vainoaa? Minua on petetty jokaisessa suhteessani ja myös jätetty kylmästi. Olen tällainen kiltti ja nyväuskoinen hölmö, jonka kumppanit varmaan heti huomaavat. Nyt sitten en enää uskalla/osaa rakentaa pysyvää ja hyvää suhdetta, koska kiireellä laitan aina kaikki suhteen alut poikki ennen kuin minut ehditään jättämään. Ja sitten minulla on jokin kummallinen tapa tullut haukkua uudet mahdolliset kumppanini ennen kuin nämä ehtivät haukkua minua- päästellä typeriä sammakoita ulos ja nollata toinen osapuoli täysin. Olen itse saanut aikaisemmin kärsiä henkistä väkivaltaa.
En enää ymmärrä käytöstäni yhtään. Menen aina treffeille suurella innolla ja ajattelen, että nyt kaikki menee hyvin, mutta sitten iskee hirveä pelko ja ahdistus. Päivien tai viikkojen päästä laitan aina jutun poikki- ennen kuin syvemmät tunteet ehtii roihahtamaan. Pelkään sitoutua kehenkään, joten suhteen lopettaminen tuntuu hyvältä vaihtoehdolta sillä hetkellä.
Onko teitä muita, jotka kärsitte samanlaisesta "suhde poikki ja äkkiä, vaikka tunteita olisikin"- taudista vai olenko minä vain vammautunut niin pahasti..?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tollasen seikkailijan kanssa itsekin viihdyin muutaman viikon, mutta kirjaimellisesti kaikki meni pieleen ainakin omalta osaltani ja nyt ei sitten enää nähdä tämän miehen kanssa. Oikeaa syytä välirikkoon en kai saa koskaan tietääkään, vaikka monta niitä olikin olemassa, miksi pistää välit poikki tosta vaan. Liikaa liian nopeasti olisi perimmäinen syy, ja siitä johtuva outo käytös. Minkäs sille mahtaa? Tyyppi oli muuten ihan hyvää ainesta mutta valitti tota samaa ongelmaa kuin sinä. Petetty moneen kertaan yms. Miksiköhän? Miksi aina uusi nainen ja äärimmäisyyksiin meneminen heti? Mistä on kysymys? En tiedä miksi joku harrastaa tollasta monta kertaa elämänsä aikana. Sitten keksi jonkun kumman syyn kun laittoi homman poikki. No se on nuorena tällaista.
Etenetkö liian nopeasti niissä suhteissasi? Silloin arvostus katoaa täysin ja homma on tuhoon tuomittu. Siinä on sitten helppo jättää ihan mistä tahansa syystä. Haluat siis saada selville onko uudessa tuttavassa pettäjäainesta vai ei? No tiedoksi että ei kannata siitä alkaa tivaamaan tai kyselemään vaan antaa asioiden kehittyä itsekseen. Kyllä se tulee ilmi kun oppii tuntemaan.