Painajaisunta

Työnteon olen joutunut lopettamaan kun terveys petti ja oli jäätävä eläkkeelle. Ei sillä ettenkö olisi sinällään tykännyt työstä, pidin kyllä mutten enää jaksanut. Usein näen unta että olen jossain metallipajassa työssä (olen nainen mutta ollut hitsari). On muka kamalan raskasta ja monimutkaista, mutta siinä unessa yhtäkkiä tulee mieleen, että eihän mun ole pakko olla siellä, koska olen eläkkeellä ja on sanoinkuvaamattoman ihana tunne lähteä kesken päivän kotiin palaamatta enää työpaikalle. Ihana tunne tiedostaa että ei ole enää pakko.
4628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuin sua ei uudelleen koulutettu? Vaikka koulunkäynti avustajaksi?

Äänestä
  • Olishan se ollut mukavaa saada toisenlainen ammatti mutta ei elämä mennyt niin kuin olisin toivonut. Se oli sitä aikaa kun tuli lamakin niin ei olisi helposti uutta työtä löytynyt. Tuli sellainen sairaus joka ei parane koskaan, ja kun en niin nuorikaan enää ollut niin ok. Mutta nuo painajaiset toistuu jatkuvasti. Johtuiskohan se siitä, että mua jollain tavalla vaivaa edelleen se,että menetin työkykyni ja oli vaikea luopua tietyistä asioista samalla?

    Äänestä

minun työni osoittautui pahimmillaan semmoiseksi mistä olen aiemmin nähnyt painajaisia, nyt elän painajaistani todellisessa elämässä!
Olen varmaan kirottu tai muuten syntynyt epäonnisten tähtien alla kun luulin työpaikan saamisesta koituvan hyvää itselleni... :/

Äänestä
  • Niinpä, minä olen aina ollut oikea kulkuri. Haen aina vain määräaikaista työtä. En ole koskaan "saanut" tai "joutunut" vakisuhteeseen.

    Siksi haen aina määräaikaista, koska aina menee painajaiseksi. Vaikka kuin on alussa muka mielenkiintoista hetken kuluttua olen ihan kurkkuani myöten täynnä.

    Kun luin sun juttusi tajuan taas kuin hyvä mun on taas saada vain määräaikainen homma. Korkeintaan vuosi kerrallaan. Mä jaksan paremmin kun tiedän milloin loppuu ja nään määränpään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näen joskus kirjoitti:

Työnteon olen joutunut lopettamaan kun terveys petti ja oli jäätävä eläkkeelle. Ei sillä ettenkö olisi sinällään tykännyt työstä, pidin kyllä mutten enää jaksanut. Usein näen unta että olen jossain metallipajassa työssä (olen nainen mutta ollut hitsari). On muka kamalan raskasta ja monimutkaista, mutta siinä unessa yhtäkkiä tulee mieleen, että eihän mun ole pakko olla siellä, koska olen eläkkeellä ja on sanoinkuvaamattoman ihana tunne lähteä kesken päivän kotiin palaamatta enää työpaikalle. Ihana tunne tiedostaa että ei ole enää pakko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu