ex-vaimo

Miksi piti mennä poistamaan laista syyllisyyden merkitys avioeroon? Siitä ei seurannut muuta kuin epäsopua joka suhteessa.
Peli olisi selvää ja rehellistä, kun tietäisi jo etukäteen, mitä aviorikoksesta seuraa.
Eikö syyllisen tulisi aina hyvittää tekonsa, ja kärsiä seuraukset?
Hän ei ole oikea malli lapsille, eikä kenelle muullekkaan.
Saataisiin taas vähän ryhtiä tähän yhteiskuntaan, kun erotkin vähenisivät.
Tämä tietäisi sitä, että nainenkin voisi joutua maksumieheksi. Tunnen monia, jolle olisi niin käynyt.
Tunnen siis monta hyvää miestä, jotka nyt kärsivät täysin syyttömänä!
Miettikää, kannattaisiko tällaista vaatia takaisin lakiin. Minusta aivan ehdottomasti!
4669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Monesti kuulee sanottavan "laki on niin kuin se luetaan".

Muistan lapsena katsoneeni vanhoja amerikkalaisia elokuvia, joissa oli avioero-oikeudenkäyntejä.
Sain kammon avioeroa kohtaan.

Sittemmin päätin, että kierrän kaukaa kaikki juristit ja niin teinkin. Jostakin syystä moni juristi pyöri ympärilläni, kun kävin nuorena huvittelemassa.

Viimeinen tikki oli avioeron jälkeen Ruotsin laivan risteily. Iäkäs tuomari liehui meidän perässä Tukholmassa ja kaikkea en viitsinyt olla todistamassa.

Jos tuomarit pettävät vaimojaan, niin minulle on täysin yksi hailee, mitä he käräjillä päättävät.

Joku vetää nimen paperiin ja sillä sipuli.

Miten olisin voinut vaatia tilille käräjillä miestä, joka oli täysin sekaisin. Alkoholin liuottamat aivot, masennuslääkkeet päällä.
Psykoosissa ja missä lie mielentilassa.

Elatusmaksuneuvottelussa hän olin täysin sekopää.
Silmät ristissä hän sanoi kesken neuvottelun, että hän on niin rakastunut johonkin naiseen.

Naiset vaihtuivat myöhemmin tasaisin väliajoin.

Ei ihminen ole mieleltään tasapainossa avioerokäsittelyssä. Jos häntä syyllistetään avionrikkojana, niin tokkopa hän edes tietää mistä on kysymys.

Raamatun käskyjä minäkin taoin tuon poloisen päähän huonoin tuloksin.

Huorata voi monin tavoin ajatuksin, sanoin ja teoin.

Ennen avioeroa olin kovin kiinnostunut teologiasta ja harkitsin opintoja. Kun matto vedettiin jalkojeni alta avioeron yhteydessä, luekselin asioita sieltä ja täältä.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että Luoja on erittäin suuripiirteinen ja armollinen suuruus.

Meillä on lupa erehtyä, tehdä virheitä ja saada itseltämme ja toisiltamme ahteeksi.

Jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus. Aina voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Minun puheiden mukaan puhtaalta keittiönlattialta.

Valtava opiskeluputki on takana. Olen joutunut olemaan koko kevään ja alkukesän hiljaa. Lapseni lukivat pääsykokeisiin korvatulpat korvilla.

Tänään nuorimmaiseni istuu oikeustieteellisen pääsykokeessa.

Jos hänestä joskus ei tule tuomaria, niin syön vanhan kesähattuni.

Olen äitinä koetellut yhteiskunnan voimavaroja ja lainsäädäntöä. Ihan kelpo systeemi meillä on elää ja olla. Luotetaan siihen.

Uudet lainsoveltajat ja säätäjät hikoilevat kohta pääsykokeessa.

En kasvattanut lapsiani tuomitsemaan. Emme tulleet tänne toisiamme tuomitsemaan.

Suvaisevaisuutta opiskelen lopun ikääni. Olen siinä vasta alkutaipaleella.

Kohta Soneraplazan uudistetut sivut avautuvat.
Olen kirjoitellut siellä niin kauan kuin Ellit ovat olleet olemassa.

Meitä maallikkojakin tarvitaan. Ei päähän opittu kirjaviisaus pysy päässä. Elämänkokemus painaa kupissa mielestäni enemmän kuin iso pino lakikirjoja.

Raamattuni olen tutkinut avioeron kohdalta tarkasti syynäten. Ei siellä yhdessäkään kohdassa suositella avioeroa.

Kun elämä on kuitenkin raadollista, tämäkin pitää hyväksyä.

Viha ja raivo menevät aikanaan ohi kuin rajuilma.
On vain hyvä olla ja kevyt hengittää.

Ei minua nykyään vaivaa kuin tämä helle ja lievä rahapula.

Lueskelin aamulla HBL:ää. Liza Marklund on taas kirjoittanut dekkarin. Näköjään dekkarin kirjoittamisella rikastuu.

Miksi kirjoittaa ikävistä asioista. Minulle riittää vallan hyvin netissä lörpöttely. Jos saan edes yhden lukijan paremmalle tuulelle, niin dekkareilla tienatut rahat Kambodzaan ovat joutavia.

Minä en haaveile matkasta tuohon maahan. Suomi ja Eurooppa riittää ihan hyvin.

Nyt kiitos seurasta ja vilpoisaa keskiviikkopäivää Suomi24:n avioeropalstalaisille. Tykkään kuunnella
Radio Suomea. Olen jo täysin kyllästynyt hömppäradioihin. Piste. Muuten tämä mopo ei pysähdy.

Äänestä
  • "ihan kelpo systeemi meillä on elää ja olla. Luotetaan siihen."
    Miehiä kohtaan käytäntö on aivan kohtuuton!
    Ei miesten ja naisten välillä niin suurta eroa ole, että se selittäisi nykyisen ihmisoikeuksia rikkovan systeemin.
    Tottakai naiset pitävät tästä järjestelmästä, koska he voivat liki mielivaltaisesti määrätä, miten menetellään.
    Se ei ole kuin naisen etu. Ei lasten eikä kenenkään muun.
    Minusta pitäisi määrätä tähänkin asiaan sukupuolikiintiöt, että nykyisenkaltainen sorto edes vähän vähenisi.
    Sitten meillä vasta on oikeusvaltio, kun isät saavat lähihuoltajuuden joka toisessa tapauksessa.
    Äläkä vain ala selittämään, kuinka sinun miehesi on hirviö ja täysin kyvytön yhtään mihinkään!

    Äänestä

Sehän johtaa päivänselvästi siihen että avioliittoja ei enää solmita. Miksi ihmeessä työntää itsensä tilaan jossa voi kieroilujenkin kautta joutua syylliseksi sitä kuitenkaan olematta.

Meillä oli vaimoni kanssa paljon yhteisiä ystäviä. Ollut lapsuudesta asti. Niin myös olin tuntenut vaimoni parhaan tyttökaverin ennen kuin tunsin vaimoani. Olemme olleet ainoastaan kavereita eikä yhtään mitään muuta. Niinpä kun kerran samaa matkaa ravintolasta kotiinpäin suunnattiin tuo "ystävä" pyysi minut katsomaan uutta digiboxiaan. Meillä ei sellaista ole, mutta ajattelin jos kuitenkin osaisin auttaa sen kanssa.

On kai itsestäänselvää ettei kaveriin pidä luottaa vaikka aina ennen on voinut? Nyt on minullekin. Neiti-ihminen alkoi välittömästi sisällä lähennellä, mutta ilmoitin että hei, eihän tämä nyt käy ollenkaan. Hän kertoili tuntoja syviä joita mukamas oli minua kohtaan tuntenut. Väitti huomannen minullakin mielenkiintoa häntä kohtaan - nuorempana. Olin aivan äimänkäkenä koska mitään sellaista ei ollut. Epäilin oliko ottanu huumeita, mutta kuulemma ei ikinä ole koskenutkaan. Totesin pian ettei ole ihan tolkuissaan ja häivyin. Ovella piti ravistella itseni irti. En tiedä oliko sillä koko digiboxia eikä kiinnosta.

Nimittäin seuraavana päivänä heräsin kun vaimoni heitteli tavaroita päälleni. Yhteinen "ystävämme" oli soittanut vaimolleni ja väittänyt että olin väkisin halunnut hänen kotiinsa ja yrittänyt raiskata! Seurasi aivan hirvittäviä episodeja erilaista paskaa mitä en koskaan olisi vaimostani kuvitellut, enkä hänen ystävästään. Vaimoni tietää miten asia on mutta hänellä on "todisteet" minua vastaan. Luottaa ystäväänsä ennemmin kuin minuun. Me kaikki tiedämme miten asia on.

Näin ollen koska olen ollut tyhmä eikä tehty avioehtoa ja olen varakkaampi ja parempi tuloinen kuin vaimo, olemme eroamassa kesän lopulla ja vaimo saamassa siivun omaisuudestani. Se ei ole mitenkään erityisen paljon, mutta jurppii kun tietää että se on petoksella viety. Aviopetokseksi tuota voisi kai sanoa. Nimittäin, ei mennyt kahta viikkoa siitä kun vaimo muutti, näin hänet kaupungilla iltaa viettämässä aivan vieraan miehen seurassa. Hieman turhan lähekkäin ollakseen vain "tuttavia". Nykyään he asuvat yhdessä. Kaverini onnistui onkimaan tietoonsa että suhde oli alkanut jo ennen kuin minut ansoitettiin. Toivotan onnea ja menestystä heille, minun rahoillani.

Äänestä
  • äkkiä pitääs saada "vanha" tilanne että eroon pitää olla syy/syyllinen nyt kaikki kattoo liikaa kauniita ja rohkeita salattuja elämiä että onpas kaikki heleppoa ja tosta vaan. on jopa lastenvalvojien ja perheneuvolan ihmisten mielipide. kaikki on liian heleppoa nykyään. tuloo pitkäs avioliitos tunne että ny on tasaasta ja normaalia "tunteet" kuoloo paskapuhetta sanon mä kaikki on vaan liian heleppoa ny ja liian moni lapsi joutuu tahtomattaan kärsimään asiasta jotka olisi täysin selvitettävissä olevia asioita, enää ei ajatella järjellä ja pitkällä tähtäimellä vaan yhtäkkisillä tunteilla ja siitä se valitettava "erokierre" alkaa ku syyllistää toista ja kuitenki se kaikki pahaolo onkin itessä ja yrittää ettiä sitä parempaa oloa toisista, sitä kuitenkaan löytämättä. montako uusperhettä onnistuu asiassa? ei kovinkaan moni jos varsinkin lähdetään etsimään niitä "omia" tunteita yms muutoksia elämään. vanhaa turvallista suhdetta tuloo ennemmin tai myöhemminikävä ku kuitenkaan se ei ollutkaan sellaista mitä lähti etsimään...
    vanha laki kunniaaan... vältytään monelta surulta siinä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syyllisyys kunniaan kirjoitti:

Miksi piti mennä poistamaan laista syyllisyyden merkitys avioeroon? Siitä ei seurannut muuta kuin epäsopua joka suhteessa.
Peli olisi selvää ja rehellistä, kun tietäisi jo etukäteen, mitä aviorikoksesta seuraa.
Eikö syyllisen tulisi aina hyvittää tekonsa, ja kärsiä seuraukset?
Hän ei ole oikea malli lapsille, eikä kenelle muullekkaan.
Saataisiin taas vähän ryhtiä tähän yhteiskuntaan, kun erotkin vähenisivät.
Tämä tietäisi sitä, että nainenkin voisi joutua maksumieheksi. Tunnen monia, jolle olisi niin käynyt.
Tunnen siis monta hyvää miestä, jotka nyt kärsivät täysin syyttömänä!
Miettikää, kannattaisiko tällaista vaatia takaisin lakiin. Minusta aivan ehdottomasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu