Neuvostoliiton törkeä rosvoretki ja sen tuloksena menetetty Karjala on palautettava sen oikealle omistajalle eli Suomelle.Tarton rauha on ainoa oikea rauha joka on solmittu rauhan oloissa ja solmittiin ikuisiksi ajoiksi.Pariisin pakkorauha tehtiin sanelurauhana jossa Suomi oli nurkkaan ahdistettu valtio jonka oli alistuttava koska muuten olisimme joutuneet miehityksen kohteeksi.Ryti joutui pakon edessä tekemään liiton Saksan kanssa koska omat voimat ja ennen kaikkea sotamateriaali oli lopussa.Saksan myymillä tarvikkeilla saimme pidettyä armeijan puolustusvalmiudessa.Historia ei unohda näitä julmuuksia mitä tehtiin Suomalaisia kohtaan jotka rauhaa rakastaen elimme kunnes idästä tuli stalinin rosvokoneisto tappamaan pommittamalla siviilejä ja ajamalla 400000 ihmistä kodeistaan.Tämä vääryys ei ihmisten mielistä unohdu vaikka siitä olisi kulunut 100 vuotta.Neuvostoliitto eroitettiin kansainliitosta(nyk yk)ja maailma tuomitsi sen.Viron miehitys päättyi 1991 ja siellä alkoi uusi elämä.Meidän karjalaa miehitetään edelleen vieraan vallan toimesta.
KARJALA KYSYMYS VIETÄVÄ EUROOPAN UNIONIIN
KARJALAN KYSYMYS EI UNOHDU
2111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvin ytimekkäästi on tuo Karjalan paluttamisen asia asiaperustein asiallisesti perusteltu tuossa taas!
Mutta.
Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio. Ja Suomen itäraja on myös EU:n koillisraja, ollen suoraan yli tuhat kilometrinen välitön maaraja Venäjän ja EU:n välillä!
EU:n perustuslain mahdollisesti tullessa voimaan, EU:n jäsenvaltiosta, EU-Suomesta tulee EU:n liittovaltion osavaltio!
Jo nyt EU päättää ulkopolitiikastaan ohi jäsenmaidensa ja samalla Suomenkin ulkopolitiikasta keskeisesti! Eli EU päättää myös ulkorajoistaan (EU-jäsenvaltion Suomenkin rajat) Venäjän kanssa.
Näin ollen niiden, jotka aikoinaan sanoivat v. 1994-äänestyksessä EU:lle "kyllä"(myös etukäteen suunnitellulle liittovaltiolle), on hieman ristiriitaista pitää ääntä Suomelta väkivallalla anastettujen Karjalan rajojen oikeudenmukaisella palauttamisella! Periaatteessahan EU-Suomen (EU-osavaltion?)länsirajakin kun taitaa kulkea Atlantin valtamerellä, jossakin Kanarian saarilla? ;-)
mitään ristiriitaa ole .
ei me karjalaa haluta, vaan pari papparaista niistä uhoaa