Paha tilanne

Meillä on mieheni kanssa mennyt tämä vuosi äysin harakoille. Eropaperit lojuvat pöydällä puoliksi täytettyinä. Mieheni ei haluaisi erota, mutta minä haluaisin. Ja miksikö, siksi, että tuntuu siltä, että en rakasta häntä enää. Tosiaan tuntuu siltä, en siis ole täysin varma. Olen yleensä ollut suhteessa täysin omistautunut suhteeseen ja muita miehiä en ole "nähnytkään", tai siis he eivät ole herättäneet minussa minkäänlaisia tunteita. Nyt sitten tämän kriisin aikana, katselen joka ikistä vähänkään kiinostava miestä turhankin tarkkaan. Ihan kuin hakisin sitten sitä viimeistä silausta erolle. Meillä on kaksi lasta joiden takia myös kiikun täsä meidän liitossa, heidän takiaan ei haluaisi luovuttaa, vaikkakin tuntuu, että olen jo luovuttanut. Ja tulipa sitten vkl tehtyä kahteen otteeseen ISO moka. Kävin pelehtimässä meidän naapurin miehen kanssa. Nyt on älytön morkkis, kun vielä tämä mies ilmoitti mulle, että nyt saa riittää. Tätä pelehtimis sessiota enne, tämä mies lähetteli minulle viestejä ja pyyteli kylään. Hän tämän aloitti, minusta ei olisi ollut aloittajaksi, kun en koskaan uskonut hänen olevan millään tasolla minusta kiinostunut! Nyt tunnen itseni naurettavaksi todella tyhmäksi haahkaksi. Mietin, että miksi sen tein... Äääh, olen kyllä ollut jo pidemmän aikaa tähän naapurin mieheen ihastunut, mutta kun tää "suhde" sitten häneen loppui ihan alkutekijöissään, niin häpeän itseäni ihan älyttömästi. En ole ikinä pettänyt ketään, ja nyt sitten sen tein.. No mutta kukahan musta koskaan voisikaan olla kiinostunut ihan oikeasti. No tietenkin mieheni, mutta eipä se hyvältä tunnu kun en itse häntä rakasta.... Mitähän tässä yritin selittää?? En tiedä itsekään, halusin vain purkaa sisintäni, kun en voi tästä kenellekkään edes puhua.
81397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

MUUT MOKASI, MINÄ MAINIO.

Äänestä
  • Unoha asia, eihän järveenkään jää jälkeä vaikka yli soudetaan.

    Annahan sen naapurin olla, kyllä se siitä sanoihan se Manukin

    Äänestä

ne vanhat verhot.

Äänestä

Tämän täytyy olla provo! Onhan?
Jos ei ole, tilanne ON paha.
Sinulla on vastuun tunteva mies ja hänen kanssaan lapsia.
Jotenkin minusta tuntuu, että sinun miehesi on parempi, kuin aavistatkaan.
Tuolla asenteella et uutta ja parempaa miestä löydä.
Mikä siis muuttuu paremmaksi, jos eroat?
Taitaisit katua lopun elämääsi.
Vaan mistäpä minä näkemättä mitään tiedän. Kunhan arvailin.

Äänestä
  • Tämä ei ole PROVO. Vaan täyttä totta. Tilanne on paha, tiedän sen. Ja mieheni on parempi kuin tiedänkään, sen olen kuullut niin monelta. Mutta onko sillä sitten enää väliä, kun tunteet ovat hiipuneet? Enkä ole kyllä toista miestä ihan tarkoituksella etsimässäkään, tämä naapuri juttu tapahtui, ja olihan siinä kyllä mun puolelta vähän ihastumistakin... Sitä jotenkin hakee epäonnistumisilleen "lohtua". No anteeksi annettava mun teko ei ollut ja "ristiinnaulituksi" sen tähden joutuisinkin... Elämä on niinhän sitä sanotaan, mutta katselen mitä tuleman pitää. Mun mokaa en kerro miehelleni, vai pitäisikö? Plaah, tää on tämmöinen juupajaapas ero... Välillä ero tunne on niin vahva ja välistä sitä sitten miettii jäävänsä tähän liittoon... lasten takia ainaskin.. Enpä taida tietää mitä teen, tai mitä olen tekemässä...

    Äänestä

  • apkirjoit kirjoitti:

    Tämä ei ole PROVO. Vaan täyttä totta. Tilanne on paha, tiedän sen. Ja mieheni on parempi kuin tiedänkään, sen olen kuullut niin monelta. Mutta onko sillä sitten enää väliä, kun tunteet ovat hiipuneet? Enkä ole kyllä toista miestä ihan tarkoituksella etsimässäkään, tämä naapuri juttu tapahtui, ja olihan siinä kyllä mun puolelta vähän ihastumistakin... Sitä jotenkin hakee epäonnistumisilleen "lohtua". No anteeksi annettava mun teko ei ollut ja "ristiinnaulituksi" sen tähden joutuisinkin... Elämä on niinhän sitä sanotaan, mutta katselen mitä tuleman pitää. Mun mokaa en kerro miehelleni, vai pitäisikö? Plaah, tää on tämmöinen juupajaapas ero... Välillä ero tunne on niin vahva ja välistä sitä sitten miettii jäävänsä tähän liittoon... lasten takia ainaskin.. Enpä taida tietää mitä teen, tai mitä olen tekemässä...

    Jos et tiedä mitä teet, älä missään nimessä tee mitään!
    Kyllä aika sen tekee puolestasi.

    Äänestä

Itse asiassa meni ihan hyvin. Tuli sellainen tapahtuma, joka sai sinut pysähtymään ja miettimään ja kolmas vielä teki päätöksen, ettei homma jatku.

Mieti nyt asia uusiksi. Mikä on se rakkaus mitä sinulta puuttuu? Onko sellaista edes saavutettavissa vai pitäisikö yrittää saavuttaa hyvä, kommunikoiva parisuhde miehesi kanssa, jossa kumpikin teistä tietää omat ja toisen tarpeet ja pyrkii ne joka päivä teoilla täyttämään. Jos sinnittet parisuhteessa vain lasten tähden (ihan hyvä peruste sinällänsä) niin johan helvettisi loit -et jaksa.

Äänestä

Kyllä kaikki me jotka ollaan samassa jamassa ummarretaan.. tsemppiä, se on juuri paradoksi, että pitäis erota että voisi olla vapaa ja etsiä uusi kumppani,mutta toisaalta tuntuu turhalle erota kun ei ole kumppania..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vadelma kirjoitti:

Meillä on mieheni kanssa mennyt tämä vuosi äysin harakoille. Eropaperit lojuvat pöydällä puoliksi täytettyinä. Mieheni ei haluaisi erota, mutta minä haluaisin. Ja miksikö, siksi, että tuntuu siltä, että en rakasta häntä enää. Tosiaan tuntuu siltä, en siis ole täysin varma. Olen yleensä ollut suhteessa täysin omistautunut suhteeseen ja muita miehiä en ole "nähnytkään", tai siis he eivät ole herättäneet minussa minkäänlaisia tunteita. Nyt sitten tämän kriisin aikana, katselen joka ikistä vähänkään kiinostava miestä turhankin tarkkaan. Ihan kuin hakisin sitten sitä viimeistä silausta erolle. Meillä on kaksi lasta joiden takia myös kiikun täsä meidän liitossa, heidän takiaan ei haluaisi luovuttaa, vaikkakin tuntuu, että olen jo luovuttanut. Ja tulipa sitten vkl tehtyä kahteen otteeseen ISO moka. Kävin pelehtimässä meidän naapurin miehen kanssa. Nyt on älytön morkkis, kun vielä tämä mies ilmoitti mulle, että nyt saa riittää. Tätä pelehtimis sessiota enne, tämä mies lähetteli minulle viestejä ja pyyteli kylään. Hän tämän aloitti, minusta ei olisi ollut aloittajaksi, kun en koskaan uskonut hänen olevan millään tasolla minusta kiinostunut! Nyt tunnen itseni naurettavaksi todella tyhmäksi haahkaksi. Mietin, että miksi sen tein... Äääh, olen kyllä ollut jo pidemmän aikaa tähän naapurin mieheen ihastunut, mutta kun tää "suhde" sitten häneen loppui ihan alkutekijöissään, niin häpeän itseäni ihan älyttömästi. En ole ikinä pettänyt ketään, ja nyt sitten sen tein.. No mutta kukahan musta koskaan voisikaan olla kiinostunut ihan oikeasti. No tietenkin mieheni, mutta eipä se hyvältä tunnu kun en itse häntä rakasta.... Mitähän tässä yritin selittää?? En tiedä itsekään, halusin vain purkaa sisintäni, kun en voi tästä kenellekkään edes puhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu