En tiedä pääsenkö koskaan itse naimisiin koska vanhempani ovat eronneet. Olisin kyllä halunnut mutta nyt näyttää siltä ettei siitä tule koskaan yhtään mitään. Joidenkin tutkimusten mukaan erovanhempien lapset eroavat varmaankin puolta helpommin kuin semmoiset joiden vanhemmat eivät ole eronneet. En uskalla edes kertoa vanhempien erosta mahdollisille kumppaneille koska pelkään heidän reaktiotaan. Mielestäni on kuitenkin törkeätä että omien vanhempieni päätökset vaikuttavat tuolla tavalla omaan elämääni. En ole samanlainen kuin vanhempani mutta tuskin mahdollinen kumppani sitä kuitenkaan uskoo tai hyväksyy. Tai sitten pitää katkaista välit vanhempiin kokonaan ja kertoa vain että he ovat kuolleet.
Kiitos
vanhemmille
10725
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Erosivat keskinäisestä suhteestaan, ei sinusta.
Miksi tunnet häpeää asiasta johon sinulla ei ole osaa eikä arpaa?
Elä omaa elämääsi täysin rinnoin, koska se on sinun.
Hyvää kesää sinulle.
Kerro että olet ottolapsi. Siten et ole geeneissä perinyt eroon johtavia ominaisuuksia heiltä :)
"...geeneissä perinyt eroon johtavia ominaisuuksia.."
Takaisin yläasteen biologian kirjojen ääreen. Ei tuommoista potaskaa saa kirjoittaa edes vitsin päiten.
Sehän noudattaa aloittajan valitsemaa logiikkaa. Ekkönä jummarra ?
puolet tottakin ole. Kyllähän se niin vaan on, että luonne on aika ratkaisevassa asemassa mitä eroamisherkkyyteen tulee. Ja vanhemmiltahan se luonne tulee, kaiketi. Omakin entinen vaimoni on aivan samanlainen kuin äitinsä. Avioliittomme aikana kun anoppiin kerkesin kunnolla tutustumaan niin ei ihme, että erosivat. Siis jos ihminen ajattelee kaikessa vain itseään, empatiasta ei tietoakaan niin eihän siitä mitään tule.
Omille ja tuttavien naimaikään tuleville pojille olen opettanut näin.
Kun menet tapaamaan tulevaa anoppiasi, niin siinä näet, minkälainen tuleva vaimosi on muutaman vuoden kuluttua. Tarkkaile myös, kuinka hän alistaa ja komentelee miestään.
Tarkkaile, kuinka opettaa ja komentelee koiraansa, sillä tuo käytös jatkuu omien lasten kasvatuksessa.
Jos morsiamesi muiden nuorten seurassa roikkuu jokaisen hampin kaulassa, niin tuota se tekee loppuelämänsä.
Kun tapaat tulevan vaimosi siskoja ja veljiä, tarkkaile heidän käytöstään, sillä saman kotikasvatuksen on saanut tuleva vaimosi.
Kun tapaat tulevan vaimosi sukulaisa, tarkkaile, kuinka ihanat siipat ovat löytäneet avioeronsa jälkeen. Tuolla avioero voi olla sukuvika.
Jos et löydä näihin itseäsi tyydyttäviä vastauksia, jätä kosimattaa.
Ja tämä vielä, kaikilla naisilla on tissit ja pissi.
ja mistäs olet tytöille opettanut? Pääteekö miehiin sama laulu, paitsi anopin kohdalla appiukko jne....?
Appiukko on mitä mahtavin tyyppi. Rakastaa vaimoaan ja se näkyy ihan pienissä asioissa. On huomaavainen, osaa myös verbaalisesti osoittaa huomaavaisuutta ja kunnioitusta. Ja rakkautta. Se siis ei tarkoita mitään siirapinimelää lässytystä, vaan yksinkertaisia pikkuasioita. Kun anoppi päivitteli että takki oli jo vanha nuhjusen näköinen, appi siihen jotta mitä sillä takilla väliä kun sisällä on hyvä ihminen.
Samaa en voi sanoa miehestäni. Hämmästyttävän itsekäs ja itsepäinen ihminen. Voitte vain kuvitella mitä tuollainen yhdistelmä tekee. Huomaavaisuutta ei ole. Joskus jos asiasta nätisti olen maininnut hän on huomaavainen juuri seuraavassa lauseessa tai teossaan, mutta siihen jää. Koskaan ei kehu, kuten isänsä. En kehuja kaipaakaan. Olisi silti kiva edes kerran vuodessa kuulla olevansa ihana tai että uudet vaatteet sopivat. Sen sijaan herran uutta pukua pitää kehua moneen otteeseen. Kerran kysyin että miksi hän ei koskaan sano mielipidettään minun vaatteistani, niin hänen mielestään ihmisillä pitää olla vaatteet eikä niistä tarvitse olla mitään mieltä. Ja tiedän että osaan olla tyylikäs kun lähdemme juhliin. Yritin tässä taannoin aikani olla hänelle huomaavainen kaikesta huolimatta, mutta ei hän tainnut edes huomata...
Mihin katosi se ihminen johon tutustuin, johon rakastuin, juuri tuohon huomaavaisuuteen ja sydämellisyyteen? Sellainen hän oli kolme vuotta. Aivan ihana. Silloin hän vielä aina johonkin lähtiessä nimenomaan kehui, kuten minäkin häntä. En ollut siihen aiemmin tottunut, mutta hän totutti minut siihen. Ei oltu vuottakaan naimisissa kun jotain muuttui.
Minusta tuli itsestäänselvyys. Kodistamme tuli työmaa. Sitä ennen se oli koti josta hänkin halusi meille mukavan paikan. Emme kumpikaan ole mitään sisustusihmisiä tai talousihmisiä. Kotityöt on hoidettu kuitenkin sulassa sovussa sitä mukaa kuin on aihetta. Nyt yhtäkkiä mies ei muuta paasaa kuin "pitää ehtiä sitä ja tätä" "tuokin pitää laittaa". Soittaa töistä vaan kysyäkseen mitä hommia meillä tänään on. Kun ei aina tarttis olla "hommia". Oltais vaan joskus, tehtäis mukavaa. Kun sitä pyytää niin voi hyvänen aika ei ehdi.
Sitten kun olisi lauantai ja haluaisin vain olla kotona, mies haluaa elokuviin, että "tehdään nyt sitten jotain". Ihan yhtäkkiä. On jo varaamassa lippuja. Ja mitäs siinä, kun olen kertonut että oltaisi nyt ihan vaan ilta kotona tekemättä mitään "hommia" kun ollaan kahdestaankin, niin mies korottaa ääntään että kun ei koskaan käydä missään, ja siitä aina valitat niin mennään nyt, mihin leffaan haluat. Kun en halua mihinkään leffaan, eikä hän ymmärrä mutta puskee tahtonsa läpi. Ja sitten mennään leffaan, koska ajattelen että eipä se nyt pahemmin haittaa jos mies nauttii. Enkä taatusi ole aikoihin "valittanut" ettei käydä missään. Aikoja sitten mainitsin että olisi mukava joskus käydä ulkona syömässä tai jotain. Se ei ollut "valitus": kun ei koskaan käydä missään. Mies ei osaa edes erottaa rakentavia ehdotuksia valituksesta!! Joskus alkuvuosina hän nimenomaan ehdotteli silloin tällöin että mennäänkö ulos syömään ja minä ilahduin. Ja kiittelin aina jälkeenpäin miten ihanaa. Koskaan mitään negatiivista en sanonut, että ei siinäkään voi olla syy että enää ei herraa kiinnosta.
Ja se itsekkyys on noussut niin vahvaksi piirteeksi ettei tästä enää mitään tule. Hän pahoittaa tölväisyillään mieleni lähes joka päivä. En ole herkkä. Kestän kyllä tölväisyjä tiettyyn rajaan asti. Vastapainoksi jos olisi jotain muuta. Mutta ei. Muodollinen hyvänyön suukko. Olen yrittänyt puhua, mutta hän ei tunnista itsessään itsekkyyttä. Kiistää täysin. Ennen minäkin huomioin häntä mielelläni. Oli mukavaa ilahduttaa joskus ihmistä pienillä asioilla, päivittäisillä teoilla. Nyt olen tuon itsekkyyden seurauksena täysin laantunut. Ei kiinnosta enää. Eikä hän edes huomaa mitään. Tässä on nyt kuukauden verran mies pyörittänyt taloa. Luulisi hänenkin huomaavan etten ole enää "läsnä". Mutta ei. Itsekseen hyräillen tekee ruokaa, tiskaa, imuroi. En kestä katsoa. Kerran kysyin haluatko että autan ruuanlaitossa, kuten ennen, teimme ruuan usein yhdessä. Niin ei kelpaa apu.
En uskoisi isänsä pojaksi ellei yhdennäköisyys olisi niin selkeä.
Voi kun olisit saarnannut minullekin!
Ex:n koko suku on eronnut ainakin kertaalleen, enkä minä tollo kiinnittänyt siihen mitään huomiota, koska mehän olemme "itsenäisiä" ihmisiä.
Ei mennyt kauaakaan häistä, kun ex halusi olla tekemisissä vain äitinsä ja sisarensa kanssa.
Kävi ulkonakin heidän kanssaan, ja joskus työporukalla, joka on sekin eronnutta laatua kauttaaltaan.
Kamalinta oli, että minä hälmö sinisilmäisyyksissäni vielä uskoin kaikki valheet, ja jatkoin paremman huomisen odottelua.
Arvatkaa onko typerä olo?
Tässä jos missä on yleistyksen paikka!
Nainen ei pääse äitinsä napanuorasta koskaan, jos ei ole sitä murrosiässä tehnyt.
Myös työkaverit vievät niinkuin uuhta narussa.
Sama pätee varmaan toisinkin päin, mutta siitä minulla ei ole kokemuksia.
Jospa exäsi ei olekaan vielä kohdannut sitä miestä joka vie hänet mennessään. Ehkä ei koskaan kohtaakaan. Avioliitto on itsetarkoitus joka solmitaan kun kohtalaisen sopiva kumppani löytyy. Avioliittoa pidetän yllä kuin kulissia. Siitä ei tarvitse välittää, voi mennä ja tulla kuten huvittaa. Ja mies (tai vaimo) olla nöksöttää omissa oloissaan, kavereidensa kanssa tai miten parhaaksi katsoo. Kunhan osoite on sama ja seura eri. Ei oteta huomioon, että ehkäpä toinen onkin ajatellut asiat toisin, sen lisäksi tuntee asiat toisin. Jälkeenpäin on hyvä miettiä että olisiko tästäkin pitänyt puhua aikaisemmin.... ja tehdä kirjallinen sopimus. Huh huh.
Mut tsemppiä sullekin ja lämpimiä kesäpäiviä!