Nyt alkaa oikeasti tuntua siltä, että tää sinkkuilu alkaa käymään mielenterveyden päälle... Olen koettanu viime aikoina olla aktiivinen, mutta lopputulos on ollu se, että baarista en ole löytänyt kun varattuja, ja sielläkin lähinnä oman aktiivisuuden ansiosta olen tutustunut miehiin. Netistä sentäs olen sinkkumiehiä löytänyt, mutta sitä "kolahdusta" ja kemioiden kohtaamista ei vain ole tapahtunut. Siitäkään huolimatta, vaikka sinkkunetti on pullollaan just niitä paperilla mun unelmamiehiä... Mut heillä on sitten rima ollu loppujen lopuksi niin korkealla, että ihme on ollu, jos treffeille pääsen. Pakit on enimmäkseen tähän saakka tullu ... Töissä käyn normaalisti, harrastelen kaikenlaista, matkustelenkin hieman silloin tällöin, mutta en ole tutustunut siitäkään huolimatta oikeastaan juuri kehenkään mieheen. Viime viikonloppuna viihteellä ollessani tapasin tosin mukavan miehen, joka hetken keskustelun jälkeen kertoikin olevansa varattu. Se siitäkin sitten... Koomista oli, että hän sanoi mulle, että "sä oot kaunis nainen, ja sä löydät itselles miehen ihan koska tahansa." Löydän?? Mistä??? En sitten viittiny hälle sanoo, että mun elämässä löytämiset ja törmäilyt miesehdokkaisiin on kyllä todella vähissä, vaikka ihan normaalia elämää vietänkin. Eikä toi kyseinen mies ollu ainoa, on mulle ennenkin miehet sanoneet, että "sä oot fiksu, mukava ja kaunis nainen, että tuskin tarvii kovin kauaa sinkkuna pyöriä". Eipä varmaan niin, tällä hetkellä ei kyllä loppua ole näkyvissä tälle yksinolemiselle... Niin että kaikkien näiden epäonnisten yritysten myötä mun itseluottamus ja usko vetovoimaani sinkkumarkkinoilla on kyllä täysi nolla, vaikka muussa elämässä luottamusta ja varmuutta kyllä löytyykin. Koska jos ei ole juurikaan niitä onnistumisten kokemuksia, niin mistä siten repiä sitä itseluottamustakaan? Ja mua ei lämmitä pätkän vertaa, vaikka jokainen maailman mies kehuis mut taivaisiin, jos kukaan ei sitten kuitenkaan oikeasti haluu olla mun kanssa. Sitten mut on jätettykin, syynä mm. sem, että olin kuulemma liian kiltti. Liian kiltti?? Johtuikohan kenties siitä, etten liiemmin ryyppää, en polta ja olen melko vastuuntuntoinen. No, anyway, muuten tän ittekseen olemisen vielä jotenkuten kestäis, mutta kun oikeasti tuntuu, ettei tunnelin päässä ole edes valoa näkyvissä, kun en kertakaikkiaan koskaan törmää kehenkään tai "löydä" ketään. Sillä miten löytää se herra oikea, jos ei edes ole niitä miehiä joihin tutustua?? Mä kerran totesin eräälle kaverilleni kun viimeisin seurustelusuhde (toistaiseksi se ainoa) meni poikki, että mä en varmaan ikinä enää löydä enää ketään. Hän sanoi mulle, että "ihan varmasti löydät, tietenkin sä löydät". Niimpä niin... Ja hitsi, kun tää kaikki saa vielä aikaan sen, että toi vietävän masennus ja ahdistuskin iskee aika ajoin, ja silti pitäisi koettaa jaksaa hymyillä. En tiiä, mitä tästä mun elämästä tulee, kai mä vaan alan vähitellen hyväksyä sen, että tässä on nyt sitten 100 vuoden yksinäisyys edessä, ei tule perhettä, lapsia ei mitään. Mut no, voihan sitä sisältöä elämään muualtakin löytää, kun vaan jaksaisi innostua ja hymyillä ja pitää iloa elämässä edes jollain tapaa yllä, niin kai tästä hengissä selviää...
Anteeksi, tää nyt oli tällainen valitusvirsi, mutta jos kohtalotovereita löytyy niin tsemppiä teille kaikille :-)
Anteeksi, tää nyt oli tällainen valitusvirsi, mutta jos kohtalotovereita löytyy niin tsemppiä teille kaikille :-)
Vastaukset 62
Vanhimmat
Siis mitä sinä oikein vaadit netin kautta tapaamiltasi miehiltä? Ulkonäköä vaiko jotain muuta?
eiköhän tuo tuossa tullutkin, että monta olis sille käynyt, mut ne vaatimukset onkin siellä toisella puolella.
Kyllä kohtalotovereita löytyy! Toihan oli melkein omasta kynästä.
Sitä samaa mulle toitotetaan "kyllä sä löydät..." jne.. Just joo, millonkahan sekin ihme tapahtuu. Pari kiinnostunatta onkin ollu, mut kun ei tosiaan niiden kanssa kemiat kohtaa. Mielummin yksin kun väkinäisesti suhteessa. Sit nää netin treffit on yhtä tyhjän kanssa kun parin viestin jälkeen loppuu kauniimmalta sukupuolelta kirjoittelu.
No pitää viel tsempata, jospa tänä kesänä aurinko paistas risukasaankin =)
Itse luovuin naisen etsimisestä netin kautta. Tulin siihen tulokseen, että pitäkööt tunkkinsa. Kaikilla tuntuu olevan mitä ihmeellisempiä vaatimuksia kumppanille, ja koskaan ei tunnu kohtaavan. Helpommalla näyttää pääsevän, kun elää yksin...
Toivotaan niin 🙂 samaa toivon omalle kohdallekin..
Moi Juulianna! Viestisi oli lähestulkoon samanlainen "kauhutarina" kuin omani. Eli minäkin olen kiva, fiksu ja kaunis jonka ei tarvitse (muka) olla kauan yksin. Joopa joo :/ Pakko myöntää, että oma rima on kohtuullisen korkealla, mutta jos hyvää ei saa niin huonoonkaan ei tarvitse tyytyä. Ja niitä huonoja on tullut kokeiltua ihan riittävästi, joten oma aktiivisuus ei ole enää kummoinen kun pelottaa millainen otus seuraavaksi kohdalle osuu. Kesä on erityisen kurja ajankohta olla yksin, kun vaikuttaa siltä kuin koko muu maailma olisi rakastunut. Mutta vuosikausia tässä on jo sinnitelty joten ehkä tätä vielä muutaman vuoden jaksaa. Silti tuntuu, että olisipa "etsikkoaika" jo ohi...
Oikein hyvää ja menestyksekästä kesää sinulle ja muillekin kohtalotovereille :)
Sinkkuja on kahdenlaisia. On onnettomia ja onnellisia. Sinkkuja kaikki mutta asenne on erilainen. "Asenteet ovat tärkeämpiä kuin faktat" on eräs psykiatri sanonut. Tämä on onnellisen elämän ydin! Suhtaudu elämään oikein, niin se tuntuu hyvältä vaikka olosuhteet olisivat miten onnettomat.
Olisin voinut kirjoittaa tekstisi muutama vuosi sitten. Jossain vaiheessa sain tarpeekseni siitä surkeudesta, jonka aiheutin itse. Ajatuskulku oli jotenkin niin, että saatan olla sinkku koko loppuelämäni mutta se ei tarkoita sitä että minun täytyy kärsiä koko loppuelämäni. Päätin tehdä lopun siitä alemmuudentunteesta, negatiivisuudesta ja häviämisen tunnetilasta suhtautumalla elämään toisin. Se on parasta mitä olen elämässäni tehnyt. Ja toivon että kaikki tekisivät samoin, koska se parantaa vointia huomattavasti.
Keskittykää elämän hyviin puoliin. AINA löytyy jotain hyvää, ne asiat pitää vain tunnistaa.
Iloisempaa kesän jatkoa sinulle!
joten opettelín olemaan onnellinen sinkku ...
Olisin mielelläni lukenut valitusvirtesi :), mutta kun ei vaan pystynyt. Meni hermo puolessa välissä, kun kappaleet puuttuu. Voisko saada kappalejaon, niin pystyisin lukemaan läpi ja voisin kommentoidakin?
Meinasin vinkua samasta asiasta, mutta tuntui turhalta, mutta nyt kun otit puheeks, niin kappaleet olisi kyllä hyvät, jos on noin pitkä tarina. Helpottaa kummasti. Ens kerralla sitten...
Jospa se on ihan totta että olet liian "kiltti"?,omasta vaimostani tuli ex-vaimo juuri samasta syystä: kun kiltteys tarkoittaa sitä että hän ei halunnut lähteä kanssani mihinkään, ei ravintolaan, ei laivalle,tms.
Ettei tälläisesta ole kyse? Yleensä miehet haluavat että heidän kanssaan vietetään aikaa myös tällä tavoin.
Muutoin vaikutat oikein fiksulle ja kivalle.. noniin..Mutta sinunlaiselle on varmasti miehiä, mutta ehkäpä baarit ei ole se paikka jossa he ovat?
Mihin kaikki tekstit katosi? Katosiko muillakin vai vain minun koneessani?
jotain yleistä häikkää ilmeisesti..
No ainakin sun kaverit/tutut vielä uskoo sun löytävän jonkun. Mä en ole omilta kavereiltani sellaisia "kannustus" kommentteja kuullut enää moneen vuoteen o_O
Kaipa sitä sitten täytyy vaan luovuttaa, koska jos ei ole tähän 27 ikävuoteen mennessä löytänyt ketään, niin tuskin sitä löytää sitten koskaan... no ehkä seuraavassa elämässä käy parempi flaksi :/
Liian tutulta kuullostaa. Aivan liian tutulta.
Sä sentään olet edes kerran seurustellut. Mun "suhteet" ei ole ikinä jatkuneet kolmansia treffejä pitemmälle. Ikäkin jo painaa, 25v.
Kaikki kavereiden tyttöystävät yms. varatut kyllä pitää ihan mukavana tyyppinä ja ainakin joku on komeaksi sanonut. Se vaan ei riitä että kavereiden heilat kehuu, kun ei oikeen niittenkään tuttuihin ole päässyt tutstumaan.
Eihän tässä muuten hittojakaan, mutta kun kiihtyvään tahtii iskee masennus päälle. Siinä sitten toi ulko-oven kynnys kasvaa aivan liian korkeaksi. No, toistaiseksi on kalja riittänyt loiventamaan...
Yksin on niin ankeeta tehdä mitään. Kaveritkin kaikki keskittyy seurusteluun.
Olette tosi nuoria ja kirjoitatte että "ikä alkaa painaa". Pääskää ensin tähän ikään (39) ja valittakaa sitten. No, minä en ole vieläkään luovuttanut, vaikka olenkin törmännyt vuosien varrella kaikenlaisiin tyyppeihin.
Asiasta toiseen: hassua, kun täällä löytää miehiä, joilla on hyviä ja järkeviä kommentteja, ja jotka arvostavat naisia, niin he ovat yleensä minua paljon nuorempia,ja minun ikäiseni taas vaikuttavat aika usein katkeroituneilta, kyynisiltä ja naissukupuoleen tympääntyneiltä.
Ei siis mikään ihme, etten näytä löytävän suunnilleen itseni ikäistä miestä jakamaan kanssani loppuelämää.
Hauskaa Juhannusta kaikille!
"..ja minun ikäiseni taas vaikuttavat aika usein katkeroituneilta, kyynisiltä ja naissukupuoleen tympääntyneiltä."
Tunnustan kyllä tuon aika oikeaksi omalle kohdalle. Kun aika on mennyt siihen "pesän" valmisteluun, jota sitten ei koskaan tapahtunutkaan, niin onhan se ajatus karannut väkisin siihen, että mitä tein väärin vaikka ei koskaan tiedostanutkaan tekevänsä näin.
Nyt sitten kun kun on kaikki muut asiat kohdillaan ja kunnostakin on tullut vuosien varrella huolehdittua ja kun sitten tuntuu kelpaavan nuoremmillekin niin..
hei,
miksi sitten oli vaan kolmet treffit?eikö ne tytöt halunneet sen jälkeen enää lähtee sun seurassa johkin vai jätitkö itse yhteydenoton?mistä se sitte oikein kiikastaa et jos treffeille pääsit niin juttu ei jatkunut?
Yksi lähetti tekstiviestin, sori ettei tästä tuu nyt mitään. Ei kertonut miksi.
En sitten tiiä miksi on kiikastanu. Löytäny vaan kaikki turhat tytöt kai. Siihen ei ole jäänyt, ettenkö olisi koittanut treffeille kutsua. Ei ole osunut kemiat sit kai vaan yhteen.
Toinen alkoi perumaan sovittuja treffejä tuntia ennen, mutta sitten pyörsikin kesken puhelun. Siirrettiin tunnilla tai parilla, mitä seurasi uusi peruuttelu. Tämä vielä toistui...
Tuttua toi, että kaverit on löytänyt jo parhaan misun tosin minun kohdallani voidaan.
Puhua entisistä kavereista koulukavereita ei ole enään, ennen pidettiin yhtä tiuhaankin mutta nyt ei mitään. Serkuilla taas menee niin hienosti, että on hyvät muijat skidit jne. Itse etsin naisia deitti palstalta, baarit olen unohtanut koska ei sieltä löydä mitään. Joillain on vaan se pokaamisen taito, et ei tarvii sen ihmeemmin mitään keksiä kun on jo muija kainalossa. Minulla on ollut huont kaveripiirit ala asteelta lähtösin ja välillä ei ollut ollenkaan kavereita. Edellinen suhteeni kesti 3 vuotta 2 ekaa vuotta meni hyvin mut sit muija rupes vältteleen minua ja sit lopetin suhteen kun ei siitä enään mitään tullut. Me kunnolliset miehet ollaan piilossa siinä missä kunnolliset naiset, minä sanoisin et se miksi kemiat ei kohtaa on vaan luomisen tuskaa. Hyvä oli huomata, että en ole yksin tämän asian kanssa.
Niin kuin joku muukin totesi...tuo olisi voinut olla myös mun näppäilemä viesti...Paitsi että ikää on jo pari vuotta enemmän eikä niitä varattujakaan tunnu tapaavaan pikkukaupungissa. Hyödynnän kaikkia silmän pyörittelijöitä jotka ei voi ymmärtää miten sellainen 10 pisteen tyttö kuin minä edelleen on sinkku, kysymyllä että eikö sitten kaveripiiristä löytyisi joku sopiva sinkku...Yleensä vastaus on että ehkä, muttei he kestäisi katsoa sivusta kun kaveri saisi sellaisen lottovoiton... No joo, vähän liioiteltua ;) Mutta kaikki me kauniit super sinkut, ei luovuteta!! Kyllä se prinssi jonakin kauniina päivänä tulee ja vie jalat alta! Siihen asti nautitaan elämän muista iloista ja pidetään hauskaa!!
Enpä tiedä mitä sanoisin... kun en itse ajattele ihan noin. Tietenkin jotkut jutut tökkivät (ks. alemmat keskustelut) tässä sinkkuelämässä, mutta enimmäkseen mä näen tässä positiivista eikä se, että ei ole ketään, ole se ongelma, vaan se, ettei voi jakaa tiettyjä juttuja (kuten kuluja, heh, ja hyviä kokemuksia). Yritän ajatella, että vaikka yksin saan siivota eikä ruoka ole koskaan valmiina kun tulen kotiin, niin ainakaan ei ole epämääräisiä sukkamyttyjäkään lattialla.
No, mä olen siinä onnellisessa asemassa, että kummitätini on ollut mulle suurin idoli tässä maailmassa. Ja arvaapa mitä? Hän "pääsi" naimisiin ekaa kertaa 50-vuotiaana. Jos kertoisin koko elämäntarinansa niin tuskin uskoisit kuinka huonoa onnea voikaan ihmisellä olla ihmissuhteissa. Lapsiakaan hänellä ei ole, mutta aiva uskomaton elämänasenne. Koskaan en ole kuullut hänen valittavan mistään. Päinvastoin, nuorempana hän matkusteli ja kierteli maailman metropoleja ja nautti elämästään. Nykyisin on asettunut ja rakentanut pesän, mutta koko ajan ja edelleen ei tunne katkeruutta mistään, vaan seisoo jalat maassa ja todella elää. Jos mulle koskaan tulee sellainen tunne, että "en löydä koskaan ketään", ajattelen häntä ja tajuan, että mihinkään ei ole kiire.
Joskus suhteen päätyttyä tulee tosiaan sellainen tunne, että ei voi enää kokea sellaisia tunteita, ikinä. Mutta sitten muistan, että olen mä ennenkin selvinnyt ja pahemmastakin. Ja minulla on vieläpä sellainen historia, että kukaan äijistä ei ole ollut täysipäinen. Yksi hakkasi fyysisesti, toinen henkisesti ja toteutti vielä maailmanluokan huijauksen pettämisen muodossa. Mä en ole niinkään huolissani siitä, etten löydä ketään, vaan siitä, että seuraava on varmaan sitten moottorisahamurhaaja tai vastaava.
Eikä sitä voi pakottaa. Olisihan noita tarjokkaita mullakin, mutta tunteitaan ei voi pakottaa. Yritän nauttia uusien ihmisten tapaamisesta, mutta olen aina ja koko ajan rehellinen.
En sano, että sun pitäisi hyväksyä tulevaisuus yksin. Mutta hyväksy nykytilanne. Ja nauti niistä asioista, mistä nautintoa saat irti. Katsos kun elämä menee niinkuin sen pitääkin. :)
terve juulianna kaipaatko ikuista mies ystävää olen iältään 38 vuotta ja etsin itselle vaimoa ja olen mukava ja luotettava enkä aiheuta ongelmia jos kaipaat tosi ystävää niin lähetä minulle vastaus.
kuin minun kynästäni..
miehiä on tullut mutta ne kaikki ovat myös menneet, muutaman kuukauden kuluttua hävinneet elämästäni vähin äänin.
ystäväni, työtoverini ja sukulaiseni sanovat samaa että kyllä se vielä löytyy, on vain ajan kysymys milloin joku äijänryjä rötköttää sinunkin sohvallasi.
eipä oo näkyny. en edes halua enää mennä mihinkään sillä tiedän ettei kukaan enää katso minua "sillä silmällä" ja toisaalta takaraivossa nakuttaa ettei täällä kotonakaan mitään tapahdu.
olen yrittänyt nauttia tästä hetkestä, nyt on kaikki hyvin, mutta yksinäisyys painaa välillä päälle.
juhannus on täällä, ja kun pihvit on grillattu ja salaatit ja uudet perunat syöty, kaikki menevät koteihinsa kumppaniensa kanssa ja minä istun yksin omassa seurassani terassilla, odottamassa toisenlaista juhannusta, toisenlaisia juhlapyhiä, jollon ei tarvitsisi olla yksin.
minäkään en koskaan löydä ketään. olen 32-vuotias ja elämä on niiltä osin ohi.. ollut jo pitkään.
nauti silti,minulla on tiedossa juhannus mökillä nalkuttavan eukon kanssa..jo etukäteen ilmoitti kieltäytyvänsä viinilasillisesgtakin..tiedossa ns perinteinen perhejuhla..huh. eli ei se niin herkkua ole aina kuin päältä näyttää. tärkeintä olisi että on seuraa josta molemminpuolin nautitaan. yksikseen voi joutua olemaan myös vaimon seurassa..
Viestisi lohdutti, muistuu mieleen yhteiset illat ex:n kanssa... Nyt kelpaa taas olla sinkkuna! Tuo on kyllä totta että kumppaninkin seurassa voi tuntea itsensä todella yksinäiseksi.
no eipä ole häävi jussi sinullakaan..
okei, yritän nauttia olostani ja sateisesta illasta, kävin äsken alkossa ostamassa useamman pullon valkkaria niin pysyn ees lämpimänä kunnei kerran lämmittäjää omasta takaa ole..
täytyy kyllä sanoa että aina sellaisena yksinäisenä hetkenä mietin entistä elämääni, äijä oli kaikki viikonloput ja juhlapyhät änkyräkännissä ja sönkkäs eri asioista loputtomiin.
vaikka tämä yksinäisyys on välillä rankkaa, takaisin en vaihtaisi!
toivon sinulle voimia ja aurinkoisia hetkiä perinteisessä perhejuhlassasi!
Olen kerran jättänyt monta tasoa korkeammalla olevan tytön ihan siksi, koska hän oli kaikin puolin kaunis, koulutetumpi ja muutenkin kiltti. Se, että tuntee ettei ansaitse kyseisenlaista naista, saattaa tuntua typerimmältä syyltä koskaan jättää nainen, mutta näin kävi. Ja taisin juuri kertoa saman. Hänelle löytyy kyllä kysyntää, koska hän kuitenkin täyttää monen nykymiehen uskomattoman korkeat vaatimukset.
En tiedä, mitä hänelle sitten kävi (luultavasti jonkun paremman miehen kainalossa), mutta tässä on ainakin tämmöisen jättäjän yksi tarina.
Oot vaan perussinkkuhoro joka luulee itsestään liikoja kun yhdenillan etsijät on jokaista naisen näköistä vonkannut. Laske rimaa niin eiköhän se ukko löydy sieltä taviksien seasta niin kuin sinäkin olet.
Olisit iloinen jos koskaan edes olet seurustellut, kaikki eivät ole kokeneet edes sitä! Aina pitää valittaa joka asiasta!
pistän vaikka ponanza pannun pantiiksi!
Mulla on samanlaisia fiiliksiä kuin sinullakin, mutta täytyy vaan pitää yllä positiivista asennetta. Olisi hienoa kun löytäisi tuollaisen naisen joka osaa arvostaa hyvää parisuhdetta. Mun hierarkiassa ainakin sosiaaliset kontaktit on ihan ykkösasia. Seuraa kyllä löytyy mutta ei sellaista vakavasti otettavaa. Mä oon outo tyyppi joka tarvitsee yhtä oudon naisen ;-)
Yksin oleminen on todella hedelmällistä aikaa itsetutkiskelulle. On paljon ihmisiä, jotka hyppäävät suhteesta toiseen miettimättä itseään ollenkaan. Tiedän ihmisiä, jotka ovat hyvin nuorena aloittaneet seurustelun ja sitten siirtyneet aina yhdestä kumppanista seuraavaan ilman suurempia taukoja. Heillä on tuntunut tärkeämpää se, että on joku kuin että olisi se oikeasti sopiva kumppani. Yksinäisyys voi tuntua pelottavalta, mutta jos kykenet selviämään yksin olemisesta niin silloin uskon elämän toisen ihmisen kanssa olevan helpompaa.
Täällä jo joku sanoikin, että tärkeää olisi hyväksyä nykyhetki. Olen ollut sinkkuna vaihtelevasti välillä pitempiä ja välillä lyhyempiä jaksoja. Suhteen yrityksiä on taustalla kaikenlaisia ja välillä on tullut murhetta ihan omiksi tarpeiksi. Kun lähestyin kolmea kymppiä jouduin läpikäymään ajatuksen, että voi olla etten löydäkään itselleni kumppania, sillä sitä ennen kaikkea itselleni havittelin. Perhe olisi parisuhteen tuotos, ei päämäärä niinkään.
Kun kävin tämän prosessin läpi tuntui helpottavalta, sillä ajattelin että jos en löydä sopivaa kumppania niin sitten keskityn muihin asioihin esim. matkustelen, keskityn entistä enemmän harrastuksiin, pidän läheistä yhteyttä ystävieni lapsiin ja perheisiin jne. Tulin siihen tulokseen, etten olisi yhtään sen huonompi ihminen, vaikken parisuhdetta löytäisikään. Tällöin minusta ei tullut epätoivoista. Minun esikuvani ovat myös olleet sukuni sinkkunaiset, jotka ovat silti olleet onnellisia vaikka eivät sitten ole parisuhdetta perustaneetkaan. Itse asiassa vasta hiljattain äitini paljasti, että kummitätini joka siis on edelleen sinkku ehkä hieman pelkäsi miehiä nuorena ja tästä syystä se parisuhteen perustaminen jäi.
Olen ehkä siinä onnellisessa asemassa, että tarjontaa miehistä olisi minulla ollut viime vuosina ihan riittävästi, vaikka määrä ei kyllä korvaa laatua. Niin kuin täällä joku itseään kuvasikin, niin minä myös olen ollut se ns. 10:n tyttö ja on ihmetelty kun ei vaan miestä löydy. Yksi miespuolinen kaveri sanoi tässä kerran, että hän antaisi minusta vaikka suositukset. :) Mikä sinänsä oli kivasti sanottu kaverilta, joka on tuntenut jo vuosia.
Eikä se sinkkuus kyllä aina nirsoilusta johdu. Täällä jo yksi herra kertoikin jättäneensä ns. omaa tasoaan korkeamman tytön. Minulle kävi myös näin pari kertaa. Miehet myönsivät pelkäävänsä, että joku muu vielä nappaa ja sen epävarmuuden kanssa ei halunneet olla.
Minun sinkkuuteni on päättynyt vasta hiljattain, mutta jo nyt tiedän että jos minusta on kiinni niin olen kohdannut miehen, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni. Työtä se vaati. Kävin treffeillä paljon toteamassa, että ei joku vain puuttuu. Tapasin ihan kivoja tyyppejä, mutta ei vain kolahtanut. Tapasin muutaman törpönkin, mutta pääasiassa ihan kivoja tavallisia miehiä. Sinänsä ihan mukavia kokemuksia.
Olin vaihtamassa asuinpaikkakuntaa ja maata palatakseni sinne, missä olin vuosia viettänyt, kun elämä entisellä paikkakunnalla ei vaan tuntunut olevan sitä mitä halusin. Laitoin jonkun verran aikaa ennen lähtöä ilmoituksen yhdelle deittisivustolle ajatellen, että katsotaanpahan nyt huvikseen että millaisia vastauksia saan. Ennakko-odotukset eivät todellakaan olleet korkealla ja olimme jo yhden ystäväni kanssa sopineet, että sitten kun olen muuttanut niin menemme speeddatingiin. Sain ilmoitukseeni joitakin kymmeniä vastauksia, joista suurin sitten karsiutui paljon pois ja vastasin ihan parille. Yksi erottui joukosta selkeästi, sillä hän napannut ilmoituksestani juuri ne minulle tärkeät asiat. Vaihdoimme pitkiä viestejä ja sitten kohtasimme kun olin muuttanut.
Minun ei sitten tarvinnut mennä speeddatingiin, vaikka se olisi kyllä ollut ihan kiva juttu kokeilla. Jos mies vaikutti paperilla hyvältä, niin livenä kun opin häntä tuntemaan hän tuntuu aina vaan paremmalta. Ehkä kohtalo puuttui peliin, sillä hassua kyllä taustoissamme on todella paljon yhtäläisyyksiä.
Eilen totesin hänelle luettuani uudelleen hänen kirjoituksiaan, että koen olevani todella onnekas tavattuani hänenlaisensa miehen. Hän vastasi kiitos, luulen että se onnellinen olen minä. Epäilen että kuitenkin olemme molemmat onnekkaita tavattuamme toisemme.
Toivottavasti tämä kirjoitus rohkaisisi teitä, joista elämä sinkkuna nyt tuntuu ankealta. Olen ollut moneen otteeseen sinkkuna, mutta myös yksin suhteessa, joka on hirveää sekin. Olen viettänyt juhannuksiani vanhempieni luona sukujuhlissa sinkkuna, enkä ole siihenkään kuollut.
Pitäkää silmät avoinna ja eläkää toiveikkaana, että jonakin päivänä kohtaatte yhtä itsellenne täydellisen ihmisen kuin mitä minä olen tavannut. Toivoisin jokaisen kokevan tämän tunteen. Hassua, olen seurustellut, mutta vastaavaa tunnetta ei ole aikaisemmin ollut.
Niille vielä, jotka valitatte että ette ole paljoa ennen seurustelleet. No ei ole miehinikään, jotakin juttuja hänellä on ja minä olen meistä se kokeneempi, mutta hänessä on NIIN PALJON potentiaalia parisuhteeseen ja eipähän ainakaan ole katkeroitunut. :) Luulen, että sitten kun kolahtaa niin millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että kolahtaa ja kovaa. Menneet ovat menneitä ja edessä on vain tämä hetki ja tulevaisuus. :)
Tsemppiä!!
Kaikkeni oon yrittänyt, ei rannalla kohtaa, ei ulkomailla, ei laivalla, ei deiteissä, ei kadulla, ei töissä, ei sattumalta, ei chateissa, ei kaupassa, ei kioskissa, ei bussissa, ei metsässä, ei tosielämässä.
Ehkä ei pitäisi vielä huolestua, kun olen 21 mutta silti huolestuttaa. Kohta huomaan olevani 56 ja samassa tilanteessa, EI VAAN LÖYDY!
Olen (jo) 32, enkä vieläkään ole löytänyt ketään... Huvittavinta asiassa on ollut se, että olen aina työskennellyt miesten parissa ainoana naisena. Miehet vaan ovat olleet varattuja :D Niin, sukulaisten mielestä olen kaiken huipuksi kranttu, vaikka omasta mielestäni minulle kelpaa melkein kuka tahansa... No, tällä hektellä yritän nauttia elämästäni, vaikka koko ajan tuntuu, että on yksin. Yksinäisyys ei ole helpoimpia tunnetiloja, mutta kestettävä on. Välillä vain masentaa paljon ja raskaasti, tekisi ihan mieli tehdä itsellekin pahaa... Kun sitä miestä ei elämään tule, niin yksin on vain eteenpäin jaksettava mennä :)
Miksi sinkut ovat niin äärimmäisen yksinäisiä ja
onnettomia. Eikö teillä suhteellisen nuorilla ihmisillä ole omia vanhempia ja sisaruksia ja
läheisiä ystäviä, jotka eivät olisi pariutuneita?Avio- ja avoliitoissa alkuhuuman jälkeen elämä on
todella yksitoikkoista samaa rumpaa ja lasten kanssa vääntämistä. Lasten sairauksia, itsellä jatkuvaa unen puutetta, lasten äksyilyä, usein
psyykkistä pahoinvointia.
Kouluaikana lapsia saa kuskata harrastuksesta toiseen ja kun on useampi lapsi, niin ei ole
kovin mukavaa kun esim. kolmella lapsella on seuraavana päivänä koulussa kokeet ja läksyt on lukematta, kun tullaan rättiväsyneenä harrastuksista kotiin.
Työpaineet ja aviopuolisoiden keskinäiset riidat
ja kahnaukset odottavat usein vuoroaan viikonloppuna.
Usein mies on viinanhuuruissa ja riita ja väkivalta todellisuutta. Siinä voi saada mustan
silmän ja ainakin tunnevamman sisälleen ja sitten
usein yhtäkkiä toinen osapuoli, usein nainen kyllästyneenä ottaa lapset kainaloonsa ja lähtee elämään taloudellisesti hyvinkin niukan toimeentulon turvin elämäänsä ja samalla tekemään jopa montaa työtä ja siinä helposti lapset jäävät heitteille. Sitä ongelmavyyhtiä kyllä kestää loputtomsti.
Sanoisin sinkuille, että teidän asianne ovat todella hyvällä tolalla. Ei se kainalossa makoilu kauaa kestä. Arki alkaa ja rankka ruletti. Take it easy and have fun!
Kun muistutit minun erinomaisesta omasta seurastani. Mutta tiedätkö, että vaikka oma seurani on harvinaisen hyvää, niin kaipaan todella toista ihmistä jakamaan tämän erinomaisuuden jonkun kanssa. Ei minulla ole enää yhtään sinkkuystävää, lukuunottamatta yhtä, joka asuu n. 400 kilsan päässä. Kun on likipitäen teini-iästä lähtien ollut ilman suhdetta, niin välillä näin juhlapyhien aikaan sitä todella masentuu omaan yksinäisyyteensä. En tosin aivan yksin viettänyt juhlapyhiä, mutta kotiin tulin YKSIN nukkumaan.
Jotenkin helpottavaa, etten todellakaan ole yksin, vaikka välillä tuntuukin, että mikä idea tässä kaikessa on...
Sinänsä neuvo "nauti sinkkuelämästä ja yksinolosta" on varmasti ihan hyvää tarkoittava, mutta jos on suurimman osan elämästään ollut yksin, niin tähänkin ikään mennessä on kyllä saanut yksinolosta irti kaiken, mitä vaan voi saada, itse henkilökohtiaisesti en enää liiemmin tästä nauti. Ja itseeni olen näiden vuosien aikana tutustunut niin perusteellisesti, että mielelläni tekisin jo välillä tuttavuutta muihinkin = mukaviin miesehdokkaisiin (vaikka olenkin ihan hyvää seuraa :) Ja ne, jotka noita "nauti sinkkuelämästä" -neuvoja yleensä jakelee, ovat usein just niitä, jotka on koko elämänsä eläny onnellisessa parisuhteessa, eivätkä todellakaan tiedä miltä se tuntuu, kun ei oikeasti löydä ketään. Sillä rajansa se on sinkkuudella ja yksinolemisellakin, mä en esimerkiksi enää jaksa repiä iloa siitä, että joka aamulla herään yksin, illalla menen peiton alle yksin, suunnittelen elämää ja tulevaisuutta yksin, ja kohtaan kaikki myötä- ja vastoinkäymiset yksin. Onhan niitä toki kavereita ja muita läheisiä, mutta ei ne läheistä ja rakastavaa parisuhdetta korvaa sitten millään.
Mutta ei kai tässä auta muuta kun koettaa psyykata itteään päivä kerrallaan eteenpäin ja koettaa hymyillä kaikesta huolimatta. Niin, ja sopeutua tilanteeseen, voisi kai ne asiat paljon paljon pahemminkin olla.
Kiitos kuitenkin lohdullisista kirjoituksista, helpottavaa tosiaan tietää, etten mä oo ainoo jolla menee oikeasti aina perseelleen näissä asioissa.
Tiedän kyllä sen tunteen, kun on suunnaton kaipuu toisen luo. Tänä aamuna herätessäni poikaystäväni luota hänen kainalostaan ajattelin, että tämä on parasta mitä elämä voi tarjota. Se, että saa vaan olla toisen lähellä edes sanomatta mitään. Olen niin kiitollinen siitä, että kohtalo johdatti meidät toistemme luo.
Luulen, että sinkkujen suurin ongelma on kohtaamattomuus. Niin paljon olisi toisilleen sopivia ihmisiä, muttei ole luonnollista foorumia jossa he voisivat kohdata. Suomalaisten ongelmaksi muodostuu myös ujous kohdata uusia ihmisiä. Ehkä tämä amerikkalainen deittailukulttuuri olisi parempi, vaikka ehkä nettideittailu on hieman siihen suuntaan.
Lisäsin tähän linkin tuon Dr Philin sivuille, jossa hän antaa vinkkejä sinkuille:
http://www.drphil.com/articles/article/85
Tuo on varmaan tärkeää, että määrittää millaisen ihmisen haluaa ja sitten suuntaan "target rich environment" eli sinne missä kyseessä olevan kaltaisia ihmisiä liikkuu.
Tsemppiä, put yourself out there!! :)
Toi kohtaamattomuus taitaa tosiaan olla se ongelman alku ja juuri. Arkena ei juuri näe muuta kuin Alepan kassaa. Kaveripiiri ei juuri muutu, ei tule uusia kontakteja.
Pitäisi keksiä joku sopivan heterogeenin harrastus, mistä itsekin pitäisi. Ei vaan tuu mitään mieleen. Ehdotuksia kellään?
Missäs kaikki sinkkutytöt arki-iltojaan viettää, muualla kuin kotosalla?
Noita neuvoja oon kuullu tarpeeksi, että sitten löytyy kun vähiten odottaa. Vähän kyllä täytyy kohtaloa avittaa ja olla ihmisten ilmoilla. Ei ole kukaan kotoakaan hakenut. Paras olisi kun pääsisi luonnostaan tekemisiin, ilman että tarvisi urheilusuorituksena yritellä satunnaisia hamehelmoja.
Niinpä niin... minuakin on käsketty nauttimaan yksinolosta ja tutustumaan itseeni. Hieman huvittavaa, sillä uskosin tuntevani itseni liki 32 vuoden kokemuksella :) Voisin olla ihan loistavaakin seuraa muillekin, kuin vain itselleni. Olen kuullut myös kyllästyneiltä kotirouvilta, että ei se avioelämä mitään kivaa ole, mutta sehän on vain heidän mielipiteensä. Aina pitää ottaa muutkin huomioon, jne. Mutta kuitenkin olisin kivaa joskus ajatella muidenkin mielipiteitä, kuin vian omaansa. Itse ainakin voisin kokeilla parisuhdetta, että onko avo-/avioelämä niin tylsää, kuin minulle on kerrottu.
Samaa vuodesta ja kuukaudesta toiseen, ite en jaksa enää edes odottaa mitään tapahtuvan. Silti yksiolo alkaa oikeasti käydä jo henkisesti raskaaksi ja masentaa. Jussit sun muut pyhät, yksin taas kotona... sellasta se on ja silti on taas jaksettava seuraavaan pvään.
Monessa viestissä oli pohjaa.
Eniten olen samaa mieltä asian kanssa, että vaikka sinkkuna olemisesta kehotetaan nauttimaan, ei se onnistu. Yksinäisyys on vahva tunne. Helposti jää neljän seinän sisään kun alkaa ahdistamaan oma yksinäisyys.
Itsellä ei ole kovin pitkiä seurustelusuhteita ollut ja noiden lyhyidenkin eteen olen tehnyt paljon työtä. Vaikka omasta ja lähimmäisteni mielestä (niiden jotka tuntevat minut paremmin) minulla ei pitäisi olla vaikeuksia löytää kumppania, todellisuudessa suurinosa naisista karsii minut ensivaikutelman perusteella. Tulipa hankala lause :S jos siitä jotain selvää sais.
Tiedän että en osaa antaa sen parempaa ensivaikutelmaa kuin oikeasti olen. Olen ihan maalta kotoisin oleva perusjamppa. Tuo sana maalta on liikaa liian monelle naiselle. Ihmettelen sitä kummasti. Varmasti suoriudun kaikista asioista vähintään yhtä mallikkaasti kuin kaupunkiserkkunikin.
Voimaa kaikille yksinäisille
"Helposti jää neljän seinän sisään kun alkaa ahdistamaan oma yksinäisyys."
murehtimaan kotiin sitä yksinäisyyttä vaan lähteä ulos katselemaan ihmisiä. Itselläni on juuri päinvastoin, jos tuntuu että alkaa ahdistamaan niin pitää lähteä kotoa pois ihmisten ilmoille. Ei tarvitse mennä kuin kirjastoon niin alkaa helpottamaan kun on toisia ihmisiä ympärillä. Siellä voi nähdä mielenkiintoisia vastakkaisen sukupuolen edustajia jotka saattavat jäädä ajatuksiin pyörimään ja sitä myötä oma yksinäisyys unohtuu sen siliäntien. Mitä pitempään on ihmisten ilmoilla niin sitä vähemmän huomaa ajattelevansa omaa yksinäisyyttään.
Jos viestisi sisältäisi vähän enemmän "välejä", olisi se helpompaa luettavaa.
Moi! Miehinen näkökulma tähän. Enpä ole aikaisemmin ajatellut, että noinkin voisi joku ajatella, kun lausuu "kohteliaisuudelle", vaikka se ei siis sitä ole. VAi näkyykö se epätoitoivoisuus päälle...koska kyllä me miehetkin osataan olla kohteliaita.
Vaikea sanoa, missä olosuhteissa noi miehet sen ovat sanoneet...Jos olet ollut oikein tyrkky ja säälittävä, niin ovat halunnneet sinua "lohduttaa" tietämättä, että saat siitä nyppyjä.
En miehenä (psykologimiehenä, hetero) oikeasti tiedä mikä sun ongelma on? Ei kiltteys sitä ainakaan ole ongelma. Oma vaikutelma on kuitenkin, että baarista ei löydy myöskään sitä naista. Voisin hyvinkin kuvitella ihastuvani sinunkaltaiseen naiseen, mutta olen menettänyt uskoni, että sinun kaltaisia naisia löytyisi baarista. JOten koita muita foorumeita.
T. Jyrki
Luin tuon tarinasi ja se lohdutti minua. Ainoa vaan että olen miespuolinen yksilö.
Luulin ettei kelleen voi käydä kun minulle, mutta näköjään voi. Sinun ystävä on kuitenkin oikeassa olet nainen ja kuten miehet jonka kanssa juttelit sinulla on todellakin vientiä tässä maailmassa se nyt on ihan varma Älä edes yritä ajatella muuta. Ikävää että on kuitenkin niinkin pitkään kestänyt ettei kukaan ole huomannut. Ehkä tosiaan olet liian hyvä ollaksesi totta joten sitä ehkä mies tarkoitti kun sanoi että olet liian kiltti. Mutta tee palvelus älä muutu. Siis oikeasti kirjoituksesi paljasti ainakin minulle että tuolla jossain on toivoa nähdä se oikea.
Oletko kiltti tai et älä ainakaan muutu.
Minua on sanottu monesti liian kiltiksi, se alkaa joskus tuntua kirosanalta. Muistan kun pienempänä minua ihmeteltiin kun en kironnut, en osannut enkä halunnut. Koska 'painostus' oli kova niin opettelin muutaman kirosanan ja käytin niitä aina silloin tällöin. No opin hyvinkin käyttämään niitä.
No ei se poistanut sitä 'kiltteyttä' minusta ja minua siis edelleenkin kutsuttiin liian kiltiksi. Olenkin siis ollut yksin koko ajan. Ei minua oikeastaan kukaan ole vielä tuntenut oikeasti . Olen kai sellainen 'Friikki'. En minä itseäni kiltiksi kutsuisi vaan ihan jotain muuta olen. Oikeasti olisi tosi sääli jos masentuisit tästä ja luulisit että et löytäisi ketään, se kun ei pidä paikkaansa. Se tosin saattaa kestää hiukan, mutta tiedän että se tapahtuu.
Itse en hirveän korkealla ole rimaa pitänyt, mutta en lähimainkaan ole löytänyt sopivaa. Kaikki on kaatunut johonkin juttuun, mutta ei minuun. Tuntuu niin oudolta kun en pidä itseäni mitenkään epämiellyttävänä tai rumana tai muuten epäsopivana yksilönä, mutta niin vaan on että olen yksin.
Turha edes kuvitella että nettideiteistä löytyisi joku sopiva.
Olen siis itsekkin valmistautunut siihen sataan vuoteen vaikka pahalta se tuntuukin.
Ei sun tarvitse hymyillä kuin syystä, harrastukset on sitä varten että tulee parempi mieli.
Mutta yksi juttu lopeta heti ajattelemasta ettet muka tapaa ketään koskaan.
Kyllä tapaat.
Sitten se höpinä mielenterveydestä saa loppua myös.
Mitä se unelmamies tekee sillä unelmanaisella jos sillä suupielet on alassuin
no se tietysti masentuu kanssa ja ihan tajuttomasti
Joudut kustantaa ne kaikki terapiat hänelle, joten viisainta olisi nyt nauttia yksin olosta vielä tämä viikko, koska ensi viikosta ei tiedä tuleeko yksin olosta mitään.
Ansaitset saada sen onnesi ja olen 100% varma että saat sen.
Onnea!
Terveisin minä
Ensinnäkin, aivan ihania viestejä tähän viestiketjuun kertynyt. On ollut mukavaa ja kannustavaa lukea teidän muiden kohtalontovereiden kertomuksia.
Itse olen 21-vuotias nainen ja sinkku (yllätys yllätys;) Toisinaan mullakin mieltä kalvaa ajatus, että sinkuksko tässä jäänkin, kun aina sellainen tähän astikin ollut. Kuten muutkin ovat kirjoittaneet, niin kiinnostuneita miehiä sillon tällöin tulee vastaan, mutta minkäs tekee, jos kemiat eivät kohtaa tai miehet sitten vaan playereita, jotka etsivät yhden illan seuraa. Itse etsin jotain aivan päinvastaista.
Kyllä, kaipaisin rinnalleni miestä. En kuitenkaan ole epätoivoinen, pyrin olemaan vaivaamatta asialla liikaa mieltäni. En haluaisi vaan seurustella seurustelun itseisarvon vuoksi ja muuttaa yhteen ekan kakislahkeisen vastaantuljan kanssa vain sen takia, koska kaipaan suhdetta. Eihän huono suhde kahden toisilleen sopimattoman ihmisen välillä mihinkään johda, muuhun kuin suurempaan kurjuuteen.
Olen miettiny, miksi kaverit ympärillä ovat alkaneet vakiutua, mutta itse olen edelleen yksin. Kaverit väittävät nirsoksi, mutta sitä en ole. Haluaisin vain löytää miehen, jonka kanssa olemme samalla aaltopituudella. Näin pinnallisessa maailmassa elettäessä, ei "käyntikorttini", ulonäkönikään mikään kauhea ole - kai. :D Kauniiksikin ovat miehet kehuneet. Mutta miksi sitten olen yksin? Ehkäpä se johtuukin siitä, että näin monen sinkkuvuoden jälkeen en enää oiken jaksa uskoa, että miehet oikeasti voisivat olla minusta kiinnostuneita ihan vakavissaan. Taidan ottaa kyynisesti viattomat kohteliaisuudetkin epätoivoisina iskureploina ja vastaantulevat hymyt yliopistonkäytävillä jollekin muulle tarkoitettuna tai muuten merkityksettöminä.
Hieman venähti tämä viesti, mutta olipas ihanaa päästä kerrankin tilittämään ihan kunnolla. Kaikesta huolimatta, pää pystyyn kohtalontoverit & nautitaan kesästä! Onhan elämässä kuitenkin kaikkea muutakin ihanaa, josta iloita. :)
sen verran nuori vielä ettei kannata puhua mistään yksin jäämisesta tai monista sinkkuusvuosista. Katsotaan uudestaan sitten kun olet kymmenen vuotta vanhempi. Toisekseen naiset pärjäävät nykypäivänä itsekseen mennen tullen, tarve miehelle on aika pieni.
Oikeasti taidat olla ns. hottisluokkaa jos kerran käytävillä ja kujillakin tulee hymyjä ja yhteydenottoja solkenaan.
Ootko jo aika vanha vaimoksi tai lapsien äidiksi, joten moni ei välttämättä halua mitään vakavampaa kanssasi. Naisen markkina-arvo romahtaa radikaalisti 30v. Halutuimpia ovat 18-25 vuotiaat timmit ja hedelmälliset naiset.
Monesti nuoruudessaan nirsot naiset jäävät lopulta kokonaan ilman hyvää miestä ja onnellista parisuhdetta. Elleivät sitten ota itselleen renttua tai maahanmuuttajaa. On naisen oma vika jos hänestä tulee koppava ja ylimielinen, heti teininä kun hän alkaa saamaan huomiota miehiltä.
ei saa nukuttuu ja sun textis jäi soimaan.. kerro lisää
Ensimmäisenä tulee mieleen tota sun tekstiä lukiessa, että LOPETA ETSIMINEN! Pistin heti merkille, että miehet ovat usein sanoneet, että löydät kyllä jonkun... Miksi he ovat sellaista keksineet lähteä sanomaan? Näkyykö epätoivo niin pitkälle?
Epätoivoisen poikaystävän etsimisen kyllä vaistoaa ja huomaa. Ja se ei ole kovin viehättävää eikä puoleensavetävää. Ei miehillä eikä naisilla. Jos pääsetkin ensimmäisille treffeille, kaikki rentous on poissa, kun mietit jatkuvasti, tuleeko teistä pari, saatko poikaystävän jne... Kun pitäisi keskittyä hetkeen, tutustumiseen ja hauskanpitoon. On normaalia, että nainen alkaa haaveilemaan ihanan miehen löydettyään. Haaveilu on eri asia kuin suurten paineiden ottaminen elämänkumppanin löytämisestä.
Kun sanon, että lopeta etsiminen, en tietenkään tarkoita, että pitäisi jotenkin jumiutua kotiin. Liikenteessä olemalla tapaa tietenkin parhaiten ihmisiä. Lähinnä kyse on asenteen muuttamisesta siihen, ettet mieti jokaista miestä, jonka kanssa saat pienenkin kontaktin, mahdollisena tulevana poikaystävänä.
Ympärilleen kannattaa katsella, mutta se ei tarkoita epätoivoista vilkuilua ja etsimistä. Välillä voi jopa keskittyä kavereitten kanssa pitämään hauskaa ja unohtaa se ympärille vilkuilu. Oma nykyinen mieheni huomasi minut juuri tälläisessa tilanteessa täydessä baarissa, vaikken mikään kapakin kaunein neitonen olekkaan :) Eikä niitä iskutilanteitakaan aiemmin ihan kauheasti ollut.
Joskus semmoinen kuukauden irtiotto ja kotona nyhjääminenkin voi tehdä hyvää. Siihen ei maailma kaadu, miehet ei karkaa eikä aika lopu kesken.
Itse elelin sinkkuna pitkään, joten tiedän miltä neuvot "nauti nyt elämästä" tuntuu. On ihan OK huonoina hetkinä kaivata sitä toista ihmistä, olla allapäin jne.. Ja monesti olisi kiva lähteä sen poikaystävän kanssa johonkin, eikä kaveripariskunnan. Muistathan kuitenkin, että seurustelukumppani ei ratkaise eikä poista ongelmiasi, voi jopa tuoda niitä lisää :) Mutta erilaista sisältöä hänestä saa elämään, kun arkea on jakamassa joku, jolta voi välillä saada tukeakin. Sinkkuaikana tulee usein kuitenkin kehiteltyä turhan suuret odotukset ja vaatimukset tulevalle kumppanille, ja saattaa jäädä huomaamatta potentiaalinen kumppani, tai sitten karkoittaa vaatimuksilla sellainen.
Sitä en tiedä, että löydätkö koskaan ketään. Mutta täytyy sanoa, etten kovin vahvasti usko sinun jäävän yksin. Itse löysin nykyiseni 27 vuotiaana. Takana oli yksi seurustelu suhde, muu aika joko tapailua ja sinkkuna oleilua. Suurin osa kavereistani seurusteli, mutta nyt ne kakskymppisinä pariutuneet ovat jo osa eronneet ja nykyään sinkkuina. Toinen ystäväni löysi nykyisensä kolmikymppisenä. Sen ainakin voisin sanoa, että turha keskittyä siihen menneeseen, onko seurustellut vai ei. Enemmänkin tulevaan. Ei olosi olisi sen parempi, vaikka kuinka olisit aiemmin seurustellut. Luulen, että mahdollinen tuleva kumppani arvostaa sitä, ettei ole liikaa menneisyyden painolastia.
Sellaisen käytännön neuvon vielä antaisin, ettei kannata liikaa jäädä niitten kaveripariskuntien kanssa nyhjäämään sitä koti tai mökki juhannusta. Siellä niitä vapaita miehiä ei ainakaan ole :)
Kaikkea hyvää sinulle. Koita päästää irti ja lopettaa etsiminen. Itsekkin kyllä tiedän että helpommin sanottu kuin tehty :)
"Ympärilleen kannattaa katsella, mutta se ei tarkoita epätoivoista vilkuilua ja etsimistä. Välillä voi jopa keskittyä kavereitten kanssa pitämään hauskaa ja unohtaa se ympärille vilkuilu. Oma nykyinen mieheni huomasi minut juuri tälläisessa tilanteessa täydessä baarissa, vaikken mikään kapakin kaunein neitonen olekkaan :) Eikä niitä iskutilanteitakaan aiemmin ihan kauheasti ollut."
Jälleen kerran naiset rohkaisevat aloittajaa passivoitumaan tyypilliseksi prinsessaksi, joka vain odottaa että miehet tulee iskemään. Jos aloittaja tekee näin kun neuvotte, hän lentää takaisin lähtöruutuun, koska jos nainen jää passiiviseksi, hän ei saa muuta seuraa kuin niitä renttuja ja pelureita. Mutta itsepähän olette valintanne tehneet.
Sellaisen käytännön neuvon vielä antaisin, ettei kannata liikaa jäädä niitten kaveripariskuntien kanssa nyhjäämään sitä koti tai mökki juhannusta. Siellä niitä vapaita miehiä ei ainakaan ole :)
---
Minä en tiedä mihin menisin yksin? Niin monta kertaa olen yksin itseäni käyttänyt ravintolassa, ihmisten ilmoilla, harrastamassa ja muuten, että tiedän, ettei se ole mitään hääviä pitemmän päälle.
minä sivusta vaan kysäisen, että kun toinen vaihtoehto on olla yksikseen, jos alkaa olla omista kavereistaan viimeisiä, jotka on sinkkuna, niin.. ollakko sitten yksin?
Se et, omat kaverit on pariutuneet ja niil on puolisot ei saa mulle satelemaan tai järjestymään välttämättä yhtään sen sosiaalisempaa elämää. Monta kertaa kolmantena pyöränä ollessa ystävän ja hänen puolison kanssa miettii kyllä sitä ja tietää miltä se vaikuttaa ja näyttää ulospäin. Aivan yhtä monta kertaa yksin ollessa tietää senkin, mitä sekin on..
Uusiin ystävälaumoihin ei noin vain pääse, ja tiedän, että tyrkyttäytyminen jos ei ole luontevaa, ei onnistu.
Jossain vaiheessa suurin osa ystävistä on pariutunut ja jäljelle jää joko epäsosiaaliset tuttavat tai sitten yksinolo. Yksinäisyys on yksi vaikeimmista asioista, mitä kohtaa. juhlat ja viikonloput on vaikeita.
vaikuttava nainen on miesten mielestä vain huvittava/säälittävä. Näin se kuule on.
täytynyt olla aktiivinen:
"Olen koettanu viime aikoina olla aktiivinen, mutta lopputulos on ollu se, että baarista en ole löytänyt kun varattuja, ja sielläkin lähinnä oman aktiivisuuden ansiosta olen tutustunut miehiin."
Mikä saatanan häpeä se on naisille jos täytyy itse olla aktiivinen saadakseen seuraa?
Itsekin tuon "sä oot kaunis ja fiksu.. todella viehättävä, mukava ihminen" -tsemppauksen usein kuulleena, ajattelen sen olevan lähinnä tyhjä fraasi, joka on kohteliasta lausua kaikille tapaamilleen yksineläjille..
mä en vaan miehenä ole saanut mitään tsemppausta miltään suunnalta. No mun kohdallahan se onkin niin itsestään selvyys ettei mitään lohdutuksia edes tarvita.
Onhan se teillä naisilla helppoa, ei tarvitse muuta kuin mennä sopivaksi katsottuun kuppilaan ja odotella kun jono miehiä tulee esittelemään iskutaitojaan - siitä sitten poimii mukaan parhaan tai ainakin parit puhelinnumerot. Jos ei natsaa, seuraavana viikonloppuna uusiksi niin kyllä se siitä. Jos kävisi nyt niin kauheasti, että ei toisenakaan viikonloppuna tapahtuisi mitään mainittavaa, sitten kolmantena viikonloppuna vähän anteliaampi kaulus siinä paidassa ja avot! se on siinä.
Mitäs luulet tilanteen olevan meillä miehillä? Ammatti on, mutta tulot eivät kummoiset (puolet naisista kaikkoaa), pituutta alle keskiarvon (jäljelle jäänyt puolisko kaikkoaa) ja mitään pleijerien naistennauratusoppaita ei ole tullut luettua, joten puheet ovat tyhjänpäiväistä jutustelua, jolla ei ketään naista ole koskaan isketty (ne viimeisetkin jäljelle jääneet häviävät).
Niin että avaudu vaan, pidä rimakin korkealla, mutta hei, älä kuitenkaan viitsi olla epärehellinen - nainen kuin nainen saa 101% varmasti miehen, jos vähän rimaa laskee. Miehillä homma ei vaan toimi niin, joten emme ihan samassa veneessä tämän asian suhteen ole.
Ei mullakaa just nyt ketää oo, enkä tiiä miks. Ota mut jos et muita saa. Mä oon melkein 26v ja 184/80. Harvinaisne pitkään itekkii sinkkuna ollu. Toisaalta haluaisin maalle, mut en mä tiedä. Jos haluut tutustuu niin vastaa mulle.
>Samanlaisen naisen naisen (31v) tansseissa ja hän kertoi samantyylisen tarinan minulle. Tanssimme
useamman kappaleen ja meillä synkkasi todella hyvin. Kerroin hälle ,että olen varattu hän ehdotti
voitaisko tapailla joskus, hyväksyin asian. Olemme tapailleet kesäkuusta lähtien tanssin ja vähän
muunkin merkeissä.Käyn viikottain tansseissa koska nautin siitä ja avokkini ei käy.Meillä on Marin
kanssa tansseissa todella hauskaa,yleensä lähdetään ennen loppua pois,jotta voidaan mennä hänen
luo rakastelemaan.Viikolla hän kertoi,että töissä yksi vapaa on kysellyt elokuviin. Minä kerroin hälle,että
mene ihmeessä,koska me sovittiin ,että kun löytää vapaan miehen meidän suhde loppuu.Mari kertoi,että
ei halua menettää minua, kerroin hälle meidän sopimuksesta.Rehellisesti sanoen en minäkään haluaisi
häntä menettää.Nyt hän on muutaman viikon tapaillut vapaata miestä,onnea hänelle...
Moikka.
Itsellä ihan sama tunne, tuntuu vaan että en kelpaa kellekään. Yli vuoden jo sinkkuna ja tuntuu, että ei tästä tule mitään.. kaikki ketä olen tavannut on joko halunnut seksiä, on varattuja tai eivät voi sanoa suoraan missä mättää... Kaikilla tuntuu olevan perheet ja miehet, kun taas minä joka ilta mietin että onko minut kirottu vai mikä minussa on vikana.. usein itkettää ja tuntuu todella pahalle..