Työnantajamaksut

Miksi Suomessa ei voitaisi kokeilla pitkäaikaisityöttömien kohdalla esimerkiksi seuraavaa: kun työnantaja palkkaa(ihan oikeaan vakituiseen työsuhteeseen, ei harjoitteluun tms.)pitkäaikaistyöttömän, niin ko. työnantaja vapautuisi palkatun pitkäaikaistyöttömän kohdalla kaikista työnantajamaksuista esim. 2-3 vuoden ajaksi. Ei tulisi tällöin palkkaaminen niin kalliiksi. Niin miksi?
6514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kun tämä maa on sellanen hölmöläisten luvattu maa jossa sitä peittoa paikataan aina vain sieltä toisesta päästä, kun taas toisesta otetaan ne paikka-aineet.

Oikea Vittulandia Perslävestä jotten sanoisi!

Äänestä

Mitähän lasket noihin "työnantajamaksuihin"? Suurin maksu bruttopalkan päälle lienee eläkemaksu, mutta kukas sen eläkkeen sitten maksaisi vai jätetäänkö eläkekertymä pois 2-3 vuoden ajaksi?

Äänestä
  • ilmeisesti sitten eläkettäkin kertyy paremmin????

    Äänestä

Muistan lukeneeni vastaavanlaisesta kokeilusta läntisessä naapurimaassamme Ruotsissa. Kokeilusta jäi viranomaisille kauniisti ilmaistuna luu käteen: verovähennykset poikivat vähemmän työpaikkoja, mitä ne tulivat maksamaan yhteiskunnalle ja tutkimuksen loppukaneeteissa todettiin selkeästi, että EDES merkittävällä veroalella työpaikkoja ei luoda, sen sijaan yhteiskunta heitti rahoja miljoonien eurojen edestä kankkulankaivoon tässä kokeilussa.

Nämä ovat niitä Kokoomuksen ehdotuksia: oikeasti yritysten saamat tuet Suomessa ovat jo tällä hetkellä sitä luokkaa, että työttömyysturvasta valittajien kuuluisi huolestua myös niistä. Mihin ihmeeseen menestyvät, voittoa tuottavat yritykset tarvitsevat yhteiskunnan tukia???

Äänestä

että silloin pitkäaikaistyöttömät olisivat muihin työttömiin työnhakijoihin nähden eriarvoisessa asemassa. Kuinka pitkään työttömänä pitäisi olla, että on pitkäaikaistyötön?

Äänestä

Näistä vähäisistä kommenteista yhteenvetona voisi päätellä, että työttömien halutaankin pysyvän työttöminä. Jos pitkäaikaistyöttömille haluttaisiin antaa edes pieni mahdollisuus pitempäänkin työsuhteeseen eikä mihinkään max. 12kk pätkäpaskaan, niin tämä ei tietystikään tunnu käyvän, vaan valtiolle "liikaa" kustannuksia aiheuttavana ammutaan alas tämäkin. EIKÖ SITTEN TYÖTTÖMYYS AIHEUTA KUSTANNUKSIA JA INHIMILLÄSTÄ KÄRSIMYSTÄ! Itsekin pitkäaikaityöttömänä ottaisin tuollaisen edes 2-3 vuotta kestävän työn(josta maksettaisiin TES:n mukainen palkka) vastaan. Minua ei voisi vähemmän kiinnostaa se tuleeko siitä valtiolle kustannuksia tms. Pääasia, että saisin tehdä työtä ja siitä maksettaisiin sopimusten mukainen palkka. Onko muka teidän mielestä parempi, että hömppäkoulutetaan, valmennetaan tms. Kyllä työttömyys, varsinkin pitkäaikainen, on sellainen kärsimysnäytelmä, että se tulee varmasti kokonaisuudessaan kalliimmaksi kuin esimerkiksi työnantajamaksuissa joustaminen. Mutta nähtävästi tämä kansa haluaa pitää keskuudessaan päähänpotkittujen ihmisryhmän, jota potkaistaan vitutupäissään kuin tyhjää kaljatölkkiä kadulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


(_._) kirjoitti:

Miksi Suomessa ei voitaisi kokeilla pitkäaikaisityöttömien kohdalla esimerkiksi seuraavaa: kun työnantaja palkkaa(ihan oikeaan vakituiseen työsuhteeseen, ei harjoitteluun tms.)pitkäaikaistyöttömän, niin ko. työnantaja vapautuisi palkatun pitkäaikaistyöttömän kohdalla kaikista työnantajamaksuista esim. 2-3 vuoden ajaksi. Ei tulisi tällöin palkkaaminen niin kalliiksi. Niin miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu