Missä vika

viisi vuotta ja meillä oli ihanaa. Ajattelin etten mitään muuta tarvitse elämääni kunha vain saan tuon miehen. Minulla on takana yksi avioliitto ja siitä melkein aikuiset lapset ja heidän isästään erosin jo kymmenen vuotta sitten.

Rakastettuni lupasi eroa, mutta sitä ei tullut kunnes jäi kiinni vaimolleen joka otti välittömästi eron.
Me muutimme yhteen ja tuntui hyvältä, aurinko paistoi elämäämme. Ainoa mitä huomasin miehen kaipaavan oli se elintaso,jonka vaimo omaisuudellaan oli hänelle pystynyt tarjoamaan, mutta mieheni sanoi ettei sillä ole merkitystä. Miehen tunteet ovat edelleen samanlaiset minua kohtaan mutta vuodenpäästä kun olimme muuttaneet yhteen en enää jaksanut olla kuin ennen.

En jaksanut meikata jokapäivä, pukeutua .... tuli vain sellainen piittaamaton olo.
Tapasin toisen miehen,joka herätti naisen minussa uudelleen, en ole pettänyt hänen kanssaan mutta... Kertokaa mitä teen, oletteko ollet samanlaisessa tilanteessa. Enkö yksinkertaisesti uskalla sitoutua ?? Toivon asiallisia kommentteja !
3621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luulen, että sinulle käy aina näin eli kun uutuudenviehätys kaikkoaa, et jaksa olla enää yhdessä. Tunnet, että on liian tavallista ja tasapaksua. Kaipaat jotain vipinää.

Suosittelen sinua pysymään yksin tai sanotaan siten, että etsiä itsellesi mies, joka ei halua sitoutua, koska et nähtävästi osaa elää parisuhteessa kauan.

Lisäksi on tutkittu ja todistettu, että tämä ns. rakkausvaihe kestääkin yleensä n. vuoden verran ja mikäli ihminen on sen tyylinen,että ns. arkinen rutiini ei sovi hänelle, niin hän yleensä eroaa sen jälkeen.

Äänestä

Ensin pitää saada toisen äijä, ja sitten tekeekin jo mieli jakaa muualle.

Äänestä
  • Meinasin sanoa ihan samaa, mutta Raipe sen jo kieteyttikin osuvasti :-)

    Rikoit jo yhden avioliiton, opitko koskaan ajattelemaan muitakin kuin itseäsi? Yököttävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olin kakkonen kirjoitti:

viisi vuotta ja meillä oli ihanaa. Ajattelin etten mitään muuta tarvitse elämääni kunha vain saan tuon miehen. Minulla on takana yksi avioliitto ja siitä melkein aikuiset lapset ja heidän isästään erosin jo kymmenen vuotta sitten.

Rakastettuni lupasi eroa, mutta sitä ei tullut kunnes jäi kiinni vaimolleen joka otti välittömästi eron.
Me muutimme yhteen ja tuntui hyvältä, aurinko paistoi elämäämme. Ainoa mitä huomasin miehen kaipaavan oli se elintaso,jonka vaimo omaisuudellaan oli hänelle pystynyt tarjoamaan, mutta mieheni sanoi ettei sillä ole merkitystä. Miehen tunteet ovat edelleen samanlaiset minua kohtaan mutta vuodenpäästä kun olimme muuttaneet yhteen en enää jaksanut olla kuin ennen.

En jaksanut meikata jokapäivä, pukeutua .... tuli vain sellainen piittaamaton olo.
Tapasin toisen miehen,joka herätti naisen minussa uudelleen, en ole pettänyt hänen kanssaan mutta... Kertokaa mitä teen, oletteko ollet samanlaisessa tilanteessa. Enkö yksinkertaisesti uskalla sitoutua ?? Toivon asiallisia kommentteja !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu