Keskustelu nettituttavuuden kanssa meni näin:
Sanoin uudelle tuttavalle viestissä, vitsinä, että horoskoopien mukaan olemme kuulemma huono pari.
Seuraavassa viestissä hän sanoi katsoneensa horoskooppikirjasta, että tosiaankin olisimme huono pari, mutta että kiinalaisessa horoskoopissa olisimme hyvä match. Hän vitsinä heitti, kannattaako jatkaa tutustumista. Hänen mielestäään kannatti, (hymiöiden kera).
Seuraavassa viestissä sanoin, että vaikka näyttäsikin silti että horoskoopin mukaan olemme huono pari, olin kuullut että syntymähetkellä vaikuttamassa on myös monia muita planeettoja, ja että löysin googlettamalla myös vastakkaista informaatiota horoskooppimerkkiemme sopivuudesta. Heitin siihen muutaman esimerkin siitä mitä olin lukenut. Loppuun lisäsin, että myös minunkin mielestäni, kannatti jatkaa tutustumista, ja hymiöiden kera kehoitin häntä heittämään horoskooppikirjan veke.
Eli puhuin kokoajan kieliposkessa noista horoskoopeista, ja olihan hän itse jopa katsonut joroskooppikirjasta minun merkkini. Nyt kuitenkaan en ole kuullut hänestä, ja luulen että pelotin hönet horoskooppipuheillani.
Onko horoskoopeista puhuminen sallittua miesten kanssa? Vai pitävätkö miehet naisia, jotka horoskoopeista puhuvat samalla tavalla "hihhuleina" kuin esim. vakavasti uskovia.
Onko minulla mitään tehtävissä, tämän miehen kanssa? Pitäisikö lähettää viesti vain varmistaakseni, että todellakin vain vitsailin? Todellakin pidin tästä miehestä paljon, ja hän oli jo ehdottanut tapaamistakin,. :( Alkaa pänniä tämä nettideittailu, kun koskaan ei tiedä, onko vastaanottaja ymmärtänyt viestin oikein, varsinkin kun vitsailen paljon. ...

Vastaukset 18
Vanhimmat
voi ristus...
Tarkoittaneeko tuo syvälllinen ja perusteellinen vastauksesi, että horoskoopeista ei saisi puhua?
Tai jos se tarkoittaa sitä, että kysymykseni oli "tyhmä", niin mielestäni tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. On vain tyhmiä vastauksia.
Jos deittailet, älä vitsaile kuin ollessasi kasvotusten miehen kanssa.
Mies luulee, että pidät sitä pilkkanasi, jos vitsailet liikaa -> yhteydenpito loppuu.
Tuossa voi olla jotain perää. Sähköposteissa kun on niin hankala saada viesti "oikein" ja niin että toinen todellakin ottaisi vitsin vitsinä. Voi jessus, mitä sille miehelle nyt uskaltaa sanoa? Jos ei uskalla lähettää edes viestiä "se oli vain vitsailua"!?
Eli en halua antaa horoskooppi hihhuli kuvaa, mutta en myöskään halua miehen luulla, että pidän hauskaa hänen kustannuksellaan.. Huokaus.. Miehet vinkkejä!
Mies on lähettänyt minulle tasaisesti joka aamu viestiä, paitsi nyt tuon horoskooppimokaukseni jälkee. Harmittaa pirusti.
Se oli tyhmä vastaus, myönnän.
Niin. Horoskoopit ihmissuhteiden- tai elämänkulun ja sitä koskevien päätösten- määrittäjänä...Jos Mars on konjunktiossa Plutoon nähden ja Härkä nousevana merkkinä, niin tapahtuuko kaikille Neitsyen merkissä syntyneille vain hyviä asioita? Vaikka Venuksen asema olisi epäedullinen juuri sillä hetkellä? Tällöin Leijonat olisivat kusessa, mutta Skorpparit mennä porskuttaisivat- mutta eivät Vaakojen tai Kaksosten kanssa. Millainen tilanne olisi kiinalaisen tai Maya-horoskoopin mukaan? Entä tarot-korttien, teenlehtien, Ouija-laudan, unien, kämmenen viivojen mukaan- mitä kertoo sammakko, entä I-Ching?
Onhan se taikausko ihan virkistävää välillä, mutta jokin raja kai silläkin- ja paljonko painoa laittaa sille? Sinänsä omituista, jos toinen sen takia jättää ottamatta yhteyttä, mutta jos tähdet vain ovat epäsuotuisat? Tai sitten säikähti, mistäs tiedämme. Kysy asiaa häneltä.
Eli jos nainen sinulle puhuisi/ kirjoittelisi kerran pari horoskoopeista, niin se ei sinua saisi vielä juoksemaan pakoon henkesi edestä?
Voihan olla että olen vain paranoia, ehkä mies ei jostain muusta syystä ole vielä vastannut. Mutta outoa on, että hän oli kumminkin käynyt katsomassa profiiliani, vaikka ei vastannut. Tuli vaan mieleeen, että olisiko hän käynyt katsomassa profiiliani uudelleen, etsiäkseen muita "hullun/ hihhulin" tuntomerkkejä?
sille jotain mailia äläkä sanallakaan mainitse koko roskooppeja.
Ei siinä sen kummempaa.
No minä nyt en joistain horoskoopeista säikähtäisi- hullumpiakin juttuja on. Mutta et maininnut milloin viestisi lähetit, että onko pitkäkin aika. Voithan aina kokeilla lähettää viestiä miehelle ja höpistä ihan arkisia. Sinänsä ulkopuolisen on mahdotonta sanoa mitään, koska ei tunne kyseistä heppua.
Täällä netissä nyt on vaikea tutustua ihmisiin, koska viestit voi tulkita ihan niinkuin lukija tahtoo ne nähdä. Verrattuna live-elämään, kasvojen ilmeet, ruumiineleet tai äänenpainot eivät vaikuta sisältöön, vaan pelkät sanat. Toinen ongelma lienee, että ihminen voi esittää aivan mitä tahansa tuntemattomille. Tää on tätä.
sit se yrittää miettiä päänsä puhki miten sua tulis lähestyä noiden horoskooppi juttujen jälkeen.
Minua ei moiset ajaisi pois vaan yhtyisin leikkiin/keskusteluun.
Miehiä on monenlaisia. Ota siihen yhteyttä ni eiköhän se selviä ja jos et puhu koko horoskoopeista sanallakaan ni sit ei tartte miettiä tuota sen enempää.
No joo, voi olla että mies voisi miettiäkin sitä, mitä kirjoittaa minulle seuraavaksi, koska en itseasiassa kysynyt häneltä mitään siinä horoskooppiviestissäni.
Olen huomannut että miehet ovat yleensäottaen huonoja kysymään kysymyksiä netissä. Mistä sitten johtuneekaan. Itsestään kyllä tykkäävät puhua.. :) hihi..
Jos nyt lähettäisin hänelle uuden viestin, sen enempiä odottelemattta hänen vastaustaan, (mistä en tykkää koska mielestäni siitä saa epätoivoisen vaikutelman), niin eikö kuitenkin kannattaisi mainita, että toivottavasti hän ei nyt saanut sitä kuvaa, että elän horoskooppien mukaan?
sitä, että nyt se lukee kohta nämä sun viestisi täällä miehen logiikka- sivulla ja ihmettelee, miten sä ihmettelet täällä tällaista asiaa. Sitten se ei ainakaan enää IKINÄ vastaa sun viesteihisi! ;)
Hei
Itse en suhtaudu horoskooppeihin enkä niiden lukijoihin mitenkään vakavasti. Tiedän kyllä elämänsä isojakin päätöksiä ihan horoskoopin perusteella tekeviä naisia, ja pakko on myöntää sellaisten vähän pelottavan. Olisiko kyse tästä?
Ehdottaisin että otat yhteyttä uudelleen ja kerrot oman näkökantasi. Tee se suoraan, ilman hymiöitä. Me miehet olemme välillä vähän yksinkertaisia. Ja sitten kun me lakkaamme olemasta sitä, olemmekin ihan urakalla monimutkaisia.
Sehän tässä onkin, että en minäkään tee mitään elämäni päätöksiä horoskooppien perusteella. Ne naistenlehtien "ennustukset" ovat ihan huuhaata mielestäni. Tosin monesti niissä persoonallisuus kuvauksissa on ihan vähän perääkin, mutta nyt taisi tämä minun uusi tuttavuuteni saada semmoisen kuvan, että todellakin elän niiden mukaan. Mutta toisaalta, luulin olevamme samalla aaltopituudella kun hänellä itsellään sanomansa mukaan on horoskooppikirjoja,. Voi ei kun v....ttaa että piti mennä puhumaan.
kirjoittaa sille ja kysyä että miksei ole kuulunut mitään?? ja varmaan voit höpistä jotain muutakin. Ei toi nyt niin kuoleman vakavaa ole! Ihme heppu jos säikähti jostain horoskoopeista heh
se mies uskookin niihin h.kooppeihin? Sillä niitä kirjojakin. Uskoo, ettette ole hyvä pari?
No ei kai se nyt voi uskoa ennen kuin on tavattukaan! Pitäiskö lähettää hänelle viesti ja kysyä?
Kokemukseni mukaan miehet ovat aivan innoissaan horoskoopeista, vaikka eivät olisi kuuna päivänä niistä lukeneet. Syykin on selvä:
Kun horoskooppeihin uskova nainen kutsuu miehen ensivisiitille kotiinsa ja kysyy miehen horoskooppia, ja kaivaa kirjahyllystä horoskooppimerkkien parhaita puolia esittelevän kirjansa ja lukee sieltä miehelle hänen merkkinsä luonnekuvauksen - niin ei siinä voi mies muuta kuin myhäillä tyytyväisenä ja todeta: "Hm, totta tuokin..." (kaikkihan me rakastamme imartelua...)
Nimittäin kaikilla merkeillähän on myös ne vähemmän imartelevat puolensa, joista nainen voi etsiä syitä esim. siihen miköä miehessä on "vikana". Neitsyet ovat pihejä, leijonat täynnä itseään, kaksoset pettävät ja vaa'at ovat sitoutumiskammoisia jne... :)