Kun pelkää...

Minulla on ollut 4/5 miehistä väkivaltaisia, osaan jo hieman ennakoida ja pistää merkille koska mies saattaa olla "vaarallinen". Nyt kuitenkin olen löytänyt oikein ihanan miehen johon olen rakastunut ja hän minuun. Olemme todella onnellisia... paitsi, mieheni osaa jotenkin manipuloida. En oikein osaa selittää, hän saa minut alistettua tietyissä tilanteissa niin, että otan joko syyt omille niskoilleni tai sitenhän saa minut pelkäämään. En tiedä miten hän sen tekee, aina kun olen yksin ja mietin näitäasioita,löydän itsestäni sen vahvan naisen joka osaa puolustaa itseään tarvittaessa. Mutta kun se tilanne tulee, esim riitaa, mies saa minut aina otteeseensa. Hammastapurren yritän saada sanottua mitä haluaisin,mutta ei... Joskus tuntuu ettäNYT, nyt sanon päin naamaa mitä huvittaa, mutta sitten saan olla melko varma että saan selkääni. Tai ainakin niin mies saa minut luulemaan ja siten hiljaiseksi...
3511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hän käyttää hyväkseen menneisyyttäsi, sitä pelkoa mikä sinulle on jäänyt miehistä.
minunkin mieheni ovat olleet suurin osa väkivaltaisia, mutta jossain vaiheessa opin puolustamaan itseäni. enkä aina edes lyönyt takaisin, kävelin tieheni ja sanoin ettei nyt oikein kiinnosta saada turpaan.
yritä puhua miehelle tuosta asiasta, ehkä (toivon mukaan) hän tekee sen tahattomasti, ehkä se on vain sellaista mitä hän on oppinut joskus aiemmin.
on parempi suhteellenne, että kykenette olemaan rehellisiä, muuten siitä ei tule mitään.
sano vaikka miehelle että sinua pelottaa.

Äänestä
  • Todellakin manipuloi! Tiesitkö, että manipuloiminen ja alistaminen on myös väkivaltaa. Ei sen tarvi olla aina fyysistä. Kyllä sinä itse tiedät, jos sinulla ei ole hyvä olla suhteessa. Jos pienikin ääni sun sisällä sanoo ettei kaikki ole kohdallaan suhteessanne, kuuntele sitä ja LÄHDE. Itse kärsin vuosia, enkä toivo kenellekään samaa. Osasin vain niin pirun tehokkaasti vaimentaa sen sisältä kuuluvan pienen äänen...Kuuntele sinä tarkemmin!

    Äänestä

  • Olet "lupelainen" täysin pihalla tuon kommenttisi kanssa. Ainoan järkevän pointin tuot esiin tuossa lopussa: Jos pelottaa, se kannattaa todellakin sanoa toiselle osapuolelle!!!

    Muutenhan sinä tuossa kommentissasi olet tekemässä tuosta "Olion" miehestä hyväksikäyttäjää ja manipuloijaa.

    Pikemminkin luultavaa "Olion" taustan tietäen (hän kertoo sen) on, että hän jollain tavalla hätääntyy noissa mainitsemissaan riitatilanteissa, eikä sen takia pysty toimimaan sellaisella tavalla, joka itsestä tuntuisi sopivalta. "Olio" vaikuttaa siis traumatisoituneelta. Hän ennakoi jatkuvasti vuorovaikutustilanteissa uhkaa ja tämä saa hänet pois tolaltaan.

    Jos alat "lupelainen" tällaisessa tilanteessa antamaan tuollaisia neuvoja, niin kuin teit, niin sinä vain tuet toisen ihmisen traumalähtöistä harhaista maailmaa. Haasteenahan tällaisella ihmisellä olisi pystyä saamaan kokemuksia elämästä ja läheisistä ihmissuhteista, joissa voisi luottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olio kirjoitti:

Minulla on ollut 4/5 miehistä väkivaltaisia, osaan jo hieman ennakoida ja pistää merkille koska mies saattaa olla "vaarallinen". Nyt kuitenkin olen löytänyt oikein ihanan miehen johon olen rakastunut ja hän minuun. Olemme todella onnellisia... paitsi, mieheni osaa jotenkin manipuloida. En oikein osaa selittää, hän saa minut alistettua tietyissä tilanteissa niin, että otan joko syyt omille niskoilleni tai sitenhän saa minut pelkäämään. En tiedä miten hän sen tekee, aina kun olen yksin ja mietin näitäasioita,löydän itsestäni sen vahvan naisen joka osaa puolustaa itseään tarvittaessa. Mutta kun se tilanne tulee, esim riitaa, mies saa minut aina otteeseensa. Hammastapurren yritän saada sanottua mitä haluaisin,mutta ei... Joskus tuntuu ettäNYT, nyt sanon päin naamaa mitä huvittaa, mutta sitten saan olla melko varma että saan selkääni. Tai ainakin niin mies saa minut luulemaan ja siten hiljaiseksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu