Olemme seurustelleet vajaan vuoden ja menimme muutama viikko sitten kihloihin ja muutimme viikonloppuna yhteen. Meillä on erilaiset työajat, ja myös nukkuma-ajat. Olemme kovin erilaisia muutenkin. Olen ajatellut, että vastakohdat täydentäisivät toisiaan. Olen yrittänyt ajatella asiat aina mieheni kannalta kun hän on toiminut tavalla joka ei mahdu mun päähän. Eli yrittänyt ymmärtää miksi hän tekee kuten tekee. Ja kyllä se toisinaan toimiikin. Nyt sitten... Jokin ahdistaa niin hitosti kun muutettiin yhteen. Eilenkään ei montaa sanaa puhuttu toisillemme. Olisiko vaan sopeutumisvaikeuksia molemmilla? Kauanko tässä menee? En tietenkään oleta, että kahdessa päivässä sopeutuisimme, mutta haluaisin vähän uskoa, että tämä muuttuu tästä parempaan suuntaan, että pystymme tosissamme vielä sumaan yhdessä ilman, että kaksi päivää jatkunut ahdistus ei muuttuisi vain pahempaan suuntaan. Mies on aika puhumaton. Tunteista pystyy puhumaan kännissä, ja silloin vannoo rakkautta, on aivan ihana. Selvinpäin ei juttele tärkeistä asioista kovinkaan usein. Itse taas tykkään rakennella pilvilinnoja. Olen vaan ollut aistivinani, että häntä ahdistaa ihan samalla tavalla kuin muakin. Onko se nyt muutos elämäntilanteessa, vai se, ettei vaan ehkä osatakaan asua, elää todella yhdessä?
Rakkaat kanssasisaret,- ja veljet, tukeanne tarvitaan.
Rakkaat kanssasisaret,- ja veljet, tukeanne tarvitaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ehkä se voi olla, että olette saman katon alla huomanneet, ettei teillä sittenkään synkkaa tarpeeksi hyvin ja se toisen kanssa yhteiselo ei olekaan sellaista, kuin kuvitteli. Ei se ole sopeutumiseta kiinni.. mutta toki kannattaa katsoa miten tilanne etenee. Itse en henkkoht kokemuksesta osaa sanoa, kun meillä yhteenmuutto ei muuttanut yhteiseloa mitenkään.
Niinhän mä ajattelin kanssa, ettei sen pitäisi muuttaa mitään periaatteessa. Ehkä tässä taustalla on, se että kun hän ei tykkää tunteitaan näyttää eikä jutella asioista niin se voimistuu vain mun silmissä nyt kun asutaan yhdessä ja nähdään enemmän. Mä en tiedä mitä pitäis tehdä. kavereiden kanssa hän voi heittää läppää ja niin edespäin, mutta mun kanssa tuntuu, että kaikenlainen kommunikointi on välillä ylitsepääsemättömän vaikeaa. Mä vaan yritän sitten lukea ja tulkita hänen ilmeistä ja olemuksestaan mikä on fiilis. Enkä edes uskalla alkaa aina puhuman ekana jos toinen ei ole tuntikausiin mitään sanonut. No, mä toivon, että tilanne muuttuu. Nyt kun alkaa arki ja viikonlopun krapulat kohta nukuttu pois...?
oli se yhtä iloa ja sängyn natinaa...
ei ollut ollenkaan tuollaista... ehkä ei olisi kuitenkaan pitänyt muuttaa vielä yhteen?
Kannattaa opetella kysymään suoraan, eikä yrittää arvailla mitä toinen on mistäkin mieltä.Siitä ei tule hevon hettuakaan, asiat vaan murtkistuu ja yksin kertasemmankin asian saa helposti umpisolmuun ja sitten voikin erota. Tai sitten voi erota heti, varmuuden vuoks.
Oikeassa olet, ei toisen ajatuksia pysty lukemaan. Herran vastaus vaan on, jos kysyy onko kaikki hyvin "on", vaikka ei välttämättä olisikaan. Tai ehkä kuvittelen kaiken ja kaikki on ok. Ehkä vaan halutaan parisuhteelta ja yhdessäelämiseltä niin erilaisia asioita. Mutta jos joku väittää, että parisuhde on helppoa niin ei pidä paikkansa.
että meillä elämä vain helpottui yhteenmuutosta.
Mies muutti takaisi samalle paikkakunnalle minun kanssa, hän etsi itselleen asuntoa ja aina kysyi minun mielipidettä "jos sinäkin sinne sitten muutat niin katsotaan yhdessä joku kiva..." no sinnehän minä sitten myös muutin (ei ollut järkeä maksaa minun yksiöstä kun en siellä ikinä käynyt). Nyt elämä hymyilee oman yhteisen katon alla :)
Totta kai ihmiset ovat erilaisia, sinun on juteltava miehesi kanssa tästä ongelmasta. Mutta minun mielestäni juuri yhteen muuttaneiden maailmaan ei pitäisi muuta mahtua kuin se oma kulta...
Olemme seurustelleet avomieheni kanssa nyt 1,5 vuotta ja muutimme noin puoli vuotta sitten yhteen. Olimme kyllä tavallaan asuneet jo yhdessä poikaystäväni vanhassa asunnossa mutta siellä poikaystäväni maksoi vuokran yksin. Non niin siis kun muutimme sitten oikeasti yhteen niin olimme kumpikin alussa ahdistuneita tilanteesta. Kinastelimme usein ihan pienistäkin asioista ja mietimme jo että oliko yhteen muuttaminen sittenkin hätiköity ratkaisu (tai ainakin minä mietin). Tilanne kuitenkin muuttui ja nyt puolen vuoden yhdessä asumisen jälkeen tiedän että yhteenmuutto oli oikea ratkaisu. Luulenpa että kinastelu ja ahdistus johtui vaan siitä että yhteen muuttamisestamme tehtiin niin iso numero sukulaistemme kesken ja näin meille kasaantui paineita yhdessä elosta jonka purimme toisiimme. Joten älä murehdi kyllä muutkin parit tuntevat ahdistusta otettaessa noikin suuri askel suhteessa, uskon että se menee kuitenkin ohi ajan kanssa.