Olen seurustellut lapsuuden ihastuksen kanssa 10 vuotta..olemme kokeneet kaikki yhdessä..
Hän on pari kertaa suuttunut minulle kunnolla ja tehnyt väkivaltaa, ekan kerran hermot meni hänellä siitä kun riitelimme äänekkäästi ja minulla oli telkkarikapula joka vahingossa osui suoraan miehen päähän..hän suuttuis siitä ja löi minua vatsaan, ilmat pihalle..itkin kovasti, mutta pöljänä pyysin anteeksi ja jatkoimme taas eteenpäin..
Elämä jatkui, teimme kaikkea kivaa ja kävimme kavereitten luona.....
mutta Nyt olen ihastunut toiseen..olemme tapailleet salaa..tunnen itseni lutkaksi, huoraksi.Koska olen pettänyt "miestäni"Mutta sydän sanoo toista.Haluan muuttaa pois ja haluan muuttaa salaisen suhteeni kanssa..
Vasta lähettelin viestejä ihastuksen kohteelle ja eiköhän "mieheni" halua lukea minun viestit ja ottaa puhelimen kädestäni kipeästi.Yritän puhua hänelle että antaa minulle puhelimen takaisin..että se on minun..Mutta kaikki oli jo liian myöhäistä, sitten hän hermostuu nähdessäni viestini,ja tönäsee minut päin kirjahyllyä, kainalossa on iso mustelma, joka on edelleen kipeä.Hän Käänsi minut selälleni ja pietti kiini käsistäni, mustelman sain käteeni, kun kävi niin kipeää, joudun Valehtelen hänelle että viestin lähettäjä on vain minun hyvä kaveri, että hänellä on ongelmia, ja minä kuuntelen häntä ja autan..Hän uskoo sen..olen hyvä näyttelijä..
tunnin päästä Sanon "miehelleni" että haluan ehkä erota ja hän säikähtää kovasti, nykyään hän tekee ruokaa, siivoaa, itkee kun on satuttanut minua, hän sanoo että olen oikea sille, hän haluaa lapsia kanssani, hän päästää minut minne haluan..Tyttöjen kanssa juhlimaan, jopa yöksi saan jäädä jonnekkin, jos haluan..
Sydän sanoo taas että minun pitää yrittää lisää hänen kanssaan ja antaa anteeksi, mutta taas haluaisin lähteä pois ja taas ajattelen että en pysty jättämään "miestäni" hän on niin surullinen ja pelkää että lähden pois hänen luotaan..Miten hän pärjäisi ilman minua??
Mutta taas haluaisin olla tämän toisen kanssa, olen niin ihastunut häneen, hän tietää minun asiani että suhteeni mieheeni on väkivaltainen..
Perheeni rakastaa minun "miestäni" ja hänen perheensä rakastaa minua..
miten mie voisin erota? ja jatkaa elämää? miten ihmiset ymmärtäisi asiani? miten "mieheni" pärjäisi ilman minua, koska hän on monesti sanonut, että tappaa itsensä jos lähden..mitä teen, auttakaa kiltit ihmiset..
Olen ihan maassa tunteitteni kanssa..Minulla ei ole paikkaa minne voisin mennä turvaan, koska paikkakunta on pieni ja tämä ihastukseni kohde asuu toisella paikkakunnalla..vanhempani asuvat naapurissa..Kaverit ovat opiskelemassa muualla, ja en ole kertonut heille omaa tilannetta..ainoa mahdollisuus on tämä ihastus, mutta kaikkein hirveintä on että "mieheni" on hänen serkkunsa..
AUTTAKAA!!!!
Hän on pari kertaa suuttunut minulle kunnolla ja tehnyt väkivaltaa, ekan kerran hermot meni hänellä siitä kun riitelimme äänekkäästi ja minulla oli telkkarikapula joka vahingossa osui suoraan miehen päähän..hän suuttuis siitä ja löi minua vatsaan, ilmat pihalle..itkin kovasti, mutta pöljänä pyysin anteeksi ja jatkoimme taas eteenpäin..
Elämä jatkui, teimme kaikkea kivaa ja kävimme kavereitten luona.....
mutta Nyt olen ihastunut toiseen..olemme tapailleet salaa..tunnen itseni lutkaksi, huoraksi.Koska olen pettänyt "miestäni"Mutta sydän sanoo toista.Haluan muuttaa pois ja haluan muuttaa salaisen suhteeni kanssa..
Vasta lähettelin viestejä ihastuksen kohteelle ja eiköhän "mieheni" halua lukea minun viestit ja ottaa puhelimen kädestäni kipeästi.Yritän puhua hänelle että antaa minulle puhelimen takaisin..että se on minun..Mutta kaikki oli jo liian myöhäistä, sitten hän hermostuu nähdessäni viestini,ja tönäsee minut päin kirjahyllyä, kainalossa on iso mustelma, joka on edelleen kipeä.Hän Käänsi minut selälleni ja pietti kiini käsistäni, mustelman sain käteeni, kun kävi niin kipeää, joudun Valehtelen hänelle että viestin lähettäjä on vain minun hyvä kaveri, että hänellä on ongelmia, ja minä kuuntelen häntä ja autan..Hän uskoo sen..olen hyvä näyttelijä..
tunnin päästä Sanon "miehelleni" että haluan ehkä erota ja hän säikähtää kovasti, nykyään hän tekee ruokaa, siivoaa, itkee kun on satuttanut minua, hän sanoo että olen oikea sille, hän haluaa lapsia kanssani, hän päästää minut minne haluan..Tyttöjen kanssa juhlimaan, jopa yöksi saan jäädä jonnekkin, jos haluan..
Sydän sanoo taas että minun pitää yrittää lisää hänen kanssaan ja antaa anteeksi, mutta taas haluaisin lähteä pois ja taas ajattelen että en pysty jättämään "miestäni" hän on niin surullinen ja pelkää että lähden pois hänen luotaan..Miten hän pärjäisi ilman minua??
Mutta taas haluaisin olla tämän toisen kanssa, olen niin ihastunut häneen, hän tietää minun asiani että suhteeni mieheeni on väkivaltainen..
Perheeni rakastaa minun "miestäni" ja hänen perheensä rakastaa minua..
miten mie voisin erota? ja jatkaa elämää? miten ihmiset ymmärtäisi asiani? miten "mieheni" pärjäisi ilman minua, koska hän on monesti sanonut, että tappaa itsensä jos lähden..mitä teen, auttakaa kiltit ihmiset..
Olen ihan maassa tunteitteni kanssa..Minulla ei ole paikkaa minne voisin mennä turvaan, koska paikkakunta on pieni ja tämä ihastukseni kohde asuu toisella paikkakunnalla..vanhempani asuvat naapurissa..Kaverit ovat opiskelemassa muualla, ja en ole kertonut heille omaa tilannetta..ainoa mahdollisuus on tämä ihastus, mutta kaikkein hirveintä on että "mieheni" on hänen serkkunsa..
AUTTAKAA!!!!
Vastaukset 22
Vanhimmat
johan sitä on yhtä äijää jo katseltukin riittävästi ...
MIKSI SE ON NIIN PIRUN HANKALA EROTA??????????
Maailma ei ole koskaan yhdestä ihmisestä kiinni vaikka siltä nyt tuntuisikin ...
tiesi ainoan oikean ratkaiun:)
Eroa. Vielä kun olet yhtenä palana. Väkivalta ei katoa, vaan pahenee. Ja tuo kuulostaa jo TODELTA pahalta. Ei se itseään tapa. Olen ollut itsekin väkivaltaisessa suhteessa 5 vuotta ja lopulta sain tarpeekseni ja lähdin lätkimään. En ole katunut kertaakaan. Ainoastaan sitä, että en lähtenyt aiemmin. Myös hän uhkasi tappaa itsensä ja antoi jopa junan kellonajan, jonka alle hän aikoo heittäytyä ja sulki puhelimen. No olin sitten tietenkin kauhuissani, mutta lopputulos oli se, että ei hän mitään itselleen tehnyt. Kunhan pelotteli, koska luuli, että sen jälkeen haluaisin jatkaa taas suhdetta. Väärä luulo. Ja kyllä tämä exäni pääsi suhteestamme ylitse ja seurustelee nyt toisen kanssa. Niin kuin minäkin.
On ihan tyypillistä, että satuttamisen jälkeen kaduttaa ja pyydetään anteeksi ym. ja luvataan muuttua, mutta ne on ihan tyhjiä lupauksia. Älä usko niitä. Kyllä miehesi pärjää jatkossa. Aluksi miehesi voi tietenkin yrittää sinua takaisin lupaamalla vaikka kuun taivaalta ja vaikuttaa itse enkeliltä, mutta se on vain pintaa. Usko pois.. on omakohtaisia kokemuksia!
Tuosta ihastuksestasi en osaa oikein mitään kommentoida. En kuitenkaan suosittele, että muuttaisitte heti asumaan toistenne kanssa. Kun on huonossa suhteessa, niin kaikki muut miehet vaikuttaa silloin niin kivoilta ja huomaavaisilta omaan mieheen verrattuna.
Kerro vanhemmillesi tilanteesi. Niin minäkin tein. Heiltä saat tukea ja yhdessä voitte miettiä, mitä teette.
sinulla kun on kokemusta..
tämä minun mieheni on mukava´, ujo todella ujo, romanttinen aina välillä, tosi lapsirakas, mutta silti hänessä piilee väkivaltaa sisällä päin..
Olen eka sen ihastus, mieheni ei ole muitten kanssa koskaan seurustellut..olen ihan ensimmäinen, miten voisin sanoa hänelle että saisit paremman ihmisen vierellesi..???
koska hän haluaa olla vain minun kanssa koko elämän..ja minä taas en halua..Pelottaa oikeasti tämä tilanne, särjen hänen sydämmen vaikka tiedän että olen saanut turpaan, mustelmia ja pahaa mieltä, muttta silti säälin häntä hirmusesti..Ja en tiedä mistä saan voimia lopettaa tämän suhteen..miten sinä sait voimia??
Olisin todella kiitollinen avustani..ja jossain vaiheessa kerron vanhemmille asian, lupaan sen..kiitos.
Kirjoitit, että olet seurustellut 10 vuotta.. Milloin väkivaltainen käyttäytyminen alkoi?
Sinun pitää kuunnella itseäsi ja lopettaa suhde, jossa et ole onnellinen. Saat varmasti sellaisen miehen, jonka kanssa et joudu kokemaan väkivaltaa. Itsekin olen löytänyt vierelleni ihanan miehen, joka ei koskaan satuta tai tule satuttamaan minua. Tai jos satuttaa, niin se on sitten tervemenoa. En siedä enää keneltäkään sellaista käytöstä. Mutta olen erittäin onnellinen nykyisessä suhteessani. Älä tuhlaa aikaasi enää yhtään huonoon suhteeseen. Elämä on lyhyt ja sinun on aika siirtyä eteenpäin.
Mistäkö sain voimia.. Olin saanut yksinkertaisesti tarpeekseni jatkuvista riidoista ja väkivallasta. Pelkäsin. Rakkaus oli kadonnut. Sanoin exälleni, että jos hän vielä kerran lyö, niin lähden pois. Exäni ei kai ottanut minua todesta. No sitten eräänä päivänä nyrkki taas heilahti ja lähdin samantien, enkä ole sen jälkeen enää tavannut exääni. Ei tarvinnut, kun ei asuttu yhdessä ja kaikki tavarani olin jo ottanut mukaani, kun lähdin. Näistä tapahtumista on jo aikaa 3 vuotta, mutta silti muistan minkälaista oli elää ja seurustella väkivaltaisen miehen kanssa.
Minun exäni oli myös ujo muiden ihmisten seurassa ja hänellä oli huono itsetunto. Lisäksi häntä oltiin aina kiusattu koulussa. Ehkä hän jotenkin kosti kaiken minulle.. Sai tuntevansa olevansa vahva tai jotain muuta vastaavaa.
Osasi hän olla myös hellä ja tykkäs halii ja pusii ym. Välillä piteli kuin kukkaa kämmenellä. Mutta se ei riitä, jos joskus päässä pimahtaa ja alkaa huitoon, potkiin ym. Yritin tyhmänä joskus tapella vastaan, mutta sain iskut entistä kovempana takaisin, joten se ei ollut kannattavaa.
Vaikea eromme silti oli vaikka suhteemme ei ollutkaan paras mahdollinen. Pitää vaan pysyä päätöksensä takana eikä kuunnella toisen "anna anteeks rakas, tuu takas.. mä rakastan sua ym." höpönpöppöö.
Kiva, jos olen voinut olla avuksi. :)
mieheni väkivaltainen käytös alkoi heti kun aloimme seurustella eli 10 vuotta sitten, hän oli vihaa täynä enimmäkseen vanhemmilleen ja purki sitä minuun, yleensä kyynärpäällä vatsaan ja yöllä, mutta taas ovissakin saatto olla nyrkin jälkiä..ei koskaan päivällä eikä aamulla aina yöllä..Häntä oli kiusattu nuorempana, koulussa, ja hän edelleen muistaa kaikki asiat mitä hänelle tehdään ja aina ottaa ne asiaksi jos jotain sattuu..Itkee ,on todella surullinen ja minä tietenkin säälin häntä..olen sanonut että se aika on ohi ja nyt elät tätä elämää, mutta se ei mene hänellä mielestä pois, toisaalta ymmärrän häntä, mutta toisaalta en jaksa ymmärtää enää..
Hän sanoi että ei kestä elää ilman minua..miten saisin häneen voimaa jaksaa???
En ymmärrä mistä saan voimia sanoa asiat suoraan..pari hyvää ystävää ovat yrittäneet auttaa tässä asiassa, sanovat vain että eroa, mutta ei se ole helppoa..vai onko??? mutta en tiedä miten muut hyväksyisi asian, olen mieheni äidin kanssa todella hyvissä väleissä..
Välissä mietin että olisi helppo vain lähteä, mutta taas toisaalta säälin häntä hirveästi..
Rakkaus ei ole kadonnut minussa, rakastan häntä, mutta samalla ahistaa hirveästi hänen kanssaan..Ja pelotttaa..
Uskaltaisinko jättää työn ja muuttaa pois, ne on mielessäni koko ajan..
Mitä sinun vanhempasi ja sukulaiset sanoivat asiasta??
Itse olen exäni kanssa vielä edelleen joskus sähköpostiyhteydessä ja mesen kautta kirjoitellaan. Ollaan siis vielä kaikesta huolimatta ystäviä. Yritän joskus auttaa häntä uuden tyttöystävän kanssa. Kuulostaa varmaan aika oudolta.
Ymmärrän kyllä kantasi, että haluaisit auttaa miestäsi, mutta sinun pitää ajatella välillä itseäsi. Ajattele, jos te saisitte joskus lapsia. Hän varmasti löisi myös lapsianne. Sitähän sinä et varmaankaan halua?
En välittänyt aikoinaan vähääkään sukulaisteni sanomisista. Eivätkä he tienneetkään syitä miksi erosin. Eikä asia niille kuulukaan. Nykyisin ihmiset eroavat, vaikka ulkopuoliset voi ihmetellä, että miksi ihmeessä he erosivat, vaikka olivat niin hyvä pari. Siinähän se onkin.. tietämättömyys. Itse olin kans surullinen, kun veljeni erosi tyttöystävästään ja tämä tyttöystävä oli kuin sisko minulle. Hyväksyin kuitenkin asian, koska haluan että veljeni ja sekä tämä tyttö olisivat onnellisia. Yhdessä he eivät näköjään sitä olleet. Veljeni uuden tyttöystävän hyväksyminen vei vähän aikaa, mutta opin tutustumaan tähän tyttöön ja pidän hänestä paljon. Vaikka ehkä siskolta hän ei tunnu. Läheiseltä kuitenkin. Ei siis pidä ajatella mitä muut ihmiset ajattelevat, koska he eivät tiedä eroon johtaneita syitä.
Perheelleni kyllä kerroin, miksi erosin. He kauhistelivat, kun en ollut eronnut aikaisemmin. Sisko sanoi, että jos olisi tiennyt mitä joudun kestämään, hän ei varmaan olisi saanut öitänsä nukutuksi. He olivat siis eropäätökseeni erittäin tyytyväisiä.
Miehesi pitää vain selvitä. Itse hän on aiheuttanut tilanteen käyttäytymällä väkivaltaisesti. Eikö hän tajua, että kärsit ja et ole onnellinen? Eikö 10 vuotta väkivaltaista suhdetta riitä?
Olen niin omistushaluinen ja liian ymmärtäväinen miestäni kohtaan, mietin vain koko ajan miten mieheni pärjää..Tänään jo melkein luovutin hänelle, melkein jo sanoin että rakastan häntä ja aloitetaan taas alusta..Mutta en kuitenkaan tehnyt sitä.
Hän huomasi vasta nyt olotilani ja ymmärtää jotenkin miltä minusta tuntuu, pelkää että lähden..Mutta uskon kuitenkin että se tunne hänen sisällään ei kauan kestä..HÄn sanoi että voin lähteä tyttöjen kanssa minne haluan ja voin olla yötä, se on uutta, en ole sitä saanut tehdä..oikeasti..aina pitänyt olla mieheni kanssa koti-illassa, jos hän on niin halunnut, nyt kerrankin sanoin mitä minä haluan..Haluan erota, mutta en vain saa voimia sanoa sitä..pelkään jos kadun, pelkään jos en saa uutta rakkautta, Olen vauvakuumeessa ollut jo puolivuotta, mutta sekin menisi mönkään..
Minulla ei ole paikkaa minne muuttaa..olisipa toinen mies niin kaikki olisi helpompaa..
Muuttaisin yksin..=(
Hankala tilanne, en tiedä mitä teen..
Siskoni seurusteli erään miehen kanssa 10 vuotta. Muutti heti 18-vuotiaana tämän miehen kanssa yhteen. Kun sisko sitten erosin tästä miehestä kolme-neljä vuotta sitten, niin siskon piti hankkia kaikki huonekalut ym. tavarat uuteen yksiöönsä, koska kaikki heidän ostamansa tavarat olivat muka kaikki ostettu siskon miehen rahoilla. Lisäksi siskon mies hoiti muutenkin kaikki raha-asiat, joten yksin muutettuaan siskon piti opetella ihan kaikki asiat itse. Näistä kaikista uusista asioista huolimatta sisko erosi ja muutti yksin. Nyt hän on todella itsenäinen ja sanookin välillä, että ei tarvitse miestä mihinkään. Sisko nauttii sinkkuudestaan ja ei stressaa uuden miehen löytämisestä. On hänellä tietenkin joitakin miesystäviä ollut, mutta ei vielä mitään kovin pitkiä suhteita.
Ei kai yksin asuminen voi loppujen lopuksi niin kauhea asia olla? Tietenkin se pelottaa, mutta kyllä se hetken päästä helpottaa, kun on totutellut asumaan yksin. Voithan vaikka aluksi majailla vanhempiesi luona..?
Kyllä niitä uusia rakkauksia tulee. Olihan sinulla jo se ihastuskin.. Jos kerran 80-vuotias mummoni löytää vielä noinkin vanhana uuden kumppanin, niin mikset sinäkin. :D
Ole rohkea. :)
Aivan totta, ehkä jopa nautin yksinolosta..
Mieheni on tosi surullinen, ostelee kaikenlaista ja yrittää piristää minua, ehkä tein tyhmästi mutta päätin että jos viellä lyö minua niin lähden ja en ole koskaan päättänyt näin voimakkaasti tätä asiaa..olen kysellyt jo valmiiksi kavereilta jospa pääsisin sinne/jonkin kaverin luokse hetkeksi..heille kerroin tilanteeni ja he auttavat minua..Olen todella onnellinen päätöksestä, koska en ole koskaan päättänyt mitään aina mieheni on päättänyt puolestani..teinkö tyhmästi kun annoin viellä yhden mahdollisuuden?
Sano tuo päätös myös miehellesi ja vakuuta, että olet tosissasi. Jos kuitenkin miehesi lyö ja ajattelet, että "noh.. ei se haittaa.. yritetään vielä.." niin miehesi ei ota todesta sanomisiasi jatkossa enää.
Jos olet tyytyväinen itse päätökseesi yrittää vielä yhden kerran, niin kai se on oikea ratkaisu? Tärkeintä on pysyä päätöksensä takana. Eli todellakin sitten pakata tavarat ja lähteä, jos miehesi lyö vielä kerran. Ja lähteä kannattaa melkein siltä seisomalta, koska miehesi tietenkin yrittää puhua sinua jäämään. Niin yritti minunkin exäni, mutta se oli jo liian myöhäistä. Hän tiesi, että niin tulee tapahtumaan, jos lyö minua. Mutta jos et lähde heti, niin vaarana on, että päätät taas odottaa seuraavaa lyöntikertaa.. ja sitä seuraavaa ja sitä seur.. Ja varaudu, että miehesi yrittää myös puhelimessa saada sinua tulemaan takaisin.. itsekin melkein sorruin exäni lupauksiin, mutta onneksi tapasin sitten erään miehen ja hänen avullaan sain uutta rohkeutta "vastustaa" exääni. Onneksi!!! Että ymmärrän kyllä, miksi on niin vaikea jättää väkivaltainen mies/poikaystävä. Se on vaan sellainen asia, joka on vaan tehtävä ja pysyttävä kovana, vaikka haluaisi ajatella, että "no nyt se välittää ja lupaa muuttua.." Ei ne muutu.
Kuinka usein joudut kokemaan väkivaltaa? Päivittäin, viikottain..? Miten vanha olet?
Itse kyllä uskon ettei miehesi muutu. Hän kyllä jossain vaiheessa lyö. Ehkä hän vähän aikaa jaksaa käyttäytyä kunnolla, jos kerrot suunnitelmistasi.
Tosiasia on kuitenkin se, että tilanne ei tuosta parane. Annoit sitten uuden mahdollisuuden tai et. Kun väkivallan kynnys on ylitetty niin siitä on melkein mahdotonta päästä eroon. Et taida itsekään uskoa, että suhteellanne on tulevaisuutta? Ja entä sitten se pettäminen?
Oli mukava kuulla, että olet kertonut ongelmistasi kavereillesi ja että he lupasivat auttaa sinua.
Olen 24 vuotias..poikaystäväni saa hepulin kerran kuukaudessa..onneksi ei viikottain tai päivittäin,mutta joskus sen silmät näyttävät toista..Tänään kävimme viettämässä sukulaisten kanssa iltaa ja hän koko ajan halasi minua, suukotteli, huomasin minut kaukaa vilkutteli, silmää iski.Hän on kultanen,mutta tiedän että tunteeni sanoo muuta, en ole tuntenut koskaan näin voimakkaasti tätä asiaa, eroamista..En tiedä mutta jotenkin päässä vain sanotaan että saat parempaa, mutta taas toisaalta pelkään että tulen pettymään..Pää halkeaa..En tiedä mitä teen..Tiedän että monet tässä asiassa sanoisivat eroa..olen jo 10 vuotta yrittänyt tätä suhdetta, tehnyt kaikki parhaani mukaan ja auttanut miestäni jos hänellä on ollut huonosti asiat..auttanut kaikkia hänen sukulaisiaan..auttanut meidän rakkautta, jos jotain vakavaa on sattunut..Ja jos nyt luovutan niin onko se oikein???Jotenkin tuntuu että olen unohtanut itseni auttamisen, kukaan ei ole auttanut minua, kun minulla on paha olo taikka kaikki menee päin peetä..Onneksi en ole ainoa jolla on kokemusta..ja olen todella kiitollinen teille jotka minua auttavat..tiedän että tämä tulee olemaan elämäni hirvein päätös..Toisaalta haluaisin taas yrittää..mutta ja mutta..sitä olen miettinyt jo pitkään, toinen päivä mietin että olisi ihana olla rauhassa yksin ja toisena päivänä mietin että rakastan miestäni ja haluan yrittää, mutta taas..rakastan sitä toista niin paljon..niin sitä toista...Mutta en kuitenkaan halua sen toisen tulevan tähän mukaan, tähän asiaan, minun päätökseen..
Miksi tämä on niin pirun hankalaa?
Itse erosin 6 kk sitten 10 vuoden suhteesta, oli kihlat ja kaikki, asunto ostettu, firma perustettu yhdessä ja häistä haaveilin. Mutta viimeisinä kuukausina meni huonosti ja kun tuntui, että vaan riidellään ja mätkitään toinen toistamme (mä lyön takas jos mua kehtaa joku sillä kädellä koskea!En käännä toista poskea!!)ja aina oli paha mieli, ei siinä ollut mitään järkeä enää jatkaa. Lisäksi ihastuin tulisesti toiseen ihmiseen. Ei toisen kanssa voi ja SAA olla, jos ajatukset on jossakin kaukoihastuksessa koko ajan. Päätin, että eroan. Mies oli pettänyt mua jo kuukausia ja vaikka välillä meni hyvin ja se oli aivan upea tyyppi niinä hetkinä, en halunnut enää jatkaa sitä vuoristoradalla kulkemista.Selitin viimeisen riidan päätteeksi, että "nyt on kuule semmonen juttu, että mä en sun kanssa enää tätä tarinaa jatka. Sulla on 2 viikkoa aikaa kantaa kamasi ulos.Tämä sattuu kovin ja ei ole ollut helppo päätös, mutta ei me enää rakasteta toisiamme, me ollaan vaan TOTUTTU toisiimme." Sitä asiaa sitten itkettiin ja paruttiin yhdessä ja erikseen, perheet oli raivoissaan mun päätöksestä (vanhemmatkin on tässä 10 vuoden aikana ystävystyneet keskenään, auttaneet kaikessa jatkuvasti jne.)ja mies tuli väkisin käymään kämpillä, varasteli mun tavaroita pelkästä pahan tekemisen ilosta ja lähetteli viestejä keskellä yötä, seurasi mua pubeihin viikonloppuisin jne. Mutta...NYT on kaikki melko hyvin. Mä olen vihdoin päässyt jaloilleni tästä tarinasta ja se uusi ihastuskin paljasti todellisen nahkansa rehellisen suoraan heti ja uutta tarinaa ei syntynyt.Mutta nyt olen sinut oman itseni kanssa, ystävyys exään kukoistaa TODELLISENA YSTÄVYYTENÄ (puhutaan kaikesta, se "uudesta" tyttökaveristaan ja mä hulluista sinkkusekoiluistani jne.), se tulee moikkaamaan meidän yhdessä ostamaa koiraa (joka jäi mulle), joskus mennään yhdessä parille "pirtelölle", perheet on rauhoittuneet ja soittelevat yhä keskenään ja viettävät saunailtoja(eihän kaiken tarvitse perustua meidän kuolleeseen suhteeseen; jos ne on tuttuja ja ystäviä, voihan ne olla sitä jatkossakin!Älä tuosta asiasta huoli!)ja kaikki tuntuu menevän nyt paremmin. En koskaan ole PUHUNUT ja KESKUSTELLUT exäni kanssa niin paljon kuin nyt kun ollaan ystäviä.Meidän välillä on nyt enemmän kunnioitusta ja luottamusta, voidaan puida menneitä avoimesti - pahin on JO TAPAHTUNUT kuitenkin. Ei ole menetettävää tai pelkoa toisen reaktiosta. Eikä enää mätkitä toisiamme myöskään, halataan vaan kuten kaverit, kun tavataan.
Jätä se mies, kuuntele itseäsi ja teidän suhteen tilaa, tee päätös HOITAA ITSEÄSI. Tulet huomaamaan, että aika parantaa haavat ja jotkin kipeät päätökset voivat kuitenkin olla oikeita. Lykkyä tykö, nyt ja aina!! Sä pystyt siihen!
Jostain vain pitää saada sitä voimaa..
Eiköhän jumala taikka jokin henkimaailma minua auta..toivottavasti..Tarvisin ainakin nyt sellaisen joka antaisi minulle voimaa ja sanoisi että sinun elämäsi tulee olemaan parempaa ja onnellisempi..tietäisimpä tulevaisuuden..
Todellakin, SUSSA se voima on!! Sä pystyt siihen, olet vahva ja vaikka kuinka sattuu, ajattele AINA JA JOKA HETKI, että TEET OIKEIN itsesi ja sen miehen suhteen!! Mulla oli TOSI vaikeita hetkiä kun tein tämän päätöksen ja joskus vieläkin mietin teinkö oikein, mutta kun katson itseäni peilistä ja näen taas sen VAHVAN ja ITSENÄISEN peilikuvani (jota viimeksi katsoin 10 vuotta sitten), TIEDÄN, että se oli OIKEA JA PARAS MAHDOLLINEN päätös. Ja tiedän myös, että jossakin odottaa muakin se oikea ihminen, joka pitää mua siten kuin mua kuuluu pitää ja kunnioittaa mun antamaa rakkautta ja antaa mulle sitä samalla tavalla takaisin. Samaten on sun suhteesi, elämässä on paljon hyviä asioita ja ihmisiä. Ja ELÄMÄ ON VAIN YKSI AINOA, turha tuhlata sitä siihen, että raahaa vanhaa painavaksi käynyttä matkalaukkua perässään... LÄHETÄN SULLE PALJON VOIMAA JA ROHKEUTTA TÄÄLTÄ EUROOPAN TOISESTA PÄÄSTÄ! Ilmoita miten menee, jookosta joo??!!VOIMAHALAUKSIA!!!!
avaajan mielikuvitus ylittänyt jonkin rajan,meinaan että oiskohan tullut luettua liika"naisten lehtiä.Jessus,mikään niin ärsytä kuin tömmöset pöllöt muijat,yäk..
Ai kertoisinko sinun mielestä tänne mielikuvitustarinoita? että olisin lukenut näitä naisten lehdistä..NO HALOOOOO!!!
En todellakaan valehtele tämmöisestä asiasta, miksi valehtelisin?Ei tämmöiset asiat ole puppua eikä me olla kukaan pöljiä akkoja..tämä on todellisuutta, elämässä tapahtuu vaikka ja mitä, ja kiitos teille kaikille jotka ovat minua auttaneet täällä..olen jotenkin vahvempi..
Kerroin miehelleni että mietin eroa..hän todella säikähti asiaa..hän sanoi että hukkaan 10 vuotta elämästäni sille etten jaksa enää yrittää..
Huomasin että ajattelen todella ensimmäistä kertaa elämässäni vain itseäni..en miestäni. ja nyt tunteeni on kadonnut miehestäni, en taida rakastaa häntä vaan rakastan sitä vain että joku on vierelläni..kun on hätä..se on pikkusen eri asia, eikö vaan?
Asun viellä pari kuukautta samassa talossa mieheni kanssa..koska haluan puhua mieheni kanssa asiat selviksi ja haluan että löydän asunnon itselleni toiselta paikkakuntaa.Tiedän että minun pitäisi heti pakata tavarat ja muuttaa, mutta minulla ei ole paikkaa minne mennä..vanhempani asuvat naapurissa ja kaverini asuvat opiskelijaasunnoissa..Tämä on suuri päätös minun elämässä, mutta uskon että olen valmis, pitäkää peukkuja pystyssä..Kirjotan sitten miten onnistuin..
Ehkä on parempi että eroatte, mutta ei sinullakaan ole puhtaat jauhot pussissa muista se.Se että miehesi on rajoitanut menemisiäsi osoitaa vaan että tuntee sinut paremmin kuin uskoisit.
Väkivaltaa en hyväksy, mutta kertoisiko joku mitä miehen pitäisi tehdä silloin kun huomaa että toinen valehtelee päin naamaa niin kuin kyseinen henkilö?
Sitä olen ajanut takaa..en ole mikään pulmunen ja olen antanut miehelleni anteeksi omia tekojaan koska olen pettänyt häntä..
sen takia olen sekaisin kun en tiedä mitä tekisin..pitäisikö jatkaa vai lähteä..
mieleeni, vaikka olen nainen ja vanhemmanpuoleinen