olen itse koulukiusattu ja työpaikkakiusattu...kumpikin asia on hyvässä muistissa,itse tajuan nyt vanhempana et se kaikki mitä jouduin kokemaan on vaikuttanut koko ajan elämässäni,en tietoisena ole tiennyt tätä mutta lääkärin ja muiden ammatti ihmisten kanssa käydessäni asioita läpi kaikki juuret johtavat noihin kokemuksiin.heikko itsetunto ja syylistäminen itseään kohtaan-voiko kauheampaa ihminen kokea kun häntä haukutaan ja pilkataan?jopa ensimmäiset kaksi vuotta avioeroni jälkeen ajattelin etten ole sen arvoinen ihminen joka ansaitsee vielä jotakin parempaa,ja syvässä masennuksessa uidessani meinasin riistää itseltäni hengen.monien hoitojen ja onneksi niiden hyvien ystävien avulla jaksoin nousta masennuksen syövereistä pois.mietin vain,että miettiikö kiusaajani koskaan mitä he saivat aikaan kiusaamisellaan?joku aika sitten puhuttiin korvauksista(rahana)jota vois saada henkisistä kärsimyksistä,mikähän on se summa mikä korvaa peruskoulun viimeiset kaksi vuotta henkisistä kärsimyksistä kärsityn ajan sekä yhden puolen vuoden työsaran?!jos jolla kulla on kokemuksia siitä et on saanu korvauksia kärsimyksistään,voiko ottaa kantaa tähän keskusteluun ja kertoa oman tarinansa?!itse en tiiä sellaista summaa joka korvaisi sitä mitä olen taakkana kantanu koko elämäni ajan,tiedän vain että jos kuulen jonkun kiusaavan läheisiäni,puutun heti asiaan ja laitan heidät vastaamaan teoistaan...
kiusaamisesta
"kaiken kokenut"
4543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että joku oli saanut silloista valuttaa 10tonnin, mutta luulen että elämä menee piloille niin tuskin rahalla sitä takaisin saa. Itseäni kiusasi kouluaikana yksi poika, ainut kaverinsa ei viitsinyt, eli ei sillä kyllä ollut kuin tasan yksi kaveri, onnekseni olivat vielä eri luokalla. Työelämässä on kerran "kiusattu", tai lähemminkin oli ahdistelua, itse olin 18 ja tämä lääppijä oli yli 30, oli ahdistavaa olla tämän miehen kanssa kaksstaan iltavuorossa, vielä vaikka aikaa siitä on kulunutjo 15 vuotta ja työkavereina miehiä, pääasiassa, ahdistaa jos tulevat liian lähelle. Omat rajanikin olen levittänyt puolen metrin päähän, sen jälkeen ollaan jo liian lähellä. Kukaan ei edes neuvonut, vanhemmat työntekijät, että mitä pitäisi tehdä, kun tullaan iholle ja lääpitään, itse en silloin tiennyt ettei sitä pidä sietää, mutta elämäni on tietenkin ollut vaikeaa eli luottamus muihin ihmisiin on hakusessa. Mutta pakko jaksaa, jo lastenikin kannalta.
No peruskouluikäset on senverran pentuja että ne tuskin ovat tajunneet mitä heidän kiusaamisensa mahdollisesti tekee tulevaisuudessa. Ihmisen aivot kun kypsyy lopulliseen muotoon vasta 20- 22 vuotiaana.
Se riippuu tietysti myös omasta luonteen laadusta. Minua haukuttiin kouluaikana usein vaatteiden vuoksi ja siitä haisin tupakalle kun kotona poltettiin sisällä. Löyhkä varmaan oli kaamea.
Mutta kuitenkin oli myös samalla joitakin kavereita ettei ihan yksin tarvinnu olla välitunneilla, kaverit oli rinnakkaisluokalla. Kiusaamista tapahtu seiskalla mutta kasilla se sitten loppu.
Huomasin jälkeenpäin että syytä oli itessäkin, olin sellanen hiljanen nössö enkä oma-alotteisesti jutellu kellekkään, tottakai se herätti kummastusta ja sain nössön maineen. Kotiolotkin olivat ne mitkä olivat.
Mutta vähitellen luonne koveni ja työelämässä en ole antanu kenenkään hyppiä silmilleni, itsetuntoni on hyvä. Olen jälkeenpäin nähny entisiä kiusaajia ja ollu hyvissä väleissä heihin, en ole kantanu kaunaa. Ymmärrän että pentuna sitä toimitaan erilailla, halutaan kannnustusta ja huomiota muilta kiusaamalla toista ja jos on vähänkin nössömpi tai poikkeava niin se kiinnittää huomion.
Minusta kiusaamista ei kannata miettiä jälkeenpäin, tapahtunu mikä tapahtunu, turha kasata katkeruutta ja kaunaa itteensä, se kun ei hyödytä mitään, kannataa keskittyä tähän nykytilanteeseen, tässä maailmassa kun on sellanen nokkimisjärjestys, yksilöt hakee paikkaansa laumassa, siinä samalla nokitaan toisia, niinhän se on elukkamaailmassakin, ihminen ei oo sen kummempi ku muutkaan eläimet.
Eli rennosti vaan, pyyhkäiskää menneet isolla luutulla.
No sinua ei ole kiusattu kuin pentuna.
Aikuisen traumat ovat loppuiän traumoja.
Ei tässä kilpailla ketä on kiusattu eniten tai pahiten. Turha väheksyä muiden kokemuksia.
Ei kannata jäädä rypemään itsesääliin ja mässäilemään omalla surkeudella. Siitä on noustava ja yritettävä eteenpäin.
Olen samaa mieltä edellinen kirjoittajan kanssa ja Ymmärsin, että hän pyrki auttamaan ja tarjoamaan erilaista näkemystä asiaan.