Olen avioliitossa 8 vuotta, kahden pienen lapsen äiti.Rakentaminen, lasten koliikkivaivat, työttömyys jne ajoivat mieheni ja minut erilleen, joten kaipasin ehkä huomiota, hyväksyntää, naisellisuuttani takaisin. Tapasin erään miehen jo reilu vuosi sitten, ja silloin vaan juttelimme niitänäitä, mutta jotain muutakin välillämme tapahtui. Sitten kaikki alkoi, kun tapasimme uudelleen pikkujouluissa.Pari viikkoa lähettelimme tekstareita ja satunnaisesti tapasimme kaupassa tai lenkkipolulla. Tunteet vain syvenivät, menimme sänkyyn.Nautimme toisistamme. mieheni sai tietää suhteestani ja oli raivona, ymmärrettävistä syistä. Lapsista olimme sopineet jo hyvissä ajoin, ja muutenkin olemme käyneet avioliittoneuvojalla ja keskustelleet sekä hyvässä, että pahassa hengessä suhteestamme. Miehellänikin oli muutama seksi- tai jokin muu suhde. Nyt kaiken tämän jälkeen mieheni haluaa minut takaisin. Lasten kannalta ihanteellinen tilanne, mutta itse olen aivan rikki. Toisaalta ajattelen, että mitä häviän jos yritämme uudelleen, mutta toisaalta en kestäisi uudelleen muuttoa pois kotoa. Asumme nimittäin nykyään eri osoitteessa. Yritän löytää miehestäni niitä samoja piirteitä, kun toisesta, johon olen syvästi ihastunut, jopa rakastunut. Toisaalta tulevaisuus pelottaa uuden miehen kanssa, sillä hänelläkin on lapsia. tiedän että uusioperheissä paljon ongelmia, mutta jos itse on onnellinen, voi sitä tuottaa myös toisille, vaikka kuinka raskasta on.Kohta en kestä enää kolmen kodin väliä juostessa, kahta miestä rakastaessa (eri tavoin) ja työssä ollessa.Joskus olen katunut tekojani, mutta toisaalta avioliitossamme on ollut liiankin hiljainen vaihe, missä kukaan ei puhu tunteistaan, harrasta seksiä, eikä näe toisessa miesta tai naista, vaan sen tutun turvallisen isän tai äidin, kodinhoitajan, siivoojan jne.Uusi mies todella ihana ja olemme jo tunteneetkin pitkä aikaa, näen hänessä sen miehen, joka arvostaa naista ja saa tuntemaan minut tärkeäksi ja halutuksi. Oma mieheni taas lasteni isä ja hyvä sellainen, ei juo, polta, käy vieraissa tai muuta, vaan on kunnollinen perusturvallinen mies ja rakastava isä.Onko sielunkumppaneita ja vihjeitä miten edetä
Suhde kestänyt jo 8 kuukautta
Memmu
5870
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika saattaa näyttää, oliko vain huumaa. Yleensä se on.
Aika mutkikas tilanne, johon tuskin kukaan muu kuin sinä itse, voi löytää ratkaisua.
Jotain ajattelemisen aihetta kuitenkin: oletko miettinyt sitä, että vaikka parisuhteessa on pahojakin ongelmia, eivät ne yhtään parane pakenemalla vieraaseen syliin, päin vastoin, ongelmat vain syvenevät kuten itsekin kuvailit jo. Jälkiviisauttahan tämä on, mutta kuitenkin, elämässä on muitakin erittäin tärkeitä osa-alueita kuin seksi ja uutuudenviehätys jonka loisteessa ilmiselvästi nyt paistattelet. Sekin paiste vain valitettavasti himmenee, ehkä nopeammin kuin arvaatkaan.
Suosittelen että miehesi kanssa pidätte vakavan parisuhdeneuvottelun sivistyneessä hengessä, mitä te elämältänne ylipäätään haluatte, onko se yhteistä haluamista vaiko ei. Jos se ei ole enää yhteistä haluamista, on kaikkein järkevin teko päättää liittonne, vaikka sekin on kova homma aivan varmasi. Mutta parempi kertarytinä kuin ikuinen natina, eikö? Eihän kukaan voi elää jatkuvasti epävarmuudessa, jokin ratkaisu on tehtävä ja on parempi että siihen ratkaisuun itse vaikuttaa eikä asiat vain ajaudu "jonkinlaiseen" tilaan.
Tsemppiä!
Sä puhut nyt aivan liian sinisilmäisesti.
Olet ihastunut korviasi myöten.
Etkö tajua että kun olet ollut tämän ihastuksen kanssa sen saman 8 vuotta kuin miehesi kanssa niin olet varmaan samassa tilanteessa.
Haluatko elää elämäsi oravanpyörässä?!
Ihmiset haluavat elää nykyään vain pelkässä huumassa!
Kokoajan jonkun pitäisi huomioida ja kehua että jaksaisi?!?!?
EI!
Se on jokaisen itse rakennettava omalla toiminnallaan se selkäranka ja itseluottamus että jaksaa elämässä eteenpäin.
Tosi vaikeessa tilanteessa oot. tiedän, kun oon samaa kokemassa. Itelläni on kaks pientä lasta ja koko ikämme ollaan lasten isän kanssa yhdessä oltu. Ja silloin kun olisin miestäni tarvinnut, niin ei ikinä ollut paikalla auttamassa. Eikä koskaan saanut yhtään hellyyttä tai välittämistä. Ja niin siinä sitten kävi, että tapasin ihanan miehen joka on juuri sitä mitä toisesta ihmisestä olen kaivannut. Huomaavainen, hauska ja kaikkea monta muuta asiaa. Ajauduin siihen suhteeseen ja mieheni sai tietää. Sitten alkoi kamala itsemurhilla uhkailu ja ihan kaikkee älytöntä. Sanoin haluavani eron, mutta mies ei päästänyt pois. Keksi kyllä kaikki keinot, että olisin puun ja kuoren välissä. Siitä on nyt kaksi vuotta ja mies on ihan tosissaan yrittänyt muuttaa käyttäytymistään. On lasten kanssa, huolehtii myös kodista ja kaikkea mitä joskus häneltä toivoin. Ongelma on nyt vaan siinä, etten enää tunne mitään rakkautta häntä kohtaan. En vaikka kuinka yritän ajatella toisin. Rakastan yhä tuota toista miestä, joka on myös tahollaan naimisissa ja hänellä on kolme kohta aikuista lasta. Tosin tämä toinen mies joskus sanoi, että hän ei ole vielä kypsä jättämään perhettään. Aikani sitäkin kuuntelin ja sitten lopetin suhteeni tähän toiseen mieheen. Joka ei ihan helposti onnistunut koska ollaan samassa työpaikassa. Ja nyt tämä toinen mies on sitämieltä, että hän jättäisi kaiken taakseen jos vain saisi minut. Ja oma mieheni tekee kaikkensa, että saisi minut pidettyä. Siis oon todella umpisolmussa näiden miesten kanssa. Enkä todellakaan tiedä mitä teen. Oma mieheni on hyvä isä ja haluaisin lasten elää "ehjässä" kodissa, mutta kun en itse haluaisi olla mieheni kanssa, koska hän on tehnyt todella ikäviä juttuja. Tosin en sano, ettenkö itse tehnyt väärin pettämällä häntä. Mutta hän on tehnyt selväksi, että jos lähden, niin elämäni tulee olemaan yhtä helvettiä. Enkä tiedä voisinko tähän toiseenkaan mieheen luottaa, jos hänen kanssaan eläisin.
Kyllä on elämä joskus todella sekametelisoppaa!
miten te olette tehneet lapsia noin "kamalien" miesten kanssa kuin annatte ymmärtää?
Ei hellyyttä ja huomiota ja ei oletu paikalla.