Jalkapohjat

millä tavalla kannattaisi hoitaa jalkapohjaan jokunen vuosi sitten hiertynyttä rakkoa? nyt siis pitkästä kävelyretkestä sekä huonoista kengistä aiheutunut ja jo kovettunut iho ei varsinaisesti muita häiritse, mutta näin kesäisin paljain jaloin rannalla loikoillessa minua se vaivaa.
2352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla sama, pitkästä lenkistä tuli pari vuotta sitten pahoja vesikelloja ja rakkoja jalkapohjaan ja pariin varpaaseen.
Muut ovat ajat sitten parantuneet ja lähteneet, mutta tämä yksi varpaan alla oleva on jäänyt ja kovettunut 'patiksi'.
Vaiva ei sinänsä ole suuri, mutta ikävän näköinen ja vähän hölmökin, tuntuu kuin olisi kaksi varvasta päällekkäin. Mahtaako olla toivoa saada sitä ikinä enää pois?
Mietin pitäisikö mennä kysymään neuvoa jalkahoitajalle, mutta kotihoitohan on tärkeintä.
Iho on tervettä, joten loputon varpaan 'raspaaminen' tai ihon rikkominen ko. kohdastakin tuntuu vähän hölmöltä, mutta onko ainoa keino?

Äänestä
  • Ihoa ei saa raspata liikaa muuten kovettuma pahenee, saunassa vaikka kerran kuussa. Voidetta, miel. rasvaista sitten joka päivä! Kovettumat voi tulla, jos on laskutuneita jalkapöydän luita. Kannattaa käydä esim. Instrumentariumissa, ne katsoo koneella, jos tarvii pohjalliset. Sitten kovettumat ei enää tule ja vanhat alkaa paranemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


:-( kirjoitti:

millä tavalla kannattaisi hoitaa jalkapohjaan jokunen vuosi sitten hiertynyttä rakkoa? nyt siis pitkästä kävelyretkestä sekä huonoista kengistä aiheutunut ja jo kovettunut iho ei varsinaisesti muita häiritse, mutta näin kesäisin paljain jaloin rannalla loikoillessa minua se vaivaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu