasta muutamien kertojen jälkeen?

On tämä kyllä jännää, innostusta kyllä löytyy, toivottavasti tulee tuloksia :)!
fiuu kirjoitti:

Ruohonjuuri ainakin myy, muistaakseni. Fit-Jar on merkki.
Tiina_X kirjoitti:

Osaako joku sanoa, miksi suonikohjut myös leikatut ovat esteenä kuppaukselle? ovatko myös kuivakuppauksessa?
lapinakka70 kirjoitti:

Jestas, eka kuppauskerta ja onpas ärhäkkäät värkit! Reidet punoittavat...katsotaan, miten homma lähtee k'äyntiin.
Tiina_X kirjoitti:
Ruohonjuuri ainakin myy, muistaakseni. Fit-Jar on merkki.
Moikka

Samanlaisia ovat nuo kumikupit monessakin paikassa. Itse tilasin edullisesti www.nettex.fi kaupasta. Kannattaa muuten ostaa oikeanlaista hierontavoidetta, se tekee homman paljon helpommaksi. Nettexissä on hyvä kupit ja voide starttipaketti. Mulla oli ensin tavallinen vartalovoide, mutta kävi niin sairaan kipeästi. Nyt kun käytän laventeli hierontavoidetta sujuu homma paljon paremmin. Kuppi liukuu eikä mustelmia enää tule. Suosittelen.
lapinakka70 kirjoitti:
Osaako joku sanoa, miksi suonikohjut myös leikatut ovat esteenä kuppaukselle? ovatko myös kuivakuppauksessa?
kuppaus aiheuttaa painetta suonikohjuille ja voi pahentaa niitä.
Hierontaakaan ei suositella tekemään voimakkaasti suonikohjuiselle alueelle.
+Lisää kommentti
Toimisikohan tuo imurilla :-D opiskelijat tunnetusti eivät ole varakkaita laittamaan kolmea kymppiä kuppeihin :(
1 VASTAUS:
Tuskin toimii imurilla :D

Tilasin just kupit hyvinvoinnin.fi kautta. Maksoi alle 40, ilmaiset postikulut tän kuun ja tuli vielä muutenkin alennusta. Ja jos hyvin hoitaa, niin kestäähän ne loppuiän.
Vasta tilaamisen jälkeen löysin tämän keskustelun ja olen täältä löytänyt hyviä vinkkejä kuppaukseen. En nimittäin huomannut tilata ohjekirjaa. Lihava en ole, mutta viime vuosina alkanut kertyä selluliittia tosi ikävästi. Seisoessa ei luojan kiitos pahasti näy, mutta istuessa ja puristaessa todella selvästi.
Innolla odotan, että kupit saapuu ja pääsen hoitamaan omia selluja ja miehen kipuja.
+Lisää kommentti
NO NIIN! Minäkin sain eilen imukupit, ja täytyy sanoa että imua piisaa! Varsinkin reiden sivuissa olevia selluliittipahkuroita käsiteltäessä täytyy sanoa että muutama ärräpää lipesi. Mutta ainakin tuntuu että toimii! Reidet ja perse hohkasivat punaisina käytön jälkeen :D Poikaystävä huuteli vessan toisella puolella mitä oikein hommaan, sanoin ettet ainakaan halua nähdä :D Toivottavasti tuloksia sentään näkyy.

Eli yksi kuppauskerta takana, tarkoitus olisi joka päivä se 20 minuuttia kupata. Tässä alkumitat:

Reidet 59 cm
Peppu 103 cm (leveimmästä kohdasta mitä löytyy)
Vatsa 75 cm

Tarkoituksena olisi lähtä joulukuussa auringon lämpöön, olisi mukavaa saada tämä löllypylly timmimpään kuosiin :D Viikon päästä ilmoittelen tuloksia joita kovasti odotan :)
3 VASTAUSTA:
Hei kaikki,

Luin osan viesteistä. Oli ihan pakko vastata. Jos imukuppien mukana tulee ohje, jossa annetaan kuppaussuunnat, niin noudattakaa ihmeessä sitä. Miksi? Sille on fysiologinen selitys: niillä suunnilla saatte parhaiten nesteet liikkeelle.

Siis mitkä nesteet? Lymfa eli imuneste on imusuonistossa kiertävää nestettä, joka vie mukanaan kehostanne kuona-aineita. Veri tuo ravinteita eri puolille kehoasi, imuneste vie jätettä pois kehostasi.

Myös vartalohoitoloissa tehtävät hoidot tehdään aina imusuoniston virtaussuuntaan. Ja leikkauksien jälkeiset lymfaterapiat. Esimerkiksi reiden imusuonet kuljettavat imunesteen nivustaivetta ja siellä olevia imusolmukkeita kohden. Siksi siellä ohjeissa sanottaneen, että reidet kuivakupataan alhaalta ylös. Etsikää käsiinne ihmisen lymfakierto kartta, siitä näkee havainnollisesti asian.

Ja kyllä, minullakin on selluliittiä, siksi tiedän nämä asiat. Hyvää jatkoa kaikille!
Muhkurakankku kirjoitti:

Oma kokemukseni imukuppihieronnasta on että se todellakin toimii, sain viime talvella sellut lähes kokonaan pois ja noin kerran viikossa jatkuvalla käytöllä ne ovat myöskin pysyneet pois. :)
Iloinen31 kirjoitti:
Oma kokemukseni imukuppihieronnasta on että se todellakin toimii, sain viime talvella sellut lähes kokonaan pois ja noin kerran viikossa jatkuvalla käytöllä ne ovat myöskin pysyneet pois. :)
Olen kuppaillut joka päivä 35 min n. 5 viikon ajan. Ketjua olen lukenut säännöllisesti, mutta en ole löytänyt vastausta seuraavaan kysymykseen: Tulisiko siis kuppailla 4 vkoa kerran päivässa ja toiset 4 vkoa kaksi kertaa päivässä, sitten jatkaa ylläpitävää kuppausta kerran viikossa...? Jostain ymmärsin näin. Vai oletteko kuppailleet vain kerran päivässä? Jos näin, niin kuinka monta viikkoa? Ja kuinka kauan kerralla? Itselläni ei tunnu näkyvän mitään ihmeellisiä tuloksia viidenkään viikon jälkeen...kai. Harmittaa, etten ottanut valokuvaa aloittaessani. :/
+Lisää kommentti
Moi!

Kupit lähtivät tilaukseen ja nyt odottelen niitä postilla :)

Vieläkö täällä joku kuppailee?
1 VASTAUS:
Ajattelin aloittaa kuppauksen, mutta voisiko joku vihjaista, löytykö imukuppeja muualtakin kuin nettikaupoista, josta siis voisi käydä ostamassa ettei tarvitse postitse tilata ? Pääkaupunkiseudulla asustelen...

Kiitos !
+Lisää kommentti
Olen kuppaillut parin viikon ajan, tekniikka on vielä hakusessa. En ole ihan joka päivä ehtinyt pitää kuppaussessitoani. Parin viime kerran jälkeen on niitä kuuluisia mustelmia tullut :). Kuppailen lähinnä käsivarsia kyynerpäistä ylöspäin ja jalkoja polvista ylöspäin. En oikeen tiedä kuinka hitaasti/nopeasti kuppia on liikuteltava... ja onko kuppia ikäänkuin nostettava ylöspäin pois iholta... Iho tuntuu jostavammalta ja paremmalta, sellun vähenemistä en vielä ole havainnut. Sitä sellua nimenomaan yritän kupata pois.

Onko kovin paha jos jatkan etureidestä ylös vatsaan jos kuppi pysyy hyvin ihossa?
Ilmoita
mistähän sais kaikkein halvimmalla semmoset kupit hommattua..? :o
2 VASTAUSTA:
Nailfixin verkkokaupasta saa kolmellakympillä, jos asuu Helsingissä niin niiden kaupasta Liisankadulta saa ne ilman postikuluja.
keksi23 kirjoitti:
Nailfixin verkkokaupasta saa kolmellakympillä, jos asuu Helsingissä niin niiden kaupasta Liisankadulta saa ne ilman postikuluja.
Ystäväni osti kupit tuolta Nailfixistä mutta ei ollut ollenkaan tyytyväinen laatuun, itse taidan tilata hyvinvoinnista josta täällä tuntuu olevan hyviä kokemuksia.
+Lisää kommentti
Voisiko joku kertoa mitä tämä kuppaus on ja mitä siihen tarvitaan?
Ilmoita
Olen nuori nainen ja hyvin voikka vuotäröltäni. pepussa on kyllä ihan kauheesti sellua joka näkyy seisaalta, johtuen istuvasta elämän tyylistäni..
tavoitteena on ainaki osa sellusta saada vähemmän näkyväksi.
ruokavalio on monipuoolinen ja sisältää paljon kasviksia.

Löysin ebaysta kuppeja jos jonkin laista. Odottelen niiden tuloa ja kerron jos jotain hyötyä niistä kupeista havaitsen. :D

kuppaukssta löytyy tietoa googlettamalla aika hyvin. :)
1 VASTAUS:
Heips! Vieläkö täällä on aktiivisia kuppaajia? Luin ketjua ja se oli aika vanha. Itse hankin kupit muutama viik sitten ja innostuin lukiessani saavutetuista tuloksista. :) Voiko kuppausta tehdä kahden viikon kahdesti päivässä, vai onko väärää tietoa?
+Lisää kommentti
heip.! Voisko tätä ketjua nostaa uudestaan?
No minä teen sen vaikka yksin :)
Olen hommannut kupit ja alan kuppailemaan epäsäännöllisesti ( en kuitenkaan ehdi joka päivä..) Meinaan tehdä sit vain toiseen koipeen, jotta näkisin eron. Yritän laittaa tänne tuloksia!
1 VASTAUS:
Kiitos, jos teet "testin puolestani". ;) Olen vasta harkinta-asteella kuppien hankkimisessa. Kiinnostaa, ja uskonkin niiden tehoon, mutta varmistelen vielä. Tsemppiä ja tuloksiasi odotellen!
+Lisää kommentti
Moi! Tulin tarkastelemaan, onko täällä vielä kuppaajia :) .
Olen tuon alkuperäisen ketjun aloittaja ja kuppailen edelleen "ylläpidollisesti" pari kertaa viikossa. Selluliitti on pysynyt poissa, vaikka olen lihonut noista ajoista n 5kiloa.
2 VASTAUSTA:
Hei!

Olisiko kellään jäänyt tarpeettomaksi imukupit? Jos niin ilmoitelkaa tänne, voisin ostaa!

Tai onko sattunut silmään tarjouksia kupeista?
Kuppeja myynnissä? kirjoitti:
Hei!

Olisiko kellään jäänyt tarpeettomaksi imukupit? Jos niin ilmoitelkaa tänne, voisin ostaa!

Tai onko sattunut silmään tarjouksia kupeista?
n30-40e maksaa netissä, sinunapteekilla.
+Lisää kommentti
Olen itse lueskellut näitä kuppaus-ketjuja ja olin niin innoissani teidän tuloksista, että tilasin kupit itsellekin. Tänään toivottavasti tulevat ja pääsee kokeilemaan :)
Olen lähdössä ulkomaille tuossa reilun kuukauden päästä ja ajattelin josko tällä menetelmällä saisin hieman noita omia selluja pois. Eniten sellua löytyy reisistä ja pepusta joten niiden kimppuun säntään ensimmäisenä.
Onko muita vasta-alkajia? Olisi kiva aloitella yhdessä ja jakaa kokemuksia ja tuloksia :) Myös muiden tuloksista olisi kiva kuulla lisää :)
Ilmoita
Allergiakauppa.fi löytyy myös ja on edullisemmat toimitusmaksut.
Itse oon sieltä tilannut ja tyytyväinen kuppailija.
2 viikkoa takana ja senttejä kadonnut!! =)
Ilmoita
Ette te oikeesti voi olla tosissanne XD Kuppaus on vanhan ajan, taikauskoon perustuva, "hoito"keino. Siitä ei ole hevonper5een vertaa hyötyä, että sieltä täältä imetään teelusikallinen verta. Jotkut hihkuu, että "näkisitpä ne klimpit mitkä tulee ulos". Ei jumaleissön kun oksettaa ja naurattaa. Jos sellaisia klimppejä tulisi verisuonista ulos, niin se on viittävaille henki pois jos sillai veri hyytyy suoniin. Ne klimpit sattuu syntymään siinävaiheessa kun se veri on jo ollut tarpeeks kauan suonesta pihalla. Halooo!

Onko elämä oikeasti niin tuskallista, että kaikenlaisiin voodootemppuihin on haksahdettava? No, jos plasebo on se mitä haluatte niin eikuvvaan juotikkaita paksusuoleen ja muikut korviin. Huhhei! Jo kuppa lähti ja kihti ja laihtuukin ainaski kilokakskiloo.

Kannattaisiko oikeesti nyt lukea nuo edelliset viestit pikkusen huolellisemmin ja perehtyä asiaan ennen kuin vaahtoaa täällä...
yhtään veritippaa ei tuossa kuivakuppauksessa valuteta - ainakaan, jos sen tekee oikein ;)
+Lisää kommentti
Vanha ketju näyttää hiljenneen aikalailla.

Ostin itselleni juuri kupit, vielä ovat postin kuljetettavana. Pitkään olen harkinnut näiden tilaamista ja nyt sitten päädyin tilaamaan. Toivottavasti toimii, jos ei muuhun auta niin ainakin varmaan verenkierto paranee ja ei aina tarvisi palella :D talvikin kun on juuri tullut.
Kahtotaan kuinka käy...
1 VASTAUS:
Itsellänikin on silikoniset kuppauskupit, nyt puuttuu ainoastaan motivaatio tehdä hoitoa joka päivä. Onko siis jollakin positiivisia tuloksia jaettavana?
Onko kukaan käyttänyt vauvaöljyä kuppausöljynä silikonisten kuppien kanssa? Itselläni vauvaöljy käytössä, sillä käsitykseni mukaan sen ei pitäisi vahingoittaa silikonisia kuppeja.
+Lisää kommentti
Up!

Minä aloin kuppaamaan! Joku muukin?
Ilmoita
Mää aloitan kanssa. joudun selkää kuppaammaan muutoinkin, niin samalla toi masu saa omansa. Suihkuun pitää mennä kuitenkin, kun laittaa liukastetta..
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

"kuppausklubi"

edellinen keskustelu on täynnä, joten jatketaan tähän.
Eli kuivakuppauksellahan tässä ollaan sellua poistettu. Mulla onnistui yli odotusten. Viiden viikon kuurin jälkeen senttejä oli lähtenyt vyötäröltä noin 7 ja reisistäkin 2,5cm. Senteistä viis, mutta muhkurat ovat kadonneet. Enää ei seistessä näy minkäänlaista pahkuraa vaan saa tosiaan puristaa ennenkuin jotain saa näkymään ;-)

Yritän vastailla hoitoa koskeviin kysymyksiin minkä tällä "ammattitaidollani" osaan.

:-D ketjun aloittaja eli alkuperäinen ap

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta