Onko täällä muita ihmisiä, joille seurustelu on vaikeaa?
Olen toista kertaa naimisissa ja minulla on hyvä mies. Aina ja joka suhteissa on kuitenkin tuntunut siltä, että sitten vasta on asiat kunnossa ja vaaka tasapainossa kun miestä ei ole elämässä.
Luulen tämän johtuvan lapsuudestani. Inhosin narsistista isääni, joka alisti äitini täysin. Me sisarukset toivoimme kaikki, että isämme muuttaisi pois. Äidin kanssa oli aina normaalia ja kivaa, eikä ollenkaan ahdistavaa.
Olen myös mustasukkainen vähän kaikesta, eli epänormaali. Kadehdin tälläkin palstalla ihmisiä, jotka voivat vain sanoa, ettei haittaa vaikka mies fantasioi toisista. Minua kyllä haittaa. Olen siis omistushaluinenkin kaiken lisäksi.
Olen aika nätti ja saanut helposti miehiä. Olen lämmin ja todella uskollinen, aikaansaava ja reipas, hyvä äiti.. Mieheni arvostaa minua ja meillä pitäisi kaiken olla ihan kunnossa. Mutta; tuntuu että olen onnellinen vasta kun olen yksin. Ja totta puhuen olen ollut sinkkuna kaikkein iloisin ja tervein, koska revin niin paljon stressiä parisuhteesta. Tässäkin suhteessa minua häiritsee se, ettei mieheni pysty tuntemaan minua kohtaan niin vahvasti kun tunnen häntä kohtaan. Välillä ajattelen, etten taida olla ihan terve kun aina työntämällä työnnän miehiä luotani, vaikka he lähes aina ovat halunneet olla/jatkaa kanssani. Nuorena jätin yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki poikaystävät aika pian.
Onko teillä antaa mitään neuvoa, mitä tehdä? Minulla on molemmista avioliitoista yksi lapsi ja he ovat minulle kaikkein rakkaimpia.
Olen toista kertaa naimisissa ja minulla on hyvä mies. Aina ja joka suhteissa on kuitenkin tuntunut siltä, että sitten vasta on asiat kunnossa ja vaaka tasapainossa kun miestä ei ole elämässä.
Luulen tämän johtuvan lapsuudestani. Inhosin narsistista isääni, joka alisti äitini täysin. Me sisarukset toivoimme kaikki, että isämme muuttaisi pois. Äidin kanssa oli aina normaalia ja kivaa, eikä ollenkaan ahdistavaa.
Olen myös mustasukkainen vähän kaikesta, eli epänormaali. Kadehdin tälläkin palstalla ihmisiä, jotka voivat vain sanoa, ettei haittaa vaikka mies fantasioi toisista. Minua kyllä haittaa. Olen siis omistushaluinenkin kaiken lisäksi.
Olen aika nätti ja saanut helposti miehiä. Olen lämmin ja todella uskollinen, aikaansaava ja reipas, hyvä äiti.. Mieheni arvostaa minua ja meillä pitäisi kaiken olla ihan kunnossa. Mutta; tuntuu että olen onnellinen vasta kun olen yksin. Ja totta puhuen olen ollut sinkkuna kaikkein iloisin ja tervein, koska revin niin paljon stressiä parisuhteesta. Tässäkin suhteessa minua häiritsee se, ettei mieheni pysty tuntemaan minua kohtaan niin vahvasti kun tunnen häntä kohtaan. Välillä ajattelen, etten taida olla ihan terve kun aina työntämällä työnnän miehiä luotani, vaikka he lähes aina ovat halunneet olla/jatkaa kanssani. Nuorena jätin yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki poikaystävät aika pian.
Onko teillä antaa mitään neuvoa, mitä tehdä? Minulla on molemmista avioliitoista yksi lapsi ja he ovat minulle kaikkein rakkaimpia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suosittelisin terapiaa ihan itsesi vuoksi. Kerroitkin tuosta lapsuuden perheestäsi ja sen vaikutukset näkyvät sinussa edelleen, eivätkä mene pois ennen kuin käsittelet asiat.