Vanhempien ero

Miten mahdollinen kumppani yleensä suhtautuu siihen että toisen vanhemmat ovat eronneet? Vihaan vanhempiani sen vuoksi koska tekivät minulle näin sillä tilastojen mukaan avioerolapset eroavat muita herkemmin! Pitääkö vain kertoa että vanhemmat ovat kuolleet ja katkaista heihin kaikki välit vai miten pitäisi toimia? Kiva jos joutuu mahdolliselle kumppanille kertomaan että vanhemmat ovat eronneet niin sitten se rupeaa saman tien epäilemään mua samanlaiseksi vaikka olen ihan erilainen kuin vanhempani! Haluaisin normaalin parisuhteen ilman mitään ongelmia mutta vanhempien takia se taitaa jäädä vain haaveeksi. Ehkä olisi parempi jos heittäisin veivini nopeasti, sitten olisi ongelmat ratkaistu. Ei yksinjääminenkään koko elämän ajaksi mikään hyvä vaihtehto ole.
5369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Öh?
Yli puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon.
Jos kaikki avioerolapset ajattelisivat samoin kuin sinä, niin yli puolet suomalaisista ei koskaan pariutuisi, mikä olisikin kivuton tapa saattaa muutamassa sukupolvessa päätökseen näin psykopaattisen kansan tarina.

Äänestä

Kyse ei ole EROSTA vaan vanhempien parisuhteesta.
Pahin perhemalli tietysti lapsille on, että ensiksi omat vanhemmat ovat olleet helvetillisessä avioliitossa 10 vuotta, jonka jälkeen vielä riitaisempi ero. Uskoisin, että siistin eron lapsi saa paljon paremman lähtokohdan omalle elämälle kuin sellainen lapsi, joka näkee vanhempiensa riidat, petokset, valehtelut ja salarakkaat.

Itse olen lähtöisin eheästä perheestä, menin naimisiin miehen kanssa, jolla oli riitaisat vanhemmat ja riitaisa ero. Ollaan jo erottu, mutta yritän kasvattaa lapsistani tasapainoisia ihmisiäe enkä siitättä mieheni suvun eroperinteitä lapsille.

Äänestä

"Miten mahdollinen kumppani yleensä suhtautuu siihen että toisen vanhemmat ovat eronneet?"



Miten ihmeessä siihen voisi suhtautua?? Eihän sillä kumppanilla ole ollut asian kanssa mitään tekemistä.


Aivan käsittämättömiä funtsailet kyllä nyt- niinkuin elämäsi määräytyisi joidenkin tilastojen mukaan. Missä oma tahto?

Äänestä

On sen verran yleistä tuo eroaminen nykyään, että enpä olisi moista ennen tämän keskustelun lukemista ajatellutkaan. Eli sillä ole ainakaan minulle mitään väliä, onko kumppaniehdokkaan vanhemmat eronneet. Niin kuin ei ole silläkään, että mistä päin ovat kotoisin, asuvatko lähellä vai kaukana jne., ja nuo asiat sentään vaikuttavat enemmän jokapäiväiseen elämään.

Tilastot on ihan mielenkiintoisia, mutta ei niiden mukaan kannata elää - siinähän sama tilasto vain vahvistuu ja alkaa elämään omaa elämäänsä.

Onhan tuossa erojen yleistymisessä onneksi se hyvä puoli, että on sitten samalla enemmän sellaisiakin eroja, jotka hoidetaan asiallisesti ja aiheesta. Siinä lapset (joko ne nykyiset tai sitten ne joita on vasta suunniteltu) voivat säästyä paljolta pahalta.

Eli ei tuolla asialla kannata päätään vaivata. Jos vielä sittenkin vaivaa, niin varmaan kannattaa puhua vanhempien kanssa siitä erosta, puhuminen kun yleensä helpottaa.

Vähän pisti silmään tuo "normaali parisuhde ilman mitään ongelmia". Jos parisuhteessa ei ole mitään ongelmia, niin se on kyllä todella epänormaali. Vai tarkoititko ehkä "normaalia parisuhdetta, jossa ongelmia ei haudata vaan käsitellään avoimesti"?

Äänestä

Ihan sama mitä tutkimukset sanoo! Aiheuttavat ennakkoluuloja sitten ihmisissä jotka niitä lukevat, ja sitä alkaa käyttäytymään kuten käsketään: "Okei, tiedä sitten se että mä saatan jättää sut kun mun porukatkin erosi, mutta en mä nyt heti." ;) Mitä väliä sillä on? Minunkin vanhemmat ovat eronneet ja olen siitä ainoastaan iloinen. Häiritsivät kasvamista jatkuvalla tappelulla ja toisten haukkumisella. Parempi näin, todella. Olen kyllä ymmärtäväinen mutta jos toinen osapuoli löytää jotain ongelmaa siitä että vanhempani ovat eronneet niin tervemenoa sitten vaan. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja sinkkuus kirjoitti:

Miten mahdollinen kumppani yleensä suhtautuu siihen että toisen vanhemmat ovat eronneet? Vihaan vanhempiani sen vuoksi koska tekivät minulle näin sillä tilastojen mukaan avioerolapset eroavat muita herkemmin! Pitääkö vain kertoa että vanhemmat ovat kuolleet ja katkaista heihin kaikki välit vai miten pitäisi toimia? Kiva jos joutuu mahdolliselle kumppanille kertomaan että vanhemmat ovat eronneet niin sitten se rupeaa saman tien epäilemään mua samanlaiseksi vaikka olen ihan erilainen kuin vanhempani! Haluaisin normaalin parisuhteen ilman mitään ongelmia mutta vanhempien takia se taitaa jäädä vain haaveeksi. Ehkä olisi parempi jos heittäisin veivini nopeasti, sitten olisi ongelmat ratkaistu. Ei yksinjääminenkään koko elämän ajaksi mikään hyvä vaihtehto ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu