EK:n suoltamaa p*skaa

Kun näitä ammattiyhdistysliikkeiden vastaisia juttuja lukee täältä, ei voi välttyä ajatukselta että kyseessä ovat ns maksetut kirjoittajat. Sellaista vauhtia tätä soopaa tänne suolletaan.

Elinkeinoelämä taitaa olla ainoa taho, joka hyötyy ammattiyhdistysliikkeiden lokaamisesta.

Fakta on, että kukas kissan hännän nostaa jos ei kissa itse. Jos yritykset ajavat etuaan EK:n välityksellä, niin miksi duunarit eivät saisi tehdä samaa?
8772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen kanssasi samaa mieltä. Elinkeinoelämän keskusliitto on yksi pahimpia suomea ravistelevista influenssoista. Menkööt ulkomaille kasvattamaan taloutta ja saastuttamaan. Tahti on jo niin sairas, että nyt olisi aika jarruttaa.

Äänestä

Mutta oletko nykymenoon tyytyväinen?

Onko kaikille Suomessa töitä?


Jossain on mätää.

Äänestä

vailla?
Ei EK:lla ole mitään tavoitteita ay-liikkeen suhteen.
Kenenkä kanssa se sitten neuvottelisi ja sopisi asiat?
Ay-liike ei vain viime aikoina ole ajanut ei Suomen eikä edes aina jäsentensä etua.
Varsinkaan pidemmällä tähtäimellä.
Tulee vähän lypsävän lehmän tappo mieleen.
Sekö on ay-liikkeen tavoite?
Muuten ei ole käsitettävissä sellaiset toimenpit eet millä yritysten oleminen Suomessa tehdään mahdollisimman vaikeaksi.
Mitä mielt' olet?
Niinkö pitää menetellä?
Vain menestyvä yritys työllistää.
Oletko sitäkin eri mieltä?

Äänestä
  • kuulunut asiallisia - eikä edes asiattomia - vastauksia mielestäni asialliseen kysymykseen.

    Ohoi - te joilla on valmis vastaus kaikkeen, olkaa nyt aktiivisia.

    Äänestä

Suurin kritisoimani aihe on ay-maksun verovähennysoikeus, joka siirtää (huom. sanamuoto) suurimman osan jäsenmaksun kustannusrasitteesta ei-jäsenien maksettavaksi. Keskimäärin tuo verorasite oli vuonna 2001 6.12%. 25% veroprosentilla ja 25 000e/v tuloilla 382 e 50 snt. (0.0612 x 0.25 x 25 000 e). Tuo summa pitää siis laskea ay-jäsenmaksun päälle ja vähentää veroetu, jotta saat todellisen henk.koht. ay-maksun kustannuksen tietoosi (omaa vero%:a ja vuosituloa käyttämällä).

Toinen liittyy Sak:n tukeen vasemmistopuolueille. Pelkkä lehdistötuki on n. 1 milj. e/v, kun kaikki tuetut vasemmistolehdet otetaan huomioon. Sdp:n ja Vasemmistoliiton pää-äänenkannattajat saavat n. 2/3 em. summasta. Lisäksi huomattava vaalirahoitus eteenkin demareiden vaalityöhön.

Liiton jäsenyyttä suosittelen edelleen.

Äänestä
  • noi prosentit? Hiukan oudolta kuulostaa yht´äkkiä toi 6,12%, varsinkin kun suurimmat liittojen jäsenmaksut on alle 2 %. Ihanko itse pähkit tuon luvun jostain vai mihin sen perustat?

    Äänestä

Mä en ainakaan näe miten ammattiliitot ajaisivat mun asiaani. Siis noin niin kun todellisuudessa. Täällä on Euroopan vahvimmat liitot ja surkeimmat reaalipalkat.

Äänestä

Kukas se paremmin hyötyy ammattiliittojen ajamasta ylisuuresta palkkatasosta kuin se hervalukuinen duunarijoúkko joka on pakko palkata oli palkkataso mikä tahansa. Pienipalkkaisimmat ja heikoimmin tuottavan työn tekijät potkitaan ensin pihalle ja jäävät peruspäivärahalle. Vaan sepä ei esim. paperiliiton pamppuja kiinnosta. Ei vaikka loppputuloksena on juuri siivoojien ja huoltomiesten duunin ulkoistaminen ja lopulta lopettaminen. Riittää kun muutama sata saa huippupalkkoja, muilla ei ole niin väliä. Se tuosta solidaarisuudesta edelliselle kirjoittajalle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajatteleva työmies kirjoitti:

Kun näitä ammattiyhdistysliikkeiden vastaisia juttuja lukee täältä, ei voi välttyä ajatukselta että kyseessä ovat ns maksetut kirjoittajat. Sellaista vauhtia tätä soopaa tänne suolletaan.

Elinkeinoelämä taitaa olla ainoa taho, joka hyötyy ammattiyhdistysliikkeiden lokaamisesta.

Fakta on, että kukas kissan hännän nostaa jos ei kissa itse. Jos yritykset ajavat etuaan EK:n välityksellä, niin miksi duunarit eivät saisi tehdä samaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu