Eilen sen kuulin, taas ero ystäväpiirissä. Vaikkei asian pitäisi minulle mitenkään kuuluvan, riipaisee se kuitenkin jostakin syvältä. Lapsesta saakka yhdessä olleena on päässyt seuraa toisen ihmisen elämää. Jaettiin kokemukset ensimmäisistä tytöistä ja sitten myös siitä suuresta rakkaudesta. Nämäkin vannoivat, niin kuin minäkin tahollani, ikuisen yhteisen elämän puolesta. Nyt on ilmassa vain kysymys, miten näin on päässyt käymään?
Kaveripiirini alkaa muistuttaa jopa tilastollisesti keskiarvoa. Lähes puolet on eronnut vaikka olemmekin ikäluokassa 30 . Näitä seuraamalla ihmetyttää erotaanko nykyisin aivan liian helposti, sillä monesti eron syyt ovat todella arkisia ja siksi myös mielestäni suhteellisen helppoja korjata. Vain tahto tähän tuntuu puuttuvan. Nykyinen nuoruuden ja kiihkeä elämänmenon viettelys taitaa viedä sen lopullisenkin halun hoitaa jo puutunuttakin suhdetta. Onko lähteminen sitten se helpoin ratkaisu? Kriisejähän elämä on täynnä, mutta miksi ne pitää tuntea ylivoimaisiksi esteiksi. Haasteitahan ne pitäisi olla.
Kaveripiirini alkaa muistuttaa jopa tilastollisesti keskiarvoa. Lähes puolet on eronnut vaikka olemmekin ikäluokassa 30 . Näitä seuraamalla ihmetyttää erotaanko nykyisin aivan liian helposti, sillä monesti eron syyt ovat todella arkisia ja siksi myös mielestäni suhteellisen helppoja korjata. Vain tahto tähän tuntuu puuttuvan. Nykyinen nuoruuden ja kiihkeä elämänmenon viettelys taitaa viedä sen lopullisenkin halun hoitaa jo puutunuttakin suhdetta. Onko lähteminen sitten se helpoin ratkaisu? Kriisejähän elämä on täynnä, mutta miksi ne pitää tuntea ylivoimaisiksi esteiksi. Haasteitahan ne pitäisi olla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nykyään ihmiset menevät liian nopeasti naimisiin ja tuloksena on avioeroja.Avioero on käytännössä aivan sama kuin tavallisen teiniparin "bänät".Mielestäni on ihan sama onko naimisissa vai ei,kyllä niitä eroja joka tapauksessa tulee.Kaikki eivät vain löydä sitä oikeata ja jos löytää niin rakkaus pysyy kyllä ilman naimisiinmenoakin.Itse olen ollut yhden naisen kanssa kohta 10 vuotta ja olemme erittäin onnellisia ilman naimisiinmenoakin.
Samaa asiaa itsekin olen ihmetellyt. Riitoja tulee parisuhteeseen ja niitten ei tarvitse olla edes vakavia vaan aivan vähäpätöisiä. Riidat mieluummin nähdään hajottavana elementtinä, kuin elämässä vastaantulevana pulmana, jolle on ratkaisu.
Mihin se ihmisyys katoaa, kun pitäisi alkaa rakkaan ihmisen kanssa selvittämään riitoja? Heti jossei riita ratkea, niin erolla uhkaillaan. Ihan niinkuin kyse olisi maitopurkista. No toi maito happani heitämpä meneen. Sitten ollaan hakemassa uutta maitopurkkia, joka kans sitten happanee.
Joillakin on tapana vaihdella myös työpaikkoja samaan tyyliin. Lopputulos tälläisestä asioiden vaihtelemisesta ei voi olla hyvä. Itse se ihminen joku päivä huomaa mitä on tullut heitettyä menemään ja katuu.
Nykyisin odotetaan parisuhteelta liikoja, siksi erotaan. Toiseen asetetaan kohtuuttomia vaatimuksia, yhtään ajattelematta sitä onko itsekään täydellisyyden vertauskuva.
Monien henkilökohtaisten kriisien kuvitellaan johtuvan puolisosta ja hänen tavastaan toimia, vaikkei asia ole ollenkaan niin. Parisuhteessa on kaksi aikuista ihmistä, joiden pitäisi enemmän selvittää omia ajatuksia ja ongelmiaan. Täytyisi ikään kuin rajata kumppani niiden ulkopuolelle. Jos joka ainoasta omasta ongelmasta keskustellaan kumppanin kanssa, jolla on myös omat ongelmansa, niin ei ole ihme, että vähän ajan päästä molemmat puhuvat kavereilleen, ettei puoliso ymmärrä heitä. Jos itse ei ymmärrä itseään ja osaa ratkaista asioitaan miten voi olettaa että kumppani pystyisi?
Omassa tuttavapiirissäni erot ovat aika harvinaisia, mutta niitä muutamaa, jotka ovat eronneet leimaa yksi piirre: Yrittäjyys, taloudellinen kriisi tai konkurssi. En ole keksinyt mitään mikä voi kuluttaa ihmisiä ja koko perhettä niin paljon kuin 24h vuorokaudessa (lähes) työskentelevä puoliso, etenkin silloin jos talous näyttää kaatuvan kuitenkin. Ko. tilanne johtaa usein alkoholismiin, masennukseen jopa mielisairauden puhkeamiseen.
Minä olen myös sitä mieltä, että liian helposti annetaan periksi ja aika monet ovat sitä myös jotuneet katumaan, mutta huomanneet että katuminen voi olla myöhäistä.
Kyllähän se tietty totta on, että jos on alkoholismia tai väkivaltaa suhteessa, niin parempi on varmaan ottaa ero, kuin masentua sellaisessa suhteessa ja alistua "kohtaloonsa".
Tänä päivänä kuitenkin markkionoidaan itsekyyttä ja elämän mahdollisuuksia sellaisina pilvilinnoina, että joiltakin vain tuntuvat elämän realiteetit katoavan. Aina pitää saada enemmän ja enemmän, eikä osata olla tyytyväisiä siihen mitä on. Sitähän ajatellaan, että elämä on tylsää, jos se on tasaista ja turvallista. Pitää olla äksöniä ja menoa kaiken aikaa.
Kyllähän sitä tässä nykypäivän oravanpyörässä taiteillessa välillä olisi hyvä pysähtyä miettimään, että missä sitä oikeen mennään ja mitä oikeen halutaan.
Ihmiset kun sopisivat yhteiset pelisäännöt, järjestelesivät käytännön arjen sellaiseksi, ettei koko ajan tarvitsisi riidellä ja ottaisivat niin yhteistä, kuin omaa aikaa välillä, niin moni asia olisi helpompaa.
Sen ymmärtäminen on myös tärkeää, että parisuhteeseen kuuluvat luonnollisena osana myös ne vähemmän mukavat kaudet ja elämän omat vaikeudet. Molemmin puolista tahtoa elää tätä elämää yhdessä myös tarvitaan. Välillä toinen ja välillä toinen, on se kantavampi voima ja hyvä niin.
Enemmän yritystä peliin ja itsensä likoon laittamista siinä tarvitaan. Vääränlainen itsekkyys ei parisuhteessa johda mihinkään.