Poikaystävä halusi erota pari kk sitten, koska haluaa olla vain omissa oloissaan. Muutimme yhteen liian aikaisin, sitouduimme toisiimme liian nopeasti, nuoruus jää elämättä ja sen sellaista. Hän haluaa nyt elää itsenäisesti omassa asunnossaan yms. Minä en ole koskaan kylläkään hänen tiellään seissyt, on saanut mennä ja olla niin kuin tykkää.
Tänään exäni kertoi huomanneensa eilen yhden tutun naisen selkeästi ihastuneen häneen (mitä minäkin aiemmin jo epäilin). Kysyttyäni asiaa, hän vastasi tuntevansa samoin tätä naista kohtaan. Suhde on nyt jollain tapailuasteella...Hän kertoi asian selkeästi siksi, ettei halua asiaa minulta salatakaan. Olemme suht hyvissä väleissä ja asumme pakosti vielä yhdessä kun olen vielä kesän tällä paikkakunnalla töissä.
Näin pian!!! Hän halusi olla vapaa, viettää poikamieselämää ja nyt jo joku sai hänen tunteensa itselleen. Olen ollut todella rikki tästä erosta, itkenyt joka päivä..elämä tuntuu ihan helvetiltä. Eilen tuntui jo helpottavan...Mutta nyt tänään..kun hänellä on jo uusi kahden kuukauden jälkeen. Tunnen taas kuolevani. Minä joka kaipaan syliä jossa olla (hän ei sellaista kaivannut kun halusi omiin oloihinsa) joudun katsomaan vierestä heidän heilasteluaan. Minä olen meistä kahdesta se selkeästi heikompi...ei ole reilua, että asiat menivät näin.
Tänään exäni kertoi huomanneensa eilen yhden tutun naisen selkeästi ihastuneen häneen (mitä minäkin aiemmin jo epäilin). Kysyttyäni asiaa, hän vastasi tuntevansa samoin tätä naista kohtaan. Suhde on nyt jollain tapailuasteella...Hän kertoi asian selkeästi siksi, ettei halua asiaa minulta salatakaan. Olemme suht hyvissä väleissä ja asumme pakosti vielä yhdessä kun olen vielä kesän tällä paikkakunnalla töissä.
Näin pian!!! Hän halusi olla vapaa, viettää poikamieselämää ja nyt jo joku sai hänen tunteensa itselleen. Olen ollut todella rikki tästä erosta, itkenyt joka päivä..elämä tuntuu ihan helvetiltä. Eilen tuntui jo helpottavan...Mutta nyt tänään..kun hänellä on jo uusi kahden kuukauden jälkeen. Tunnen taas kuolevani. Minä joka kaipaan syliä jossa olla (hän ei sellaista kaivannut kun halusi omiin oloihinsa) joudun katsomaan vierestä heidän heilasteluaan. Minä olen meistä kahdesta se selkeästi heikompi...ei ole reilua, että asiat menivät näin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Exäni on aivan samanlainen... halusi elää poikamiehenä ilman sitoumuksia, tulla ja mennä niinkuin tahtoo. Vielä ei uutta naikkosta ole tai sitä ei ole ainakaan kukaan mulle kertonut mutta parisuhteeseen ex mieheni ei ollutkaan valmis.
Tänään ex mieheni soitti ja kyseli kuulumisia, hän oli puhelimessa aivan normaali ja jutteli niitä samoja juttuja joita juteltiin kesken työpäivän ennen eroa. Olo meni todella sekavaksi, luulin jo jotakuinkin päässeeni taas jaloilleni, mutta luiskahdinkin kuilun reunalta takaisin pohjalle.
En vaan ymmärrä miksi ex soittelee perääni ja kuulumisia kyselee ja tiedustelee lapseni vointia. itselleni olisi ainakin tuhat kertaa helpompaa jos ei tarvitsisi kuulla hänestä enää tai nähdä häntä. niin, kyllä.. vieläkin rakastan häntä, ei vaan mahdu mun päähän tämä juttu. Hän oli meistä se joka erota halusi ja nyt eron jälkeen hän soittelee todella usein, väistämättä tulee mieleen että mies haluaa pitää kakun ja syödä kakun ei siis tiedä mitä tahtoo. Olen jättänyt vastaamatta hänen puheluihinsa mutta aina välillä olen vastannut. ei enää pitäisi vastata niihin.
Tilanne on aika sietämätön ja koskee vieläkin tosi paljon. Näen hänestä tosi usein unta ja ne vaivaavat ajatuksiani päivisin.. kumpa pääsisi tästä kaikesta yli!
Hän todennäköisesti soittelee sulle siksi että välittää susta vaikkei sua rakastakaan.
Kerro hänelle ettet halua jutella hänen kanssaan, kun tunteesi ovat vielä niin voimakkaat. Sano, että itse otat yhteyttä sitten kun olet valmis ystävyyssuhteeseen... jos koskaan. Miehet kuvittelevat kaiken olevan niin yksinkertaista tässä maailmassa. Tee hänelle selväksi, että hän vaikeuttaa elämääsi.
Kyllä se siitä lähtee taas kulkemaan. Uusia tuulia ja uusia ihmisiä! Näet vielä tulevaisuutesi valoisana :)
"En vaan ymmärrä miksi ex soittelee perääni ja kuulumisia kyselee ja tiedustelee lapseni vointia. itselleni olisi ainakin tuhat kertaa helpompaa jos ei tarvitsisi kuulla hänestä enää tai nähdä häntä. "
Se on se perintinen "ollaan eron jälkeen kavereita". Kyllähän se jättäjältä helposti onnistuu mutta ei jätetyltä. Yleensä toimintamalli on ehkä enemmän naisten kuin miesten heiniä.
Itsehän en pidä koskaan mitään yhteyttä exiin. Saman olen sanonut nykyisellenikin etä jos erotaan niin kavereiksi ei aleta, kadulla voidaan moikata mutta enempää en tahdo yhteyttä pitää (on nimittäin ollut joskus sen verran vakavia kriisejä ilmassa..).
Joo ei ole aiemmin ainakaan onnistunut tuo "ollaan kavereita pidetään yhteyttä" linja, saa nähdä miten tämän par'aikaa kulkevan eroprosessin jälkeen (8 vuotta, ei lapsia, ero käynnissä) käy. Sinänsä minulla - miehenä - ei ole mitään sitä vastaan jos kaveritaso onnistuu, mutta väkisin en kyllä aio alkaa yrittelemään. Tässä kuitenkin on puolin ja toisin varmaan yritetty setviä asioita, ja viitsi enää turhaan tuhlata voimia jos näyttää että toivotonta mikä toivotonta.
että voi löytää uuden rakkauden sen vanhan väljehtyneen tilalle. Minun ex-mieheni löysi uuden rakkauden ravintolasta heti samana iltana kun oli erosta päätetty. Ja muutti kimpsuineen kampsuineen ihastuksensa helmoihin. Että on näitä esimerkkejä.
Eräs hyvä kaverini on ihan samassa tilanteessa. Hekin asuvat vielä saman katon alla, ja säälin kaveriani koska sen täytyy SATTUA että se toinen koko ajan soittelee HÄNEN rakkaalleen... joka ei olekaan enää rakas kun on ihastunut toiseen naiseen. Mies myöskin yrittää olla loukkaamatta kaveriani ja sanoo että hekin ovat vain kavereita eikä suhde oo muuttunu mihinkään suuntaan, mutta tiedän ettei näin ole. En kuitenkaan puutu asiaan, koska pidän heistä kummastakin.
En voi sanoa sulle muuta kuin että elämä heittelee ja on välillä paskamainen, mutta aina asiat selviää. Vielä tulee päivä, jolloin hymyilet avoimelle tulevaisuudellesi täynnä uusia mahdollisuuksia! Muista myös, ettei miehesi ollut sulle se oikea, kun noin herkästi toiseen naiseen ihastui. Sinä et ole heikko, vaan vahva, etkä murru tämän alle.. hän se heikko on kun turvautuu toiseen naiseen eikä suorin selin voi katsoa sinua silmiin ja setviä teidän parisuhdettanne päätökseen ennen uuden aloittamista. Päivä kerrallaan, kaikki on vielä hyvin!
" Hän halusi olla vapaa, viettää poikamieselämää ja nyt jo joku sai hänen tunteensa itselleen. "
Tuo "viettää poikamieselämää" tarkoittaa yleensä käytännössä "tahdon etsiä sinua paremman ja kun se löytyy, syöksyn heti parisuhteeseen". Sama juttu naisilla myös.
Harva oikeasti tahtoo erota ja alkaa tosissaan sinkkuilemaan. Suurimmalla osalla on tosimielellä haku päällä 24/7 tai sitten joku jo valmiiksi katsottuna.
Tottahan tuo on, eikai sitä erota ellei todella haluaisi jotain "parempaa" ja muuta, kuin mitä nykyisellä on tarjota.
Välttämättä haku ei ole päällä, mut alitajuisesti sitä kuitenkin uutta katselee.
Tietysti eri asia jos suhde hajoaa väkivaltaan tms.
Etpä ole ihan yksiksesi, tässä meikäläisen (piiiitkä)tarina:
Neljä vuotta sitten tapasin aivan yllättäen elämäni miehen. Olin juuri vähän aiemmin eronnut edellisestä miesystävästäni, ikää oli 22 v ja suunnittelin railakasta sinkkuelämää. Hän ei edes ollut ulkoisesti "minun tyyppiäni", mutta se, miten hän ajatteli ja koki asioita oli kuin hän olisi lukenut ajatuksiani. Perhetausta ja kiinnostuksen kohteet olivat hyvin samanlaisia...
Puolen vuoden jälkeen muutin hänen asuntoonsa ja yli kaksi vuotta yhteiseloa oli aivan ihanaa. Viime kesänä tapahtui jotain - ehkä monia pienempiä asioita, jotka jäivät painamaan hänen mieltään, en tiedä vieläkään varmasti. Syksyllä hän halusi erota, mutta muutti sitten mielensä, kun olin aivan järkyttynyt ja sekaisin ja kerroin, miten paljon häntä rakastin jne.
Koko viime talvi ja kevät oli oikeastaan minun kannaltani yhtä kärsimystä: todella yritin antaa hellyyttä ja rakkautta, ajatella positiivisesti enkä puuttunut hänen menoihinsa... Samalla väänsin gradua ja hoidin huushollia sekä oman koirani lisäksi hänenkin koiransa. Kaikesta huolimatta olen sydämeni pohjasta rakastanut häntä koko ajan. Pari kuukautta sitten meni paremmin ja todella kuvittelin hetken, että kaikki lähtisi sujumaan, mutta yhtäkkiä hän taas vain kylmeni ja löysi minusta jatkuvasti vain vikoja.
Vajaa kuukausi sitten otin asian puheeksi, jolloin mies sanoi aivan päin pläsiä, ettei pysty enää tuntemaan mitään minua kohtaan, vaikka kuinka yrittäisi... AUTS - muuta ei voi tuossa kohtaa sanoa. Ero oli muutenkin kova koettelemus, mutta jokin vaisto sanoi, ettei tässä ollut vielä kaikki. Viime viikolla sitten kysyin suoraan, olenko ihan väärässä, jos sanoisin, että minulla on vahva tunne siitä, että hänellä on joku. No, en ollut. Tapailtu oli kuulemma parisen viikkoa eli siitä asti kun allekirjoittanut oli kamansa pihalle saanut. Tämä nainen on minulle ennestään tuttu harrastustemme parista. En ole koskaan hänestä pitänyt. Hän aika hankalan ihmisen maineessa ja tiesin kyllä jo aikaa sitten, että kyttäsi mieheni perään. Sanoinkin aikanaan miehelleni, että ko. henkilö on juuri sellainen tyypillinen "munahaukka" :) Niinpä... Kaiken huipuksi uusi emäntä on ainakin 5 vuotta miestä vanhempi...
En todella voi käsittää, mitä exäni päässä liikkuu. Hän on todella kylmä ja välinpitämätön ja sanoo asioita, joita en olisi uskonut hänen voivan koskaan sanoa. En tunne häntä enää lainkaan. Jotenkin kaikki romahti tuon tiedon uudesta jälkeen. Vaikka mies väittää, ettei "mitään tapahtunut" meidän aikana niin tottahan siellä nyt on jotain jollain tasolla tapahtunut jo aika paljon, jos tapailevat jo samalla viikolla, kun minä muutan pois.
Olen sydän juuriani myöten loukkaantunut ja pettynyt - luulin, että olisin merkinnyt exälleni vähän enemmän. Älyttömintä on, että vaikka kuinka yritän ajatella hänen viimeaikojen kamalaa käytöstään minua kohtaan ja tätä uutta naista kaiken sen huipuksi, minulla on ihan tolkuton ikävä: tuntuu kuin puolet sielustani (tai mikä nyt onkaan) olisi revitty irti. Olen hakenut unilääkettä lääkäristä jne jne... Alan jo kyllästyä itseeni, koska yleensä olen vahva ihminen, enkä mikään hysteerikko. Järki, perhe ja kaverit sanoo, ettei se jätkä ole sun arvoinen, sulle on tarkotettu jotain parempaa, mutta.... nyyh ja auts - todella kipeästi kolahti, enkä taida ihan heti mitään pystyä ketään kohtaan tuntemaan tai kehenkään luottamaan.
Pahimpina hetkinä pitää keskittyä vain hengittämään ja ajatella, että jokainen sekunti on sekunti kauemmas tästä ja sekunti kohti toipumista.
Tsemppiä ja halauksia kaikille, jotka samanlaisia tuntoja tällä hetkellä tuntevat.
Jäin taas niin märehtimään omaan suruuni, että unohdin:
Vaikuttaa aika kestämättömältä tilanteelta, jos joudut asumaan samassa kämpässä vielä pitkään. Suosittelisin, että yrität hankkia vaikka jonkun halvan opiskelijaboxin vuokralle. Yhteisestä kodista lähteminen on kamalaa, mutta älä kiusaa itseäsi. Mulla on sama tilanne, että vain pariksi kuukaudeksi tarvitsin täältä kämpän, mutta voin vakuuttaa, että vaikka muuttaminen on rankkaa niin tuossa kohtaa se kannattaa. Oma oloni helpottui huomattavasti, kun sain sen ekan yön nukuttua uudessa luukussa.
Voimia sinulle!
Kiitos vastauksistanne. Eksäni on nyt pari päivää poissa asunnoltamme. Päätin tänään, että raijaan kaikki huonekaluni ja tavarani johonkin halpaan minivarastoon (muuta en keksi) ja yövyn loppukesän tuttavani luona. Eksää en nyt halua enää nähdä. Tekee niin kipeää istua asunnollamme katselemassa kun hän tekstailee uuden kultansa kanssa ja lähtee sitten tämän luo. Nyt on päästävä pois! Heti alkoi helpottaa kun tämän päätöksen tein.
Toiminta on parasta lääkettä. Siitä se paraneminen alkaa, kun pääset pois ja muiden, mukavampien ja lojaalimpien ihmisten seuraan. Olen huomannut, että ystävät nousevat tällaisessa tilanteessa arvoon arvaamattomaan.
Itselläni meni kuppi eilen nurin, kun exä laittoi mailin, että haluaa avaimen multa pois, vaikka olemme sopineet että suuri osa kamoistani saa olla syyskuuhun asti ex-kodissani, jottei tarvi niitä kahteen kertaan muuttaa ja kaiken piti olla sen suhteen ok. Mutta siis hän ei voi yhtäkkiä mitenkään elää elämää eteen päin, jos minulla on se avain. Eipä osannut sitä mitenkään perustella ja tuli vähän sellainen tunne, että puhun sen uuden akan kanssa puhelimessa. Avaimen olisin halunnut pitää vain ja ainoastaan siksi, että ukko on paljon reissussa ja jos nyt olisi tullut joku välttämätön tarve saada varastosta jotain äkkiä... Ei siis ole ollut aikomuksenakaan mennä sinne ilmoittamatta tai "urkkimaan" mitään. Raivostuttaa ihan sikana, kun joku uusi emäntä sielä määräilee tuollaisista asioista.
Mutta, ne ystävät: kevereilla on iso maalaistalo ja pakettiauto, joten sovittiin, että roudaamme kamppeet lauantaina niiden vinttiin syksyyn saakka... Naurettavaa. Mutta kuulostipa ukko vähän hämmentyneeltä kun soitin ja sanoin, että alas ruuvata lamppuja katosta, purkaa pöytää jne., tavarat lähtee lauantaina... Heh, kiusa se on.... heti tuntuu paremmalta:)