Erosta on nyt takana kuukausi. Kovasti täytyisi vain jaksaa painaa eteenpäin. Vaikka toisaalta tietää, että ehkä pahin on vielä edessä, kun kohta lopultakin pääsee muuttamaan omaan asuntoon. Siis joutuu muuttamaan.
Ystävät on onneksi olleet suureksi avuksi. Mutta ei ole ketään, joku kävisi läpi samanlaista tilannetta. On vain parisuhteessa elävien ja sinkkujen näkökulmat. Ja sitten on tämä palsta :) Kuinka teihin, joilla on sama tilanne voi saada yhteyttä? Auttaisi valtavasti jos voisi puhua näistä jutuista jonkun sellaisen kanssa, joka on samassa tilanteessa. Eikä vain tämän palstan välityksellä...
Ystävät on onneksi olleet suureksi avuksi. Mutta ei ole ketään, joku kävisi läpi samanlaista tilannetta. On vain parisuhteessa elävien ja sinkkujen näkökulmat. Ja sitten on tämä palsta :) Kuinka teihin, joilla on sama tilanne voi saada yhteyttä? Auttaisi valtavasti jos voisi puhua näistä jutuista jonkun sellaisen kanssa, joka on samassa tilanteessa. Eikä vain tämän palstan välityksellä...
Vastaukset 7
Vanhimmat
valvot täällä paha olo päällä lukien näitä viestejä? Minä erosin 2 kk sitten. Itku tulee jokaikinen päivä ja suru puristaa rintaa. Yli on vain päästävä, vaikka se aikansa ottaa. Ikävöin poikaystävääni välillä ihan hirveästi..ja varsinkin niitä aivan ihania muistoja 5 vuoden varrelta. Harmi kun ei muista sitä pahaa oloa ja huonoja juttuja..jotta voisi tuntea helpotusta niistä päästyään. Kyllä kai tämä tästä. Pelottaa ja ahdistaa vaan ihan hirveesti uusi elämäntilanne. Tämän kirjoituspalstan lukeminen helpottaa jotenkin todella paljon...
Voi Linda, meitä juuri eronneita kyllä varmasti on paljon, kunhan vaan kohtaisimme toisemme. Itsellä erosta 3 viikkoa, ja olo välillä ihan sanoinkuvaamattoman paha. Eikä oloa helpota yhtään, että eroan todella vaikeasta ihmisestä, joka haluaa tehdä erosta vielä vaikeampaa minulle. Takana on 5 vuoden suhde,josta n. 3v asuttiin yhdessä.
Tässä elelen... ei voi sanoa edes "päivä kerrallaan", vaan tunti tai minuutti kerrallaan. Paljon on muistoja, hyviä ja pahoja, mutta eihän sitä surun ja ikävän keskellä muista muuta kuin ne hyvät. Sydän osaa olla niin eri mieltä kuin järki!
Minulla itsellä muuten sama homma, että kukaan lähipiirissä ei ole samassa tilanteessa. Parilla ystävällä suhteet vähän huonossa jamassa, mutta joka tapauksessa he ovat vielä yhdessä..
Koitetaan jaksaa!!
Kenenkään kanssa ei voi puhua, millaista meidän suhde oli ja kuinka elin toisen ehdoilla ja kalenterissa.Mies oli täys sika ja päästä laho.Kuvitteli olevansa hurmuri naisrintamilla, mutta tosi asiassa ei kyennyt mihinkään muuhun kuin syöttämään munaansa.
Mulla on reilu kk erosta, tai oikeesta erilleen muutosta. Asiasta sovittiin yhdessä jo useampi kk sitten mutta yhteinen asunto...
Oon iloinen ja tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, nyt ei enää vituta yhtään! Kaikilla ei varmasti mene yhtä hyvin mutta eiköhän ajan kanssa jokainen selvii siitä erosta oli sitten eron syy mikä tahansa.
(mies, päälle 30v)
Mulla on kans 1kk erosta. Erottiin yhteisestä päätöksestä, mutta nyt kaduttaa. Tuntuu, että nyt vasta tajuan kuinka hyvin meillä oli asiat... Enkä saa häntä enää takaisin. Tai kuten hänen omin sanoin "mikään ei ole mahdotonta, mutta sehän voi tapahtua vaikka 10 vuoden päästä." Ei se kauheasti lohduta =) Tämä on ollu mulle todella vaikeaa. Olen eronnu pidemmistäkin suhteista, enkä silti tuntenut itseäni näin onnettomaksi ja yksinäiseksi.
Todella ajattelin, että oltiin toisillemme ne oikeat. Ottajia olisi nytkin, mutta ei kiinnosta. Tuntuu, etten voi löytää enää niin ihanaa ihmistä kuin mulla oli... Ja mie tyhmä päästin sen menemään.
Kyllä mie tiedän, että tämä tuska joskus helpottaa. Jotenki sitä odottaa, että huomisaamu on jo parempi. Mutta ei ne ole ku toinen toistaan raskaampia.
Kavereilla tuntuu olevan kaikilla asiat niin kovin hyvin. Voihan niille sydäntään purkaa, mutta tuntuu, ettei ne ymmärrä.
Jos haluat puhua tms niin laitappa s-postia [email protected]
ällöä ei.
Eroprosessi kesken, muutto tapahtunee tässä piakkoin. Omalla kohdallani tämä menee päivä kerrallaan, ottaen sellaisia hallittavia paloja. On asioita, joita en tosiaan jaksa käydä läpi nyt, en kokonaan, mutta aina sitä *jotain* pystyy. Jotain pieniä, käytännön juttuja, jos ei muuta. Ja sitten hyväksyy omalta kohdaltaan sen, että ei todellakaan kaikkea tarvitse järjestää tänä päivänä, eikä tällä viikolla.
Sosiaalinen (turva-)verkko on jossain vaiheessa kulunut ohueksi. Lienee tyypillistä tälle ajalle.